Vaalipetos ja tuhottu kirja
Kirjoittanut: Satakunnan mies, 13.12.2002 klo 15.26
Keskeisen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo
mielenkiintoisia asioita kirjoittamassaan kirjassa, jonka "koko" painoksen hän joutui saman tien tuhoamaan. Vain muutama kirja ehdittiin myymään Akateemisen kirjakaupan kautta.
Kuosmanen paljastaa Suomen neuvottelutuloksen, josta seurasi, että kansanäänestys oli vaalipetos.
Tämän vaalipetoksen juuret ovat 1.3. 1994 pidetyssä maratonneuvottelussa ja latva neuvotteluissa kansanäänestyksen jälkeen.
Kuosmanen kertoi;
että Norja lopetti maratonneuvottelunsa kesken, koska se ei saanut neuvoteltua maataloudelleen riittäviä sopeuttamisehtoja.
että Norjanko kohtalo tulisi olemaan myös Suomen kohtalo, koska sopimusta ei saatu, vaikka Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel tuli suomalaisten apuun. (Kinkel puhuu suomea, vaimo on suomalainen, kirj. huom.).
että Kinkelin ratkaisuehdotus ei käynyt EU:lle. Helmut Kohl halusi tunnin väliajoin tietää Suomen neuvottelutilanteen.
että kun neuvotteluratkaisua ei syntynyt, suomalaiset olivat lähdössä jo toistamiseen kotiin ilman sopimusta (Norjalaisten tavoin). Mutta kuinka ollakaan, Kinkel tuli jälleen apuun. Neuvottelijat menivät kabinettiin, ja kun heitä ei heti tullut takaisin oli selvää, että Suomi sai kuin saikin neuvoteltua sopimuksen.
Sitä Kuosmanen ei kerro, ketkä kabinettiin menivät.
Mutta Kuosmanen kertoo;
että Suomi neuvotteli kieliopillisesti kyseenalaisen keinoin "sopimuksen", jossa sanoilla ”ja” ja ”tai” sekä välimerkillä "/" oli ratkaiseva merkitys. Se oli sopimus, jonka molemmat osapuolet saivat ymmärtää haluamallaan tavalla.
että sopimus ei ollut kaksinen, mutta tämä paperi oli parempi kuin mitään. Toisilla (Norja, kirj. huom.) kun ei ollut sopimuksessa ollenkaan mustaa valkoisella. Meillä sentään oli sopimus!
että parin päivän kuluttua EU-maat pyörsivät tehdyn sopimuksen.
että onneksi Brysselistä tullut tieto ei koskaan päässyt tiedotusvälineisiin. Asiasta hermostuivat monet ministerit pääministeri Ahoa myöten.
Tämän taustaksi Kuosmanen kertoo;
että kun vanhat EU-maat olivat lukeneet Suomen kanssa tehdyn sopimuksen, ne eivät hyväksyneet sitä.
että EU-maille kerrottiin, että Suomelle ei tietenkään anneta, sitä mitä oli luvattu, mutta näin piti menetellä, että Suomi sai sopimuksen.
että kun neuvottelutulosta ryhdyttiin kirjoittamaan lain muotoon, maatalousneuvotteluista vastanneesta Esa Härmälästä ei tuntunut hyvältä.
--
Härmälä on kertonutkin, että tuolloin Suomi menetti monta jo neuvoteltua etua.
--
Edellisiin liittyen:
Ahon hallituksen olisi pitänyt antaa eduskunnalle hallituksen selonteko saavutetusta neuvottelutuloksesta, mutta sitä ei koskaan annettu.
Ei annettu, koska sopimus oli kyseenalainen.
Eikä sopimusta näytetty suomenkielellä eduskunnalle ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista. Korfun sopimus on liittymissopimuksen ratifiointiasiakirja.
Ei sopimusta voinut näyttääkään, koska sitä ei oltu kirjoitettu edes liittymisasiakirjaan.
Lisätietoa löytyy jäsenyysneuvottelujen julkisuutta koskevasta Taustaselvityksestä huhtikuun lopulta:
Norjalaiset antoivat neuvottelutuloksensa omalla kielellään parlamentille jo 19.4.1994.
Ko. Taustaselvitys oli EU-ministerikokouspöytäkirjan liitteenä.
