Ymmärrys/Sinä

Minä

Jokaisen elämä on erilaista, yhtä yksinäistä, yhtä seurallista, miten vain kukin kokee sen. Toisen elämää ei voi verrata toiseen sanomalla, että minulla on vaikeampaa. Jokaisella on omat vaikeutemme ja ne on tarkoitettu voitettavaksi. Siinä voi olla ystävät hyvänä apuna. Sinnikkäästi yrittämällä itsekin voi siihen vaikuttaa. Olemalla positiivinen, toiveikas ja iloinen kaikesta huolimatta. Minä kuitenkin ajattelen niin, että jokin tarkoitus jokaisen elämällä on tässä maailmassa.

Nyt minusta tuntuu ja tuntuu usein, ettei kukaan ymmärrä minua. En saa ketään keskustelemaan kanssani. Minulla on unelmia, joita koetan sinnikkäästi toteutella, mutta kaikkea ei saa.

Tunnen monesti itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja elämä kulkee ohitseni, minulta mitään kommenttia kysymättä. Tehdään sitä ja tätä, koskaan ei pysähdytä kuuntelemaan toista ihmistä. Puhutaan päälle, kun toinen yrittää tehdä itsensä ymmärretyksi, eikä yritetäkään huomioida lähimmäistä, joka juuri sillä hetkellä tarvitsee kuuntelijaa.

Minä kirjoittaisin sinulle, mutta sanoit ettet ymmärrä minunlaistani. Se on siis turhaa. Omaan napaan vain tuijotat. Lukisit edes rivien välistä.. Paljonhan minä olenkin sinulle kirjoittanut ja luulin, että ymmärsit. Et kuitenkaan. Oletko edes lukenut kaikkea.

Kaikkea hyvää Sinulle kuitenkin ja etsi itsellesi ihminen läheltä. Ei se tule kotiin, jos siellä vain odotat. Rakkaudella ja ikävöiden.

25

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku sinä

      Kyllä minä luulen, että rivien välistä ymmärsin, mutten ollut aivan varma, enkä tiennyt miten suhtautua, siksi olen laittanut leikiksi koko jutun. Nytkö siis luovutat, toki ymmärrän, sillä en ole mitään luvannut sinulle. Kuitenkaan mikään ei ole mahdollista ennen kuin tunnemme paremmin. Odotan seuraavaa viestiäsi, vai saiko viime perjantainen sinut tähän tilanteeseen. Etkö edes huomannut että kysyin rivien välissä sinulta erästä tärkeää asiaa, johon et edelleenkään suostu vastaamaan, vaan vaikutti että loukkaannuit siitä. Sen asian selvittäminen on kuitenkin tärkeää, oli se miten päin tahansa.
      Kirjoita vielä, rivien välistä tai suoraan, tutustutaan. Ja haa, etkö puoliksi luvannut hakea minut kotoa, joten niinkin voi käydä;-)

      • vastaaja

        Voi että mua ärsyttää nämä tällaiset viestit!
        Kun itsekin on siinä tilanteessa että voisi olla odotettavissa tietyltä taholta jotain...ja sitten tällaisia jättämisellä uhkailevia viestejä ennen kuin mitään on edes ehtinyt alkamaankaan, ja ei mitenkään voi tietää kelle ne on kohdistettu. PERKELE.

        Ahdistaa, pitäis vissiin lopettaa kokonaan näillä palstoilla oleilu, pääsis henkisesti helpommalla.

        Ei kai suhdetta, alkavaa tai meneillään olevaa, pitäisi jättää hoidettavaksi tänne. Vittu soittakaa tai kirjoittakaa henkilökohtaisesti tai edes arvattavasti sille henkilölle kelle haluatte yhteyden. vittu

      • :(
        vastaaja kirjoitti:

        Olen samaa mieltä sun kanssasi. Täällä on todella huono hoitaa ihmissuhdeasioita, vaikka ne olisivatkin alkaneet täältä käsin.

