Olen 32-vuotias nainen ja olen ollut avioliitossa 12 vuotta. Meillä ei ole lapsia. Mieheni on kaikkien sukulaisteni/ystävieni mielestä aivan ihana mies. Kun olen jutellut heidän kanssaan haluavani erota miehestäni, koska en tunne itseäni onnelliseksi hänen kanssaan, kaikki ovat kehottaneet minua jäämään hänen rinnalleen. Mieheni on kyllä todella hyvä minulle, kohtelias, avulias, rakastava, hellä jne... Mutta elämästäni puuttuu intohimo.Tunnen eläväni hänen elämäänsä, en omaani. En enää rakasta häntä samoin kuin rakastin avioliittomme alussa. Koen hänet enemmän hyväksi ystäväksi kuin aviomieheksi/ rakastetuksi. Kannattaako minun siis jatkaa tässä liitossa, vaikka en tunne itseäni onnelliseksi? Voinko löytää täydellistä onnellisuutta jonkun toisen kanssa? Onko kokemuksia?
haluan erota "ihanasta miehestä"
51
9941
Vastaukset
- .......(m)
samanlainen tunne..vaikka meillä onkin lapsia.
Nykyään kotona on kuin ei olisi yhtään mitään, lukuunottamatta lapsia.
En tiedä, vaikea sanoa..olen ajatellut eroa kokoajan jo vuodenajan, mutta en tajua miksi en ole lähtenyt. Kai sitä tuollaisen ajan jälkeen jotain pelkää.. tyhmää, kun ei elämässä kuitenkaan ole mitään.
Rauhallsita iltaa sinulle kuitenkin.. - Pate_
Jokaisen naisen pitäisi ensimmäisessä parisuhteessaan päästä sen rentun pettämäksi, pieksämäksi ja vielä eron jälkeen ahdistelemaksi. Vasta sitten nainen osaa arvostaa sitä tavallista "hyvä minulle, kohtelias, avulias, rakastava, hellä jne..." -miestä.
Kyllä jämpti on näin..- elämässä
täytyy tapahtua muuten jotain radikaalia..
elämänkriisi tai joku mullistava tapahtuma maailmalla, joka koskettaa meitäkin tms. sit me osataan arvostaa sitä tuttua ja turvallista parisuhdetta, joka on kuitenkin just sitä mitä me halutaan. on se outoa.
me naiset. en ymmärrä itsekään.
t:nainen - Pate_
elämässä kirjoitti:
täytyy tapahtua muuten jotain radikaalia..
elämänkriisi tai joku mullistava tapahtuma maailmalla, joka koskettaa meitäkin tms. sit me osataan arvostaa sitä tuttua ja turvallista parisuhdetta, joka on kuitenkin just sitä mitä me halutaan. on se outoa.
me naiset. en ymmärrä itsekään.
t:nainenMielenkiintoinen juttu:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väitös Parisuhteen pysyvyyteen vaikuttaa halu pysyä yhdessä/1135221357642
Niimpä niin. Mikähän se sitten on just sitä mitä me halutaan. Siinäpä elämän vaikea kysymys. - samaa mieltä
Harva meistä naisista (tai miehistä) osaa nauttia
siitä arkisesta elosta jos ei ole vertailumahdollisuutta johonkin muunlaiseen elämään.
Mikään ei riitä.
Miehet valittaa kun sama tussu tympii ja naiset valittaa intohimon ja romantiikan puutetta.
Itse aikoinani erosin juuri samasta syystä kuin alkuperäinen.
Eron jälkeen huomasin vasta kuinka hyvä mies minulla oli ollut. Olisin tehnyt mitä vain saadakseni hänet takaisin mutta mies ei enään halunnut.
Viisi vuotta tuskailin hänen peräänsä mutta aika toi lopulta helpotuksen.
Nyt voin sanoa olevani onnellinen ja rutkasti kasvanut ihmisenä ja naisena.
Tällä hetkellä tyytyväinen kiltin ja rakastettavan tavallisen miehen rinnalla.
Hyvä juttu erossa oli juuri se että opin arvostamaan tälläistä arkista elämää.
Opin myös sen että romantiikkaan ja intohimoon
tarvitaan meitä molempia enkä voi odottaa miehen
tekevän yksin taikoja.
Kun katselen (ja kuuntelen) miestäni "sillä silmällä" tunnen syvää rakastumsen tunnetta.
Se oikeasti vaatii omaa halua näin nähdä.
Entisessä suhteessani kuljin silmät kiinni enkä halunnut edes nähdä miehessäni mitään sytyttävää.
Mahdollisuudet olisivat kuitenkin olleet ihan
samanmoiset kuin nyt jos olisin sen oivaltanut.
Usein tarvitaan se eron kipu tähän oivallukseen.
Tee niin tai näin.
Kuuntele itseäsi. - ja elämästä
samaa mieltä kirjoitti:
Harva meistä naisista (tai miehistä) osaa nauttia
siitä arkisesta elosta jos ei ole vertailumahdollisuutta johonkin muunlaiseen elämään.
Mikään ei riitä.
Miehet valittaa kun sama tussu tympii ja naiset valittaa intohimon ja romantiikan puutetta.
Itse aikoinani erosin juuri samasta syystä kuin alkuperäinen.
Eron jälkeen huomasin vasta kuinka hyvä mies minulla oli ollut. Olisin tehnyt mitä vain saadakseni hänet takaisin mutta mies ei enään halunnut.
Viisi vuotta tuskailin hänen peräänsä mutta aika toi lopulta helpotuksen.
Nyt voin sanoa olevani onnellinen ja rutkasti kasvanut ihmisenä ja naisena.
Tällä hetkellä tyytyväinen kiltin ja rakastettavan tavallisen miehen rinnalla.
Hyvä juttu erossa oli juuri se että opin arvostamaan tälläistä arkista elämää.
Opin myös sen että romantiikkaan ja intohimoon
tarvitaan meitä molempia enkä voi odottaa miehen
tekevän yksin taikoja.
Kun katselen (ja kuuntelen) miestäni "sillä silmällä" tunnen syvää rakastumsen tunnetta.
Se oikeasti vaatii omaa halua näin nähdä.
Entisessä suhteessani kuljin silmät kiinni enkä halunnut edes nähdä miehessäni mitään sytyttävää.
Mahdollisuudet olisivat kuitenkin olleet ihan
samanmoiset kuin nyt jos olisin sen oivaltanut.
Usein tarvitaan se eron kipu tähän oivallukseen.
Tee niin tai näin.
Kuuntele itseäsi.viisastuneet naiset ajatellaan. Hyvin puhuttu. Ugh. Täytyy elää pidempään miehen kanssa ja oppia sellainen perusasia, että ihminen on lähtökohtaisesti itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja intohimostaan eikä sälyttää sitä onnellistuttamisen taakkaa toisen hartioille. Itse täytyy haluta miestä, tehdä aloitteita ja jopa vastata omasta orgasmistaan. Sitten vasta se yhteispelikin on mukavaa ;)
- tunnista
Tähän haluaisin kommentoida seuraavaa: 'Fiksukaan' nainen ei välttämättä tunnista ns. renttua tällaisen tavatessaan. Renttukin voi alussa olla mitä miellyttävin mies (tarkoitan nyt rentulla lähinnä luonnehäiriöistä ihmistä), ja sitten alkaa paljastua, että miehessä on toinenkin puoli.
Siksi minusta ei voi mennä yleistämään, että 'hanki ensin renttu, jotta voit arvostaa hyvää' - ihmisiä ei voi etukäteen tuntea. Ns. hyvä mies ei myöskään vältämättä ole ihmisenä empaattinen, vaikka onkin kohtelias, korrekti ja asiansa hyvin hoitava. - been there..
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut kommentin. Ajattelen aivan samoin, ja olen jopa elänyt tuon "kaavan" mukaan.. ;-)
Toki siitä suosta jo aikoja sitten noussut ja löytänyt sen oman "tavan-miehen", jota kyllä arvostan vieläkin!
- toisella kierroksella
Niinpä.. Ihmisen täytyy tehdä elämässään päätöksiä: jos haluaa intohimoa ja ihanaa rakastumisen tunnetta jatkuvasti, pitää vaihtaa partneria tiheään. "Intohimo" ja "rakastuminen", kun ovat tunnetiloja, jotka kuuluvat suhteen alkuun. Jos taas haluaa nauttia pitkästä parisuhteesta täytyy osata tehdä päätös nauttia siitä parisuhteesta. Toisen ihmisen erilaisuus täytyy nähdä rikkautena. Asioita täytyy opetella tekemään yhdessä ja elämykset täytyy oppia jakamaan. Kyllästymiset, riidat ja inhonkin tunteet täytyy vaanm oppia yhdessä voittamaan. Herkkuahan se ei ole.
Intohimoon ja rakastumiseen rakastuneita ihmisiä on paljon molemmissa sukupuolissa. Onni on kun sellaisen pystyy välttämään. Ihan sattumalta voi kohdata kauniin, kypsän ihanan ihmisen, jonka kanssa voi suunnitella jakavansa elämänsä ylä- ja alamöet vielä pitkälle tulevaisuuteen. Niin minulle kävi.- asiaa kirjoitit
Rakastuminen on helppoa - rakastaminen vaikeaa.
Intohimo kestää noin pari vuotta, se jälkee astuu arki elämään - jokaisessa suhteessa. - eivind
asiaa kirjoitit kirjoitti:
Rakastuminen on helppoa - rakastaminen vaikeaa.
Intohimo kestää noin pari vuotta, se jälkee astuu arki elämään - jokaisessa suhteessa.Olen ollut rakastunut jo kohta kuusi vuotta; intohimo ihan yhtä tuore kuin alussa. Kolmen vuoden seurustelu, kahden vuoden avoliitto, lähes vuosi aviossa. Tuntuu vaan siltä, että rakkaus ja intohimo syttyy uudelleen vähän väliä ja aina yhtä tuoreena.
Edellinen avioliitto piilotyrannin kanssa kesti parikymmentä vuotta. Lieneekö siinä syy, että nyt osaan arvostaa tavallista ihanan arkista miestä näin täysillä...
- ...............
no tota en kyllä kannata tota eroa... luuletko tosiaan että tapaat joskus miehen jota rakastat aina yhtä paljon? aina se arki koittaa, joka suhteessa. Ja jos sulla on ihan hellä mies, miksi erota?tuskin olet sen jälkeen onnellisempi, päinvastoin.
ihmeellistä haihattelua...et löydä koskaan sellasta täydellistä onnellista suhdetta, siis että aina olta yhtä rakastuneita ja onnellisia.
luulis jo tuon ikäsen ymmärtävän se että ei pitkään yhdesä olleena voi rakastaa samalla lailla kun liiton alussa, rakkaus muuttuu...se muuttu niin että väliin ei tiedä rakastaako toista edes. vasta sit sen tajuaa jos toiselle esim. sattuu jotain tai jos joutuu olemaan kauan erossa. Kannattas muuten olla väliin erossa, esim molempien käydä omien ystävien kanssa reissussa vaikka viikko, niin kyllä ikävä tulee varmasti... - Bazooka X
Tärkeä osa ongelmaasi on se, että menit naimisiin jo 20-vuotiaana, ja suhteenne oli jo sitä ennen epäilemättä kestänyt vuoden tai useamman.
Eli et koskaan päässyt seikkailemaan miesten kanssa tarpeeksi. Et ehtinyt ihastua, rakastua, pettyä ja erota useammasta miehestä. Et ehtinyt olla parin kuukauden ja parin vuoden suhteissa. Jos olisit sen kaiken kokenut ja mennyt avioon vasta lähempänä kolmeakymmentä, niin olisit onnellisempi siitä, että "se oikea" löytyi.
Alkuhuuma ei kestä koskaan pidempää kuin kaksi vuotta. Se on fakta. Mutta se ei tarkoita että suhteen pitää muuttua tylsäksi, ja intohimon ja romantiikan pitää kadota kokonaan. Näinhän teille on käynyt.
Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan:
Keskustele miehesi kanssa ja sano hänelle, että sinusta on surullista että elämässä ei ole enää intohimoa ja romantiikkaa. Älä missään nimessä sano hänelle ettet rakasta häntä eneää.
Sano hänelle, että sinun pitää VAATIA että tähän tulee muutos. Ja että et vaadi muutosta vain mieheltäsi, vaan myös itseltäsi. Koska jos haluat enemmän jännitystä ja yllätyksiä suhteeseenne, niin sinun pitää myös itse järjestää niitä.