Yksi ydinkysymyksistä, joka silloista pääministeri Ahoa nyt vapisuttaa on:
Minkälaisin eduskunnan valtuuksin liittymisasiakirja eli Korfun sopimus 24.6.1994 allekirjoitettiin?
Kuosmanen kertoo edelleen;
että neuvottelut jatkuivat pitkään, vielä kansanäänestyksen jälkeen ja senkin jälkeen, kun eduskunta oli liittymislain hyväksynyt.
Tämä tieto innoitti muutamia Kuosmasen kirjan lukeneita, Satakunnan miehiä, pyytämään sen aikaisia EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjoja.
Todellakin: VIISI päivää kansanäänestyksen jälkeen 21.10.1994 EU-ministerivaliokunta hyväksyi "LOPULLISEN EHDOTUKSEN" EU:lle lähetettäväksi.
Kansalta kysyttiin 16.10.1994:
"Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?.
Kansanäänestys ei ollut yleisluontoinen, sillä kansanäänestyslakiin oli kirjoitettu nuo kolme sanaa,
NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI.
Ne Kuosmasen vinkin johdosta esiin tulleet asiakirjat todistavat kansanäänestyksen vaalipetokseksi.
Jo 10.10. 1994 oli oikeuskanslerille tehty kantelu vaalipetoksesta Satakunnan miesten tietämättä.
Oikeuskansleri ei nähnyt kansanäänestyksessä mitään lainvastaista, ja vastasi, ettei sillä, että neuvottelut ovat kesken, ole merkitystä kansanäänestyksen kannalta.
Elämmekö todellakin demokratiassa ja oikeusvaltiossa???
Kirjoittanut: Satakunnan mies, 13.12.2002 klo 15.26
Keskeisen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo
mielenkiintoisia asioita kirjoittamassaan kirjassa, jonka "koko" painoksen hän joutui saman tien tuhoamaan. Vain muutama kirja ehdittiin myymään Akateemisen kirjakaupan kautta.
Kuosmanen paljastaa Suomen neuvottelutuloksen, josta seurasi, että kansanäänestys oli vaalipetos.
Tämän vaalipetoksen juuret ovat 1.3. 1994 pidetyssä maratonneuvottelussa ja latva neuvotteluissa kansanäänestyksen jälkeen.
Kuosmanen kertoi;
että Norja lopetti maratonneuvottelunsa kesken, koska se ei saanut neuvoteltua maataloudelleen riittäviä sopeuttamisehtoja.
että Norjanko kohtalo tulisi olemaan myös Suomen kohtalo, koska sopimusta ei saatu, vaikka Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel tuli suomalaisten apuun. (Kinkel puhuu suomea, vaimo on suomalainen, kirj. huom.).
että Kinkelin ratkaisuehdotus ei käynyt EU:lle. Helmut Kohl halusi tunnin väliajoin tietää Suomen neuvottelutilanteen.
että kun neuvotteluratkaisua ei syntynyt, suomalaiset olivat lähdössä jo toistamiseen kotiin ilman sopimusta (Norjalaisten tavoin). Mutta kuinka ollakaan, Kinkel tuli jälleen apuun. Neuvottelijat menivät kabinettiin, ja kun heitä ei heti tullut takaisin oli selvää, että Suomi sai kuin saikin neuvoteltua sopimuksen.
Sitä Kuosmanen ei kerro, ketkä kabinettiin menivät.
Mutta Kuosmanen kertoo;
että Suomi neuvotteli kieliopillisesti kyseenalaisen keinoin "sopimuksen", jossa sanoilla ”ja” ja ”tai” sekä välimerkillä "/" oli ratkaiseva merkitys. Se oli sopimus, jonka molemmat osapuolet saivat ymmärtää haluamallaan tavalla.
että sopimus ei ollut kaksinen, mutta tämä paperi oli parempi kuin mitään. Toisilla (Norja, kirj. huom.) kun ei ollut sopimuksessa ollenkaan mustaa valkoisella. Meillä sentään oli sopimus!
että parin päivän kuluttua EU-maat pyörsivät tehdyn sopimuksen.
että onneksi Brysselistä tullut tieto ei koskaan päässyt tiedotusvälineisiin. Asiasta hermostuivat monet ministerit pääministeri Ahoa myöten.
Tämän taustaksi Kuosmanen kertoo;
että kun vanhat EU-maat olivat lukeneet Suomen kanssa tehdyn sopimuksen, ne eivät hyväksyneet sitä.
että EU-maille kerrottiin, että Suomelle ei tietenkään anneta, sitä mitä oli luvattu, mutta näin piti menetellä, että Suomi sai sopimuksen.
että kun neuvottelutulosta ryhdyttiin kirjoittamaan lain muotoon, maatalousneuvotteluista vastanneesta Esa Härmälästä ei tuntunut hyvältä.
--
Härmälä on kertonutkin, että tuolloin Suomi menetti monta jo neuvoteltua etua.
--
Edellisiin liittyen:
Ahon hallituksen olisi pitänyt antaa eduskunnalle hallituksen selonteko saavutetusta neuvottelutuloksesta, mutta sitä ei koskaan annettu.
Ei annettu, koska sopimus oli kyseenalainen.
Eikä sopimusta näytetty suomenkielellä eduskunnalle ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista. Korfun sopimus on liittymissopimuksen ratifiointiasiakirja.
Ei sopimusta voinut näyttääkään, koska sitä ei oltu kirjoitettu edes liittymisasiakirjaan.
Lisätietoa löytyy jäsenyysneuvottelujen julkisuutta koskevasta Taustaselvityksestä huhtikuun lopulta:
Norjalaiset antoivat neuvottelutuloksensa omalla kielellään parlamentille jo 19.4.1994.
Ko. Taustaselvitys oli EU-ministerikokouspöytäkirjan liitteenä.
Yksi ydinkysymyksistä, joka silloista pääministeri Ahoa nyt vapisuttaa on:
Minkälaisin eduskunnan valtuuksin liittymisasiakirja eli Korfun sopimus 24.6.1994 allekirjoitettiin?
Kuosmanen kertoo edelleen;
että neuvottelut jatkuivat pitkään, vielä kansanäänestyksen jälkeen ja senkin jälkeen, kun eduskunta oli liittymislain hyväksynyt.
Tämä tieto innoitti muutamia Kuosmasen kirjan lukeneita, Satakunnan miehiä, pyytämään sen aikaisia EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjoja.
Todellakin: VIISI päivää kansanäänestyksen jälkeen 21.10.1994 EU-ministerivaliokunta hyväksyi "LOPULLISEN EHDOTUKSEN" EU:lle lähetettäväksi.
Kansalta kysyttiin 16.10.1994:
"Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?.
Kansanäänestys ei ollut yleisluontoinen, sillä kansanäänestyslakiin oli kirjoitettu nuo kolme sanaa,
NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI.
Ne Kuosmasen vinkin johdosta esiin tulleet asiakirjat todistavat kansanäänestyksen vaalipetokseksi.
Jo 10.10. 1994 oli oikeuskanslerille tehty kantelu vaalipetoksesta Satakunnan miesten tietämättä.
Oikeuskansleri ei nähnyt kansanäänestyksessä mitään lainvastaista, ja vastasi, ettei sillä, että neuvottelut ovat kesken, ole merkitystä kansanäänestyksen kannalta.
Elämmekö todellakin demokratiassa ja oikeusvaltiossa???
Vastaukset 6
Vanhimmat
omat eväät täysin loppu?
täytyy tehdä uusia. Entä sinä itse? Tuossako kaikki??
Suuret kiitokset Sinulle Suomi, että luit kirjoitukseni ja nostit sen keskusteluun.
Olenkin hämmästellyt eri aiheiden saamia lukijamäärien ja keskusteluun osallistumisien vähäisyyksiä. Hienoa Suomi, että huomasit!
Lukekaa muutkin alustukseni! Osa karkasi jo kakkossivulle.
Tallentakaa, ja viestittäkää edelleen.
Niiden pitäisi kyllä herättää Sonera-kirjan tavoin eduskuntakeskustelun.
En ole alustuksiani huvikseni kirjoittanut. Ne perustuvat virallisiin asiakirjoihin, joten en myöskään halua niihin yksinoikeutta. En ole niitä keksinyt omasta päästäni, enkä halua osakseni kuuluisuutta. Jos olisin eduskuntaehdokaspyrkyri, toimisin tietenkin omalla nimelläni.
Muutamat valtamedian päätoimittajat tietävätkin kirjoituksistani, koska olen lähettänyt niitä heille ennen niiden tähän keskusteluun heittämistä.
Valtamedia tietää tilanteen, mutta pelkää Suomen herrojen maanpetospelin johtavan skandaaliin.
Varasuunnitelma EU-jäsenyyden kaatumiseen -laittomana - pitäisi olla olemassa!
eduskunta tuskin keskustelee koko asiasta, kun se on siinä niin voimakkaasti osallisena. Pallohan tulisi jalkaan lähes kaikille. Lisäksi valtamedialta on turha odottaa tällaisten asioiden julkaisemista, nekin ovat tässä mukana.
Ei huolta!
Vaaditaan asiasta eduskuntavaalikysymys!
Pistetään viesti kiertämään ja kansaedustajaehdokkaat koville ennen äänestystä!
Se riittää, koska huijaten tehty sopimus ei milloinkaan ole ollut lainvoimainen.
Tällä alustuksellani (13.12.2002 klo 22.34)
oli äsken 9 vastaajaa ja 152 lukijaa.
Mielestäni tämä on vielä Kuosmasen tuhottua kirjaakin koskettavampi, koska sen luettelo on varta vasten tutkivan jouralistin toimien avuksi tehty.
Tämän tekstin sisällön suhteen ei liene kumoavaa kommentoitavaa edes asianosaisilla.
Siis lukekaa, tallentakaa, kopioikaa ja viestittäkää eteenpäin:
SALAISIEN ASIAKIRJOJEN AVAINHENKILÖT
Suomen EU-ministeriryhmän SALAISET päätökset ovat pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993.
Tuossa kokouksessa sivuutettiin Suomen eduskunta ja perustuslaki.
Kirjoitus on valitettavasti pitkä, mutta lukijaa on helpotettu kirjoittamalla siihen kaksi osaa:
1. Uutinen 13.12. 2002 eduskunnan sivuuttamisesta.
2. Salaisien asiakirjojen avainhenkilöt ja tausta.
1.UUTINEN:
Pääministeri Lipponen tiedotti 13.12 2002, että hän antaa EU:n tulevaisuuskonventin työstä pääministerin ilmoituksen tammikuussa.
Pääministerin ilmoituksesta eduskunta ei äänestä hallituksen luottamuslauseäänestystä. Kysymyksessä on siis vain ilmoitusasia. Keskustapuolue on ilmoittanut, ettei se hyväksy Lipposen pääministerin ilmoitusta asiasta.
Mitä EU:n tulevaisuuskonventin työ on ollut?
EU:n tulevaisuuskonventti on laatinut EU:lle perustuslain, jossa EU:n yhteinen puolustus on kirjoitettu omaksi luvukseen. Perustuslain hyväksymisen yhteydessä hyväksytään siis myös yhteinen puolustus, käytännössä Nato-jäsenyys.
Suomen uuden perustuslain 96 §:ssä sanotaan, että eduskunta saa keskustella asiasta, jos puhemiesneuvosto niin päättää. Eduskunta ei kuitenkaan tee päätöstä asiasta. Eli Lipponen antaa EU:n yhteistä puolustusta ja EU-perustuslakia koskevan ilmoituksen eduskunnalle.
Nato-jäsenyydestä ja perustuslaista eduskunta ei siis saa ollenkaan päättää.
Suomen eduskunta on ohitettu jo 20.12.1993 pidetyn EU-ministeriryhmän kokouksen päätöksillä. Tuossa kokouksessa oli esillä myös salaiseksi julistettu liitemuistio 1075 19.12.1993. Kokousta seuraavana päivänä (21.12.1993) Suomi antoi Brysselissä julistuksen Maastricht-aiheiden hyväksymisestä. Ne olivat yhteinen raha, yhteinen puolustus (YUTP-julistus) ja yhteinen perustuslaki.
Nämä Maastrichtin sopimuksen velvoitteet ovat olleet jo yli yhdeksän vuotta sitten sovittuina Ulkoministeriön 21.1.2000 salaisiksi julistamissa asiakirjoissa!!
Maanpetos ei vanhene koskaan!!
2. SALAISEN PÖYTÄKIRJAN AVAINHENKILÖT JA TAUSTA:
Avainhenkilöitä salaisen pöytäkirjan selvittämiseen ovat lehdistöneuvos Reijo Kemppinen Brysselistä, Päivi Luostarinen UaM:n EU-sihteeristöstä. Kemppinen antoi vinkin ko. kokouspöytäkirjan etsintään. Luostarinen puolestaan päästi julkisuuteen tietoja ko. pöytäkirjasta. Turkulainen Viljo Vuoristo pyysi 26.1.2000 kyseistä asiakirjaa, joka siihen saakka oli ollut vain luottamuksellinen.
KOKOUKSEN 16/93 AVAINHENKILÖT:
Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen. Salaista muistiota 1075 kokouksessa esitteli virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen. Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina ops Laajava ja eav Huhtaniemi.
Pöytäkirjassa on maininta:
"JAKELU EU-ministeriryhmä, virkamiestason EU-neuvotteluryhmä, osp Laajava, arkisto"
Muistiota 1075 ei jaettu ulkopuolisille, sillä muistion perään on kirjoitettu:
"TIEDOKSI:
Tasavallan Presidentti
JAKELU:
EU-ministeriryhmä
EU-neuvotteluvaltuuskunta
Arkisto"
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan saanut pöytäkirjoja ja muistioita nähtäväkseen eikä niistä tiedotettu kuin soveltuvin osin. Presidenttinä tolloin oli Mauno Koivisto.
Ulkoasiainministeriön virkamiehet Pertti Nummela ja Martti Favorin allekirjoittivat Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000.
Onko pöytäkirjassa muiden valtioiden kantoja, johon he vetosivat salassapitopäätöksessään?
Mikä oli heidän todellinen perusteensa pöytäkirjan salassapitoa koskien?
Toimivatko he yksin?
Oliko salauspäätöstä tehtäessä mukana UaM:n EU-sihteeristön päällikkö, edellä mainittu Eikka Kosonen?
Informoivatko ulkoministeriön virkamiehet presidentti Ahtisaarta, entä pääministeri Paavo Lipposta ja silloista ulkoministeri Tarja Halosta salaamispäätöstä tehdessään?
Vanhan perustuslain (HM 33 §) mukaan presidentti johti ulkopolitiikkaa.
Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin allekirjoittivat mielenkiintoisen lausunnon HELT001-5 15.2.2000 KHO:lle; julkistaminen saattaa heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä, lisäksi julkistaminen saattaa vaikeuttaa jäsenmaiksi haluavien maiden jäsenyysneuvotteluja.
Lisäksi Murto ja Favorin kertoivat, että pöytäkirjan ohessa oleva liitemuistio 1075 on salainen.
Miksi he mainitsivat myös salattavasta muistiosta 1075, vaikkei sitä edes kysytty?
Pöytäkirja sisältää vain Suomen kansallisia päätöksiä, sillä ulkovallat mainitaan seuraavasti.
Kohta 3, ympäristö:
"Ministeri Pietikäinen katsoi, ettei ympäristöä koskevaa neuvottelulukua olisi suljettava vaan Suomen tulisi ajaa ratkaisuihin samanlaisia muutoksia kuin Ruotsi".
Kohta 4, alkoholimonopoli:
"- Ruotsin edellytetään suorittavan samanlaisen kirjeenvaihdon komission kanssa,"
Kohta 5:
"Todettiin, että Baltian vapaakaupan osalta Suomi voi ilmoittaa hyväksyvänsä EU:n ratkaisuehdotuksen."
Pöytäkirjassa ei siis ole ollenkaan ulkovaltasuhteisiin haitallisesti vaikuttavia asioita.
Salaamiseen on syynä liittovaltiokehitykseen johtavat Maastricht-aiheet.
1. Tekaistu EMU-varauma-muistutusvirke, jolla markka saatiin hävitettyä perustuslaista ilman lakia.
2. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä EU:n uusilta jäsenmailta vaatima yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen (YUTP) julistus, joka velvoittaa yhteiseen puolustukseen.
3. Sisä- ja oikeusasiat sovittuina poliittisina ja institutionaalisina asioina, johtavat yhteiseen perustuslakiin.
Kaikki kolme ohittivat eduskunnan perustuslaillisen päätöksenteon.
Muistiossa on ulkovaltasuhteita koskevia asioita: Olemme Itävallan vankeja. Suomi yrittää pidättäytyä YUTP-julistuksen ulkopuolella. Mutta muistiota ei edes tiedetty kysyä! Pöytäkirjan julkipäästäminen oli kimurantti asia.
Heitettiinkö muistio tarkoituksella likoon verukkeeksi, jotta todellakin voidaan sanoa, että julkistaminen heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä?
Sitä kysyttäköön Murtolta ja Favorinilta.
Se, että julkistaminen saattaa heikentää jäsenmaiksi haluavien jäsenyysneuvotteluja, pitää paikkansa, kun kyseiset maat saavat kuulla millaisella huijauksella operaatio Suomessa hoidettiin!
KHO: PÖYTÄKIRJA ON SALASSA PIDETTÄVÄ
KHO vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608. KHO otti kuitenkin myös substanssiin kantaa muuttamalla salassapitoargumentteja! Pöytäkirja ja liitemuistio 1075 ovatkin salassapidettävä 24 §:n 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan, eikä toisen kohdan mukaan kuten ulkoministeriö oli päättänyt salata asiapaperit. KHO:n mukaan kysymyksessä on poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestäminen Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken.
- Niinpä tietenkin, poliittisesta päätöksestä eduskunta sivuuttaen talous- ja rahaliitossa on kysymys!
KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa.
Rautamaa, Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista pöytäkirjan luiskahtamisesta sekä myös sen, että KHO:n pitäisi antaa päätös, jolla pöytäkirja määrätään julkiseksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa: KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä. KHO:n tuomarit kuitenkin uskoivat, että kysymyksessä on vain bluffaus. KHO uskalsi siis muuttaa salassapitoargumentteja.
Koska salassapitoargumentit muuttuivat, Viljo Vuoristo halusi tarkistaa asian. Vedoten argumenttien muuttumiseen hän pyysi jälleen pöytäkirjaa. Niinpä Ulkoministeriön virkamiehet Jyrki Paloposki ja Martti Favorin allekirjoittivat 10.11. 2000 ilmoituksen HELD-364-49, että KHO:n päätöksen mukaan pöytäkirja on salassapidettävä.
Puhemies Riitta Uosukainen tietää asiasta. Hän sai kansanedustaja Sulo Aittoniemen tekemän KIRJALLISEN KYSYMYKSEN 496/2001 vp. Kysymys leimattiin saapuneeksi Valtioneuvostoon 10.4.2001. Ulkoministeri Erkki Tuomioja tutki pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidettävyyttä ja totesi ministerin vastauksessa HELD2064-9, ettei salassapitoon ole enää aihetta.
Voiko ministerin vastaus kumota KHO:n ratkaisun?
Ulkoasiain ministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000 jälkeen ei ole tapahtunut mitään sellaista, johon vedoten pöytäkirja olisi voitu julkistaa. Ainoana syynä tietenkin on kiusallinen salaaminen, Suomihan teki peräti yhden julistuksen ja senkin avoimuudesta!
Käyttikö Tuomioja ministerin vastauksessaan sitä toimivaltaa, joka Tarja Halosella olisi 26.1.2000 ollut?
Tuomioja sekaantui mielenkiintoisesti asianosaiseksi ministerin vastauksellaan. Satakunnan Kansassa 10. ja 16.5. 2001 olleen haastattelun mukaan Tuomioja ei olisi kunnolla lukenut ko. pöytäkirjan salassapitoon liittyviä asioita tai sitten Tuomioja näki tilaisuutensa koittaneen maksaakseen potut pottuina. Viimemainittu on todennäköisempää.
Ensinnäkin haastattelusta käy ilmi, ettei Tuomioja huomannut seuraavia asioita: salassapitoon ryhtymisajankohtaa, KHO:n salassapitoargumenttien muuttamista (substanssi) eikä sitä, että asiaa oli useammankin kerran tarkastettu.
Toimittaja Maarit Raunio nimittäin kysyi Tuomiojalta:
-Eikö ole ristiriitaista, että viime syksynä KHO vahvisti ulkoministeriön päätöksen salassapidosta?
Tähän Tuomioja vastasi: - Korkein hallinto-oikeus ei ota substanssiin kantaa vaan siihen, onko ministeriö tehnyt toimivaltansa puitteissa aikanaan sen päätöksen.
Toimittaja jatkoi:
- Voiko asiakirjojen julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan nojalla tehdä kaksi täysin vastakkaista päätöstä?
Tuomioja vastasi:
- No, on aikatekijä otettava huomioon. Aikanaan vuonna 1993 neuvottelujen ollessa kesken on varmasti ollut perusteita, että tämä on pidetty salassa. Silloinhan se salassapitopäätös on tehty. Sitä vain ei ole tullut tarkistettua sen jälkeen. Ei ole enää mitään perustetta olemassa.
Tuomioja ei siis tiennyt, tai ei ollut tietävinään, että pöytäkirjaa oli ryhdytty salaamaan vasta vuonna 2000, eikä sitäkään, että pöytäkirjaa oli tarkastettu:
- positiivisin tuloksin jo 1.12.1999 ja 20.1.2000
- negatiivisin tuloksin 21.1.2000 ja 26.1.2000 ja vieläpä KHO:n ratkaisun jälkeenkin 10.11.2000.
Herää kysymyksiä: Lukiko Tuomioja paperit todella huonosti?
Vai näkikö hän poliittisen tilaisuutensa koittaneen ja maksattaa potut pottuina?!
OIKEUSKANSLERIN VIRASTO:
Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ja esittelijä Risto Hiekkataipale tietävät asiasta, sillä ote salaisesta pöytäkirjasta on toimitettu heinäkuussa 2000 myös oikeuskanslerin arkistoon. Oikeuskansleria pyydettiin tutkimaan mm. salaiseksi määrätyn pöytäkirjan yhteyden perustuslakivaliokunnan syksyllä 1994 saamaan valheelliseen EMU-selontekoon. Lisäksi oikeuskanslerille kerrottiin, että muutkin pöytäkirjassa hyväksytyt Maastricht-aiheet ovat perustuslainvastaisia.
Apulaisoikeuskansleri Pasanen vastasi, että oikeuskanslerille lähetetty pöytäkirjaote kokouksesta 16/93 20.12.1993 ei sisällä kirjoituksessa mainitusta asiasta sellaista oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan alaan kuuluvaa uutta tietoa tai selvitystä, jonka perusteella asiassa voitaisiin päätyä toisenlaiseen ratkaisuun kuin mitä samaa asiaa koskevaan aikaisempaan kanteluun drno 226/1/97 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen antamassa ratkaisussa on ilmoitettu.
Tuolloin Pasanen oli vastannut, että Emu-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua!
Mainittakoon, että Pasasen aikaisemmin antama vastaus koski kantelua, jossa pyydettiin tutkimaan vuosien 1994-1997 aikana tapahtuneita perustuslakirikkomuksia. Nyt oli kuitenkin kysymyksessä kaksi aivan uutta asiaa; salaiseksi määrätyn kokouspöytäkirjan 16/93 20.12.1993 yhteyden tutkiminen perustuslakivaliokunnan saamaan valheelliseen EMU-varaumaan ja vuoden vaihteessa 1991-1992 junailtu supistettu perustuslain säätämisjärjestys tienä liittymissopimuksen hyväksymisessä ilman kiireelliseksi julistamista.
Esittelijä Hiekkataipale ei vastausta antaessaan innoissaan huomannut kysyttyjen asioiden oleellista aikaeroa, vaan kytki vastaukset toisiinsa. Hiekkataipale halveksi tavallista kansalaista vastauksellaan, mutta kaivoi huomaamattaan kuopan Pasasen ja itsensä alle!
Lopuksi:
Tämä kirjoitus perustuu olemassa oleviin dokumentteihin. Kyseiset dokumentit ovat kaikkien nähtävillä kotisivulla www.satanen.com.
Vasemmassa laidassa on painike ”Salaiset EU-pöytäkirjat”. Painikkeessa ”Vaalipetos” kerrotaan lisää Ahon hallituksen huijauksen taustasta. Myös ylempänä olevat painikkeet antavat lisätietoa monista asioista.
Jokainen kansalainen voi pyytää tässä kirjoituksessa mainituista (ja em. kotisivulle skannattuista) asiakirjoista kopioita kyseisistä virastoista.
Kirjoitus helpottaa tutkivan journalistin työtä. Kysymykset puolestaan herättävät ajatuksia.