lasten leikit

netti. Lelut unohtuvat ja sitten ne ovat täällä.

Teeskentelevät uskottavasti milloin vanhaa ukkoa milloin akkaa. Neuvoskelevat toisiaan noilla viisailla neuvoillaan, että rakastellessa olisi parempi vähän raottaa koipiaan. Sitten massapostaavat tämänkin firman palvelimen tukkoon, kun konstin oppivat.

Hyvä se on, että ATK-taidot jo pieninä oppivat, mutta vähän käyttäytymistaitojakin pitäisi olla. Se taitaa olla meidän vanhempien vika, kun ei ole opetettu mitään.

Niitä oli 70-luvulla vanhemmilla lapsillani melkoisesti ja siitä "viisastuneena" nuoremmille lapsille ei hankittu kuin muutamia leluja ja ulkona olivat paljon.
Nyt mummona en ole lastenlapsille ostellut leluja lahjoiksi vaan vaatteita. Vanhemmat ovat olleet tyytyväisä.

...leluja!

Vein 'metsään' retkelle. Metsä oli ryteikkö noin 50 metrin päässä kotipihastaan, Oli eväät ja huopa mukana. Päästyämme perille 'viidakkoon', perustimme leirin: huopa maahan, eväskorit viereen ja tutkimus käyntiin. Löytöjä: vadelmapusikko, mustaviinimarjapensas, läpipääsemätön tiheikkö, tiikerin 'karjuntaa', suunnattoman iso kivi, jolle vain lapsenlapset pääsivät kiipeämällä, minä vanha en, kummallisia ääniä, joita termiitti-Hanna (1,5 vuotta) pelkäsi.... Esikoinen Emma alkoi nauttia viinimarjoja, termiitti-Hanna popsi vadelmia ja minä-mummi keräsin molempia kotimatkan eväiksi. Valppaina kuuntelimme tiikerin ääniä; josko pitäisi keskeyttää retki ja palata kotiin... Kaikki sujui kuitenkin hienosti. Touhuttuamme aikamme löytöjemme parissa, oli eväiden nauttimisen aika. Lasten viisas äiti oli laittanut mukaan kelpo eväitä viidakkoretkeä varten; oli keksejä ja kaakaota, nammm...
Ainakin puoli tuntia viihdyimme 'viidakossamme' ennenkuin palasimme kotipihaan. Paluumatkan suurin pulma oli, että osaakohan mummi johdattaa meidät pois viidakosta!

Itselläni ei ollut yhtäkään valmiina ostettua lelua, jos ei lasketa mukaan nuken päätä johon äiti ompeli kropan ja täytti sahajauhoilla!
Mutta olihan minulla mahdottomasti eri kokoisia käpyjä, pikkukiviä, hiekkaa, laudan- ja astianpalasia ja aimo annos mielikuvitusta, eikä leikkialujen puute tuntunut missään.
Joskus ehkä ihaili jonkun nukkekotia, pieniä huonekaluja ja astioita. Että jollakin oli sellaisia leikkikaluja, oli aivan uskomatonta!

Kun sitten sain oman lapsen niin naiiviudessani ajattelin että häneltä ei saa puuttua mitään.
Hänellä oli leluja! Poikalapsi. Hänellä ei ollut vaan 2-3 autoa. Niitä oli satoja ja uutta ostettiin joka kauppareissulla.
Mutta jostain kumman syystä hän viihtyi parhaiten, jos sai itse keksiä leikkinsä ja leikkipaikkansa.
Iso pahvilaatikko toimi sekä autona että mökkinä!

Sota-ajasta huolimatta oli oma kasvuympäristöni paljon rikkaampaa ja kehittävämpää kuin poikani kasvuympäristö, sen olen ymmärtänyt kauan sitten.

Kyllä sen huomaa tuon ikäpolven edustajista, mitä poikanikin edustaa, että hiukankin vanhentunut tekniikka, joka vielä toimii aivan hyvin, on vaan korvattava uudemmalla.
Kamaa uusitaan vähän päästä.
Vaikka onkin ollut kreatiivinen lapsena niin resursseja aletaan käyttää (väärin?) viimeistään teini-iässä ja nuorena aikuistuvana.