Kertokaa viisaammat, mikä oli/on vikana. Eilen yritin autoa käyntiin vajaan 2 vrk:n seisomisen jälkeen, pakkasta ollut koko ajan 30-35 astetta, auto lohkolämmityksessä reilut 2 tuntia ennen käynnistysyritystä. Ei lähtenyt pyörittämään, vaan starttimoottori nakutti kun väänsi virta-avainta. Ei auttanut muu kuin akku paikoillaan verkkovirtalaturiin ja parilla lämminilmapuhaltimella starttia ja akkua lämmittämään. Reilun tunnin temppuilun jälkeen lähti sitten lopulta käyntiin.
Ajoin sitten kaupunkiin (n. 60 km) ja jätin roikan päähän koko yöksi. Tänä aamuna lähti käyntiin ihan ok. Uutena ilmiönä eilisen tapahtuman jälkeen tänä aamuna huomasin, että korissa on ylimääräistä sähköä, kun räpsii näpille oveen koskettaessa. Liekkö joku maadoitusongelma? voiko johtua pakkasesta vai jostain muusta?
Johtuiko tuo startin nakutus virran vähyydestä vai jostain muusta? Tarkoitus tänään käydä ostamassa varalta uusi akku, kun pakkanen jatkuu 30 ja yli lukemissa. Akku on tietääkseni noin 3 vuotta vanha.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Akku on ollut tyhjä. Se nimittäin ilmenee juuri noin, myös kesällä. Ensin muutaman viikon ajan akku jaksaa hädintuskin heittää koneen käyntiin, sitten yksi kaunis aamu kuuluu vain NAKS kun yrittää startata. Seuraavana aamuna ei ehkä enää sitäkään.
Näyttäisi kuitenkin vielä lämmittimen päästä käynnistyvän, mutta ei tuolla akulla oikein enää pärjää. Varsinkaan talvella.
Voipihan se tosiaan olla, että akussa oli virta vähissä. Sen verran haluaisin vain tarkentaa, että se ei ollut se perinteinen yksi NAKS, kun virta vähissä kääntää virta-avainta (tunnen ilmiön). Nyt kun virta-avainta piti starttiasennossa, niin kuului jatkuva nakutus; NAK NAK NAK NAK...ja siitä heräsikin kysymys että oisko sittenkin ollut startissa ollut joku häikkä. No pakkanen jatkuu kireänä ja nyt on pahviakin nokalla tuulensuojana, toistaiseksi ilmiö ei ole uusiutunut ja normaalisti lähtenyt käyntiin.
Jos ajelet ns. kaupunkiajoa, eli lyhyitä matkoja, niin akku ei ehdi varautua tarpeeksi. Virran kuluttajia on talvella enemmän, sähkölämmitykset laseissa ja penkissä, pitemmät starttaukset ym. Ja tuollaisessa pakkasessa täysikin akku ei anna kaikkea kapasiteettia ulos kylmänä. Tuo 60 km ajo varmaan latasi akun jonkinlaiseen kuntoon koska pelasi sen jälkeen hyvin. Se ylimääräinen staattinen sähkö korissa johtuu vain kuivan pakkasilman vaikutuksesta. Hankaus-sähkö ei pääse purkautumaan maahan. Tuskin tarvitset uutta akkua vielä. Itsellä on kuusi vuotta vanha akku ja ei ongelmia.
Tarkasta starttimoottorin liitokset.Vikasi vaikuttaa löysältä kosketukselta.