Milloin viimeksi otit suihin mieheltäsi hänen ajaessaan autoa? Milloin viimeksi olit häntä vastassa perjantaina töiden jälkeen lentoliput kourassa, ja sanoit että lähdette kahden tunnin kuluttua viikonlopuksi Prahaan juhlimaan? Milloin viimeksi yllätit hänet bussipysäkillä ja teeskentelit leikilläsi olevasi vieras nainen, joka yrittää iskeä häntä yhden yön juttuun? Milloin kävitte viimeksi yhdessä Linnanmäellä? Laskuvarjohyppäämässä?
Sinä voit tehdä kaikki nuo asiat miehellesi. Miehesi voi tehdä aivan samanlaisia asioita sinulle. Noilla tempauksilla arkisen harmaa tylsyys saa taas jännitystä ja intohimoa.
Mutta jos ette jaksa vaivautua tuon vertaa, niin sitten on parempi erota. Jos miehelläsi ei ole munaa yrittää, niin erotkaa. Jos sinulla ei ole munaa, niin erotkaa.
Suhdetta voi aina muuttaa paremmaksi. Mutta jos on laiska eikä yritä, niin sama ongelma tulee toistumaan muidenkin miesten kanssa.- N 32vee
Samantapaisessa tilanteessa kuin aloittaja. Menin yksiin mieheni kanssa tosin "vasta" 24-vuotiaana. No mulla ainakin niitä miesseikkailuja oli tarpeeksi nuorena, eli tuskin aloittajan ongelma on ollut se liian nuorena sitoutuminen.
Päinvastoin. Alkaa kaipaan sitä nuoruutta uudelleen, kaikkine sekoiluineen.
Erota ei kandee kyllä - eikä ottaa mitään sivusuhteita.
- kohtalotoveri
olen hieman yli 35 - vuotias nainen ja minulla on kaksi IHANAA lasta. Sama juttu, suhteessa 12 vuotta. Tuntuu että asuisi parhaan kaverinsa kanssa, ei intohimoa, hellyyttä läheisyyttä. Kun lähden ulos kuulen muilta miehiltä kuinka kaunis olen ja saan huomiota....joka ei tehoa, toivoisin vaan että oma suhde toimisi. Kukaan ei voi olla kärpäsenä katossa kenenkään kotona. Itse olen sitä mieltä että ero on varmasti "vettiä" mutta kerran täällä eletään ja jokaisen naisen pitää joskus kokea olevansa "prinsessa" . Sitäpaitsi...suomalaiset miehet...älkääpä pitäkö naisia itsestäänselvyytena...kokemusta on.
Siis....totta on että jokaisen kanssa tulee arki mutta arki voi myös olla erilaista eri ihmisten kanssa....?- otso
Meillä vaimo tuskailee saman asian kanssa, ei tunteita.
Molemmat ollaan oltu huonoja tekemään suhteestamme mielenkiintoista ja emme ole kehuneet toisiamme.
hän myös sanoo että tuntuu kuin olisimme sisaruksi. Mitäs teet asialle?
Voinko yksin yrittää tehdä itsestäni tai suhteestani mielenkiintoisempaa kun toinen ei näe minua haluttavan ja ei osaa sanoa rakastaako vai ei.
Ja todellakin uskon että yleistäminen siitä että miehet ottavat naiset itsestään selvyyksinä voidaan haudata nykymaailmassa, kyllä se on niin että molemmat sukupuolet sitä tekevät. - kohtalotoveri
otso kirjoitti:
Meillä vaimo tuskailee saman asian kanssa, ei tunteita.
Molemmat ollaan oltu huonoja tekemään suhteestamme mielenkiintoista ja emme ole kehuneet toisiamme.
hän myös sanoo että tuntuu kuin olisimme sisaruksi. Mitäs teet asialle?
Voinko yksin yrittää tehdä itsestäni tai suhteestani mielenkiintoisempaa kun toinen ei näe minua haluttavan ja ei osaa sanoa rakastaako vai ei.
Ja todellakin uskon että yleistäminen siitä että miehet ottavat naiset itsestään selvyyksinä voidaan haudata nykymaailmassa, kyllä se on niin että molemmat sukupuolet sitä tekevät....joo, sanoin ehkä liian painavasti. On kai se niin että molemmat alkavat pitää toisiaan itsestäänselvyytenä ajan myötä ja näin ei pitäisi tapahtua. Enkä sitä toimisi uudessa suhteessa viisaammin...
Molempien kai pitää haluta muuttua, jos toinen ei halua muutosta niin mitä teet.
Ja...vuosien myötä ihmiset muuttuvat. Minä ainakin kaipaan enemmän keskusteluseuraa ja yhteistä aikuista aikaa.
- mika@
jos et rakasta miestäsi niin ei kannata jatkaa koska jossain vaiheessa se voi paisua koko aikaiseksi tappeluksi vaikka vielä teillä ei sitä olekkaan. puhun itse kokemuksesta mutta tietysti olisi hyvä jos saisitte intohimon takaisin kokeilkaa jotain uutta lähtekää vaikka lomalle johonkin romanttiseen paikkaan. t:mike@
- kohtalotoveri
...aika vaikeaa rakentaa "intohimoa" jos se on ollut karkuteilla jo vuosia. En ole turha valittaja mutta ollut yksin paljon pienten lasten kanssa, opiskellut, käynyt töissä jne.
Olen tullut siihen tulokseen, että mieheni ei niin kaipaa läheisyyttä kuin minä...enemmän puuhastelee yksin. 12 vuoden aikana ehkä käynyt kanssani kaksi kertaa elokuvissa. Minä se menen yksin kavereideni kanssa baariin....
Onpa minussakin vikaa, ei koskaan vaan toisessa.
Nyt vaan kun lapset vähän kasvaneet niin kaipaisi aikuista "juttu" yms. seuraa vähän eritavalla... kohtalotoveri kirjoitti:
...aika vaikeaa rakentaa "intohimoa" jos se on ollut karkuteilla jo vuosia. En ole turha valittaja mutta ollut yksin paljon pienten lasten kanssa, opiskellut, käynyt töissä jne.
Olen tullut siihen tulokseen, että mieheni ei niin kaipaa läheisyyttä kuin minä...enemmän puuhastelee yksin. 12 vuoden aikana ehkä käynyt kanssani kaksi kertaa elokuvissa. Minä se menen yksin kavereideni kanssa baariin....
Onpa minussakin vikaa, ei koskaan vaan toisessa.
Nyt vaan kun lapset vähän kasvaneet niin kaipaisi aikuista "juttu" yms. seuraa vähän eritavalla...niin se on minäkin kaipaan aikuista seuraa mutta ne ketkä ovat kavereitani niin valittaa jos haluan tehdä muuta kuin ryypätä sillon kun mul sattuu vapaa viikonloppu oleen itse haluaisin kaverin jonka kanssa voisin jutella kaikesta eikä aina vain ryypätä kun on vapaata minun lapseni on äitinsä luona sillon kuin äidille sattuu sopimaan mutta siitä en valita lapseni on minulle kaikki kaikessa mutta silti kaipaisin välillä aikuista juttu seuraa. minulle sanotaan aina että kyllä kaikki järjestyy että löydän vielä jonkun jonka kanssa voin puhua kaikesta mutta aina kun ilmoitan olevani yksinhuoltaja isä niin porukat katoaa varsinki kauniimman sukupuolen edustajat koska ne eivät voi ymmärtää miksi isä on saanut yksinhuoltajuuden miten äiti on voinut jättää lapsensa.
- ...hattua
mikel kirjoitti:
niin se on minäkin kaipaan aikuista seuraa mutta ne ketkä ovat kavereitani niin valittaa jos haluan tehdä muuta kuin ryypätä sillon kun mul sattuu vapaa viikonloppu oleen itse haluaisin kaverin jonka kanssa voisin jutella kaikesta eikä aina vain ryypätä kun on vapaata minun lapseni on äitinsä luona sillon kuin äidille sattuu sopimaan mutta siitä en valita lapseni on minulle kaikki kaikessa mutta silti kaipaisin välillä aikuista juttu seuraa. minulle sanotaan aina että kyllä kaikki järjestyy että löydän vielä jonkun jonka kanssa voin puhua kaikesta mutta aina kun ilmoitan olevani yksinhuoltaja isä niin porukat katoaa varsinki kauniimman sukupuolen edustajat koska ne eivät voi ymmärtää miksi isä on saanut yksinhuoltajuuden miten äiti on voinut jättää lapsensa.
Moi!
Kirjoitan nimimerkillä kohtalotoveri...
Hei, musta on hieno juttu ja todella kunnioitettavaa jos isä huolehtii lapsista eron sattuessa mikäli äiti ei siihen pysty! Tyypillisintähän on että lapset jäävät äidille,
Itse en ymmärrä tuollaista asennetta...ehkä olet törmännyt hieman "suppeasti" ajatteleviin naisiin, joilla ei itsellä ehkä ole lapsia.
Päinvastoin, luulisi meriittisi nousevan siitä, että olet ottanut vastuun lapsista tämän ollessa yhteinen päätös.
Jotenkin olen sitä mieltä, että vain silloin voi ymmärtää tilanteen, jos on itsellä lapsia.
Jos sinä et jaksaisi voisi lapsilla olla edessä huostaanotto....
Baariin varmasti tulee mentyäkin vapaalla.
Sieltä vaan ei juuri saa sisältöä elämäänsä, kai se on enemmänkin tapa. Itselläni on hyviä luottokaverieta (naisia) , joiden kanssa asioita puidaan. Sellaiset kaverit pelastaa paljon... ...hattua kirjoitti:
Moi!
Kirjoitan nimimerkillä kohtalotoveri...
Hei, musta on hieno juttu ja todella kunnioitettavaa jos isä huolehtii lapsista eron sattuessa mikäli äiti ei siihen pysty! Tyypillisintähän on että lapset jäävät äidille,
Itse en ymmärrä tuollaista asennetta...ehkä olet törmännyt hieman "suppeasti" ajatteleviin naisiin, joilla ei itsellä ehkä ole lapsia.
Päinvastoin, luulisi meriittisi nousevan siitä, että olet ottanut vastuun lapsista tämän ollessa yhteinen päätös.
Jotenkin olen sitä mieltä, että vain silloin voi ymmärtää tilanteen, jos on itsellä lapsia.
Jos sinä et jaksaisi voisi lapsilla olla edessä huostaanotto....
Baariin varmasti tulee mentyäkin vapaalla.
Sieltä vaan ei juuri saa sisältöä elämäänsä, kai se on enemmänkin tapa. Itselläni on hyviä luottokaverieta (naisia) , joiden kanssa asioita puidaan. Sellaiset kaverit pelastaa paljon...joo exä ei pystynyt hoitamaan mutta vaikka olisikin pystynyt olisin tehnyt kaikkeni lapseni eteen että olisin hänet saanut siinä tapauksessakin. minä sit taas olen olkapää naisille joilla on suruja moni kaveri tulee minun luokse jos on huolia miehen tai muun kanssa ja se on mukavaa että minuun luotetaan koitan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. nyt exällä uusi perhe ja vuoden ikänen muksu toivon että hänellä nyt on järkeä päässä enemmän ku sillon joskus. kyllä nyt ainakin vaikuttaisi että asiat on kunnossa koska ollaan puhuttu että hän rupeaisi myös meidän lasta ottamaan joka toinen viikonloppu mutta katsotaan miten käy. olen tavannu myös yh äitejä baaris mutta ne on vielä pahempia valittaan siitä että miten äiti on voinu lapsensa jättää.
- kohtalotoveri
mikel kirjoitti:
joo exä ei pystynyt hoitamaan mutta vaikka olisikin pystynyt olisin tehnyt kaikkeni lapseni eteen että olisin hänet saanut siinä tapauksessakin. minä sit taas olen olkapää naisille joilla on suruja moni kaveri tulee minun luokse jos on huolia miehen tai muun kanssa ja se on mukavaa että minuun luotetaan koitan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. nyt exällä uusi perhe ja vuoden ikänen muksu toivon että hänellä nyt on järkeä päässä enemmän ku sillon joskus. kyllä nyt ainakin vaikuttaisi että asiat on kunnossa koska ollaan puhuttu että hän rupeaisi myös meidän lasta ottamaan joka toinen viikonloppu mutta katsotaan miten käy. olen tavannu myös yh äitejä baaris mutta ne on vielä pahempia valittaan siitä että miten äiti on voinu lapsensa jättää.
ehkäpä äiti jätti lapset sinulle koska luotti sinun pyörittävän lasten arkea paremmin. Mitä vanhemmaksi itse elän sitä enemmän yritän olla välittämättä muiden mielipiteistä.
Itse haluaisin lapset luokseni jos erotilanne tulee, vaikka lasten isä on kunnollinen, onneksi.
Olen niin paljon yksin nykyiselläänkin ettei kai se muutos suuri olisi, paitsi taloudellisesti ajatellen.
Hyvää syksynjatkoa sinulle ja toivottavasti löydät rinnallesi sen kivan naispuolisen kumppanin ! kohtalotoveri kirjoitti:
ehkäpä äiti jätti lapset sinulle koska luotti sinun pyörittävän lasten arkea paremmin. Mitä vanhemmaksi itse elän sitä enemmän yritän olla välittämättä muiden mielipiteistä.
Itse haluaisin lapset luokseni jos erotilanne tulee, vaikka lasten isä on kunnollinen, onneksi.
Olen niin paljon yksin nykyiselläänkin ettei kai se muutos suuri olisi, paitsi taloudellisesti ajatellen.
Hyvää syksynjatkoa sinulle ja toivottavasti löydät rinnallesi sen kivan naispuolisen kumppanin !jep ehkä niin mut en kyl antanu muksun äidille muita mahollisuuksia. on kiva keskustella jonkun kanssa ketä ymmärtää mua ja sitä miksi otin lapseni itselleni. hyvää syksyn jatkoa sinullekkin jos haluat keskustella viel ni pistä mul mailia [email protected] t.mike
- topperi
Voi käydä kyllä niin, että saat pahasti näpeillesi, jos eroat. Exäsi voi löytää sinua ennen ihanan uuden naisen ja sinä jatkat yksin ja huomaat olevasi kohta keski-ikäinen ilman kunnollista miestä. Eikä ole sitä intohimoakaan. Mistä sitä tietää.
Lue kirja "Rakkauden kieli" (kirjastosta) ja mieti, voisitteko saada uutta kipinää suhteellenne? Aika lapsellista kuvitella, että intohimo olisi jokin pysyvä olotila. Sitä paitsi voithan elää omaa elämääsi omassa liitossasi. Keskustele miehesi kanssa ja kerro omista unelmistasi ja toiveistasi ja pyydä tukea mieheltäsi niihin. Turha sitä on meille ja ystäville/sukulaisille puhua. Miehesi kanssa sinun tulisi jakaa ajatuksesi ja uskaltaa olla aikuinen eikä laittaa miehen syyksi sitä, että elät hänen kauttaan.- Julia
Mieheni kanssa on tosi vaikea puhua mistään, koska hän ei koskaan kuuntele minua. Tunnen olevani yksinäinen vaikka olen hänen seurassaan. Tätä kaikkea on vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Olen yrittänyt puhua hänelle, järjestää yllätyksiä, irtiottoja arkielämästä....mutta hän ei koskaan innostu mistään sellaisesta. Unohdin mainita , että hän on minua 10 vuotta vanhempi...mutta eihän sillä ole kuitenkaan merkitystä.
Me matkustelemme yhdessä paljon, mutta näillä matkoillakin hän keskittyy kaikkeen muuhun kuin meidän suhteeseen.....minä olen kyllä yrittänyt tehdä parhaani, mutta en enää kestä elää tällä tavalla.
Anteeksi jos kirjoitukseni on hieman sekavaa, mutta olen taas itkenyt tämän illan ja ajatellut pääni puhki. Kiitos kaikille, jotka olette vastanneet viestiini. - eivind
Julia kirjoitti:
Mieheni kanssa on tosi vaikea puhua mistään, koska hän ei koskaan kuuntele minua. Tunnen olevani yksinäinen vaikka olen hänen seurassaan. Tätä kaikkea on vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Olen yrittänyt puhua hänelle, järjestää yllätyksiä, irtiottoja arkielämästä....mutta hän ei koskaan innostu mistään sellaisesta. Unohdin mainita , että hän on minua 10 vuotta vanhempi...mutta eihän sillä ole kuitenkaan merkitystä.
Me matkustelemme yhdessä paljon, mutta näillä matkoillakin hän keskittyy kaikkeen muuhun kuin meidän suhteeseen.....minä olen kyllä yrittänyt tehdä parhaani, mutta en enää kestä elää tällä tavalla.
Anteeksi jos kirjoitukseni on hieman sekavaa, mutta olen taas itkenyt tämän illan ja ajatellut pääni puhki. Kiitos kaikille, jotka olette vastanneet viestiini.Yritin kaksikymmentä vuotta saada suhteeseen molemminpuolista välittämistä. Turhaan. Jostakin luin termin "piilotyranni", henkilö jolla on kyky elää ihan vaan itselleen ja pyörittää perheen elämää ihan oman pillinsä mukaan. Ihmettelee vaan, miksi toisella on paha olla kun hänellä itsellään on ihan hyvä olo! Hänkin oli minua kymmenen vuotta vanhempi; eri sukupolvea tavallaan...minä rokkari ja hän suurta ikäluokkaa. Asioista puhuminen täysin mahdotonta.
Terapiassa eron yhteydessä kävi suurinpiirtein ilmi, että yhteiselolle ei kertakaikkiaan ollut mitään eväitä, maailmankuva ja elämänasenne olivat täysin eri planeetoilta. Mikäli yhteiseloa olisi jatkettu väkisin, olisi jommankumman pitänyt alistua toisen tapaan elää ja senhän minä olisin osannut jo vanhastaan...
Joskus vaan ero on ainoa vaihtoehto...toinen vaihtoehto minulla olisi ollut hidas alkoholisoituminen yksinäisyydessä lasten lähdettyä maailmalle.
- suunnilleen
samanikäinen kanssasi. Olen ollut useita vuosia naimisissa, meillä on kaksi lasta. Olen rakastanut miestäni todella paljon näiden vuosien aikana, hän on todella ihana ihminen! Mutta kun intohimo iskee, niin sitä on vaikea taltuttaa!!
- eronnut
Älkää hyvät ihmiset erotko ihan vaan sen takia, että jotain tapahtuisi tai että kun muuten on niin tylsää! Parisuhde vaati hoitamista - ja molemmilta! Jos sinulla on tylsää liitossasi, sinun on kerrottava siitä miehellesi ja myös tehtävä oma osuutesi, että liitto säilyy kiinnostavana. Liitossa täytyy osata vaatia esim. sitä että sinulla on hauskaa, kivaa ja jännittävää olla siinä. Jos ette vaadi sitä toisiltanne, päädytte hakemaan puuttuvia juttuja ulkopuolisista suhteista. Mutta juttu on niin, että ensimmäisen eron mukana menee paljon idealismia rikki. Idealismia siitä, millaiset asiat ovat arvokkaita elämässä. Ja kun idealismi on rikki esim. siitä, kannattaako toiseen luottaa ja hänen varaansa uskoa elämänsä, onko uskollisuus tarpeen jne, niin seuraavista parisuhteista tulee hyvin erilaisia kuin ensimmäisestä.
- silppurit
Eroa vaan, niin saat sinäkin jotain kaduttavaa elämässäsi. Tunnut muuten olevan pilalle hemmoteltu prinsessa, jonka suurin ongelma elämässä on se, että joskus on huono sää.
- julia
En todellakaan ole hemmoteltu prinsessa.... kovalla työllä olen kaiken itselleni hankkinut ja itsestäni huolta pitänyt. Joskus vaan ei jaksa enää yksin....tarvitsee jonkun joka todella ymmärtää. Rakkaus ei aina riitä. Viimeiset 2 vuotta ovat olleet todella rankkoja minulle, koska olen menettänyt monta läheistä ystävää/sukulaista. Mieheni ei ole ollut tukenani riittävästi ( minun mielestäni). Joskus hän elää aivan omissa maailmoissaan....mikä on ihan okei, kunhan siitä ei tule pysyvää. Olen nyt päättänyt puhua hänen kanssaan jälleen kerran, jos hän vain suostuu minua kuuntelemaan... Toivotan sinulle oikein hyvää yötä ja kiitos vastauksestasi vaikkakin se sai minut suutuksiin, mutta vain muutamaksi sekunniksi :)
- ......
kuka ihme oletkin sait minunkin karvani nousemaan pystyyn. Ettäs kehtaan haukkua prinsessaksi. Kukaan ei voi puuttua toisen suhteeseen jos ei itse elä siinä.
Sitäpaitsi...minäpä uskon vielä rakkauteen ja siihen että sitä voi olla kumppanin kanssa vuosia vaikka arki olisikin tullut.
Koska....ihmiset ovat erilaisia
- Kokemusta on
Onnellisuus riippuu itsestäsi, miten asiat koet, näet, oletko tyytyväinen elämääsi (et näytä olevan). Toinen ei onnellisuutta sinulle tuo. Täydellistä onnellisuutta ei ole, monet sitä etsii, mutta elämä on aina vajavaista.
Etsi elämääsi sisältöä, miehesi on varmaan ihan hyvä mies, ole onnellinen kun olet sellaisen vierellesi saanut. Avioliitto on myös ystävyyttä ja kaveruutta, kumppanuutta.
Etsit intohimoa, alun intohimo ja rakkauden tunteet muuttuu. Voit tehdä jotakin sen eteen, mutta antaako se sinulle tyydytyksen muihin elämäsi tarpeisiin, tuskinpa.
Tunteet muuttuu, mitä elämältäsi eniten haluat, selvitä se itsellesi, kaikkea ei voi saada. Mieti vaaditko toiselta liikaa, kun itsekään et varmasti täydellinen ole. - minullakin oli
Minullakin oli ns. hyvä mies, josta otin eron. En enää rakastanut tätä miestä. Tämä miehen hyvyys oli fiksuutta, mutta hän oli ihmisenä myös hyvin negatiivinen. Tämä puolta en hänessä lopulta jaksanut.
Ulkopuoliset arvostelivat minua ankarasti tästä erosta, vaikka se oli ns. sopuero. Mieheikin oli lopulta eron kannalla, ja hän joutui jopa puolustamaan minua näitä arvostelijoita vastaan.
Kuuntele sisimpääsi, älä muita, vastaus löytyy sieltä. Minä en ole koskaan katunut omaa eroani. - yksineläjä....
luuletko että se suraavan suhteen intohimo kestää 12 vuotta tai pitempään, siihenkin uteen suhteeseen tulee se arki... koita nyt vain saada tästä vanhasta suhteest sellainen jossa viihdyt ja voit hyvin. mahdollisuuksia teillä varmasti on vielä.
eikä se eroprosessi ole mikään pikkujuttu, siinä saa aina varautua et joku joutuu kärsimään. - rajatieto
Vaihda uuteen ja totea sama tilanne 10 vuoden päästä. Intohimoa ei kertakaikkiaan voi jatkua vuosikausia. Oma on asiasi miten suhteita hoidat.
- intohimolla
tarkotatko intohimolla seksiä
- julia
en tarkoita intohimolla seksiä. Tarkoitan intohimoa elämään. Kaipaan tervettä hulluttelua elämäämme, miehestäni on tullut niin kovin vakava. Kaipaan yllätyksiä. Haluaisin niin kovin olla onnellinen hänen kanssaan, mutta se tuntuu niin mahdottomalta. Teen pitkiä työpäiviä (12 -14h), mutta silti jaksan hemmotella häntä työpäivän jälkeen esimerkiksi jalkahieronnalla, hyvällä ruoalla, suukottelemalla, hyväilemällä.... mutta hän ei koskaan tee samoin minulle. Uskon yrittäneeni kaikkeni suhteemme hyväksi, mutta mieheni tuntuu uskovan, että rakkaus riittää hyvän suhteen ylläpitoon....
- puhua
julia kirjoitti:
en tarkoita intohimolla seksiä. Tarkoitan intohimoa elämään. Kaipaan tervettä hulluttelua elämäämme, miehestäni on tullut niin kovin vakava. Kaipaan yllätyksiä. Haluaisin niin kovin olla onnellinen hänen kanssaan, mutta se tuntuu niin mahdottomalta. Teen pitkiä työpäiviä (12 -14h), mutta silti jaksan hemmotella häntä työpäivän jälkeen esimerkiksi jalkahieronnalla, hyvällä ruoalla, suukottelemalla, hyväilemällä.... mutta hän ei koskaan tee samoin minulle. Uskon yrittäneeni kaikkeni suhteemme hyväksi, mutta mieheni tuntuu uskovan, että rakkaus riittää hyvän suhteen ylläpitoon....
miehesi kanssa tuosta?
Siis, että sinä kaipaat intohimoa, vastahellyyttä, huomiota. Ei miehesi voi tietää mitä kaipaat ellette ota asiaa puheeksi. Voisi olla hyvä hetki ottaa "pyöreän pöydän" keskustelu aiheesta. Tällöin molemmille tulisi selväksi se, mitä toinen haluaa ja tarvitsee. Parisuhteessa ei koskaan saa heittäytyä sille kannalle että toinen on ajatuksenlukija joka kyllä ilmapiiristä vaistoaa mitä toinen tarvitsee. Jos kerran tuota intohimoa on joskus suhteessanne ollut ja muuten ei mikään mätä suhteessanne, niin en näe mahdottomana ajatuksena kaivaa sitä kadonnutta intohimoa jostakin muistoista. Usein auttaa myös se että muistelee mihin siinä kumppanissaan aikoinaan rakastui
- elämältäsi?
Olet mennyt todella nuorena naimisiin.Oletteko tavanneet jo mahdollisesti kouluaikoina? Ajatteletkohan mahdollisesti alitajuisesti,että sinulla on jäänyt elämässä mahdollisesti jotain kokematta kun sinulla on jäänyt tavallaan se nuoruuden sikkuiluvaihe väliin ja etkä ole yritysten ja erehdysten kautta löytänyt sitä
partneriasi?- samassa tilanteessa
Olen samassa tilanteessa kuin alkuperäinen kirjoittaja. Itselläni on kaksi lasta ja tämä vaikeuttaa tilannetta. En ajattele eroa vain sen takia, että avioliitossa on tylsää.. En vain enää tunne rakkautta miestäni kohtaan. Hän on kuin paras kaverini ja kämppis. Yhteistä meillä on enää lapset. En haluaisi häntä myöskään loukata ja satuttaa kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Mutta nyt tuntuu, että satutan itseäni koko ajan. Tänäänkin ole miettinyt töissä päivän, että mitä teen. Jatkanko kuin ennenkin ja odotan, että joku pakottaa tekemään valinnan vai uskallanko hypätä ja jättää tämän kiltin ja hyvän miehen. En halua etsiä mitään jännittävämpää parisuhdetta vaan kysymys on yksinkertaisesti siitä, että tämä tilanne ahdistaa ja tuntuu ettei jaksa enää. Tiedän, että kohta tämä tilanne alkaa vaikuttaa lapsiin, sillä kyllä he huomaavat, etten ole onnellinen, mutta miten he selviävät erosta? Myös oma sukuni tulisi nostamaan äläkän jos sen teen. Meillä kun ei ole "tapana" erota. Haluaisin vaan saada jotain selkeyttä tähän tilanteeseen!!!!!!!!!!!!!
- julia
niin.....menin aika nuorena naimisiin... Hän on elämäni ensimmäinen vakava miessuhde ja ehkä on totta että alitajuisesti ajattelen missanneeni elämäni sinkkuvaiheen ja mieskokeilut. Minusta tuntuu ahdistavalta elää hänen kanssaan vaikkakin vielä rakastan häntä jonkun verran. Minä todella haluan erota hänestä, mutta en haluaisi satuttaa häntä. Kaikki tuntuu niin vaikealta.
julia kirjoitti:
niin.....menin aika nuorena naimisiin... Hän on elämäni ensimmäinen vakava miessuhde ja ehkä on totta että alitajuisesti ajattelen missanneeni elämäni sinkkuvaiheen ja mieskokeilut. Minusta tuntuu ahdistavalta elää hänen kanssaan vaikkakin vielä rakastan häntä jonkun verran. Minä todella haluan erota hänestä, mutta en haluaisi satuttaa häntä. Kaikki tuntuu niin vaikealta.
... tahtoisi mennä uimaan muttei kastua... jos kirjoittaa ..."Minä todella haluan erota hänestä, mutta en haluaisi satuttaa häntä."
Ero sattuu aina, ja molempiin (väittävät sitten myöhemmin mitä tahansa).
Mutta oletko ajatellut, kuinka loukkaavaa hänelle on elää naisen kanssa joka yhdessä pelkästä säälistä? Kerropa tunteistasi, ehkä hän tahtoo erota myös...
- zzzzmm
oletteko yritänyt etsiä yhteistä harrastusta tai käydä hakemmassa ulkopuolista apua suku ja parhaat kaverit voi vaikka olla huono asia ainakin minä suosittelen että ensin puhuisitte ennenkuin eroatte jos miehesi on oikeasti ihana ja rakastaa sinua ja sinä häntä.
- kunhan mietin
Hmmm se on totta, että intohimo ja romantiikka on ihanaa, asia jota haluaa tavoitella. Tosi asia kuitenkin on kun arki astuu elämään se jokin poistuu, mutta tilalle tulee uusia asioita. Itse kunnioitan vastuuta, turvallisuutta ja syvää ystävyyttä parisuhteessa.Jos toista rakastaa asiat tulevat luontevasti esille pidemmässä parisuhteessa.Pikku asioista koostuu arjen romantiikka!
Mitä vikaa sitten on kiltissä miehessä? Pitäisikö hänen olla ns. renttu? Mieti nyt tarkkaan mitä olet menettämässä? Miten panostat itse tähän suhteeseen? Mitäpä jos miehesi löytää heti uuden, oletko onnellinen/ kateellinentai mustasukkainen?
Julia hyvä..ota nyt paperi ja kynä ja listaa ylös miehesi hyvät ja huonot puolet. Arvioi myös itsesi.Mieti mitä on arki jos olet yksin ja ne tosiasiat miten itse toimit/elät? Mitä mahdollisuuksia saat tilalle? Mitä menetät?
paperilla kaikki on faktaa jota voit sitten miettiä ajan kanssa.
Miten olisi yhteinan harrastus?
Olisiko sinulle apua mennä itse jollekkin vieraalle puhumaan asiasta? Entä hyvät ystävät?
Kaikki nämä kun teet , teet työtä teidän parisuhteenne eteen!!
Yhtenä vaihtoehtona on, että otat etäisyyttä mieheesi ja olet vaikka viikonlopun yksin esim. mökillä. Tarkoitan siis YKSIN!
Tulevaisuus on täysin avoin ja sinun käsissäsi.
Koskaan ei tiedä tuleeko tilaisuus parisuhteeseen uudelleen tai onko sinulle olemassa ihanuus tai renttu nurkan takana...heh
Onnea matkaan! - eronnutmies
Olet mennyt naimisiin nuorena, ja sitten nuoruuden intohimoa ei enää saa... Uudessa suhteessa ehkä vuosi/kaksi ja sitten olet taas eroamassa. Eroa ja katkeroidu ja pilaa elämäsi niin on yksi ruikuttava yh-äiti lisää. Älä usko mitä monet yh-äidit kehuvat elämäänsä, he vain peittelevät tuskaansa. Deittailin muutaman vuoden etsien uutta kumppania, ja kaikki tapaamani olivat menettäneet enemmän tai vähemmän eron takia (siis henkisiä juttuja) ja tietty talouskin oli tiukempi. Ero on hyväksyttävää kun toinen juo, käy vieraissa tai on pahoja mielenterveysongelmia.
Korjaa liittosi, menkää YKSITYISELLE suhteen parantamiskurssille, nämä kunnan ja seurakunnan avioEROneuvolat tekevät varmasti suhteesta lopun- julia
halusin vain kertoa sinulle, että minusta ei 100% varmasti voi tulla "ruikuttavaa yh-äitiä" , koska minä en voi koskaan saada lapsia.
- Onni
Et sitten aivan vähään tyydykkään, kun odotat täydellistä onnea ! ? ! Eikö vähempi riitä...
Voi ei, ellääkö nämä "onnelliset" tässä maailmassa vai missä !- julia
En todellakaan kuvittele olevani täydellisen onnellinen koskaan, sillä tällaista olotilaa ei yksinkertaisesti voi olla olemassa. Tahtoisin vain, että mieheni kiinnittäisi minuun enemmän huomiota...samoin kuin minä teen hänelle. Joskus tuntuu siltä, että olisin onnellisempi yksin kuin hänen kanssaan.
- asioita
Kyse on sinun elämästä - ei niiden muiden. Itsetuntosi ei ole kovin vahva jos elät muiden toiveiden mukaan. Etenkin jos tunnet eläväsi miehen elämää.
Mutta mitä sitten? Jos sinulla on tuossa hyvä olla, älä välitä pikkuasioista vaan jatkakaa elämäänne. Jos taas ei ole hyvä olla ..ja siltä vähän vaikuttaa, tai ainakin olet pohtinut asioita... niin sinun todellalkin kannattaisi keskittyä itsetuntosi kehittämiseen ja sitä kautta opit ottamaan elämäsi omiin käsiisi ja löydät ratkaisut ongelmiin.
Jos päädyt haluamaan eron, muista että miehesi ei ole syypää sinun tunteisiisi, eikä siihen että "kaikki pitävät hänestä". Mies on mikä on, ja hyvä niin jos on mukava. Ei kai mieskään halua jakaa elämäänsä naisen kanssa joka ei häntä rakasta?
Voithan puhua hänelle näistä ongelmistasi. Ehkä saat häneltä apua ajatustesi ja tunteidesi selvittämiseksi. Mutta jos koet ettei hänestä ole apua, vaan sinulle tulee entistä epävarmempi olo, tai hän jopa loukkaa sinua, niin tyynnyttele tilanne ja mieti kenen muun kanssa voisit jutella. Ystävää tarvitset nyt ensisijaisesti. Ehkä ei kuitenkaan ketään niistä sukulaisistasi jotka miestä ihannoivat.
Tsemppiä vaan. - oma mielipiteeni
Moi!
Olit rohkea kun aloitit keskustelun. Koskaan eivät ihmiset ole asioista samaa mieltä.
Itse mietin samoja asioita, meillä on lapsia, joka tekee asian paljon monimutkaisemmaksi.
Sinuna...kun todella tätä pohdit tämänkin palstan kautta...en suosittele eroa, mutta kerranhan me täällä eletään. Arvostelijoita riittää aina. Kuuntele itseäsi, eikö rakkaudettomassa liitossa eläminen ole melkein sama kuin eläisi yksin (kun unohtaa taloudelliset asiat).
Ne, jotka kritisoivat, eivät varmasti itsekään ole onnellisia. Läheisyyden tarve myös miehillä on erilainen...
Paras lähtökohta erolle on kai se, että miettii sen "pahimman" vaihtoehdon, eli yksinelämisen.
Tiedän myös ihmisiä jotka ovat onnellisempia toisessa liitossaan. Henkinen pahaolo voi myös aiheuttaa fyysisiä oireita.
Kuuntele itseäsi...vain sinä tiedät :-) !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porvarimediat paniikissa demareiden huiman kannatuksen vuoksi
Piti sitten keksiä "nimettömiin lähteisiin" perustuen taas joku satu. Ovat kyllä noloja, ja unohtivat sen, että vaalit986248KATASTROFI - Tytti Tuppurainen itse yksi pahimmista kiusaajista!!!
STT:n lähteiden mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti3495737Mikä siinä on ettei persuille leikkaukset käy?
On esitetty leikkauksia mm. haitallisiin maataloustukiin, kuin myös muihin yritystukiin. Säästöjä saataisiin lisäksi lei602743Lääppijä Lindtman jäi kiinni itse teosta
Lindtman kyselemättä ja epäasiallisesti koskettelee viestintäpäällikköä. https://www.is.fi/politiikka/art-20000117808521072168Juuri nyt! Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti
Ai että mä nautin, Tytti erot vireille! "Käytös on kohdistunut avustajia ja toisia kansanedustajia kohtaan, uutisoi STT1071868- 1251744
Puolen vuoden koeaika
Voisi toimia meillä. Ensin pitäis selvittää "vaatimukset" puolin ja toisin, ennen kuin mitään aloittaa. Ja matalalla pro191633Tytti Tuppurainen nöyryyttää avustajiaan
Tytti Tuppurainen nöyryyttää SDP:n eduskuntaryhmän kokouksissa sekä avustajia että kansanedustajia. Hän nolaa ihmisiä ju1811290- 731197
Huomaatteko Demari Tytti ei esitä pahoitteluitaan
Samanlainen ilmeisesti kuin Marin eli Uhriutuu no he ovat Demareita ja muiden yläpuolella siis omasta mielestään331078