Lukaisinpas eilen Paavo Haavikon kirjaa Päämaja -Suomen hovi (1999).
Mielenkiintoinen sillisalaatti kaikkinensa, mutta huolimattoman tuntuisesti väsätty.
Tarkistelin lähdeviitteitä ja henkilöhakemistoa, jolloin huomasin 1. tarkistuksessani erikoisen asian. Wolf H. Halstia oli henkilöhakemiston mukaan monissakin paikoissa eri sivuilla, mutta ensimäistäkään en löytänyt! 1. ja ainoa kohta, jossa ko. henkilöön viitattiin oli ihan kirjan alussa, olikohan sivulla 6, ja siinäkin NIMI oli väärin, joku Rolf A. jotakin.
Kuitenkin W. H. Halsti mainitaan lähdeviiteluettelossa.
Jos kirja on noin hatarasti hutaistu, niin kyllä se antaa kokonaisuudestakin melkoisen epäluotettavan kuvan.
Viipurin tapausta käydään läpi pitkät pätkät, liki parikymmentä sivua. Siinä lähteenä näyttää olleen Lauri Jäntin Viipurin viimeisistä päivistä kertovat kirjat. Kuitenkin Haavikko on jättänyt lähteistään POIS "tarkimman"
tutkimuksen Viipurin tapahtumista, nimittäin Uuno Tarkin teokset!
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Eli nämä TARKIMMAT lähteet olisivat olleet Haavikonkin käytössä ja noissa kirjoissa on sentään tarkat vahvuustaulukot 20.Pr:n vahvuuksista, toisin kuin Jäntin tekemissä, aikansa hutaisuissa. Kirjassa Haavikko ihmetteleekin Polojärven antamaa palautetta Jäntille, jossa Polojärvi suositteli tappioluetteloiden jättämistä pois Jäntin kirjasta. Syytä olisikin ollut kuunnella Polojärven kommenttia, koska ne tappioluettelot ovat niinkin hatarat!
Tarkin kirjan mukaan 20.Pr:n taisteluvahvuus oli hieman yli 5000 Viipurin menettämisen päivänä.
Tuolla on aiheesta lisääkin:
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=3213
HAAVIKKO on vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan Päämaja Suomen hovi vakuuttunut, että suuri määrä Viipurin puolustajiksi määrätyistä 20.
prikaatin miehistä on kadonneiden ja siten mahdollisesti Huhtiniemessä teloitettujen joukossa. Akateemikko käsittelee tragediaa parinkymmenen sivun verran, otsikkonaan
"Viipurin hinta: 12 kaatunutta ja 1 300 kadonnutta tai hävinnyttä".Haavikko on kadonneiden ja karanneiden puolella:
·Miehet olivat varmassa tunnossa siitä, että olivat lähteneet Viipurista
silloin, kun oli ollut lähdön hetki. Mutta heille se oli vasta edessä.
·Pahinta näiden pataljoonien kiinni saaduille miehille oli ehkä se, että
he pitivät toimintaansa oikeana.
1 300 kadonnutta. Kukaan heistä ei todista. Kaikki asianosaiset ovat
poissa. Hautoja vailla ristejä, nimeä tai päivämääriä.
KIRJOJA
Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä. Otava 1980
Paavo Haavikko: Päämaja Suomen hovi. Art House 1999
Anneli Vuorikoski: Viipurin viimeinen poliisipäällikkö. Karisto 1996
Heikki Hietamies: Sotatuomari. Otava 2004
Lappeenrannan kaupungin historia 1917 1966, toinen nide
Lauri Jäntti: Viipurin viimeinen päivä, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944,
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x
Mielenkiintoinen sillisalaatti kaikkinensa, mutta huolimattoman tuntuisesti väsätty.
Tarkistelin lähdeviitteitä ja henkilöhakemistoa, jolloin huomasin 1. tarkistuksessani erikoisen asian. Wolf H. Halstia oli henkilöhakemiston mukaan monissakin paikoissa eri sivuilla, mutta ensimäistäkään en löytänyt! 1. ja ainoa kohta, jossa ko. henkilöön viitattiin oli ihan kirjan alussa, olikohan sivulla 6, ja siinäkin NIMI oli väärin, joku Rolf A. jotakin.
Kuitenkin W. H. Halsti mainitaan lähdeviiteluettelossa.
Jos kirja on noin hatarasti hutaistu, niin kyllä se antaa kokonaisuudestakin melkoisen epäluotettavan kuvan.
Viipurin tapausta käydään läpi pitkät pätkät, liki parikymmentä sivua. Siinä lähteenä näyttää olleen Lauri Jäntin Viipurin viimeisistä päivistä kertovat kirjat. Kuitenkin Haavikko on jättänyt lähteistään POIS "tarkimman"
tutkimuksen Viipurin tapahtumista, nimittäin Uuno Tarkin teokset!
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Eli nämä TARKIMMAT lähteet olisivat olleet Haavikonkin käytössä ja noissa kirjoissa on sentään tarkat vahvuustaulukot 20.Pr:n vahvuuksista, toisin kuin Jäntin tekemissä, aikansa hutaisuissa. Kirjassa Haavikko ihmetteleekin Polojärven antamaa palautetta Jäntille, jossa Polojärvi suositteli tappioluetteloiden jättämistä pois Jäntin kirjasta. Syytä olisikin ollut kuunnella Polojärven kommenttia, koska ne tappioluettelot ovat niinkin hatarat!
Tarkin kirjan mukaan 20.Pr:n taisteluvahvuus oli hieman yli 5000 Viipurin menettämisen päivänä.
Tuolla on aiheesta lisääkin:
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=3213
HAAVIKKO on vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan Päämaja Suomen hovi vakuuttunut, että suuri määrä Viipurin puolustajiksi määrätyistä 20.
prikaatin miehistä on kadonneiden ja siten mahdollisesti Huhtiniemessä teloitettujen joukossa. Akateemikko käsittelee tragediaa parinkymmenen sivun verran, otsikkonaan
"Viipurin hinta: 12 kaatunutta ja 1 300 kadonnutta tai hävinnyttä".Haavikko on kadonneiden ja karanneiden puolella:
·Miehet olivat varmassa tunnossa siitä, että olivat lähteneet Viipurista
silloin, kun oli ollut lähdön hetki. Mutta heille se oli vasta edessä.
