Halusin vielä kommentoida "Mevlanan" kirjoituksia hieman (hän siis kirjoitti "Jospa olemmekin väärässä.") ja ehkä aloittaa uuden keskustelun - jos tämä aihe tuntuisi jostakusta kiinnostavalta.
Oletko lukenut Narnian? Mielestä siinä C.S. Lewis oli tavoittanut jotain kovin todella syvällistä/olennaista kristinuskon olemuksesta. Leijonahan kuvaa siinä Kristusta tai Kristus esiintyy Narnia-maailmassa leijona-hahmossa. Kirjassa esiteltiin myös anti-kristuksen tai epäjumalanpalvojien joukot eli Narnian Kristus-leijonan viholliset. Yleisnäkemys oli, että vain ja ainoastaan oikeauskoiset (eli Kristusta seuranneet joko maan päällä tai Kristus-leijonaa seuranneet Narniassa) tavoittivat Kristuksen valtakunnan/taivaallisen paratiisin viimeistä taistelua (juuri antikristuksen joukkoja vastaan) seuranneen maailmojen lopun jälkeisellä viimeisellä tuomiolla. Nyt kuitenkin yksi päähenkilöistä hämmästyy paratiisiin päästyään: mukana on YKSI tuon epäjumalan/anti-kristuksen palvoja. Selitys löytyy siitä, että tuo epäjumalanpalvelija oli palvellut epäjumalaansa täydestä sydämestään ja kaikella rakkaudella tuon rakkauden kohdistuessa hänen tietämättään itse Kristukseen. Epäjumala ei ole Rakkaus kuten todellinen Jumala, eikä häntä siten voi todellisesti rakastaa. Rakkaus on aina Jumalasta. Sitten asiaan. Ei kukaan Narniassa pelastunut sen vuoksi, että olisi tuntenut epävarmuutta uskossaan ja "varmuuden vuoksi" ajatellut muidenkin pelastuvan. Päin vastoin. Narnialaiset olivat syvästi varmoja uskostaan, samoin tuo yksi vääräuskoinen, joka pelastui, omassa uskossaan. Tuossa uskossaan kaikkia kuitenkin yhdisti suuri rakkaus, joka lopulta kohdistui yksin Kristukseen, Jumalaan, kaiken Tuomariin. Juuri tuo rakkaus estää meitä olemasta epävarmoja uskossamme ja koska tuo rakkaus on niin kaikenkattava, se ei voi sallia meidän ajattelevan, että ehkäpä me olemme väärässä. Uskossa on oltava varma, on uskottava täydellä sydämellä. Sitten on eri asia, pelastuvatko muut. Ehkäpä Jumala johdattaa ne, jotka vieraissa uskonnoissa todellisesti rakastavat, todelliseen uskoon ja Kristuksen tuntemiseen. Ehkäpä Jumala pelastaa toisuskoisia rakkauden mukaan. Emme voi tietää, mutta meidän tehtävämme ei olekaan tietää. Meidän tehtävämme on olla varmoja uskossamme. Se on magneetti, jolla kirkko vetää sieluja pelastukseen. Jos olemme itsekin epävarmoja, miksi kukaan kääntyisi ortodoksikristityksi. He sanoisivat, että eiväthän ortodoksikristityt itsekään tiedä, ovatko oikeassa, miksi siis kääntyisimme - ajattelevathan hekin, että ehkä sittenkin me olemme oikeassa eiväthä he...
Oletko lukenut Narnian? Mielestä siinä C.S. Lewis oli tavoittanut jotain kovin todella syvällistä/olennaista kristinuskon olemuksesta. Leijonahan kuvaa siinä Kristusta tai Kristus esiintyy Narnia-maailmassa leijona-hahmossa. Kirjassa esiteltiin myös anti-kristuksen tai epäjumalanpalvojien joukot eli Narnian Kristus-leijonan viholliset. Yleisnäkemys oli, että vain ja ainoastaan oikeauskoiset (eli Kristusta seuranneet joko maan päällä tai Kristus-leijonaa seuranneet Narniassa) tavoittivat Kristuksen valtakunnan/taivaallisen paratiisin viimeistä taistelua (juuri antikristuksen joukkoja vastaan) seuranneen maailmojen lopun jälkeisellä viimeisellä tuomiolla. Nyt kuitenkin yksi päähenkilöistä hämmästyy paratiisiin päästyään: mukana on YKSI tuon epäjumalan/anti-kristuksen palvoja. Selitys löytyy siitä, että tuo epäjumalanpalvelija oli palvellut epäjumalaansa täydestä sydämestään ja kaikella rakkaudella tuon rakkauden kohdistuessa hänen tietämättään itse Kristukseen. Epäjumala ei ole Rakkaus kuten todellinen Jumala, eikä häntä siten voi todellisesti rakastaa. Rakkaus on aina Jumalasta. Sitten asiaan. Ei kukaan Narniassa pelastunut sen vuoksi, että olisi tuntenut epävarmuutta uskossaan ja "varmuuden vuoksi" ajatellut muidenkin pelastuvan. Päin vastoin. Narnialaiset olivat syvästi varmoja uskostaan, samoin tuo yksi vääräuskoinen, joka pelastui, omassa uskossaan. Tuossa uskossaan kaikkia kuitenkin yhdisti suuri rakkaus, joka lopulta kohdistui yksin Kristukseen, Jumalaan, kaiken Tuomariin. Juuri tuo rakkaus estää meitä olemasta epävarmoja uskossamme ja koska tuo rakkaus on niin kaikenkattava, se ei voi sallia meidän ajattelevan, että ehkäpä me olemme väärässä. Uskossa on oltava varma, on uskottava täydellä sydämellä. Sitten on eri asia, pelastuvatko muut. Ehkäpä Jumala johdattaa ne, jotka vieraissa uskonnoissa todellisesti rakastavat, todelliseen uskoon ja Kristuksen tuntemiseen. Ehkäpä Jumala pelastaa toisuskoisia rakkauden mukaan. Emme voi tietää, mutta meidän tehtävämme ei olekaan tietää. Meidän tehtävämme on olla varmoja uskossamme. Se on magneetti, jolla kirkko vetää sieluja pelastukseen. Jos olemme itsekin epävarmoja, miksi kukaan kääntyisi ortodoksikristityksi. He sanoisivat, että eiväthän ortodoksikristityt itsekään tiedä, ovatko oikeassa, miksi siis kääntyisimme - ajattelevathan hekin, että ehkä sittenkin me olemme oikeassa eiväthä he...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Narnia sarjasta sen ensimmäisen osan Velho ja Leijona, mutta en muista kunnolla teoksen loppua enkä siis tuota yksityiskohtaakaan. Leijona on UT:ssakin Kristus-symboli. Johanneksen Ilmestyksessä sanotaan: " Älä itke, katso Juudan heimon leijona on saanut voiton." (Ilm 5:5).
Uskon, että me ihmiset pelastumme sen mukaan minkälaisia ovat meidän tekomme olleet eikä sen mukaan, mihin poppooseen olemme eläessämme kuuluneet. Kristus sanoi: "Minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa; mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt 8:10). Tämän hän sanoi niille, jotka luulivat pelastuvansa siksi, että olivat Aabrahamin jälkeläisiä.
Niin kyllä, mutta kun Jeesukselta kysyttiin, minkälaisia tekoja Jumala ihmisiltä odotti, Jeesus vastasi, että tulee uskoa "Häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Joh. 6:28-29. Tästä näkee, että myös uskolla ja uskonnolla on väliä. Jeesus ei sanonut, että uskokaa Zeukseen tai Ra-Amoniin tms. eikä Hän toisaalta alkanut luetella muita tekoja kuin tämän yhden. Tämä yksi teko siis sisältää kaiken. Se tietysti sisältää myös koko kristillisen elämän ja kilvoituselämän, mutta kaiken lähtökohtana on usko Vapahtajaan.
Minut aikoinaan kastanut pappismunkki piti (ja pitänee edelleen) uskoa Kristukseen ortodoksikirkon opettamalla tavalla kaikista tärkeimpänä, yksittäiset synnit jäivät kauas tuon uskon varjoon.
Niin. Vielä lisäisin edelliseen vastaukseeni. Kyllä taitaa "poppoollakin" olla väliä, sillä eikö se, ettei usko Kristukseen, ole synti jo itsessään, eli se, joka ei usko Kristukseen ja sitä kautta Pyhään Kolminaisuuteen elää suuressa synnissä (jopa voisi sanoa "kuolemansynnissä" vaikkei ortodoksikirkko kuolemansynti-termiä käytäkään, mikäli sana ymmärretään valittuna elämisenä erossa Jumalan yhteydestä)?
Tuon sinun ajattelusi mukaan Kristuksen lähetyskäsky oli täysin turha. Olisihan vain voinut opettaa ihmisiä elämään "ihmisiksi". Sitähän Kreikan filosofitkin usein ajoivat takaa, mutta tuottiko Kreikan filosofia pelastuksen. Tai nykyajan psykologia. Se voi auttaa ihmistä tasapainoon ja elämään sopuisammin muiden kanssa, mutta tuottaako sekään pelastusta?
Muistan vielä kertomuksen, jonka pappismunkki minulle kertoi. Se oli muslimimiehestä, joka eläessään lahjoitti kristillisille luostarille runsaasti omastaan, muttei koskaan kääntynyt kristityksi, ilmeisesti pelosta (en enää muista tarkasti). Kuolemansa jälkeen tämä hurskas mies ei päässyt Kristuksen valtakuntaan, vaikka eläessään oli tehnyt paljon hurskaita tekoja. Uskon ja kristillisen kasteen puute erotti hänet Kristuksen valtakunnasta, vaikka eivät hurskaat teot merkityksettömiä olleet. Parempi hänellä oli olla kuin niillä, joilta ne puuttuivat...
Minulla on myös mielessä aikoinani lukemani kirja "The Great Divorce", taitaa sekin olla C.S. Lewisin kirja kuten Narnia. Siinäkin ensi sijaisesti "asenne/usko" tai sen puute tulee ennen yksittäisiä "syntejä", koska Jumala voi antaa anteeksi synnin, mutta ei rakkaudessaan halua pakottaa ihmistä pelastukseen.
Se Kristuksen sana, mihin viittaat, tuskin tarkoittaa sitä, että mikä tahansa uskomus tai uskonto on OK, jos vain elämme moraalisesti oikein. Luulenpa, että Kristus tuossa osoittaa sanansa omalle kansalleen, juutalaisille. Kristus itsehän ei vienyt evankeliumia pakanoille. Hän pysytteli juutalaisten parissa, koska pelastus tuli ensin juutalaisille. Vasta Paavali sai Kristukselta käskyn vielä evankeliumi pakanoille. Sitä tämä tarkoittaa. Kaikki juutalaiset eli Jeesuksen aikaiset Aabrahamin lapset (tai tässä valtakunnan lapset) eivät ottaneet Kristusta vastaan ja uskoneet. Näin monet tulevat idästä ja lännestä. Ortodoksikristityt eivät suurimmaksi osaksi ole perimältään juutalaisia mutta saavat tämän Aabrahamin lapseuden uskon kautta. Sitä Jeesus tarkoittaa.
on kuollut. Jos joku väittää uskovansa, mutta ei tee niin kuin Herra on käskenyt, hän on valehtelija. Niin yksinkertaista se on.
Ei kukaan ole sitä kieltänyt tai vastaan väittänyt - en sitä paitsi ole protestantti! Mutta sinä esitit, että voi olla tekoja ilman uskoa - jos ei ole väliä, mihin uskontoon (poppooseen) kuuluu! Voiko todella olla tekoja ilman uskoa, jos siis usko on se ensimmäinen "teko", jonka Kristuskin mainitsee. Olen yrittänyt esittää, että ensin tulee oikea usko.
ja uskoa voi tietämättäänkin. Emme tiedä niiden ihmisten nimiä ja lukumäärää, jotka loppujen lopuksi pelastuvat.
Taitaa jo olla hukassa, kuten kävi sotamies Honkajoen Tuntemattomassa. Tässä on vähän sellainen tunne, että tehtailija ja vastaaja ovat yksi ja sama.