Pikkuveli

Mun pikkuveli kuoli viime tammikuussa 18 vuotiaana ikä eroa meillä oli vuos. Tuntuu kyllä niin turhalta jatkaa elämää pikkuveli oli tärkein henkilö mun elämässä. Ainoo syy minkä takia oon vielä hengissä on mun vanhemmat en haluu pilata heidän elämää lopulisesti.
102652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Otan osaa. Todellakin. mun pikkuveli on myös tärkein ihminen mun elämässäni ja olen usein miettinyt, että miten jaksan jatkaa, jos sille sattuu jotain. Siinä täytyy vaan olla epäitsekäs ja ajatella perhettä ja ystäviä. ettei aiheuta heille suunnatonta surua.
olet vielä nuori ja kaikki on sinulla vielä edessä. Älä heitä elämääsi hukkaan...sitä pikkuveljesi ei varmasti olisi halunnut.

Äänestä

Olen kokenut saman surun vuonna -94.Olin tuolloin itse 19 vuotias tyttönen,siskoni tuolloin 21 vuotias.Kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta,vieden mennessään rakkaimman ihmisen,siskoni...ja samalla parhaimman ystäväni.Tästä on jo aikaa,mutta tunnen suurta kaipuuta ja rakkautta päivittäin,toivoen että olo helpottais...
Anna ajan kulua,puhu asiasta mahdollisimman paljon,vaikka se tuntuisikin mahdottomalta...
Voimia sinulle ja perheellesi!aika parantaa haavat sanotaan,mutta onko näin?!!!!!!

Äänestä

Hei

Itsekin kaksi läheisen ( äitini ja isäni) kuolemaa läpikäyneenä, voin lohduttaa sinua, että ensimmäinen vuosi on vaikein - varsinkin se kuukausi, vuodenaika jolloin menetyksen koit.

Kuitenkin - jatka sinä elämääsi veljesikin puolesta, vaali hänen muistoaan ja muista ne hyvät hetket. Älä hylkää vanhempiasi, sillä he ovat jo saaneet kokea jotain todella vaikeaa kun ovat menettäneet lapsensa. Varmasti veljesi olisi halunnut elää, mutta ei saanut. Siksi sinun täytyy ymmärtää kuinka arvokasta ja tärkeää tämä elämä on. Veljesi varmasti toivoo myös sitä.

Minä olen kirjoittanut vanhemmistani kansioon, jossa on myös heidän kuviaan. Siinä kerron heidän elämästään, luonteestaan, sairastumisestaan sekä kuolemastaan. Kerron myös omasta surustani. Olen etsinyt siihen myös runoja. Tämä albumi on kirjahyllyssäni ja sitä saavat halukkaat lukea. Näin saan vaalia heidän muistoaan ja kertoa muille kuinka ihanat vanhemmat minulla on ollut. Haudan hoidan hyvin ja käyn siellä usein. Lohduttaa hiljentyä siihen haudan äärelle.
Suruni ei ole raskas, päinvastoin sitä on helppo kantaa. Koskaan se ei katoa, mutta osaan elää sen kanssa. Hyvät muistot tekevät päivästä onnellisen kaikesta huolimatta.

Sinun ei tarvitse unohtaa veljeäsi, itke jos itkettää, mutta muista myös hymyillä, nauraa yhteisille muistoille. Puhu veljestäsi vanhempiesi kanssa, katsele kuvia ja videoita, jos niitä on. Hyväksy tapahtuma ja myös surusi.

Enkelinä veljesi sinua elämäsi tiellä ohjaa ja suojelee, jos sen hänelle sallit.

Äänestä

Mä tiedän miltä susta tuntuu "kliseinen" lausahdus, muttä mä oikeesti tiedän. Mun isoveli kuoli kesäkuussa ja tuntuu et myös mun elämä seisahtu sillä samalla hetkellä. Ehkä aika parantaa ehkä ei. Missään ei kuitenkaan ole enää mitään mieltä.

Äänestä
  • rakas isoveljeni kuoli heinäkuussa.eikä ole päivääkään menny etten ois itkenyt,olo on huono,mitään ei saa tehdyksi,ahdistaa..

    Äänestä

  • "sisko" kirjoitti:

    rakas isoveljeni kuoli heinäkuussa.eikä ole päivääkään menny etten ois itkenyt,olo on huono,mitään ei saa tehdyksi,ahdistaa..

    Mitä sun veljelle tapahtui jos saan kysyä? minkäikäinen hän oli? olisi ihan kiva vaihtaa kokemuksia, vaikkapa sähköpostilla tai jotain. Täällä ei viitsi "avautua" liikaa, kun en jaksa mitään asiattomia kommentteja tms. Eikä nää jutut tänne ehken kuulukaan. Kerro jos innostaa.

    Äänestä

  • sisko84 kirjoitti:

    Mitä sun veljelle tapahtui jos saan kysyä? minkäikäinen hän oli? olisi ihan kiva vaihtaa kokemuksia, vaikkapa sähköpostilla tai jotain. Täällä ei viitsi "avautua" liikaa, kun en jaksa mitään asiattomia kommentteja tms. Eikä nää jutut tänne ehken kuulukaan. Kerro jos innostaa.

    Alkaa jo kaikuna toistua... Teitähän on siis paljon muitakin? Myös mun veljeni kuoli, minä siis myös. Kuusi vuotta on kulunut, vaikea siitä on päästä yli jollei löydy ymmärtäjää sille, et puolet on poissa. Älkää te jääkö sisälle vaikkei syytä ulos lähtemiselle enää oliskaan, älkääkä antako ystävienne kadota. Mulle voi kirjottaa tai ottaa osoitteen talvenvaralle talteen. Pienikin viesti piristää :)
    [email protected]

    Äänestä

  • sisko84 kirjoitti:

    Mitä sun veljelle tapahtui jos saan kysyä? minkäikäinen hän oli? olisi ihan kiva vaihtaa kokemuksia, vaikkapa sähköpostilla tai jotain. Täällä ei viitsi "avautua" liikaa, kun en jaksa mitään asiattomia kommentteja tms. Eikä nää jutut tänne ehken kuulukaan. Kerro jos innostaa.

    olis kiva vaihtaa kokemuksia,laita postia mulle [email protected]

    Äänestä

osoitteessa www.tukinet.net on suljettu keskusteluryhmä sisarensa menettäneille nuorille.

Äänestä

Ajattelin kirjoittaa ja halata sinua Isoveli. Minunkin Pikkuveljeni kuoli yllättäen 31 vuotiaana ja olen niin kovin lohduton. Hänen kuolemastaan tulee pian pari kuukautta ja minä yritan kovasti jatkaa eteenpäin. Tuntuu kuitenkin siltä että en onnistunut Isosiskon tehtävässä, vaan epäonnistuin surkeasti!

Jaksetaanhan kumminkin! Jos Sinä niin kyllä Minäkin!

Terveisin,
Isosisko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:Isoveli: kirjoitti:

Mun pikkuveli kuoli viime tammikuussa 18 vuotiaana ikä eroa meillä oli vuos. Tuntuu kyllä niin turhalta jatkaa elämää pikkuveli oli tärkein henkilö mun elämässä. Ainoo syy minkä takia oon vielä hengissä on mun vanhemmat en haluu pilata heidän elämää lopulisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu