Pieni vinkki auton omistajille ja haltijoille:
hoitakaa autonne huolella, peskää se usein käsin,
vahatkaa muutama kerta vuodessa, ja puhdistakaa
myös sen sisätilat esim. kerran kk:ssa. Näin
auton ulkonäkö pysyy kauniina, se on helpompi
pestä, eikä korikaan ruostu niin helposti
surkeaksi. Jos kaikki viitsisivät tehdä näin,
olisivat käytetytkin autot vielä hyvässä
kunnossa, eikä edes tällöin helpolla näkisi
niiden olevan vanhaa mallia. Samalla tulisi
kansantaloudellinen hyöty, ja jokainen saisi
helpolla hyötyliikuntaa ja ajanvietettä. Eikä
auton puhdistus edes kauan aikaa vie, sen verran
sitä löytyy lähes jokaiselta. Ja fiiliskin lienee
parempi puhtaalla ja puunatulla autolla
liikkuessa parempi. Ihmettelen, miten jo mutaman
vuoden vanha auto on saatetu sotkea sisältä
hirveäksi, ja maalipinta hangata sellaiseksi kuin
se olisi hiekkapaperilla naarmutettu! Itse olen
tämän tehnyt jo 17 vuoden ajan kaikille
autoileni, ja se on näkynyt myös
jälleenmyyntiarvossa. Hyvää autoilukesää! :-)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet oikeassa!
Sitten vielä kun jätetään kuminpolttelut,
käsijarrukäännökset ja renkaat "linkussa"ajot ym.
pois, niin nivelet ym. paikat kestää paremmin.
Eikä tarvii valittaa PIKKUVIOISTA...
...esim. 2 vuotta vanha auto ja väljyyttä joka
paikassa!
(Ajotyyli ja autonhoito säästää hermoja ja rahaa)
Anna mä arvaan; sulla on Opel?
Olet aivan oikeassa tuon hyvän hoidon tärkeydestä.
Kuitenkin pitää muistaa, että meistä valtaosa asuu
kerrostalossa tai vaikka rivitalossa. Ei ole
pesuun tai vahaukseen sopivaa paikkaa. Sisäpesukin
jää tekemättä, kun ei voi pestä autoa ulkoa. Eikä
muutenkaan viitsi lähteä ämpärien kanssa sinne
parkkipaikalle ahtaaseen koloon kolhimaan naapurin
ovia.
Tietysti voi yritää mennä jonnekin Finnoilin
tee-itse halliin, mutta ei siellä höyryisessä,
hikisessä ja kosteassa hallissa ole hauska
touhuta. Emmekä edes kaikki mahdu sinne.
Ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi meille
useimmille jää huoltoasemien pikapesu. Kuitenkin
viisi-, kuusikymppiä on rahaa sekin, kun autoiluun
menee sitä muutenkin. Jos vielä sattuu huono sää,
niin auto on seuraavana päivänä saman näköinen
kuin ennen pesua. Eikä tuo pikapesun pesutuloskaan
oiken hurraita kestä.
Liekö Suomessa liikkeitä, jotka pesevät ja
vahaavat auton kunnolla? Edellä luetelluista
seikoista johtuen useimmilla ei ole mahdollisuutta
vahata autoaan ikinä (jos ei laske pikapesun
loppuvahausta vahaukseksi).
Itsekin asun kerrostalossa, auto ulkona
parkkiruudussa. Silti olen saanut sen pestyä
esim. Neste-huoltoasemien ti-halleissa, samoin
kuivattua. Samalla voi voidella lukot ja saranat
määräajoin, ja vetäistä vahan päälle.
Huoltamoilla on imureita, ja jos sulla on
lämpöpistoke, saat virran imurille. Ja autoni
ovat kiiltäneet vielä vuosien jälkeen kuin uusi,
samoin putipuhtaat sisätilat ovat aiheuttaneet
hämmennystä jopa automyyjien keskuudessa. ja
hyvityshinta on ollut huippua. ja silmäniloa ei
voi rahassa laskea!
Mitenkäs paikkailet alustamassauksen kulumia kun
monessakaan pesuhallissa ei ole nosturia, jolla
auton voisi nostaa ylös alustanpesua varten?
Lian päälle laitettu massa vain pahentaa
ruostumista.
Mitenkäs peset moottorinkaan, kun ensin ajat
pesuhalliin ja kone kerkiää lämmetä ja sit
suihkutat kylmää vettä kuuman koneen päälle niin
kyllä kansi tykkää kyttyrää ja kieroontuu. Kohta
on sitten öljyvuotoja.
Ainakaan täällä kuopion seudulla ei ole kovinkaan
montaa TI-pesuhallia ja nosturillisia paikkoja ei
taida olla yhtään.
En väitä, että autostahuolehtimisessa on jotain
väärää, mutta ei siitä aina käytännössä saa
palkkaa parempana hyvityshintana. Ei ainakaan, jos
auto on alle 10 v. vanha. Nimittäin autoliike ei
paljon välitä, onko maali kiiltävä vai ei, sehän
fixataan kuitenkin. Tuon tiedon on minulle
kertonut autokauppias.
Voi olla, että autoliike tekee vaihtajan
onnelliseksi ylistämällä hienokuntoista
vaihtoautoa, koska tyytyväinen asiakas
todennäköisemmin tekee kaupat, mutta ei se
oikeasti näy hinnassa.
minä ja kaikki mun kaverit asuu väljissä
omakotitaloissa ja on tosi kiva kiillotella omia
autojamme etupihoilla vertailemalla vaimojen
kauneutta kun ne kyykkii perseet pystyssä
kukkapenkissä.
Ostin nykyisen ajopelini kaksi vuotta sitten, enkä
ole vieläkään sisätiloja putsannut... Jospa tänä
kesänä iskisi inspiraatio... Ei kai siellä ole
kuin 19 vuoden pölyt vai olisikohan joku sen
joskus siivonnut?