Asuntokaupassa voi huijata laillisesti

Ostimme asunnon myyjätlä, joka oli jättänyt kertomatta muutamista kosteusvaurioista (joista oli tietoinen), mutta jotka olivat tietenkin piilossa. No,onneksi nämä eivät olleet mitään isoja juttua ja ne sai melko helposti korjattua, mutta aikaa ja vaivaa ja jonkin verran rahaa nihinkin meni, ja sarvet kasvo otsaan. Sitten paljastui myös päävesiputken vuoto (talon ulkopuolella) ja taas kaivettiin, eli piilevä virhe, muta tästä myyjä ei tod. näk. tiennyt.

Olen yrittänyt myyjältä vaatia korvausta näistä vahingoista, mutta ei se tule niitä maksamaan. Ja oikeuteenkaan ei kannata ilmeisesti lähteä, koska näiden korjausten kokonaisarvo jä alle 5% kaupasummasta, vai olenko väärässä? Eli laki on puolellani (myyjä vastaa), mutta rahoja en saa. No sehän todella mieltä ylentää, että olen moraalinen voittaja !
52996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

talon ostaminen on riski vaikka ostat ihan uuden tiedän yhden missä oli lattia valu tehty jäisen maan päälle kun ei rakennuttaja raaskinu sulattaa sitä ensin. siitähän alkoi sellanen rumba.. kun jää alkoi sulaa ja lattiat vajota,seinät halkeilla,viemäriputket repesi irti toisistaan ja likavesi talon alle.. ilmeisesti maksaa liikaa ressuttaa/lämmittää pohja ensin. nyt tästä asiasta tapellaan oikeudessa kun tämä rakennusfirma heitti kupit nurin ja ei vastaa tekemisistään. kuka vastaa?

Äänestä

Laillinen 'huijaus' ei ole huijausta, koska se on nimenomaan laillista

Äänestä

Mistäs tiedät mitä myyjä tiesi ja mitä ei tiennyt. En mä ainakaan ostaisi vanhaa omakotitaloa tai osaketta. Rakennan uuden niin tiedän mitä saan. Talokauppa on kuin ostaisi käytetyn auton. Joko se on hyvä tai sitten ei.

Äänestä

Ja oikeuteenkaan ei kannata ilmeisesti lähteä, koska näiden korjausten kokonaisarvo jä alle 5% kaupasummasta, vai olenko väärässä? Eli laki on puolellani (myyjä vastaa), mutta rahoja en saa. No sehän todella mieltä ylentää, että olen moraalinen voittaja !

Laissa puhutaan merkittävästä virheestä. Olet saanut ihan oikeaa tietoa. Jos vaatimus myyjää kohtaan jää alle 5 prosentin kauppahinnasta, et ole oikeutettu korvaukseen. Laki EI siis ole puolellasi. Laki on tässä tapuksessa myyjän puolella.
Kun sinä aikanaan myyt eteenpäin, et sinäkään ole vastuussa pienistä virheistä.

Äänestä

Ota yhteyttä EOK:hon. www.eok.fi

Pystyvät auttamaan sinua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin kävi kirjoitti:

Ostimme asunnon myyjätlä, joka oli jättänyt kertomatta muutamista kosteusvaurioista (joista oli tietoinen), mutta jotka olivat tietenkin piilossa. No,onneksi nämä eivät olleet mitään isoja juttua ja ne sai melko helposti korjattua, mutta aikaa ja vaivaa ja jonkin verran rahaa nihinkin meni, ja sarvet kasvo otsaan. Sitten paljastui myös päävesiputken vuoto (talon ulkopuolella) ja taas kaivettiin, eli piilevä virhe, muta tästä myyjä ei tod. näk. tiennyt.

Olen yrittänyt myyjältä vaatia korvausta näistä vahingoista, mutta ei se tule niitä maksamaan. Ja oikeuteenkaan ei kannata ilmeisesti lähteä, koska näiden korjausten kokonaisarvo jä alle 5% kaupasummasta, vai olenko väärässä? Eli laki on puolellani (myyjä vastaa), mutta rahoja en saa. No sehän todella mieltä ylentää, että olen moraalinen voittaja !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu