Olen lähihoitaja opiskelija ja teen opinnäytetyötäni lapsen ja nuoren surusta, kun joku läheinen kuolee. Onko sinulla omakohtaista kokemusta siitä, että olet ollut tai olet lapsi/nuori, kun joku läheisesi on kuollut,esim-vanhmepi, sisar,isovanhmepi,ystävä yms.
Ota yhteyttä jos haluat kertoa tapauksestasi minulle.Käytän joitakin juttuja työssäni,tietenkin luvallasi. Haluaisin tietää esimerkiksi minkä ikäinen olit kun läheisesi kuoli? millainen tapaus? miten reagoit siihen? miten sinua tuettiin surussasi? mitä muita tuntemuksia sinulla oli?
Voit kertoa tapauksestasi nimettömänä tällä palstalla tai jos haluat ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, voit kirjoittaa sähköpostiini: [email protected]
kiitos jo etukäteen, autoit minua työssäni todella paljon!!!
Ota yhteyttä jos haluat kertoa tapauksestasi minulle.Käytän joitakin juttuja työssäni,tietenkin luvallasi. Haluaisin tietää esimerkiksi minkä ikäinen olit kun läheisesi kuoli? millainen tapaus? miten reagoit siihen? miten sinua tuettiin surussasi? mitä muita tuntemuksia sinulla oli?
Voit kertoa tapauksestasi nimettömänä tällä palstalla tai jos haluat ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, voit kirjoittaa sähköpostiini: [email protected]
kiitos jo etukäteen, autoit minua työssäni todella paljon!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kelpaako se jos isovanhempi on ollut todella lähellä kuolemaa ja olen luullut parin päivän ajan että hän on kuollut?
On niin rankka kokemus, että voi vastaajat olla vähissä...
...että elämässähän voi selvitä kuitenkin mistä kokemuksesta tahansa :). Kai sinulla itselläsikin on läheisiä, joilla on esim. isejä ja äitejä kuollut, vaikkei itsellä ole vielä ikää paljon ollutkaan ...Etkä tänäpäivänä erota heitä muista ihmisistä.
Onko aiheessa mielestäsi jotain torjuttavaa ?
Ihan kaikella ystävällisyydellä tässä kommentoin.
tapettiin. Minulle se oli suuri järkytys. Ja etenkin, koska oma veljeni oli vl-uskomassa aikasemmin. Mutta kuoleman hetkellä hän ei enää ollut uskomassa.
Ymmärsin, että ilman uskoa ei voi kelvata Jumalalle, kuten Raamattu sanoo.
En voinut silloin puhua siitä en juuri omaisille enkä ulkopuolisille. Mutta mieheni näki, kuinka shokissa olin.
Sain sydänkohtauksia 2-3. Ja olin raskaana, siis odotin vauvaa. Ja se meinas tulla kesken. Siis alkoi poltot, vaikka raskaus oli ihan alussa. Sain siihen lääkkeet ja sain syödä niitä raskauden loppuun asti.
Tämä muisto oli vuosia mielessäni ja myös suru, josta en meinannut toipua millään.
Kun tämä oli ohi , niin toinen veljeni teki itsemurhan. Myös hänkin oli ollut vähän aiksemmin vl-uskossa ja melko nuori.
Kesti 10 vuotta, ennenkuin jaksoin puhua siitä läheiselleni ja jaksoin hyväksyä sen.
Sitä ennen puhuin chatissa. Koska en jaksanut sitä tuttavieni kanssa keskustella. Halusin chtissa olla tuntematon. Ja tuntui että haluan olla kaukana muista ja yksin.
Nyt on sitten, jotenkin sellainen olo, kun siskonikin kuoli jokin aika sitten ja myös äitini kesällä. Että ei jaksa aina surra.
Vai onko se niin että ei uskalla,,, Koska on näin paljon tapahtunut.
Vai onkohan sen kuoleman jo oppinut hyväksymään luonnollisena osana elämää. Että kun tänne syntyy, sitä myös kuolee.
Myös isäni on rullatuolissa ja ei tiedä koska tulee kutsu hautajaisiin. Sitä ei halua vielä ajatella. Vaan haluaa elää tätä päivää, koska hän vielä elää.
Mutta siitä on ilo, että siskoni ja äitini kuoli vl-uskossa. Myös isä on niitä.
Näiden vl-omasiteni hautajaiset tuntui paljon helpommalta. Uskovaisena kun kuolee, ihminen on tallessa silloin ja ei tule vahinkoa.
Mutta ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Ja on vaan kaksi paikkaa mihin ihminen voi joutua kuoleman jälkeen, joko taivas tai kadotus.
lähetin sähköpostia, toivottavasti siitä jotain hyötyä. :)
Suomessa ei pikkukaupungeissa ole mitään. Kytät hakee ruumiin yhdessä hautureiden kanssa jos kyseessä on yllättävä kuolema ja thats it. Kukaan ei missään vaiheessa virallisesti ollut muhun yhteydessä. Ei edes kirkko. Nothing.