      • Kirjoittaja
        vastaaja kirjoitti:

        Voi että mua ärsyttää nämä tällaiset viestit!
        Kun itsekin on siinä tilanteessa että voisi olla odotettavissa tietyltä taholta jotain...ja sitten tällaisia jättämisellä uhkailevia viestejä ennen kuin mitään on edes ehtinyt alkamaankaan, ja ei mitenkään voi tietää kelle ne on kohdistettu. PERKELE.

        Ahdistaa, pitäis vissiin lopettaa kokonaan näillä palstoilla oleilu, pääsis henkisesti helpommalla.

        Ei kai suhdetta, alkavaa tai meneillään olevaa, pitäisi jättää hoidettavaksi tänne. Vittu soittakaa tai kirjoittakaa henkilökohtaisesti tai edes arvattavasti sille henkilölle kelle haluatte yhteyden. vittu

        Oletko ollenkaan tietoinen mitä "päiväkirja" tarkoittaa? Ainakin minä kirjoitan päiväkirjaan sen hetkisiä tuntojani ilman että kaipaan niihin vastauksia, on vain jotenkin helpottavaa nähdä ajatuksensa kirjoitettuna. Kyllä minä ainakin tiedän esittämiini kysymyksiini vastauksen.

      • ac/dc
        Kirjoittaja kirjoitti:

        Tiiraillaan toisten yksityiselämää ja sitten valitetaan kun se ei ole mielenkiintoista... Olisikohan aihetta hankkia oma elämä ;-).

      • salaperäinen
        Kirjoittaja kirjoitti:

        Oletko ollenkaan tietoinen mitä "päiväkirja" tarkoittaa? Ainakin minä kirjoitan päiväkirjaan sen hetkisiä tuntojani ilman että kaipaan niihin vastauksia, on vain jotenkin helpottavaa nähdä ajatuksensa kirjoitettuna. Kyllä minä ainakin tiedän esittämiini kysymyksiini vastauksen.

        Niin, kyllähän SINÄ tiedät, mutta ne muut eivät. Tiedän kyllä mikä merkitys päiväkirjalla on mutta joka palstalla näitä löytyy, tämä oli vaan viimeinen korsi joka katkaisi aasin selän.

        Varmaan ihan terapeuttista kirjoittajalle, mutta vastaanottajalle ei, siinä arvaillessa ja liiallisessa sydämentykkeessä.

        Ja hei, tämä nyt kuitenkin on julkinen paikka, vaikka leikitäänkin, että on yksityinen päiväkirja, kyllä se toive siellä takana on, että se oikea sen sieltä osaisi lukea.

      • teddy
        salaperäinen kirjoitti:

        Ilma jota hengitän
        mitä jos menet pois.

    • Uusi Vuosi

      Kaikilla ei ole taitoa lukea rivien välistä eikä myöskään kykyä arvioida tai tunnistaa toisen mielentilaa.

      Ehkä olet kääntynyt huolinesi ihmisen puoleen, jolla ei ole ollut taitoa kuunnella. Hyvää kuuntelijaa kaipaa varmaankin jokainen ihminen jossakin elämäntilanteessa.
      Sellaista ei ole aina saatavilla.
      Jokaisellahan on tietysti aina mahdollista opetella hyväksi kuuntelijaksi.

      Jollekin ihmiselle riittä pieni vihjauskin ja hän ymmärtää heti mistä on kysymys ja osaa tehdä oikeita kysymyksiä.

      Älä kuitenkaan heitä tuota mahdollisuutta kirjoittaa "hänelle". Hänen ymmärryksessäänhän voi olla vielä kasvun varaa.
      Sekin auttaa jo paljon, että edes kirjoitat.

      Kuulostat jotenkin niin siltä entiseltä minältäni. ;)

      Ps. Ihminen kaukanakin voi olla todellinen sydämen aarre :)

    • Raimo

      Se ole niin.
      Että jokainen saa kirjoittaa vielä suomessa
      mitä haluaa kunhan se ei herjaa ylytä sotaan
      tai ole rotua syrjivä.
      Sillä se on kirjoitajan vastuulla jos kirjoituksella halutaa ilmoittaa jollekkin tietylle henkilölle jotakin.
      Ja jos sinä näet jonkun kirjoitavan jotakin
      ja huomaat ettei se ole sinulle tarkoitettu
      niin ei siihen tarvitse vastata.

      Mutta kaikista huolimatta:
      HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2003
      Minun aikani lopuu täällä.

    • Minä

      Tähän päiväkirjaan saan kirjoittaa tuntojani, jotka ei satuta ketään. Kenenkään henkilötietoja en rupea kirjoittelemaan enkä liikaa vihjeitä laittamaan.

      Kirjoitin tämän vain siksi, että olen saanut olla rikkaan elämäni varrella useimmiten kuuntelijana. Kun olen mennyt jollekin kertomaan tuntojani ja olen halunnut jotain ihmiselle sanoa, niin olen saanut selän käännön useimmiten. Eikö tosiaan ihmisillä riitä empatiaa toista kohtaan, edes hetkinen elämästä.

      Henkilö, jolle kirjoitin tämän, huomasi viestini. Tiesin sen jo alkuperäistä viestiäni kirjoittaessa, että hän huomaa.

      Edelleenkin sanon, että jokainen ihmissuhde on erilainen eikä toinen voi olla kopio toisesta. Elämän kokemusta on matkani varrella aika paljon tullut. Kiva kun tämäkin kirjoitelmani sai keskustelua aikaan. Hyvää Uutta Vuotta 2003 kaikille.

      • joku Sinä

        *Kenenkään henkilötietoja en rupea kirjoittelemaan enkä liikaa vihjeitä laittamaan.*

        *Henkilö, jolle kirjoitin tämän, huomasi viestini. Tiesin sen jo alkuperäistä viestiäni kirjoittaessa, että hän huomaa.*

        Minusta on kyllä epäreilua kyllä kirjoittaa tuolla tavalla. Jos luit minun kirjoituksen, niin minä sentään yksilöin juttua jotenkin, jotta se tietty henkilö voisi tietää kenestä on kysymys. Reiluutta peliin, kiitos.
        Ja jos se promillen mahis olisi että se oisit "sinä", niin turha mököttää. Et sillä mitään voita, päinvastoin. Et kyllä näytä arvostavan minua tippaakaan kun käyttäydyt tuolla tavalla!

      • Joku Sinä

      • kirjoittaja
        Joku Sinä kirjoitti:

        Niin tätä minäkin tarkoitin. Tällaisista viesteistä tulee hirveästi väärinkäsityksiä ja tuskaa ihmisille joille se ei ole tarkoitettu! Se oli se ydin kritisoinnissani.

        Sellaiset yleispätevät viestit joista ei voi "lukea" kenelle ne ovat tarkoitettu, ovat vihoviimeisiä lukea niille ulkopuolisille ihmisille jotka kuitenkin luulevat että se voisi olla tarkoitettu heille.

        Jos itse olette empaattisia otatte tämän huomioon ja jatkossa käytätte mielikuvitusta sen verran että muotoilette tekstin yksilöivämmäksi jolloin ulkopuoliset voivat sulkea itsensä pois. Ilman henkilötietoja :-)

        Ei millään pahalla. Hyvää uutta vuotta!!Ja onnea rakkaudessa itse kullekin.

      • Minä
        Joku Sinä kirjoitti:

        *Kenenkään henkilötietoja en rupea kirjoittelemaan enkä liikaa vihjeitä laittamaan.*

        *Henkilö, jolle kirjoitin tämän, huomasi viestini. Tiesin sen jo alkuperäistä viestiäni kirjoittaessa, että hän huomaa.*

        Minusta on kyllä epäreilua kyllä kirjoittaa tuolla tavalla. Jos luit minun kirjoituksen, niin minä sentään yksilöin juttua jotenkin, jotta se tietty henkilö voisi tietää kenestä on kysymys. Reiluutta peliin, kiitos.
        Ja jos se promillen mahis olisi että se oisit "sinä", niin turha mököttää. Et sillä mitään voita, päinvastoin. Et kyllä näytä arvostavan minua tippaakaan kun käyttäydyt tuolla tavalla!

        Kolahti kuitenkin, otapa luuri käteen ja soita, niin asiat selviävät. Opettele kuuntelemaan mitä vastapuolella on sanottavaa. Edelleenkin, tämä yleiseen lukuun oleva rakas päiväkirja on tarkoitettu kaikenlaisille kirjoittajille ja minä kirjoitan näin. Tässä en sohaissut ketään enkä kenenkään välejä ole sotkenut. Parantanut paremminkin. Ymmärtäkää toisianne !!!! Hyvää tulevaa vuotta ja toivottavasti asiat kohdallasi selviävät.

      • Edelleen
        Minä kirjoitti:

        Eihän siinä ekassa viestissä mitään, mutta siinä toisessa. Eli jos joku jotain kommentoi kirjoitukseesi, niin kyllähän sitä sitten vähän ihmettelee jos sinä kirjoitat että tarkoittamasi henkilö huomasi kirjoituksesi! Siinähän sinä sitten jo viittaat johonkin vastanneeseen henkilöön!
        Haloo...
        Ja tiedoksi, minun ei ole itseasiassa mikään pakko selvittää mitään ko henkilön kanssa. On hänen ongelmansa jos asioita ei selvitetä. Minä voin elää kyllä muutenkin, joten eipä haittaa. Mutta hänen on turha kuvitellakaan mitenkään lähestyvänsä minua ilman että vastaus tähän oleelliseen kysymykseen tulee. Niin kauan kuin sitä ei ole, oletan että vastaus on se mitä luulen ja käyttäydyn sen mukaisesti, eli ei tipu mitään!
        Minä en taatusti ota luuria käteen ja soita, koska ei ole mitään tarvetta. Vaikka hänestä jollain tapaa pidänkin, niin voin myös olla ilman häntä, so no broblem!

      • Minä
        Edelleen kirjoitti:

        pitää vääntää. En tarkoittanut Sinua tässä, vaan tämä henkilö otti yhteyden minuun. Anteeksi, kun jäi tuo huomautus pois edellisestä viestistäni. Joko ymmärsit? Kaikkea hyvää kuitenkin Sinulle !

      • Raimo
        Edelleen kirjoitti:

        Eihän siinä ekassa viestissä mitään, mutta siinä toisessa. Eli jos joku jotain kommentoi kirjoitukseesi, niin kyllähän sitä sitten vähän ihmettelee jos sinä kirjoitat että tarkoittamasi henkilö huomasi kirjoituksesi! Siinähän sinä sitten jo viittaat johonkin vastanneeseen henkilöön!
        Haloo...
        Ja tiedoksi, minun ei ole itseasiassa mikään pakko selvittää mitään ko henkilön kanssa. On hänen ongelmansa jos asioita ei selvitetä. Minä voin elää kyllä muutenkin, joten eipä haittaa. Mutta hänen on turha kuvitellakaan mitenkään lähestyvänsä minua ilman että vastaus tähän oleelliseen kysymykseen tulee. Niin kauan kuin sitä ei ole, oletan että vastaus on se mitä luulen ja käyttäydyn sen mukaisesti, eli ei tipu mitään!
        Minä en taatusti ota luuria käteen ja soita, koska ei ole mitään tarvetta. Vaikka hänestä jollain tapaa pidänkin, niin voin myös olla ilman häntä, so no broblem!

        Noin just suomalainen käytäytyy.
        MINÄ OLEN MINÄ ja sinä olet pelkä maan matonen pyh

      • töpeksijä
        Edelleen kirjoitti:

        Eihän siinä ekassa viestissä mitään, mutta siinä toisessa. Eli jos joku jotain kommentoi kirjoitukseesi, niin kyllähän sitä sitten vähän ihmettelee jos sinä kirjoitat että tarkoittamasi henkilö huomasi kirjoituksesi! Siinähän sinä sitten jo viittaat johonkin vastanneeseen henkilöön!
        Haloo...
        Ja tiedoksi, minun ei ole itseasiassa mikään pakko selvittää mitään ko henkilön kanssa. On hänen ongelmansa jos asioita ei selvitetä. Minä voin elää kyllä muutenkin, joten eipä haittaa. Mutta hänen on turha kuvitellakaan mitenkään lähestyvänsä minua ilman että vastaus tähän oleelliseen kysymykseen tulee. Niin kauan kuin sitä ei ole, oletan että vastaus on se mitä luulen ja käyttäydyn sen mukaisesti, eli ei tipu mitään!
        Minä en taatusti ota luuria käteen ja soita, koska ei ole mitään tarvetta. Vaikka hänestä jollain tapaa pidänkin, niin voin myös olla ilman häntä, so no broblem!

        Eli joku ihminen pystyy tunnistamaan itsensä kirjoituksestasi siksi, että tietää saaneensa rivien välissä kysymyksen? Mutta mitä jos ei tiedäkään, mitä jos hänelle koko kysymystä ei ole koskaan asetettukaan? Mitä jos hän olettaa puolestaan sinun kohdallasi jotain?

        Koskaan ei kannata olla varma mistään,uskokaa minua, olettamusten mestaria.

      • Joku Sinä
        töpeksijä kirjoitti:

        Kirjoitin kyllä myös:"etkö puoliksi luvannut hakea minut kotoa, joten niinkin voi käydä;-)"

        Ei näitä sentään kaikki joka päivä sano, lisäksi mainitsin perjantain viesteistä. Joten kyllä siitä henkilön oli mahdollisuus tunnistaa itsensä. En minäkään sentään nimeä siihen laittanut.

        Ja tiedoksi, en sentään luullut että viesti on minulle, laitoinpa tuon huvin vuoksi;-)

        Miksi intät edelleen. Etkö osaa elää riitelemättä ihmisten kanssa edes tänä Uutena Vuotena. Asiani on nyt loppuunkäsitelty enkä viitsi selitellä sinulle omia tuntoja ja sanomisiani. Ne on vain minun, ajatukseni. Jotain omaa minullakin. Raimo Rakastan Sinua !

        lukihäiriö sulla. Tuo edellinen ei ollut edes sulle, mitä sekaannut asiaan enää ollenkaan!

      • Minä
        Joku Sinä kirjoitti:

        lukihäiriö sulla. Tuo edellinen ei ollut edes sulle, mitä sekaannut asiaan enää ollenkaan!

        sitten oma päiväkirjaketjusi ja lopeta tuo tyhjänpäiväinen jankutus. Helpompaa varmaan itsellesikin. Tottakai minä saan omaan päiväkirjaketjuuni kirjoitella. Minähän tämän aloitin. Riitele ja hauku vaan vielä, jos siitä mielenrauhasi saat.

      • Minä
        Joku Sinä kirjoitti:

        lukihäiriö sulla. Tuo edellinen ei ollut edes sulle, mitä sekaannut asiaan enää ollenkaan!

        Aloita uusi ketjusi itsellesi, äläkä tule minun aloittamaan ketjuuni. Mutta hauku vaan minua. Minä en mielestäni ole haukkumisia ansainnut, koska omia tuntojani laitoin päiväkirjaan. Täällä on ihmeen riitaista porukkaa. Teillä ei ole minkäälaisia tapoja. Jos mielenrauha tulee minun aloittajan haukkumisesta, niin siitä vaan. Itsenne teette typeräksi.

      • : Hups...tulipa saatua alo

    • : Hups...tulipa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      315
      7329
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2136
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1347
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1221
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe