Kaasulaitos aiheuttaa ulkopoliittisen selkkauksen

Hyvin on ASEM-kokouksen järjestelyt hoidettu:

Kaasuvuoto Mannerheimintiellä aiheuttaa kadun sulkemisen paikassa, josta kulkee mustien autojen letka parin päivän kuluttua.

Tuoreessa muistissa on Kansallismuseon räjähdys joka johtui Kaasulaitoksen rikkinäisestä putkesta.
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on tietysti EU:n vika. Ei tälläistä olisi voinut sattua "itsenäisessä" Suomessa.

Äänestä
  • Toivottavasti tuo oli leikkiä, sillä muuten tuntisin tarvetta uhkailla kaltaistasi EU:n vastaista änkyrää toimenpiteillä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Toivottavasti tuo oli leikkiä, sillä muuten tuntisin tarvetta uhkailla kaltaistasi EU:n vastaista änkyrää toimenpiteillä.

    Olen seuraillut sinun kirjoituksiasi jonkun aikaa. Jospa hieman selailisit lakikirjoja välillä? Suosittelen lisäksi muutaman käyntikerran annosta psykologin vastaanotolla. Sinulla saattaisi olla jonkinasteinen piilevä ongelma? Mahdollinen tarve tuntea uhkailuun tai toimenpiteisiin ryhtymistä viestittää usein psyyken ongelmista. Uhkailusta on toisinaan lyhyt matka tekoihin. Eikös tälläkin palstalla olisi kaikille mukavampaa kirjoitella asiallisesti ilman uhkailuja toimenpiteistä? Mitä ne nyt sitten lienevätkään?

    Äänestä

  • Pykälä se & se kirjoitti:

    EU:n vastustus on sairaus. Poliittisesti värittynyt sairaus.

    Minä olen neutraali ja siksi kansan tulisi uskoa minua!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ASEM kirjoitti:

Hyvin on ASEM-kokouksen järjestelyt hoidettu:

Kaasuvuoto Mannerheimintiellä aiheuttaa kadun sulkemisen paikassa, josta kulkee mustien autojen letka parin päivän kuluttua.

Tuoreessa muistissa on Kansallismuseon räjähdys joka johtui Kaasulaitoksen rikkinäisestä putkesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu