Tiedän että suomessa sterilisaation kriteeri on joko 3 lasta tai 30 vuoden ikä. Riittääkö tuo ikä kuitenkaan käytännössä perusteeksi? Siis jos ei ole lapsia. Voiko lääkäri kieltäytyä tai lähettää minut matkoihin jos ilmoitan haluavani sterilisaation? Pitääkö sitten kääntyä yksityisen puoleen?
Olisi se kumma jos ei jokainen saisi omasta kropastaan ja lisääntymisestään päättää.
Olisi se kumma jos ei jokainen saisi omasta kropastaan ja lisääntymisestään päättää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä jos mielesi muuttuu esim.5 vuoden päästä ja haluatkin saada lapsia?
Onhan ehkäisykeinoja useita.
Onko myös sellainen mahdollista, että sterilisaatio ei ole pysyvä vaan sen voi "purkaa"?
Olen aika varma että mielipiteeni ei tästä muutu. Ja vaikka muuttuisikin, se olisi sitten oma ongelmani. Ei elämää voi elää niin että miettii jatkuvasti että mitä jos jotain katuukin myöhemmin.
Sterilisaation voi purkaa, mutta siinä on vain 50% mahdollisuus saada hedelmällisyys takaisin. Adoptio on parempi ratkaisu, en ylipäätään ymmärrä tarvetta saada juuri biologisia jälkeläisiä.
optimistinen määrä, eivät puolet purkuleik. onnistu.
Tuollaisen luvun luin jostain netistä. Pointtihan on, että ei sitä kannata tehdä jos vähääkään epäilyttää. Mutta mua ei epäilytä.
Entäs sitten kun olet tehnyt niitä lapsia ja päätät ettet olisikaan halunnut niitä?
Oikeasti. Onko se niin vaikea käsittää että kaikki naiset eivät halua niitä lapsia, nyt tai 5 vuoden päästä. Täysin älytöntä kyllä on että sen elämän mullistavan päätöksen saa tehdä että lisääntyy (ilman että siihen vaaditaan toimivia aivoja, toimivat sukuelimet riittävät) mutta jos haluaisi tehdä sen "elämää mullistavan" päätöksen ettei halua biologisia lapsia niin se on niin iso asia että yhteiskunnan on pakko rajoittaa...
riittää.
huonoja, on steril.tehty sitten millä keinolla tahansa. eli tavallaan lopullinen se päätös on jos sterilisaatioon päätyy.
Mielestäni olisi hyvä,jos sterilisaation saisi myös siinä tapauksessa,jos nainen ei kykene huolehtimaan lapsista,eikä siksi voi tehdä lapsia. Näinhän on esim. kehitysvammaisilla. Itse en voi koskaan tehdä lapsia,koska terveyteni ei kestä raskautta ja en pysty huolehtimaan lapsista. Just näiden takia ottaisin mielelläni sterilisaation,jos se vaan suostuttaisiin tekemään.
Eli olen samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa,että kyllä jokainen nainen saa itse päättää lisääntymisestään ja omasta kropastaan.
jos raskaus uhkaa henkeäsi! On niitä muitakin kritereitä kuin 30v ikä tai/ja 3 lasta!
Kuka sinulle on sanonut ettet saa sterilisaatiota?
Siis nimim. hhhhmmmmmmmm.
nykyään käsittääkseni ei tarvita enää muita kriteereitä kuin tuo ikä. Lääkäristä riippuen joutuu kuulemma enemmän tai vähemmän vakuuttelemaan varmuuttaan operaatioon, oli sitten lapsiluku tai elämäntilanne mikä tahansa. Jotkut antaa lähetteen siitä vaan, toiset ei antais millään. Mutta sun kroppa, sun päätös, periaatteessa. Siitä en tiedä, että joudutko ilman painavia syitä jonnekin jonon hännille odottelemaan operaatiota vuosi tolkulla. (Meidän paikkakunnalla täl hetkel jono 1 vuosi!)
Itselleni tehtiin sterilaatio (32 vee) pari viikkoa sitten.Ei ole ennestään lapsia, mieskään ei niitä halua...yksi käynti neuvolan lääkärillä ja lähete eteenpäin keskussairaalan gynelle. Gyne ei edes tentannut miksi haluan sterilisaation, teki vain selväksi että päätös on lopullinen.Suhtautui tosi asiallisesti.Pääsin toimenpiteeseen reilun puolentoista kuukauden päästä tästä haastattelusta. Maksoi yleisellä puolella 72 e.Nyt odotan, että saan jättää pillerit pois, niin sitten ei enää "vaaraa" tulla raskaaksi.Ja toivottavasti ylimääräisten hormonien aiheuttamat vaivat jää pois..Suosittelen niille jotka eivät halua lapsia, mutta muistakaa että päätös on sitten lopullinen.
sterilisaatiokaan ole 100%:n varma ehkäisykeino, ei vaikka vuosia olisi kulunut itse operaatiosta.
Sain viimein sterilisaation vuosi sitten. Terv.keskuksen lekuri oli ihan ymmärtäväinen ja sain lähetteen sairaalan polille. Siellä sitten sain väitellä lekurin kanssa (täysin käsittämätöntä!) ja loppujen lopuksi, kun ihmettelin, ettei tullut leikkaukseen kutsua, soitin sairaalaan ja ystävällinen jononhoitaja selvitti asiaani. Lekuri oli pistänyt minut takaisin ja kirjoittanut papereihini, että jään miettimään asiaa! Enkä todellakaan ollut sanonut mitään sellaista! No jononhoitaja hoiti asian ja pääsin pian leikkaukseen ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Itse operaatio oli pieni. Olin silloin 43v.Niin itsekin ihmettelen sitä, että kuka loppujen lopuksi minun kropastani määrää?