Myyntitili?

Tienvarsiliike myy auton ilmoituksensa mukaan "myyntitilille". Auto on edelleen auton liikkeeseen tuoneen yksityishenkilön nimissä, mutta liike sanoo tekenänsä kaupat kuitenkin omissa nimissään.

Kuinka voidaan puhua jostain myyntitilistä, jos kaupan osapuolena on autoliike? Ja kuinka kaupat voidaan tehdä liikkeen nimissä? Jotta se onnistuisi, omistuksen pitäisi siirtyä viimeistään kaupantekopäivänä ensin liikkeelle ja vasta sitten uudelle ostajalle.

Onko kellään kokemuksia tällaisesta myyntitili-järjestelystä?
139305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tottakai kaikki pyrkivät noin menettelemään, myös merkkiliikkeet. Näin ei tarvitse ottaa omaisuutta taseeseen.

Äänestä
  • Ymmärrän kyllä tuon taloudellisen syyn liikkeen kannalta. Lähinnä nyt mietinkin asiaa ostajan eli itseni näkövinkkelistä ja erityisesti omistuskysymyksiä:

    Millä tavalla omistus siirtyy hetkellisesti liikkeelle ennen sen ulosmyymistä? Ymmärtäisin, jos liike myisi auton valtakirjalla yksityishenkilön nimissä ja ottaisi palkkion välistä, mutta miten siis omistus siirtyy liikkeelle - onko liikkeellä allekirjoitusta vaille valmis luovutuskirja, jossa osapuolina auton liikkeeseen tuonut henkilö ja autoliike?

    Äänestä

  • MTS kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä tuon taloudellisen syyn liikkeen kannalta. Lähinnä nyt mietinkin asiaa ostajan eli itseni näkövinkkelistä ja erityisesti omistuskysymyksiä:

    itse en antaisi kenellekään autoani ennen kuin jokainen euro kauppahinnasta on minulla. myyntitili on todella epäilyttävä tapa hankkia autoja.

    Äänestä

  • MTS kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä tuon taloudellisen syyn liikkeen kannalta. Lähinnä nyt mietinkin asiaa ostajan eli itseni näkövinkkelistä ja erityisesti omistuskysymyksiä:

    Millä tavalla omistus siirtyy hetkellisesti liikkeelle ennen sen ulosmyymistä? Ymmärtäisin, jos liike myisi auton valtakirjalla yksityishenkilön nimissä ja ottaisi palkkion välistä, mutta miten siis omistus siirtyy liikkeelle - onko liikkeellä allekirjoitusta vaille valmis luovutuskirja, jossa osapuolina auton liikkeeseen tuonut henkilö ja autoliike?

    Jeps, niin se menee. Eli liikkeellä on kauppakirja, jolla auto siirretään ensin liikkeen
    nimiin ja sitten uudelle omistajalle.
    Kauppakirja ei ole allekirjoitusta vaille, vaan
    ihan valmis paperi jossa ehtona on, että auto lunastetaan, kun se on myyty edelleen, joten homma ei vie aikaa kuin 10 minuuttia.

    Äänestä

Jos liikkeellä ei ole varaa ostaa autoa käteisellä, niin silloin pitää hälytyskellojen soida. Jatkuvasti tapahtuu eri puolella Suomea, että liike myy auton ja pitää rahat itse. Sen jälkeen liikkeen edustajia on melkein mahdotonta tavoittaa enää mistään.

Äänestä
  • miten sulla on ihan maanlaajuista tietoa tällaisesta toiminnasta?

    Äänestä

herneen nenään asiasta kuin asiasta. Joskus hälytyskellojen pitää soida ja jos epäilet jonkin asian olevan väärässä unohda auto ja osta seuraava.

Autokaupassa paperit voi tarkistaa/tarkistuttaa katsastuskonttorilla ja jos vielä pyytää akelta lisäinfoa etukäteen on lähes varmasti riittävillä tiedoilla liikenteessä.

Äänestä
  • Kun auto myydään yksityiseltä toiselle, vaikka välittäjänä olisikin autoliike, ei ostajalla ole kuluttajasuojalain mukaista suojaa. Eli tuolloin autoliike välittää kaupan ja ottaa palkkion, mutta auto ei käy autoliikkeen omistuksessa.
    Myyjällä on iso riski tällaisessa kaupassa menettää rahansa, sillä tämänlaatuinen liike ei ehkä ole niitä luotettavimpia ja rahojen saamisessa voi joskus olla ongelmia.

    Äänestä

  • Välttelyä kirjoitti:

    Kun auto myydään yksityiseltä toiselle, vaikka välittäjänä olisikin autoliike, ei ostajalla ole kuluttajasuojalain mukaista suojaa. Eli tuolloin autoliike välittää kaupan ja ottaa palkkion, mutta auto ei käy autoliikkeen omistuksessa.
    Myyjällä on iso riski tällaisessa kaupassa menettää rahansa, sillä tämänlaatuinen liike ei ehkä ole niitä luotettavimpia ja rahojen saamisessa voi joskus olla ongelmia.

    minä ehkä asiasta jotain tiedänkin koska työskentelen monimerkkitalossa myyjänkin ominaisuudessa..

    Esim. tilaisuuksissa joissa uuden auton kauppa jää vaihdokin hyvityksestä kiinni, on useinkin tapana ehdottaa että vaihdokki jää asiakkaan kustannuksella pihaan seisomaan - myyntitiliin. Eli sovitaan hinta millä auton saa myydä ja me sitten vuolastaan siitä välistä katetta seuraavaan vaihtoautoon tai jos hyvä päivä sattuu niin rahaostajan varoista. Tavara myydään normaalisti liikkeen nimistä ja lunastetaan välittömästi sovitulla kauppasummalta yksityiseltä "myyjältä".

    Edellinen tosin edellyttää että myyntitiliin jättäneen asiakkaan talous on kunnossa, eli auto on maksettu jne.

    Tämä kauppatapa on mielestäni kaikkien kannalta edullinen, kaupan ei tarvi sitouttaa pääomaa joten pienempikin kate riittää ja ostaja saa silti autolleen normaalin kuluttajansuojan kattaman "takuun".

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    liike myy varmasti ensin autot joissa on omat rahat kiinni. minunkin autoni seisoi liikkeen pihassa myyntitilissä puoli vuotta ennen kuin hain sen pois lumikinoksen sisältä. kilometrejä oli tullut 3000 lisää ja auto oli sotkettu oikein kunnolla. en tiedä vuokrasivatko sitä vai mitä. minä maksoin vakuutuksia ja käyttömaksuja ja auton arvo putosi sinä aikana tuhansia.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Missä autoliikkeessä sulla oli auto myyntitilissä? Oon itsekin harkinnut tätä järjestelyä mutta tuollaiset tarinat laittaa vielä miettimään asiaa.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    liike myy varmasti ensin autot joissa on omat rahat kiinni. minunkin autoni seisoi liikkeen pihassa myyntitilissä puoli vuotta ennen kuin hain sen pois lumikinoksen sisältä. kilometrejä oli tullut 3000 lisää ja auto oli sotkettu oikein kunnolla. en tiedä vuokrasivatko sitä vai mitä. minä maksoin vakuutuksia ja käyttömaksuja ja auton arvo putosi sinä aikana tuhansia.

    Eräs liike harrasti pientä "sivubisnestä" vuokraamalla asiakkailta myyntitilissä olevia museoautoja hääkuljetuksiin. Lupaa kysymättä tietenkin.

    Äänestä

  • 54u64ju5eje5 kirjoitti:

    Eräs liike harrasti pientä "sivubisnestä" vuokraamalla asiakkailta myyntitilissä olevia museoautoja hääkuljetuksiin. Lupaa kysymättä tietenkin.

    Oliko kolmio-motors.

    Bisnes on bisnestä ja autot tykkää ajamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MTS kirjoitti:

Tienvarsiliike myy auton ilmoituksensa mukaan "myyntitilille". Auto on edelleen auton liikkeeseen tuoneen yksityishenkilön nimissä, mutta liike sanoo tekenänsä kaupat kuitenkin omissa nimissään.

Kuinka voidaan puhua jostain myyntitilistä, jos kaupan osapuolena on autoliike? Ja kuinka kaupat voidaan tehdä liikkeen nimissä? Jotta se onnistuisi, omistuksen pitäisi siirtyä viimeistään kaupantekopäivänä ensin liikkeelle ja vasta sitten uudelle ostajalle.

Onko kellään kokemuksia tällaisesta myyntitili-järjestelystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu