Nyt on ensimmäinen isäntä joutunut putkaan ja epäilys petoksesta (pitkäaikainen) vastike saatava, ohi verottajan tutkinnassa. Paikka pohjoinen ja alkaa V:llä.
Isäntä pidätetty
Heimoveli
121980
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on jäänyt maksamatta niin noin siinä sitten käy. Vieläkin jotkut luulevat että eihän verottaja nyt meidän pienen yhdistyksen asioista ole kiinnostunut. Odotelkaa vain, vuoro tulee kaikille, tulevina aikoina. Kaikki tarkastetaan, ja huijaukset paljastetaan. Viiden vuoden verot, korot ja rangaistusmaaksut, siinäpä sitten maksamista. Laki on yksiselitteinen, kaikki tulot ovat veronalaisia. Näin se vain on.
Höpö höpö!!!
Ja yhdessä toisessa yhdistyksessä on koko johtokunta telkien takana ja taloudenhoitaja on jo teloitettu!
Paikka on etelässä ja alkaa P:lä!
Ja tämä tarina on tosi, tai ainakin yhtä uskottava kuin aloittajankin.
Tullut oltua talkoissa,enkä ole ilmoittanut verottajalle.Koskeekohan tämä sama tutkimus myös taloyhtiöitten talkoita.Tullut hääräiltyä sielläkin,kaljan ja makkaran kanssa. Herranjestas,että pelottaa.
maksa joutuu hankaluuksiin
Valtio joutuu korvaamaan jokaisesta turhasta pidätyspäivästä.
takuita vastaan ja valittu kunniapuheenjohtajaksi
Niin taisi päästä, mutta suureen riemuun ei ole syytä, kun äijä ei pääse kotiinsa, kun polliisi on pannut tarran oveen jotta takavarikoitu samoin nissan laurel 2,8td, seisoo nimismiehen takapihalla.Eipähän pääse Virpiniemestä mihinkään, siniset verhot solikassa jos joku tunnistaa, viekää ruokaa. Mutta onneksi Olut on halpaa..
Hienoa! Toivon todellakin, että vihdoinkin verottaja tekisi tarkastukset SF-C paikallisyhdityksiin ja aloittaisi tarkastukset SF-Caravan ry:stä. Olen tehnyt sitä oikea talkootyötä (ilman minkäänlaista korvausta) niin monta vuotta, että vihdoinkin olisi aika saada kaikki talkootyöstä saadut korvaukset verotettaviksi tuloiksi. Olisin valmis vaikka auttamaan verottajaa, jotta he saisivat tiedon, kuinka monella eri tavalla tuota talkootyötä korvataan (kaikki veronalaista tuloa). TSEMPPIÄ VEROTTAJALLE!!!!!
kateuden sävy....
on hyvä lueskella
ei ole onneksi syytä. En halua lisäveroja ja eläkkeeni, jolla tulen mainiosti toimeen on kertynyt työssä olo vuosiltani. Talkootyöt yhdistyksen alueella on ollut antoisaa ilman minkäänlaisia korvauksia. Mukavaa yhdessä oloa ja työn tuloksista nauttimista. Mikä parasta talkootyö on ollut täysin vapaaehtoista. Kuinka moni ymmärtää, mitä TALKOOTYÖ on? Jos työstä maksetaan korvausta, oli se sitten missä muodossa tahansa, ei sitä luokitella talkootyöksi. Hyvää syksyn jatkoa kaikille!