·Pahinta näiden pataljoonien kiinni saaduille miehille oli ehkä se, että
he pitivät toimintaansa oikeana.
1 300 kadonnutta. Kukaan heistä ei todista. Kaikki asianosaiset ovat
poissa. Hautoja vailla ristejä, nimeä tai päivämääriä.
KIRJOJA
Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä. Otava 1980
Paavo Haavikko: Päämaja Suomen hovi. Art House 1999
Anneli Vuorikoski: Viipurin viimeinen poliisipäällikkö. Karisto 1996
Heikki Hietamies: Sotatuomari. Otava 2004
Lappeenrannan kaupungin historia 1917 1966, toinen nide
Lauri Jäntti: Viipurin viimeinen päivä, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944,
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x
Vastaukset 77
Vanhimmat
Jos kirjan tekijä ei olisi noin tunnettu, niin se olisi aikaa sitten rutattu lähinnä pelkkänä
olettamuksia täynnä olevana juoruteoksena.
Suomessahan ei ammattimainen historiantutkimus ole tehnyt työtänsä, vieläkään kunnolla selvittänyt erinäisiä kiusallisia ja Suomen historian kansallisia myyttejä kyseenalaistavia aiheita. Haavikko on ravistellut nukkuvia hereille ja myös koputellut suomalaisten historiallista omatuntoa.
Kerropa nyt mitä "myyttejä" historiantutkimus ei ole käsitellyt?
julki vain, koska oli Otavan kirjallinen johtaja. Historian harrastelijana Haavikko oli vielä kyvyttömämpi kuin kirjailijana.Hänellä ei ollut mitään koulutusta yo-tutkintoa lukuunottamatta.
on korkempaa koulutusta. Taas toisaalta harva korkeasti koulutettu edes kirjoittaa kaunokirjallisuutta.
näkemyksiä, on suurta hyötyä historian alaan kuuluvasta väitöksestä. Jos esittää hatusta vedettyjä tarinoita Päämajan johtamistoiminnasta tai Viipurin tapahtumista, olisi hyvä olla sotilasasiantuntemusta tai ainakin malttia perehtyä faktoihin. Sitä ei ole Haavikolla ollut.Hän kirjoittaa silkkaa pöytä, enimmäkseen.
"Haavikko sai teoksensa julki vain, koska oli Otavan kirjallinen johtaja"
Olisiko kuitenkin niin, että oma firma julkaisi mitä hän itse halusi! Luet huonosti avauksen, jota kommentoit!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Art_House_(kirjankustantamo)
Paavo Haavikko: Päämaja Suomen hovi. Art House 1999
Sen verran ukkoparkaa otti luonnolle, että hän jukaisi "korjatun laitoksen"...
Haavikko, Paavo: Päämaja - Suomen hovi
Art House, 2001, 320 s. s., painos: 3. korjattu painos
historiantutkimus ? Missä "mallissa" se mahtaa olla.
Paavo Haavikosta tai paremminkin hänestä kertovasta kirjasta Haavikko-niminen mies, on kerrottava sellainen huvittava juttu, että hänen tuotantonsa luetellaan Saaren kirjassa hyvinkin tarkasti MUTTA yksi kirja loistaa poissaolollaan. Päämaja - Suomen hovi -kirjaa ei Saaren kirjassa mainita. Onko syynä Haavikon suuri munaus Viipurin 419 kadonneen kohtaloissa? Haavikkohan kehitteli kirjassaan ns. täydellisen rikoksen heidän kohtalokseen. Samaisesta kirjasta on otettu ns. korjattu painoskin. Mitähän siinä on korjattu? Pitäisi tarkistaa sekin versio. Tuskinpa Huhtiniemi -kohusta tuolloin vielä juurikaan puhuttiin ainakaan valtamedioissa.
Haavikko Paavo Päämaja - Suomen hovi
Art House, 1999, 320 s., 1. painos
Haavikko Paavo Päämaja - Suomen hovi
Art House, 2001, 315 s., 3. korjattu painos
Saari Mauno Haavikko-niminen mies
Otava, 2009, 543 s., 1. painos
Eräässä S24:n jutussa kirjoitettiin näinkin:
"Kuten akateemikko Paavo Haavikko ja tutkija Heikki Ylikangas ovat asian ilmaisseet: vahvin todiste joukkomurhista rintaman takana kesällä 1944 on se, ettei todisteita ole, että kaikki asiapaperit on kylmän systemaattisesti hävitetty, ja todistajat - teloittajat ja tuomarit - vieneet salaisuutensa hautaan mukanaan."
elämäkerran. On samaa roskaa, kuin Haavikon tuotanto.
Silkkaa pötyä on myös tuo Päämaja-tarina. Se lienee lähtenyt siitä, kun Haavikon sotahistoria-näkemykset saivat Suomen Kuvalehdessä joskus 1990-kuvulla hyvin tylyn vastaanoton sotilailta ja sotahistorioitsijoilta. Haavikon sotahistoriatiedot ovat samaa tasoa kuin Ylikankaan.
Minne katosi Viipurin menetyksen jälkeen n. 500 suomalaista sotilasta? Heistä ei jälkeenpäin kuultu enää mitään? Arkebuseerattiinko koko joukko vähin äänin Lappeenrannan lähistöllä? Täydellinen rikos peittää jälkensä hyvin.
"On samaa roskaa, kuin Haavikon tuotanto."
Haavikko oli ainoa maailmankirjallisuuden tasolle yltänyt 1900-luvun suomalaiskirjailija. Kukaan toionen ei ollut Suomen ulkopuolella yhtä arvostettu ja palkittu. Haavikko olisi ansainnut kirjallisuuden Nobelin palkinnonkin, mutta suomalaiset eivät lobanneet sitä tarpeeksi.
On osoitus suomalaisen kulttuurin rappiotilasta, että Haavikkoa ei Suomessa arvostettu enemmän - ja hänen poismenonsakin kuitattiin mediassa yhtä nopeasti kuin Suomen itsenäisyyden rippeiden menettäminen Lissabonin sopimuksen myötä. Toisin oli Venäjällä, kun Solzhenitsyn kuoli. Venäjällä kirjailijoita ja intellektuelleja arvostetaan aivan toisella tapaa kuin Suomessa. Haavikko oli yksi suurimmista taiteiljoista ja kirjailijoista, joita Suomi on koskaan tuottanut, ellei kaikkein suurin. Kuten Mannerheim, Haavikko oli liian suuri mies niin pienelle maalle kuin Suomi - kenties myös henkilö jollaista Suomi ei oikeastaan edes ansainnut, varsinkaan nykyinen "länteen kuuluva" roskakulttuuri-Suomi.
"Haavikon sotahistoriatiedot ovat samaa tasoa kuin Ylikankaan."
Haavikko teki usein virheitä yksityiskohdissa, mutta näki terävästi kokonaiskuvan ja suuret linjat. Haavikon kirja Suuri keinottelu Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan on loistava kiteytys Suomen ja Venäjän välisistä suhteista 1900-luvun alussa, Suomen sisällissodan syistä ja Tarton rauhan taustasta. Haavikon viimeinen teos, postuumisti julkaistu Suomi kysymyksessä, vastauksena Venäjä tiivistää hänen ohjeensa suomalaisille: ymmärtäkää mikä mahdollisuus Venäjä on Suomelle, ymmärtäkää Venäjää. Samaa asiaa on presidentti Koivistokin jaksanut suomalaisille muistuttaa aina viime vuosiin saakka.
uusimmasta Viipuri-kirjasta ( Elfvengren-Tammi.) Siellä Jarmo Nieminen selvittää yksityiskohtaisesti Viipurissa kadonneet. Vain neljälle jää kohtaloksi "kadonnut Viipurissa". Kaikkien muiden viime vaiheet on kyetty selvittämään. Se vaatii vain Niemisen kaltaisen pätevän tutkijan.
Selvitys on päätepiste Haavikon, Ylikankaan ja muiden Huhtiniemen huhuun hurahtaneiden horinoille.
kuuluvan Koroljovkin. Haavikko vain pyöritteli sanoja ilman mitään järkeä ja logiikkaa. Koska kukaan ei ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin julistaa hölynpöly neron tuotteeksi. Useimmat oivalsivat asian jälkikäteen. Siksi Haavikko unohdetaan.
rehellisyys näyttää olevan vaikeaa sulattaa Suomessa. Vieläkin.
oli sivistykseltään -0 Mannerheim ja pari muuta kenraalia olivat sentään kirjoitustaitoisia. Eräs jopa kirjoitti, omiensa hylkäämänä, hienoja lapin kuvauksia. Kunnia heille. Muut kenraalikunnasta tai ennen nimitystä "taisteli" vain ylennyksistä, ei Suomen itsenäisyydestä.
sellaisen asian joka olisi pitänyt sanoa jo 1939
>> Kukaan toinen ei ollut Suomen ulkopuolella yhtä arvostettu ja palkittu.
Tuo unohtui äsken pois.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Haavikko
Suuri keinottelu: Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan. Art House, 1997. ISBN 951-884-212-4.
Taas uusi ja korjattu painos, jo 4. sellainen. Onkohan 419 jo löytänyt paikkansa, sillä ollaanhan jo vuodessa 2007...
Päämaja – Suomen hovi. 4. korjattu painos. Art House, 2007. ISBN 978-951-884-438-2.
Tuo sinun lähdeaineisto ei oikein vakuuta: Niissä on enemmän fiktiota kuin
dokumentoitua tai muuta faktaa lähteinä.
Melkeinpä sama kuin lukisi jotain ’matti klingeä’ tai ’jari tervoa’ ja alkaisi
keskustelupalstoilla vetoamaan ko. tyyppeihin jonkinlaisina historiallisen
tiedon auktoriteetteina - - -. Keikarit ja mediapellet kuuluvat muualle
kuin asialliseen keskusteluun historiastamme. Lähteissäsi Veijo Meri ja Paavo
Haavikko ovat sentään älykköjä.
Lauri Jäntin teos on vuodelta 1944; ja Everstiluutnantti Uuno Tarkki
ansioistaan huolimatta ei tässä asiassa taida olla ENÄÄ vahvimmillaan.
Minäkin tunnen Päämajan aika pinnallisesti, mutta tässä pari aiheesta
lukemaani teosta jos asia enemmänkin kiinnostaa:
Lasse Laaksonen: Eripuraa ja Arvovaltaa, 2004;
Jatkosodan tiellä (toim. Marko Palokangas), Maanpuolustuskorkeakoulu;
Juhola – Paulaharju – Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet.
... ja hiton paljon muutakin – mm. SOTA-ARKISTO!
Lisäksi me Suomessa emme tänä päivänä elä enää missään maantieteellisesti
ja kielellisesti eriytetyllä alueella, vaan alamme olla yhä enemmän osa
Eurooppaa - ja jopa koko muuta maailmaa. Monet suomalaiset sotiemmekin
tutkijat tonkivat jo Saksan (Jokisipilä, Jokipii) ja Venäjän (Ohto Manninen,
Seppinen) arkistoja; ja vielä pienenä vinkkinä – paljon on muutakin uutta
– Ukraina!
Ja vielä kun tutustut tarkemmin Karjalankannaksen Suursotaan itseensä,
niin varmastikin ymmärrät, että Viipurin menetys sinänsä ei taisteluna
alkuunkaan ollut niitä pahimpia suomalaisten sotilaiden kannalta. Sinä
yksinkertaisesti joko tietämättömyyttäsi tai vain PROVOKATIIVISESTI tuot
esille hieman 'falskeja' tietolähteitä ja sitä kautta harhauttavaa tietoa!
Esimerkiksi 10. kesäkuuta 1944 kannaksella menehtyi 799 suomalaista
sotilasta lähinnä Valkeasaaren sektorilla. Ja 20.6.1944 Viipurin menetyksen
päivänä kaatui 357 sotilasta.
Mutta paljon hurjempaa oli tulossa: Talin – Portinhoikan kovat taistelut
alkoivat Juhannuksena 25. kesäkuuta 1944, ja jo samana päivänä menehtyi
445 miestä; edelleen 26. päivänä - 430; 27.6. – 466; 28.kesäkuuta - yhtenä
pahimpana päivänä – 752 suomalaista sotilasta!
Aivan kesäkuun lopulla koko Päämaja ja sodanjohto (mm. Lagus vs. Paalu)
oli kriisissä ja karkuruus rintamilla kasvoi äärimmilleen.
Pahoittelen hieman ’kielenkäyttöäni’, mutta tämä tähän kopioimasi teksti
on roikkunut näillä palstoilla jo iät ja ajat tuomatta mitään olennaista
uutta tietoa!
Nuo lähteet on siis tuon kyseisen linkin artikkelissa mainittuja.
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=3213
Itse laitoin lisäksi vain mainintana tuon Tarkin ja Jäntin kirjat.
Kommenttisi on aika erikoinen. Kuikahan paljon tuolta Ukrainan arkistoista löytyy materiaalia Viipurin taisteluun? Edelleenkin luulen Tarkin kirjojen olevan tarkimpia viipurin taisteluihin liittyviä teoksia, toisin kun Haavikon hutaisussa käytetty Jäntin ikivanha kirja vuodelta 1956. Jänttihän on kirjoittanut (käytännössä) samaa kirjaa uusiksi monenkin kertaan ja ottanut vielä erillisen teoksen, Viipurin viimeinen päivä kesällä 1944 132s,
Viipurin menetyksestä. Toki nuo kaikki on omassa kirjahyllyssäni, kuten tämäkin, Juhola – Paulaharju – Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet, kirja.
Sokeakin toimittaja sai TARKIMMAT tietonsa Uunon kirjoista ja lopulta löysi jyvän... tai oikeammin ei niitä 419 etsittyä. Katsokaapas päiväyksiä...
Ilta-Sanomien laajat uutiset 25.11.2006 vievät pohjan pois muun muassa Paavo Haavikon Päämaja-Suomen Hovi -teoksessa esiteltyltä mielikuvitukselliselta salaliittoteorialta.
Haavikon mukaan Lappeenrannan Huhtiniemessä olisi teloitettu ne 419 Viipurin taisteluiden yhteydesä kadonnutta 20.Pr sotilasta.
Ilta-Sanomien toimittajan Pasi Jaakkosen arkistolöytö ja se tulkinta osoittavat, että Viipurissa ei suinkaan kuollut 419 sotilasta vaan 74. Ero virallisen ja IS:n löytämän uuden määrän välillä on yli kuusinkertainen.
Sivut 8-9, (selaa alusta)
http://www.iltasanomat.fi/digilehti/dl.asp?id=1276220
Ilta-Sanomat (Tarkki kirja) myös kertoo, miten väärä käsitys Viipurin kadonneista syntyi.
Väliaikainen 23.6.1944 tilasto kadonneista on erehdyksessä otettu kuvaamaan koko taistelun lopullisia tappiolukuja, vaikka 23.6 kaksi päivää Viipurin taistelujen jälkeen satoja miehiä oli harhailemassa kaupungin ympäristössä. Kateissa siis yksiköistään, mutta elossa.
vaan olivat pidätettyinä sotapoliisin, 10.D:n ja PsD:n toimin. Heidät palautettiin parina seuraavana päivänä yksiköihinsä.
Puolustusvoimat palkitsi IS:n talvisotakirjoitukset
04.06.2010 06:13
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2179919
Puolustusvoiman komentaja, kenraali Ari Puheloinen on myöntänyt sotilasansiomitalin Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsinille ja uutistoimittaja Pasi Jaakkoselle.
Sotilasansiomitali on tunnustus erityisestä kunnostautumisesta palveluksessa, erityisestä neuvokkuudesta tai aloitteellisuudesta tai pelottomasta toiminnasta vaaratilanteessa.
Kun sotilasansiomitali myönnetään siviilille, sen perusteena on puolustusvoimien hyväksi tehty erityisen ansiokas työ.
§§§ Viipurin taisteluiden tappiolukuja ei ole aiemmin julkisesti kyseenalaistettu §§§
Onpas outo väite!
Vain 74 katosi Viipurissa
25.11.2006 07:18
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1276204
Suomalaisessa sotahistoriankirjoituksessa vuosikymmeniä esitetyt tappioluvut Viipurin taisteluista kesällä 1944 perustuvat mitä ilmeisimmin virheellisesti tulkittuun arkistotietoon.
Viipurissa kadonneita sotilaita ei ollut 419 vaan runsaat 70.
Kaatuneiden määrä on puolestaan suurempi, mitä tähän saakka jatkuvaa hämmästelyä herättänyt 19.
Historiankirjoissa toistuva virhe on todennäköisesti syntynyt yhden ainoan asiakirjan huolimattomasta tulkinnasta keskeiseen lähdeteokseen.
Heti taistelun jälkeen tehty väliaikainen tappiokatsaus on päätynyt viralliseksi, koko taistelun kulkua kuvaavaksi lopulliseksi luvuksi.
Viipurin taisteluiden tappiolukuja ei ole aiemmin julkisesti kyseenalaistettu, vaikka niitä onkin pidetty taistelujen lyhytkestoisuuteen nähden ihmeteltävän suurena.
Virallisen sotahistorian mukaan Viipurissa taistelleesta 20. Prikaatista katosi yhden päivän aikana 419 miestä ja kaatui 19.
Uusien arkistotietojen perusteella kadonneita onkin vain noin 70. Näistä kadonneiksi merkityistäkin valtaosa on todellisuudessa taistelussa kaatuneita.
Historiankirjat uusiksi IS:n paljastuksen vuoksi
30.12.2006 06:53
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1294750&ref=lk_is_ko_1
Jatkosodan Pikkujättiläisen uuteen painokseen tulee sisältömuutos Viipurin taistelujen tappiolukuja kertovaan kohtaan. Tärkein kimmoke tietokorjaukseen on Ilta-Sanomien 25. marraskuuta julkaisema uusi tieto todellisista kadonneiden lukumääristä kesällä 1944.
- Edellisessä painoksessa mainittu luku 419 kadonneesta muuttuu 70-74:ksi, kertoo Viipurin menetyksestä luvun kirjaan kirjoittanut sotahistorian dosentti Eero Elfvengren maanpuolustuskorkeakoululta.
Korjattu luku on sama, johon Ilta-Sanomien toimittaja Pasi Jaakkonen päätyi omissa laskelmissaan marraskuussa. Virheellinen 419 kadonnutta taas on elänyt virallisena tietona vuosikymmeniä ja kopioitu aina suoraan uusiin historiateoksiin ilman tarkistuksia.
Viipurin taisteluiden tappiolukemista on vuosikymmenten mittaan esitetty useita eri lukuja.
Ilta-Sanomien uutisen keskeinen merkitys on siinä, että se osoitti, että kaikissa virallisissa historiankirjoissa toistuva luku Viipurin taisteluiden kaatuneista ja kadonneista ei missään tapauksessa voi olla oikea tieto. Jatkossa luku pitää muuttaa kaikkiin Viipurin taistelua käsitteleviin teoksiin.
Huvittaa kuinka S24:n Historia -palstalla kirjoitettiin jo vuosia aikaisemmin noiden 419 lukeman omituisuudesta ja Uuno Tarkin tekemästä tutkimuksesta ja -kirjoista, joissa hän kertoi että ei siellä tuollaisia määriä kadonnut. Tarkin saamien lukemien ero näihin "virallisiin lukemiin" oli alle 10.
Tässä on eräs ketju, katso päiväystä:
Päämaja - Suomen hovi
Lueskelija 4.9.2006 14:54
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3358525/flat_thread
Lukaisinpas eilen Paavo Haavikon kirjaa Päämaja -Suomen hovi (1999).
"Mielenkiintoinen sillisalaatti kaikkinensa, mutta huolimattoman tuntuisesti väsätty."
- - -
Jutun lopussa on se oleellinen kohta:
"Viipurin tapausta käydään läpi pitkät pätkät, liki parikymmentä sivua. Siinä lähteenä näyttää olleen Lauri Jäntin Viipurin viimeisistä päivistä kertovat kirjat. Kuitenkin Haavikko on jättänyt lähteistään POIS "tarkimman" tutkimuksen Viipurin tapahtumista, nimittäin Uuno Tarkin teokset!
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Eli nämä TARKIMMAT lähteet olisivat olleet Haavikonkin käytössä ja noissa kirjoissa on sentään tarkat vahvuustaulukot 20.Pr:n vahvuuksista, toisin kuin Jäntin tekemissä, aikansa hutaisuissa. Kirjassa Haavikko ihmetteleekin Polojärven antamaa palautetta Jäntille, jossa Polojärvi suositteli tappioluetteloiden jättämistä pois Jäntin kirjasta. Syytä olisikin ollut kuunnella Polojärven kommenttia, koska ne tappioluettelot ovat niinkin hatarat!
Tarkin kirjan mukaan 20.Pr:n taisteluvahvuus oli hieman yli 5000 Viipurin menettämisen päivänä."
takia ne tapetut "isänmaanpetturit" eivät saa oikeutettua totuutta rikoksestaan (pelkuruus) Miksi sitä pitää selitellä, "ei sellaista tappamista Suomessa tehty". Sama kuin vuonna 1918." Emme me mutta pojat".
Miksei totuutta voi kertoa, historioida ja sitten jättää kieroilu asian tiimoilta. Asiat asioina ja sillä sipuli.
että on ihmisiä joiden työ on kirjoitella kaikenlaista. He saavat siitä elannon. Ei heistä ole "tukkimetsään" Onhan heillä tietysti jonkinlainen koulutus tai kokemus työhönsä. Työtä se on henkinenkin työ.
ajattelukykyiselle. Viipurin, joka oli suoranainen Suomen symboli, huokea menetys oli kauhistuttava kasvojen menetys ja inkompetenssin ilmentymä ylimmälle johdolle joka oli huolella rakentanut hovia ja myyttiään jo vuosien ajan. Se ei kyennyt kantamaan vastuutaan vaan asia piti kostaa ja hinnan maksoivat ne tuhannet "kadonneet".
ne "kirjoitustaitoiset" kenraalit, keitähän he olivat Mannerheimin lisäksi ?
Wallenius (lukuisia omaelettyjä kirjoja Lapista, Petsmosta ja Ruijasta. Todella hyvin kirjoitettuja) Heinrichs
(Hänhän oli perusammatiltaan lehtimies) ja Talvela. Everstejä kyllä oli useita, jotka olivat "kynämiehiä". Kaikki kenraalit kirjoittivat varmaan jotakin, mutta nuo mainitu olivat hyviä kirjoittajia.
tarkoitat? Kadonneista on ainakin 99,99 % kaatunut taistelukentällä. Oliko se kosto jostakin?
"Se ei kyennyt kantamaan vastuutaan vaan asia piti kostaa ja hinnan maksoivat ne tuhannet "kadonneet". "
teoksia, päiväkirjaa kylläkin. Muistelmia on ainakin Aarne Sihvolta, Oeschilta, Östermanilta, Öhqvistiltä ja Tuompolta. Ihan muutama mainitakseni.
Saksan takaiskut oli aina Hitlerin syy, toki vasta postuumisti. Viipuri-casessa syyllinen valikoitui suuttumuksen purkamisen lisäksi siksi että ensinnä haluttiin rangaista puolustajia ja toiseksi harventaa silminnäkijöitä jotka olisivat voineet kertoa rakentamatta jääneistä puolustusasemista, lukituista asevarastoista, hätäisestä viimetipan evakuoinnista ja kokemattoman ja liian pienen joukon laittamisesta huteraan puolustukseen kylmiltään, avoimilla pelloilla maaten.
yksi kenraali unohtui. Keinonen. Hän kirjoiti hyviä "sotakirjoja"
"ensinnä haluttiin rangaista puolustajia ja toiseksi harventaa silminnäkijöitä"
Puolustajista rangaistiin vain kahta ( Kemppija Bäckman) , joista toinen ampui itsensä. Ainotakaan muuta paennutta ei rangaistu edes vankeudella. Prikaatin tykistö ja III P jatkoivat taistelua koko ajan. Panneet joukot järjestettiin uudelleen ja ne ryhmitetiin taisteluun 26.6. alkaen.
Viipurin tapahtumista on suuri määrä silminnäkijäkertomuksia. Katso vaikka viimeisin Viipuri-kirja.
Onko kaupunkiin kaivetut, tosin keskenräiset asemat "kylmällä pellolla"?
Kokematon joukko? Suuri osa porukasta oli toisessa sodassaan. Muut olivat palvelleet ainakin vuoden-kaksi.
Liian pieni joukko? Täysi prikaati, yli 5 000 miestä. Se oli enemmän kuin Talvisodassa oli samalla alueella.
Mitäs, jos hieman perehtyisit Viipurin tapahtumiin?
parane. Suomen toiseksi suurin kaupunki luovutettiin käytännössä taistelutta. Päämajan se olisi kuulunut marssia Huhtiniemeen ja ampua itse itsensä soramonttuun.
pakeni? Toisekseen Huhtiniemessä ei ammuttu ketään. Eikä siis Viipurin takia muutenkaan.
sijaitsi Mikkelissä ? Lahdessahan sen olisi pitänyt olla. Olisi ollut kyllin lähellä rintamaa ja kyllin kaukana pommikonehyökkäyksiltä. Vaikka Lahtea kyllä pommitettiin, koska siellä ei juuri ilmatorjuntaa ollut, mutta varmaan olisi ollut jos Päämaja olisi ollut Lahdessa.
rintamaa. Päämajan sijoittamista Lahdenpohjan kauppalan lähelle mietittiin jossain asemasodan vaiheessa, mutta onneksi toimiin ei ryhdytty.
vastuunpakoilijoita mennä rintamaa lähelle. Tiedä vaikka olisi pommin paukahdus kuulunut ja siitä lurahtanut ripuli saappaaseen. Kas kun eivät Käsivarren Lapissa hovia pitäneet.
>Liian pieni joukko? Täysi prikaati, yli 5 000 miestä. Se oli enemmän kuin Talvisodassa oli samalla alueella. <
Montako divisioonaa puolusti Viípuria Talvisodassa? Siellä oli varmasti enemmän sakkia kuin 1944 kesällä.
puolusti erittäin raskaita tappioita kärsinyt 3. Divisioona. Vahvuus tuskin oli 5 000, mutta sotakokemus oli kova. Tykistön ammukset ja panssarintorjunta olivat yhtä vähissä kuin -44. Lisäksi johtajina oli erittäin kovia upseereita, kuten eversti K.A. Heiskanen. Myös armeijakunnan esikunta oli lähellä ja seurasi tarkasti tilannetta.
vastuunpakoilijoilla ja miten se ilmeni? Päämajan kaikilla upseereilla oli rintamakokemusta. Useimmilla vanhemmilla herroilla vähintään kolmesta sodasta.
Lahti olisi ollut sopivan lähellä Venäläisten hyökkäyspainopistettä. karjalan Kannasta. Lahti oli myös liikeenteen valtaväylä (rauta ja valtatiet kulkevat kaupungin läpi) sekä Suomen radioliikenteen keskus. Lahden lähistöllä oli myös sotiaslentokentät. Vesivehmaa. Pyhäniemi (talvella) Utti Kouvolassa ja Immola Imatralla. Päämajaksi olisi sovetunut Pyhäniemen kartano, kyllä siellä olisi kelvannut hoviakin pitää.
silloin noin 15 pataljoonaa, eli reilusti kolminkertainen määrä kuin 1944. (Pataljoonat olivat vajaita)
harkittiinkin. Riskiä pidettiin kuitenkin liian suurena.
tapaus ei ole vielä lopullisesti selvitetty.
alueella, mistä 20.Ps pakeni, oli JR 7 ( kolme pataljoonaa) pahoin kuluneena ja vahvistettuna muutaman kymmenen miehn KevOs 3:lla. Komentajana oli kuitenkin Kylmä-Kalle Heiskanen. Tukena oli kaksi patteristoa kuten -44. On muistettava, että 40 oli talvi, joka antoi hyökkääjälle mahdollisuuden kiertää.
Ei sitä ole missään kielletty. Kovin myöhäistä on keksiä teloituksia tai muita uusia tapahtumia vuodelle -44. Ylikangas sitä yritti. Tulos tiedetään.
saanut oikeata tietoa ? Pitääkin tutkia asiaa.
Talvisodan historia 2 ss 231 ym.
tuotiin lisää vahvennuksia, lopulta 15 pataljoonaa. Raudankova upseeri, majuri Lasse Varko
kunnostautui Viipurinlahden torjunta taisteluissa".( pataljoonat olivat vajaita)
Talvisota Kronikka.
Ensio Siilasvuo puheenjohtaja
Veikko Ahola toimittaja
1989 Gummerus Oy
taistelut käytiin varsinaisen kaupungin ulkopuolella. Kesällä -44 siellä oli Ratsuväkiprikaati. Lisäksi tilanne oli kokonaan toinen. Vastustaja oli -44 aivan toisella tasolla kuin -40. Se kannattaa ymmärtää ennen kuin latelee tuomioita.
latelee ? Ainoastaan Mannerheim halusi hirteen Kempin ja Bäkmannin. Toinen sitten menikin, oman käden kautta 1944.
pitänyt menetellä myös 1944 kesäkuussa. Eikä jäädä kyttäämään vesistön takana. Tosin suunnitelma onnistui erinomaisesti. 20 Pr kuitenkin joutui sijaiskärsijäksi. Mikä on väärin.
Tässä faktaa:
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=166
"Huhtiniemen
Katsotaan vielä5.6.2010 12:03
tapaus ei ole vielä lopullisesti selvitetty."
Teloitus-huhu on jo osoitettu tahalliseksi väärennökseksi.
Suurhyökkäykseen valmistautumatta jättäminen oli fataali ammatillinen munaus ylimmässä sotilasjohdossa, toisenlaisella kunnianormistolla sen johdosta olisi tehty ns. henkilökohtaisia ratkaisuja.
Se on fakta, vaikka sinä et sitä tiedä. Toinen asia on se, että valmistelut eivät olleet riittäviä. Voidaan myös kysyä, olisivatko mitkään valmistelut riittäneet torjumaan ainakaan alkumenestystä. Onnistunut hyökkäys perustuu aina yllätykseen. Niin tämäkin. Jälkikäteen on helppo antaa neuvoja ja jaella tuomioita. Se on sen helpompaa, mitä heikompi on sotilaallinen asiantuntemus.
Kerro jostakin yllätyshyökkäyksestä, jonka johdosta hävinneen osapuolen johdossa on tehty "henkilökohtaisia" ratkaisuja ja minkälaiseen kunnianormistoon ne perustuivat.
sai todennäköisesti Englannista "väärää" tietoa. Stlinin lupaama suurhyökkäys piti suuntautua Balttiaan, se tulikin Suomen osalle Kannakselle 1944.
"henkilökohtaisen ratkaisun tekijöitä"
Marcus Antonius
Herman Göring
Adolf Hitler
Josebh Goebbels
Minamoto no Yoshitsune
Chuichi Nagumo
Erwin Rommel
Kurt Bäckman
Suurhyökkäykseen valmistauduttiin riittämättömästi, siinä olet oikeassa. Yleensä kun siitä valmistelusta puhutaan, puhutaan materiaalisesta valmistautumisesta. Mutta kysynkin nyt mitä tehtiin asian hyväksi henkisellä puolella? Ei yhtään mitään. Hyökkäysvaiheen jälkeen siirryttiin asemasodan arvotyhjiöön ja euroopan ja maailman uutisten myötä motivaatio ja usko asiaan laski jatkuvasti heikommaksi. Tälle asialle ei kyetty tekemään mitään, päinvastoin huokea propaganda ja asemasodan joutoaika ruokki huhumyllyjä entisestään, ja siitä versoi se "ei niille mitään mahda" -henki joka jäyti puolustusta puolustuksen alussa.
Siinäkin olet oikeassa että valitettavan harvoin ne, jotka eniten kunniasta melttoavat, kykenevät sitä kovan paikan tullen itse osoittamaan. Joitakin aina silti löytyy, esimerkiksi Venäjän joukkojen komentaja Samsonov teki henkilökohtaisen ratkaisunsa ymmärrettyään hävinneensä Tannenbergin taistelun.
von Greim...
hengen itseltään jouduttuaan yllätyshyökkäyksen kohteeksi?
tämä viides kolonna joka selittelee selittelemästä päästyään ja syyttelee toisia, mieluimmin jo kuolleita jotka eivät pysty enää mainettaan puolustamaan (Guderian, Mannstein jne), ja kunnia-asteikon pakkasen puolen ääripäässä nämä veikot jotka pakenevat vihollisen puolelle ja peräti se palvelukseen toiveenaan äärettömällä myötäilyllä saada jopa jotain asemaa vihollisen palveluksessa (Paulus, Seylitz..).
"kunnia-asteikon pakkasen puolen ääripäässä nämä veikot jotka pakenevat vihollisen puolelle ja peräti se palvelukseen toiveenaan äärettömällä myötäilyllä saada jopa jotain asemaa vihollisen palveluksessa (Paulus, Seylitz..). "
Olen luullut, että Paulus ja Seydlitz joutuivat vangeiksi Stalingradissa. Missä vaiheessa he mahtoivat paeta vihollisen puolelle?
vaiheessa tulla jo oopiumi- ja viinahöyryistä
vangeiksi vaan antautuivat vihollisen palvelukseen. Herrojen uusi ura vihollisen palveluksessa alkoi perustamalla jonkin sortin "vapaa Saksa"-organisaatio, värväämällä siihen jäseniä sotavankien joukosta, antamalla vangeille kommunismikoulutusta ja tekemällä Saksaan suunnattuja saksanvastaisia radiolähetyksiä ja julkaisuja. Paulus palkittiinkin sittemmin komeasti nimityksellä NL:n valloittaman Saksan poliisipäälliköksi. Siinä sitä "sotilaskunniaa" oli oikein esimerkillisesti, mies taipui vaikka tiskirätiksi ennemmin kuin vastuunsa kantoi.
sotavangeiksi pitkällisen taistelun jälkeen. Mihin he sitten vankeina ryhtyivät, onkin toinen juttu. He eivät kuitenkaan paenneet vihollisen puolelle.
Mannerheimilla oli omien, Saksan ja Japanin tiedustelutietojen lisäksi hyvät yhteydet Ruotsiin ja Sveitsiin. Tuskin Englantiin, vihollismaahan.
Tilannekehityksen perusteella M. järkeili puna-armeijan hyökkävän maihinnousua tukien kohti Keski-Eurooppaa. Sehän sitten tapahtuikin. Hän ei pitänyt hyökkäystä Suomeen todennäköisenä, koska Suomi häviäisi Saksan hävitessä.
Marskille tarjotut vihollistiedot eivät antaneet ainakaan selvää vinkkiä suurhyökkäyksestä. Paasonen kyllä varoitteli, mutta Airo ja Nihtilä eivät odottaneet suurhyökkäystä ja uskoivat toisaalta pääaseman kestävän ainakin kuukauden.
