kysymys

luomiskertomukssen uskoville miten selitätte miljoonien ja vielä vanhemmat fossiilit, ja yhtä vanhat luurangot ja kymmeniä miljoonia vuosia tai vielä vanhemmat hevosenkokoiset sudenkaltaisten petojen luurangot sekä esimerkiksi neadentaalin ihmisen luurangot. jotka on käsinkosketeltavan todellisia. Pyydän oikeita todisteita väittämillenne eikä mitään luuloja.Minun kantani on että ne kuoli syystä tai toisesta sukupuuttoon ja evoluution tuloksena kehittyi uusia lajeja tilalle. Jos olette eri mieltä niin perustelkaa väitteenne todisteiden valossa.
4273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kreationisti selittäisi asian näin: Kaikki fossiloituneet eläinlajit, joita ei löydy enää nykyään, ovat vain sukupuuttuuoon kuolleita luotuja lajeja. Sitten piltdown sitä nebraska tätä yhyy nyyhnyyh
Tyhmempi yksilö saattaa vielä väittää että kaikki fossiilit ovat syntyneet vedenpaisumuksessa.

Sen jälkeen ruvetaan miljoonien vuosien kohdalla valittamaan sitä, kuinka grand kanyonin kivistä ja havajin laavasta on joskus 100 vuotta sitten saatu virheellisiä tuloksia radio ajoituksella ja kuinka c14 systeemi on ihan paska.Lisäksi vielä kitistään siitä miten pitäisi tietää kiven alkuperäinen alkuainekoostumus etc etc, vaikka kaikki tarpeellinen nähdään kivestä nykyäänkin.

Äänestä
  • se oli kertakaikkiaan kaikki vastaväittet kumoava.

    kiitos ja siunausta

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    se oli kertakaikkiaan kaikki vastaväittet kumoava.

    kiitos ja siunausta

    Jos nykylajit eivät ole noista vanhoista kehittyneet, niin missäs ne nykylajien fossiilit ovat vaikka kambrikaudelta?

    Eipä löydy sieltä esim. nisäkkäitä, eikä lintuja, eikä matelijoita.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Jos nykylajit eivät ole noista vanhoista kehittyneet, niin missäs ne nykylajien fossiilit ovat vaikka kambrikaudelta?

    Eipä löydy sieltä esim. nisäkkäitä, eikä lintuja, eikä matelijoita.

    illuminatus kirjoitti:
    "Eipä löydy sieltä esim. nisäkkäitä, eikä lintuja, eikä matelijoita. "

    Ja tämä taustakuoro laulaa:
    'siinä on norsunmentävä aukko, ken selityksin sen paikkaisi'

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetteliä kirjoitti:

luomiskertomukssen uskoville miten selitätte miljoonien ja vielä vanhemmat fossiilit, ja yhtä vanhat luurangot ja kymmeniä miljoonia vuosia tai vielä vanhemmat hevosenkokoiset sudenkaltaisten petojen luurangot sekä esimerkiksi neadentaalin ihmisen luurangot. jotka on käsinkosketeltavan todellisia. Pyydän oikeita todisteita väittämillenne eikä mitään luuloja.Minun kantani on että ne kuoli syystä tai toisesta sukupuuttoon ja evoluution tuloksena kehittyi uusia lajeja tilalle. Jos olette eri mieltä niin perustelkaa väitteenne todisteiden valossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu