Tämän päivän liikennekulttuuri on Helsingin
seudulla aivan sairas; suorastaan läpimätä.
Kaahataan hullun lailla, vaikka seurava jono tai
risteys tyssää menon. Liikennevaloja ei
noudateta, vilkkua ei näytetä jne jne. sama pätee
myös jalankulkijoihin, pyöräilijöihin ja
rullaluistelijoihin. Mikä porukkaa pännii? Eikö
puoliso anna, haukkuuko pomo vai mitä?
Konkreettinen esimerkki sattui maanantaina
Helsingin ruoholahden ja Bulevardin välillä.
Levoton, kaistalta toiselle poukkoileva Alfa 156
V6 oli rajulla ylinopeudella vähällä paukauttaa
kaistaa etensä vaihtaneen tila-auton kylkeen.
Tästä Alfan kuski suivaantui ja huudatti
äänimerkkiä pitkään. Kun seuraava valo-ohjattu
risteys Bulevardilla tuli, Alfan kuski ohitti
päin punaisia tämän tila-auton, kiilasi
poikittain suojatielle (!)sen eteen, ja kuski
nousi autosta ulos. Arvelin, että joku juppimies
aloittaa kohta tappelun, mutta yllätys: Alfan
kuski oli noin viiskymppinen, siro tumma
jakkupuku-nainen, ja hän huitoi käsillään
kiukkuisesti "opetusta" tila-auton kuskille.
Sitten hän hyppäsi ilkeästi hymyillen Alfaansa,
ja poltti eturenkaita ajen päin punaista, ja
suojatietä ylittäneet jalankulkijat lapsinen
olivat jäädä alle! Ja vielä nainen! Tähän on
menty...
Onko tämän ajan arvomaailma tosiaan näin sairas?
Minä itse-arvo jyrää, muista viis. Yllä kuvattuja
tilanteita näen joka päivä liikenteessä. Pian
varmaan joku ampuu häntä närästävän kanssa-
autoilijan USA:n tyyliin. Pelottaa.
seudulla aivan sairas; suorastaan läpimätä.
Kaahataan hullun lailla, vaikka seurava jono tai
risteys tyssää menon. Liikennevaloja ei
noudateta, vilkkua ei näytetä jne jne. sama pätee
myös jalankulkijoihin, pyöräilijöihin ja
rullaluistelijoihin. Mikä porukkaa pännii? Eikö
puoliso anna, haukkuuko pomo vai mitä?
Konkreettinen esimerkki sattui maanantaina
Helsingin ruoholahden ja Bulevardin välillä.
Levoton, kaistalta toiselle poukkoileva Alfa 156
V6 oli rajulla ylinopeudella vähällä paukauttaa
kaistaa etensä vaihtaneen tila-auton kylkeen.
Tästä Alfan kuski suivaantui ja huudatti
äänimerkkiä pitkään. Kun seuraava valo-ohjattu
risteys Bulevardilla tuli, Alfan kuski ohitti
päin punaisia tämän tila-auton, kiilasi
poikittain suojatielle (!)sen eteen, ja kuski
nousi autosta ulos. Arvelin, että joku juppimies
aloittaa kohta tappelun, mutta yllätys: Alfan
kuski oli noin viiskymppinen, siro tumma
jakkupuku-nainen, ja hän huitoi käsillään
kiukkuisesti "opetusta" tila-auton kuskille.
Sitten hän hyppäsi ilkeästi hymyillen Alfaansa,
ja poltti eturenkaita ajen päin punaista, ja
suojatietä ylittäneet jalankulkijat lapsinen
olivat jäädä alle! Ja vielä nainen! Tähän on
menty...
Onko tämän ajan arvomaailma tosiaan näin sairas?
Minä itse-arvo jyrää, muista viis. Yllä kuvattuja
tilanteita näen joka päivä liikenteessä. Pian
varmaan joku ampuu häntä närästävän kanssa-
autoilijan USA:n tyyliin. Pelottaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kusipäisyys tiivistyy Kehä III:n sisäpuolelle?
tätä on havaittavissa...
Ei kuitenkaan omani. Helsingin yliopiston
ympäristönsuojelun professori (nyttemmin
emeritus) Pekka Nuorteva luennoi 90-luvun alussa
kaupungistumisen ongelmiin kuuluvan mm.
agressiivisen käyttäytymisen lisääntymisen.
Syinä kaupungistumisen ja agressiivisen
käyttäytymisen korrelaatioon hän mainitsi mm.
reviirien puuttumisen, liian suuren populaation,
ja ympäristön raskasmetallit, jotka kertyvät
aivoihin.
Samat oireet on nopeasti löydettävissä koe-
eläimiltäkin, kun ne altistetaan vastaaviin
olosuhteisiin.
Lukuisissa julkaisuissa on todettu auton olevan
urbaanin ihmisen liikkuva reviiri, jota ei saa
uhata. Siis kun muuta omaa ei ole
puolustettavana, puolustetaan autoa ja oikeutta
ajaa sillä muista piittaamatta.
Psykologi-ystäväni on lisäksi todennut, että kun
ihminen pääsee itseään paremman auton rattiin,
tämä rattiraivo senkun tuplaantuu. Äkkirikastunut
äijä, joka vaihtaa vanhan rutinohvinsa uuteen
menopeliin; tai työpaikkaa vaihtanut
jakkupukutäti, joka saa upean työsuhdeauton
alleen alkaa tuntea itsensä voittamattomaksi
maailman valtiaaksi.
Juuri näin lienee käynyt kirjoituksen aloittajan
kuvaamalle autoilijallekin. Mites siellä Club
Alfa Romeo Finlandin säännöissä
sanottiinkaan: ...edistää herrasmiesautoilua...
Täytyypä toivoa, että kertomuksen leidi siirtyy
nopeasti jonkun muun merkin puikkoihin.
Suosittelen Helkamaa.
tuo reviiriajattelu - onhan ihminen kuitenkin
eläin jolla ilmenee primitiivireaktioita. Mitä
tulee raskasmetalleihin, luin muutama vuosi sitten
artikkelin jossa kerrottiin näiden metallien
vaikutuksesta esim. lapsiin (agressiivisuus,
ylivilkkaus)sekä siitä, miten niitä mitattiin
Helsingin keskustassa lasten reppuihin
asennetuilla laitteilla (oikea hengityskorkeus
etc.). Tutkimustuloksien mukaan esim. ilman
lyijypitoisuus oli pudonnut huomattavasti kiitos
lyijyttömän bensiinin. Ehkä lapsillamme on
"rauhallisempi" tulevaisuus...
Näin tekee, mutta mistä se johtuu? Onko se sitä,
että sen saman kehän ulkopuolelta tulleet kokevat
itsensä "orvoiksi" täällä?
Mieli halajaa koko ajan tutun talon pihapiiriin,
jossa aitta ja talli loi turvallisuuden tunteen...
Ja kun tuo haave on tavoittamattomissa, pannaan
muut kärsimään siitä.
Taannoin joku isolla merssulla ajava hermostui
hitaaseen etenemiseeni Turun moottoritiellä(n.
130km/h). Liimautui nihtisillan jälkeen aivan
perseeseen kiinni kun vasenta kaistaa ajoin ja
jonoa ohitin. Kehä I kohdalla siirryin(jonon
ohitettuani) vasemmalle kaistalle. Samalla tämä
merssukuskin hermot olivat menneet. Yritti samaan
aikaan oikealta ohi(olin ensin oikealla
kaistalla), meinasi tulla kylkeen. Ajoi sitten
rampin kautta ohitse, osittain pientaretta
pitkin!
Harmi, että pääsi munkkiniemen valoista
aikaisemmin(tosin punaisia päin). Olisi ollut
kiva nähdä, että minkä näköinen tyyppi niin
kovalla kiireellä ajeli.
...k-päitä riittää. Välillä tuntuu, että joku
valvontakamera-automaatti olis näille ihan oikein
vaikken valvontaa aina toivokaan. Jotain olis
kuitenkin tehtävä, tämä meno menee aivan
mielipuoliseksi liikenteessä.
Totta kai se oli Mersu. Muutenhan tarinalta olisi
mennyt "katu-uskottavuus".
Mistähän se sitten on merkki, että tarinoissa
juuri Mersu on aina osallinen...
Sattui nyt vaan olemaan Mersu, uudehko S-
sarjalainen.
On niitä muidenkin merkkien ratissa ollut, mutta
tämä nyt vain sattui olemaan törkeimpiä
näkemiäni...
Luulenpa, että tukit vasenta kaistaa. Kuullostaa
ihan siltä. On se uskomatonta kun ei voi
tarkkailla taustapeiliä.
Jatkuvasti joku hinuttaa vasenta kaistaa, eikä
millään mene oikealle kaistalle ennenkuin edessä
ei ole pariin kilometriin näkyvissä autoja.
Tottakai vielä ohittaen n. puoli kilometriä
tunnissa nopeammin kuin oikealla kaistalla
olijat, ilman että voi millään
kiihdyttää/jarruttaa (siis säätää nopeutta)
päästäkseen ohi haluavat ohi.
Tätä kun tapahtuu aivan koko ajan mm. Kehä 1:llä,
ja sitten vielä ihmettelette miksi on niin paljon
ruuhkia...
Useimmiten reaktio, jos se vasemmalla kaistalla
istuja edes huomioi mitä takana tapahtuu, on
jokin primittiivinen raivokohtaus. Ei voi päästää
takana olevaa satojen metrien jonoa jota yksin
pidättelee, koska se ei jotenkin sovi luonnolle.
Suurin osa ei yksinkertaisesti tajua siirtyä
oikealle vaikka kaista olisi tyhjä, mutta todella
moni myös tahallaan estää mahdollisimman pitkään.
On älytöntä, että heti kun on monien kilometrien
jälkeen päässyt yhdestä ohi, on heti seuraava
edessä. Aja sitten sillä
tavalla 'nautinnollisesti' pari tuntia. Sitten
kun yksi auto ajaen satasta 120:n alueella
vasenta kaistaa pidättelee kymmenen auton jonoa,
ja itse on viimeisenä, on turhauttavaa odotella.
Varsinkin kun Suomalaisille kommunikointi pitkiä
väläyttämällä tai äänimerkillä on hirveä punainen
vaate.
Useimmiten syynä on nimenomaan se ettei kuski
edes huomaa ketään olevan takana. Sitten kun
odoteltuaan viisi minuuttia oikean kaistan ollen
tyhjä väläyttää kerran pitkiä, on reaktio
hirmuinen.
Yksi taksikuski esti minua lähes koko Kehä 1:sen,
vaikka ensin odottelin sopivalla turvavälillä.
Sitten kun oikealla kaistalla oli kauan jo ollut
tilaa, käväisin lyhyesti vähän lähempänä, ja taas
odotin kauempana. Sitten väläytin kerran pitkiä,
ja taksikuski raivostui täysin. Olin siihen
mennessä ajanut lähes nelostien liittymästä
Tampereentien liittymään hänen perässään
kärsivällisesti odottaen. Hän alkoi väläytellä
takasumuvaloa. Sitten kun hetken päästä väläytin
taas pitkiä, hän JARRUTTI!! Ihan hullua
toimintaa, hän jarrutti toisenkin kerran kun
hieman myöhemmin väläytin taas pitkiä. Sen
jälkeen minulle oli täysin selvää, ettei hän vain
periaatteesta aio päästää ohi, joten survaisin
töötin pohjaan ja väläyttelin pitkiä kunnes pari
minuuttia myöhemmin menin oikealta ohi. Tottakai
silloinkin hän yritti kiihdyttämällä estää
ohitustani. Ohi päästyäni hän ajoi perään kiinni
ja alkoi väläytellä pitkiä. Painoin kaasua ja se
pelle jäi sinne, mutta oli ainakin verenpaine
punaisella vähän aikaa.
Myös mottoritiellä usein kun saavuttaa nopeasti
pari vasemmalla kaistalla ajavaa, on tietenkin
heidän pakko alkaa ohittaa toisiaan juuri kun
sattuu kohdalle. He todella pitkään ajettuaan
peräkkäin, päättävätkin, että on juuri silloin
pakko survaista suoraan eteen, kun itse tulee n.
140km/h ja he ajavat alle 100km/h. Sitten he
ohittavat sitä autoa noin viisi minuuttia kun ei
tietenkään voi kiihdyttää.
Voihan sitä tukkimiseksi sanoa, jos ajelen 100
km/h rajoitusaluella 130.....
Ja peiliin kyllä katselen vähintäänkin tarpeeksi.
Teitä en tuki, enkä tee järjettömiä ohituksia.
Jos ohi ei pääse, jaksan kyllä odottaa.
Pulmunenkaan en kyllä ole, tahtovat hyvällä
kelillä nuo nopeudet joskus nousta, mutta ei
kuitenkaan aivan älyttömiksi.
Sellainen keski-ikäinen piippusuussa ajanut Clio-
kuski aiheutti kyllä monelle ihmetystä,
ruokolahteen bulevardilta mennessään.
Ajeli tosiaan miten sattuu ja minuun oli törmätä
vain 2 kertaa, tietenkin ilman vilkkua
pyöritteli, liikennevaloista väärälle kaistalle
ryhmittäytyneenä kaistojen yli ilman kiirettä
omaan suuntaansa useamman kerran. Ryhmittäyty
jopa kerran jonon ohi vastaantulevan kaistalle ja
taas hitaasti valojen vaihtuessa jonojen
läpi/edestä risteyksestä oikella ilman vilkkua.
Aivan käsittämätöntä, kännissä todennäköisesti
tai sitten käsittämätön kusipää
eli terkkuja sille vaalean clion piippusuiselle
kuskille ruokolahden suuntaan!!!
Eikös Ruokolahti on Imatran kupeessa Etelä-
Karjalassa!!! Sieltä Bulevardille on ainakin 300
kilometriä. Jos sieltä asti uskaltautuu
Bulevardille bilikkaa pyörittelemään, ei ole
mikään ihme, jos tupakkaa palaa ja ryhmitykset
menee vähän niin ja näin... Kaaoshan siitä
tulee..!!!
Joo hyvä että korjasit. Onnex ei hävetä, k ja l
ovat kovin lähekkäin ja olen itse kotoisin
imatralta eli ruokolahden vierestä, nyt asun
kampissa ja menee näköjään sekaisin kirjaimet..
heh
Olin männäviikolla Porissa ja ajelin takaisinpäin
iltapäivällä. Porin ja Nakkilan välissä vetokoukun
välittömään läheisyyteen liimautui tyypillinen-
anteeksi ilmaisuni- amisjannu vanhalla Vlovo
460:lla. Rekkari on vieläkin muistissani, mutta en
häveliäisyyssyistä sitä tähän kirjoita. Edessäni
oli kolmen auton jono ja nopeutemme oli n. 85km/h
80: alueella. Vastaan tuli jatkuvasti autoja. Tämä
lippispäinen heppu täytti välinpitämättömän
idiootin tunnusmerkit: Hieman oikealle vino
ajoasento, kännykkä oikeassa kädessä ja vasen käsi
ratissa vain ranteen kohdalta. Tiedättehän tyypin.
Siinä sitten ajeltiin, tuli ohituskaistaa ja
annoin hanaa osittaakseni muita. Tämä kaveri eikun
hiostaa. No, näillä keskustelupalstoilla on käyty
sanailua perässäroikkujista. Päätin, että nyt
riittää (olisi ehkä pitänyt laskea ohi). Annoin
tulla vettä lasille ja lampuille ja vilautin
jarrua. Kaveri junttasi liinat kiinni ja näin
peilistä, että tuli hätä. Kuski siitä toivuttuaan
sai aivan sairaan raivarin ja ohitti minut, kolme
muuta ja jatkoi ohitellen pakottaen
vastaantulijoita pientareelle. Ajattelin, että
tämä on se kuuluisa Huittisten hullu mies, mutta
hän kääntyikin Harjavaltaan. Siis vaaransi itsensä
ja muut päästäkseen 5 sekuntia ennen minua
kääntymään.
En tiedä, toiminko itsekään oikein, mutta
tulipahan tehtyä.
..on ihan jees! Itse käytän sitä, jos vähänkin
tuntuu siltä, että takana ajavan huohotus tuntuu
niskassa!
Joo, kyllä noi normaalitkin pesurit varmaan
kastelee, mutta yhden ylimääräisen, sopivasti
suunnatun suuttimen asentaminen takapäähän on
ollut mielessä jo pitkään...
Ei muuta kuin käännätte takalasin pissijän
ruiskimaan taakse kohti origoa,
En ole kyllä kertaakaan käyttänyt tätä
maantiellä. Pari kertaa liikennevaloissa frendiä
tähtäillyt... typeräähän se ja vitsinäkin hyvä
vain kerran
Harjavallas on bee-mielisairaala, oisko jannulla
ollut kiire takaisin lomalta suljetulle?
Minkälainen muuten on tuo hieman oikealle vino
ajoasento, sitä en tunnistanut. Tiedän vain
tällaisin Harri-Kirvesniemi-tyyppisen pää
vasemmalla vinossa asennon, jossa varsinkin
takavuosina SAABbi-kuskit kyttäsivät
ohituspaikkaa.
Juuen minäkään kovin usein ole nähnyt oikealle
nojaavia kuskeja, mutta vasemmalle kallistuneita
näkee useinkin. Kai se sitten on heidän
mielestään mukava ajoasento... On muuten tosiaan
uskomatonta, miten paljon tärkeitä asioita näillä
lippispäisillä joutopojilla on hoidettavia.
Ainakin puhelin on koko ajan korvalla.
Kaikenmaailman handsfreet ovat tietenkin homojen
hommia.
1. asettaudu autoosi istumaan
2. unohda turvavyö
3. ota kännykkä oikeaan käteen
4. jos sinulla on esim kyynärnoja tai vast., nojaa
siihen oikean käden kyynärpäällä
5. ojenna nyt vasen kätesi ohjauspyörän suuntaan
ja aseta se siten, että ohjaat ranteella sormien
riippuessa etuviistoon.
6. lippishän oli jo päässä
7. amisviikset viritetty
8. asenne valmiiksi huoleton
Tässä esimerkkini Volvo-kuski.
Tuttu ilmoö maamme valtateilla. Itselleni sattui
tuossa muutama viikko sitten mökille mentäessä
vastaavanlainen tapaus, joskin nyt vetokoukkua
vahtasi varsinainen viri-viri-teini Civic.
Ei tehonnut pesurihoito ja tyhmin temppu olisi
ollut lähteä polkemaan hullunlailla kaasua.
Tunsin kuitenkin tien hyvin (ajan työkseni aika
paljon) ja tiesin, että kohta tulee pitkä suora.
Suoran avauduttua vaihdoin vastaan tulevien
kaistalle ja polkasin jarrun pohjaan. Katselin
pelkääjän puolen ikkunasta, kun viri-Civic
suhahti oikealta ohi. Tämän jälkeen palasin
omalle kaistalle ja jatkoin ajoani omaan
rauhalliseen tyyliin ilman, että joku amishemmo
roikkuu takapuskurissa.
Mainittakoon, että tämä tapahtui yö aikaan (siksi
ihmettelenkin, miksi ei viri-Civic ohittanut, ei
liikennettä).
Omistin aikoinaan saab 96-sen. Sen ajoasento oli tosiaan vino. Kuski kulki kylkimyyryä vasen kylki edellä. Mitäkun rattikin oli oikealle vinossa!
Kokeile itse jos et usko ja istu ysikutoseen saabiin kommunistinpuoleiselle etujakkaralle niin tiedät!
Tuo pesurihoito on kyllä omasta mielestäni
todella hyvä jo harmittomuutensakin puolesta.
Itse on joskus ajatuksissaan tullut ajettua
hiukan liian lähelle ja siinä vaiheessa kun
joutuu kirkkaana päivänä kunnon lasol pilveen
niin viimeistään havahtuu, että joskos jäisi
hiukka taaemmaksi.
Tuo liian lähellä ajaminen muutenkin ottaa
pannuun, kun jurpot ei tajua, että toiset autot
nyt vain sattuvat pysähtymään hiukkasen
lyhyemmässä matkassa kuin toiset. N.1-2kk sitten
Tuusulan motarilla olin kaverin kyydissä ja jono
pysähtyi äkistä jostakin syystä, no eipä siinä
oikein muuta kaveri kerinnyt tekemään kuin
runttaamaan jarrun pohjaan. No, semmoinen
puolimetriä jäi edessä olevan takapuskuriin
matkaa. Jotenkin siinä samassa jo tajusin painaa
päätä penkkiin oikein kunnolla ja tulihan se
sieltä PAM!, joku toinen ei saanutkaan liian
lähellä ajettuaan kärryänsä pysähtymään.
Että semmoista, kannattaa roikkua siellä
puskurissa.
On se minustakin totta, että MINÄ-MINÄ-MINÄ on
nykypäivänä lisääntynyt ikävissä määrin.
Johtuukohan äkkirikastuneiden lisääntymisestä
vaiko juuri jostakin reviiriajattelusta sitten.
Jos on itse työllä (no työllä ja työllä mutta
siis ihan rehellisesti säästämällä) ostettu auto
niin ei sitä ihan huviksensa kyllä ruttaile.
Kyllä niitä idiootteja on joka puolella, ei
pelkästään pääkaupunkiseudulla.
Kun autoilijoita on paljon niin on
todennäköisempää nähdä niitä. Ei siinä sen
kummempaa selitystä.
Tietysti maalla niistä on vähemmän haittaa kun ei
ole muita liikkujia niin tiheässä.
Joku opikelija heilutellut leikipyysyä
ohittajille kun ajoi alinopeutta.
Näitä on tiet tuvillaan kun lähdet ohittaman
löytyy kyytiä heti lisää joka laske tasaas
hetkenpäästä.
Hulestuttava ilmiö on ettei kärki kolmiota enää
kunnioiteta ollenkaan,rampista kolmion takaa
suoraan jonoon ja kyllä vilkuu valot ja soi
torvet jos et anna tietä näille kiilajille.
joku jopa valitti jossakin ettei anneta tietä
moottoritielle tullessa,taisi olla kirjeopiton
autokoulu.
Huoltoasemanpiha on tottakai etuajooikeutettu
samoin kakki riteykset joissa ollan tulossa
oikealta,tarkoitako tämä sitä että liikenne
säänät pitäisimuutta valitsevan käytännön
mukaisiksi.
Tossa parivuotta sitten tloyhiön parkkipaikalta
tullut volvo kuski olisi tullut päälle jos en
olisi tehnyt hätä jarrutusta,kun asiasta humautin
valoilla herra hermostui ja löi liinat kiinni,en
viitsinyt jäädä kouluttamaan miestä kun on tota
nyrkkeily ja taistelulaji taustaa,minua olisi
syytetty siitä kuitenkin.mutta ehkä hermo pettää
jonkun törkimyksen kassa.
oli tossa sellainenkin tapaus ohitin risteyksen
jälken sellaisen hidestelevan karvanoppa
Corollan,ei kai löytänyt isompaa pykälää,normaali
laillinen ohitus,käännyin aerrvasta riteyksestä
vasemmlla ja humsin smalla lelistä että Corolla
oikaisi liikenteen jakajan vasemalta
puolelta,hölmityin niin että laskin sen
eteeni,entä jos en olisikaan huomannut ?
Kyllä sillä monenlaista kulkijaa on ja toi
koulutus muita kulkijoita kohtan saa jokus
huvittaviakin piirteitä,miinkin sekin joka eilen
vilkutti valoja minulle kun keskellä päivää en
niitä 100 mertin matkalle laittanut tellisuus
alueella,hän vain ei huomanutsitä että ajoi
itsekin parkeilla,mutta pääasia että pääsee
toisia opasamaan kuriin ja järjestykseen.
Mua ihmetyttä etteikö näin päivällä valojen
pitkien merkivalot toimi näy satu silmiin kun
ajetan pitkillä,vai onko se niin että kiusa se on
pienikin kiusa.
poltimoiden omatoiminen vaihtaminen oitäsi kai
asetuksella kieltää kun näyttä olevan madoton
tehtävä jopa amattiautoilijalle saada sitä oikein
paikalleen,pidän sitä aikmoisena saavutuksena
saada h4 ssä valokuvio melkein pystyyn,jokus
mietin mitähän tapahtuu kun nähä taiturit vaihtaa
jarrupalat tai renkaat,
tai keskutelun avaaja poraa tosta vikun
käytöstä,kyllä se monesti vaikuttaa olevan siinä
ratissa tai jarrupolkimessa,eli on jo
käänytty,muttasitten on tämä ääripää joka
ryhmityskaistalla seisoessaan jättä vilkun päälle
ja varmuudeksi vielä tasaisellkin painaa jarrua
ja tottakai on setehokkain lisäjarruvalo vielä
hankittu,pimessä tosi kiusallista seisoa pitkissä
valoissa perässä yleensä tämä malliautoilija
vielä hidastelee että ne valot varmasi ehtii
vaihtua punaiselle kun ei satu olemaan kiire
itsellä,sitten se touhuaa jotain muuta eikä
seuraa niiden vaihtumista ja lähtee madellen
liikkelle että takana tulevista mahdollisimman
vähän pääsisi niistä läpi?
Näyttää olevan mahdoton osalle seurata kääntyvien
valoita sitä vaihtumista enakoiden,että se vaihde
olisi jo päällävalmiiksi ja pääsisi ripeästi
likkeelle