Toisin kuin sitkeästyi inteään, Kannaksen puolustusta oli vahvistettu kahdella divisioonalla ja organisoitu mm. johtatminen uudelleen. Uusien pst-aseiden jako oli käynnissä. Puna-armeija salasi aikeensa todella hyvin.
Esimiehet vaativat suorin sanoin ja dokumentoidusti Paulukselta vastuunkantoa sen äärimmäisessä muodossa mutta hän livisti vihollisen puolelle.
Kuka Moskovaan, kuka Sveitsiin, kuka Argentiinaan...
Eihän sen aikeita nyt millään voinut arvata kun oli yhtäjaksoisesti hyökännyt jo puolitoista vuotta, edennyt lähes koko rintaman mitalla satoja kilometrejä ja jättänyt Syvärin koko itärintaman itäisimmäksi asemaksi. Miten sen nyt olisi voinut arvata ettei tilanne jatkukaan siten että Suomalaiset jätetään rintaman taakse askartelemaan matkamuistoja.
Naurettava selitys jos saan sanoa. Vaikkei päivämäärä ja kellonaika olisikaan tiedossa, olisi jokainen vastuullinen sodanjohtaja pitänyt korotettua valmiutta yllä jo vähintään Leningradin saartorenkaan murtumisesta alkaen ja valmistautunut henki kurkussa. Esimerkiksi voi ottaa vaikkapa se kuinka Puna-armeija käytti hyväkseen ne muutamat kuukaudet jotka Zitadelle myöhästyi. Ei siellä lähetetty joukkoja kotikyliin lomille ja näperrelty Souvenirs from Kursk vaan rakennettiin niin helvetillinen puolustusasema että siihen nikeltyi maailmanhistorian suurin panssarihyökkäys muutamassa päivässä. Kyse on johtajuudesta.
Englannista, välitettiinkin Suomeen Ruotsista. "Suurhyökkäystä ei suunnata Suomeen vaan se kohdistuu Balttian kautta keskieuroppaan" Siis loppujen lopuksi Berliiniin. Ei vain käynytkään niin, vaan tieto oli tarkoitettu hämäyksesksi. Suomen sodanjohto unohti, että maassa oli 250 000 saksalaista sotilasta taiseluvalmiudessa 1944. Hyökkäyksen tarkoitus oli myös saattaa se voima sekasortoon.
kohdistuneet päävastustajaan eli Saksaan. Oli täydet perusteet arvioida sen jatkuvan edelleen. Zitadellesta sitä paitsi NL:n vakoilujärjestelmä antoi tarkat tiedot kauan etukäteen.
Leningradin saartorenkaan murtuminen johti puolustuksen tarkistuksiin. VT-asman rakennustöitä kihdytetttiin, joukkoja siirrettiin Kannakselle ja määritettiin taempi VKT-asema. Senkin linnoittamista aloiteltiin.
Kannakselle oli linnoitettu pääasemaa syksystä -41 alkaen. ei siellä tyhjän päällä oltu. Tykistöäkin oli 33 patteristoa.
Tiietenkään ei ollut sinun veroisiasi näkijöitä, jotka jo 66 vuotta jälkikäteen osaavat sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä.
"Suomen sodanjohto unohti, että maassa oli 250 000 saksalaista sotilasta taiseluvalmiudessa 1944"
Erittäin hyvin oli tiedossa, että 20. VuorA työjoukkoineen, ilma- ja merivoimineen käsitti noin 210 000 miestä Suomen ja Norjan alueella. Siitä oli varsinaisia taistelujoukkoja kolmessa armeijakunnassa noin seitsemän divisioonaa tukijoukkoineen eli noin 120 000 miestä NL:n puolella. Rauhanehdoissa oli vaadittu näiden internointia kahdessa viikossa. Kyllä asia tiedosa oli.
Onko se sinulle uusi? Kuka sodanjohdosta on sinulle tuon tiedon kertonut? Heikot ovat hänen tietonsa.
eikä sellaisissa asemissa ja sellaisella luonteella että olisivat saaneet järjen äänen esiin. En viitsi tästä asiasta enempää jankuttaa muuta kuin todeta että jos tiedettiin mutta ei toimittu, se oli saamattomuutta ja ellei edes tiedetty se oli jo typeryyttä.
Kysynpä vielä mitä haittaa olisi ollut lähteä korottamaan puolustusvalmiutta määrätietoisesti jo silloin kun kokonaistilanteen merkit varoittivat katastrofia. Tällä en tarkoita vielä Stalingradia, se olisi jälkiviisautta, mutta jo Kursk 1943 oli signaali josta ei voinut erehtyä. Suomen kokonaistilanteestakaan ei voinut erehtyä, halusihan NL Suomen jo Talvisodassa, ennen kuin Saksa oli mukana muutoin kuin liittolaisena. Miksi se nyt yhtäkkiä olisi lakannut Suomesta kiinnostumasta. Joukkojen määrä oli armeijassa suurimmillaan, ne olivat levänneet jo tylsistymiseen asti, mitään ylimääräisiä liikekannallepanoja ei olisi vaadittu. Koko maa oli jo sotataloudessa, lisäkustannuksia ei vaadittu.
On perusteltua kysyä miksi näet paremmaksi ettei varmuudeksi tehty mitään sen sijaan että varmuudeksi olisi valmistauduttu pahimpaan, ellei täyttä varmuutta vihollisen aikeesta ollut.
Huhtiniemikiimassa oli yksi ylitse muiden eli Paavo Haavikko Päämaja - Suomen hovi -teoksellaan. Siitäkin on jo ilmestynyt "korjattu" laitos, joka onkin 5 sivua ohkaisempi... ;=)
Haavikko Paavo Päämaja - Suomen hovi
Art House, 2001, 315 s., 3. painos, korjattu
Haavikko Paavo Päämaja - Suomen hovi
Art House, 1999, 320 s., 1. painos