Venäläiset kuskit..

.. on saatava kuriin. Stadista vaalimaalle
ajaessa on tien liikenne kuin suoraan sirkuksesta
missä pellet ainoastaan on pääosissa. Kuriton
liikenne käyttäytyminen näillä osuuksilla on
sitten tarttunut myös suomalaisiin kuskeihin.
Herrajestas.. näky on toisinaan kuin
raatteentieltä sodan aikana, venäläisiä romuja
tien varret täynnä, ja ne autot mitkä ovat vielä
tiellä pysyneet ajavatkin sitten urut auki.
5752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ne saadaan kuriin. Ongelma taitaa olla ihan sama
yleensäkin ulkomaalaisten hurjapäiden kanssa.
Sakkojahan voi ihan vapaasti kirjoitella mutta
tuskimpa niitä kukaan maksaa. Ulkomaalaisia on
vähän huono pistää putkaankaan, ainakaan
pitemmäksi aikaa liikennerikkeiden takia.
Törkeäähän tällainen tietysti on mutta jos sille
olisi helposti jotain tehtävissä niin eiköhän
asia olisi jo hoidettu.

Äänestä
  • Tällä hetkellä autoilun kehitysmaa - ensimmäinen
    sukupolvi joka autoilee. Muistelepas (jos pystyt)
    suomalaisten liikennekäyttäytymistä parin-
    kolmenkymmenen vuoden takaa. Silloin
    suomalaisilla oli sama tilanne kuin nyt veli
    venäläisellä.

    Suvaitsevaisuutta puolin ja toisin, ehkä joku
    paikallinen enska itkonen ja hannu karpo
    valistamaan venäläiskuskia ja kärsivällisyyttä.
    Sillä se paranee.

    Äänestä

  • Töissä Pietarissa kirjoitti:

    Tällä hetkellä autoilun kehitysmaa - ensimmäinen
    sukupolvi joka autoilee. Muistelepas (jos pystyt)
    suomalaisten liikennekäyttäytymistä parin-
    kolmenkymmenen vuoden takaa. Silloin
    suomalaisilla oli sama tilanne kuin nyt veli
    venäläisellä.

    Suvaitsevaisuutta puolin ja toisin, ehkä joku
    paikallinen enska itkonen ja hannu karpo
    valistamaan venäläiskuskia ja kärsivällisyyttä.
    Sillä se paranee.

    eipä tuota ole vielä nykyäänkään kauheasti
    kehumista suomalaistenkaan kuljettajien
    käytöksessä jos vaikka vertaa muihin
    Pohjoismaihin...

    Äänestä

  • Kyselijä kirjoitti:

    eipä tuota ole vielä nykyäänkään kauheasti
    kehumista suomalaistenkaan kuljettajien
    käytöksessä jos vaikka vertaa muihin
    Pohjoismaihin...

    Kyllä suomessa paljon parempi liikenne on kuin
    ruotsissa

    Äänestä

En tiedä liekö nykyinen ajokäyttäytymien tarttunut
venäläisistä, mutta kyllä se on levinnyt kaikille
muillekin seuduille rakasta Suomen maatamme.

Muuten, muistuupa mieleeni aika parin vuoden
takaa. Kolme suomalaista rekkakuskia virui
venäläisissä vankiloissa odottomassa tuomiota
kuolemaan johtavista liikenneonnettomuuksista.
Samaan aikaa venäläisrahtarit toimittivat
surkeakuntoisella kalustollaan rahdin
turvallisesti perille, myös Suomessa. Mitenkä
lienee suomalaiskuskeille käynyt, jokohan asenteet
muita tiellä liikkuvia kohtaan ovat kunnossa?

Muuten 2. Tapaamani venäläiset ajelevat kylläkin
isoilla saksalaisilla laatuautoilla, uusilla
S-mersuilla ym, eli autoilla joihin suomalaisilla
ei ole varaa. Romuilla ajelevat virolaiset.

Niin ikävää kuin se autoilijana onkin myöntää,
niin liikennevalvontaa olisi pakko lisätä. Ja
napsia pois järjettömät ohitukset, mieletön
ylinopeus, kisat kuka-ajaa-matkan-nopeiten, jne.
Niin ja sumuvalojen turha käyttö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Zeus kirjoitti:

.. on saatava kuriin. Stadista vaalimaalle
ajaessa on tien liikenne kuin suoraan sirkuksesta
missä pellet ainoastaan on pääosissa. Kuriton
liikenne käyttäytyminen näillä osuuksilla on
sitten tarttunut myös suomalaisiin kuskeihin.
Herrajestas.. näky on toisinaan kuin
raatteentieltä sodan aikana, venäläisiä romuja
tien varret täynnä, ja ne autot mitkä ovat vielä
tiellä pysyneet ajavatkin sitten urut auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu