Käykö kenellekkään luopiona, ex-JT:nä tai epäaktiivisena itseään pitävälle koskaan niin, että huomaa päässänsä soivan (ties kuinka monen vuoden jälkeen?) jonkin rallatuksen, jonka sanoista tai kappaleen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta jostain syystä epäilee sen kuitenkin olevan valtakunnan laulukirjasta?
Itselläni soi toisinaan sellaisia marssimusiikin kaltaisia rallatuksia päässä, mutta koska en ole juurikaan marssimusiikin ystävä (tunnen vain Porilaisten marssin ja sen jonkin mitä Amerikkalaiset soittavat paraateissaan), niin epäilen niiden jääneen mieleeni valtakunnan salilta.
Itselläni soi toisinaan sellaisia marssimusiikin kaltaisia rallatuksia päässä, mutta koska en ole juurikaan marssimusiikin ystävä (tunnen vain Porilaisten marssin ja sen jonkin mitä Amerikkalaiset soittavat paraateissaan), niin epäilen niiden jääneen mieleeni valtakunnan salilta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Melko usein vielä jokin rallatus lähtee soimaan päässä ja välillä yllätänkin itseni hyräilemässä jotain valtakunnanlaulua.
Pelottavinta on, että hyräilen näitä ollessani iloisella tuulella. Olen ilmeisesti assosioinut biisit pirteisiin asioihin. Loppulaulu ja sitten kotiin?
>>Olen ilmeisesti assosioinut biisit pirteisiin asioihin. Loppulaulu ja sitten kotiin? >>
Itselläni soivat rallatukset ovat sen verran paraatimeininkiä, että sellaisten hyräily apeammissa tunnelmissa olisi melko absurdia.
Sattuisiko kukaan tietämään määrätäänkö kulloisetkin alku- ja loppulaulut seurakuntien yläpuolelta?.
Ainoastaan sunnuntain esitelmän alkulaulun ei ole ennalta määrätty, vaan sen päättää puhuja esitelmänsä aiheeseen sopivaksi. Kaikki muut on saneltu, alku, väli ja loppulaulut.
Pidin jeppula-aikana valtakunnan lauluja todella typerinä ja tylsinä rällätyksinä, joten päässä ei minulla koskaan ole soinut. Toki pystyn muistamaan melodioita jos väkisin itseni pakotan siihen, ptruuh=)
>>Pidin jeppula-aikana valtakunnan lauluja todella typerinä ja tylsinä rällätyksinä >>
Sama vika. Lauluja tunnuttiin pitävän jotenkin kummallisen pyhinä, kun niitä ei konventtiesityksen mukaan saanut edes nuoriso soittaa rummuilla, bassolla ja sähkökitaralla. Luterilaisten virsiin suhtauduttiin penseästi ja omia lauluja ylistettiin.
>>Toki pystyn muistamaan melodioita jos väkisin itseni pakotan siihen, ptruuh=) >>
Minä taas en pysty yrittämällä muistamaan, mutta tahattomasti joku rallatus toisinaan pärähtää käyntiin. Parin tunnin kuluttua en yrittämälläkään muista miten se rallatus meni.
Ei kun jammailemaan:
http://www.l-and-a.com.au/comm/addons/midi/song001.mid
http://www.geocities.com/jracca.geo/music1.html
... mutta parasta varmaan jättää väliin. Ei enempää rallatuksia tähän taloon. ;-)
Olen soitellut kitarallani valtakunnan lauluja ja opin niistä laulamaan ja soittamaan aika monta, ja tottakai tunsin kaikki 225 kipaletta, joistakin tein omia sovituksia elvismäiseen tyyliin,, omaksi kehukseni täytyy sanoakin, että olen ollut kokouksissa monen mielestä hyvä laulaja ja saanut siitä siis positiivista palautetta.
Myöhemmin en ole viitsinyt laulaa enkä soittaa niitä, koska niiden sanoma on jotenkin ällö. Monesti huomaan kuitenkin vihelteleväni niitä ja tulen huvittuneeksi, koska esim. työkaverini, joka on myös musikaalinen sanoo ettei tunnista viheltämääni kappaletta.
Mainittakoon, että osa kappaleista on äärimmäisen tunteella ladattuja ja niistä tulee lapsuus konventissa mieleen, kaikki se naivismi ja paapomisen tunne. Viitsisiköhön nuita kappaleita enää koskaan soittaa saatikka sitten laulaa? Vastausta en tiedä vielä, vaikka niitä joskus tulee vihelleltyä.
Soittelin joskus ja muutamat imelimmistä valtakunnanlauluista vuosien mittaan tarttuivat sormiin siinä määrin, että vieläkin niitä osaisi rivin tai parin verran puoliautomaattisesti soittaa, varsinkin vanhassa laulukirjassa olleita, joille oli altistettuna pennusta asti.
Muutamien vuosien ajan eroamisen jälkeen ne nousivat aina silloin tällöin pintaan jostain mielen sopukoista, mikä ärsytti melkoisesti. Sitten tein niin että soitin kertaalleen läpi koko laulukirjan yhdeltä istumalta (masokismia, sano) ja tein kuin teinkin saman havainnon kuin vartiotorniseuran muunkin kirjallisuuden kohdalla: valjua kamaa eikä heilauta enää vähääkään.
Vaikka tuossa jokin aika sitten hävitin kaiken lahko-kirjallisuuden laulukirja mukaan lukien, niin musiikki on tietenkin jäänyt päähän soimaan.
Välillä niitä tulee hyräiltyä ja jotkin arkiselta tuntuvat tilanteet tuovat jotkin tietyt biisit mieleen.
Tuskinpa noista muistoista ikinä eroon pääsee, mutta eipä liene tarvettakaan. Onhan tosiaan hauska tietää, ettei esim työkavereilla ole hajuakaan, minkä "bändin biisiä" hoilottelen.