Ety-kokous 1975 - CSCE 1975

muistelija.

Suomi oli myös aikaisemmin maailman huomion polttopisteenä. Silloin syntyi käsite "Helsingin henki" joka symbolisoi rauhaa ja keskinäistä kunnioitusta:

STT:
Suomi oli 31 vuotta sitten hetken kansainvälisen politiikan polttopisteessä, kun Helsingissä järjestettiin 35 maan johtajat saman pöydän ääreen kerännyt Ety-kokous. Liennytyksen huippuhetkeksi mainitun historiallisen kokouksen jälkimainingit tuntuvat Euroopan politiikassa edelleen.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin kolmanneksi vaiheeksi kutsuttu huippukokous järjestettiin Helsingin Finlandia-talossa heinä- ja elokuun vaihteessa vuonna 1975.

Etykin ensimmäinen vaihe oli maiden ulkoministerien kokous Helsingissä vuonna 1973 ja toinen Genevessä järjestetty konferenssi, joka kesti peräti kaksi vuotta: 1973-75.

Kesällä 1975 turvallisuuskysymyksiä, maiden suhteita ja yhteistyötä kokoontuivat käsittelemään 35:n valtion korkeimmat poliittiset johtajat. Mukana olivat kaikki silloiset Euroopan maat Albaniaa lukuunottamatta sekä Yhdysvallat ja Kanada.

Presidentti Urho Kekkosen isännöimään kokoukseen saapui siis maailman johtajia Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain presidenteistä Leonid Brezhnevistä ja Gerald Fordista Jugoslavian presidenttiin marsalkka Titoon.

Suomelle jäi lopulta vain kaksi viikkoa aikaa kokousvalmisteluihin, kun lopullinen päätös sen järjestämisestä ja ajankohdasta saatiin 14.7.1975


Historiallinen päätösasiakirja allekirjoitettiin

Elokuun ensimmäisenä päivänä kaikki osallistujamaat allekirjoittivat konferenssin päätösasiakirjan. Päätökset tehtiin konsensusperiaatteella, koska tulosten ei haluttu jakavan maita voittajiin ja häviäjiin.

Päätösasiakirja jakautui neljään ns. koriin. Niistä ensimmäinen käsitteli Euroopan turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, toisessa päätettiin yhteistyöstä mm. taloudessa, tieteessä ja ympäristönsuojelussa. Kolmas puolestaan koski yhteistoimintaa humanitaarisilla aloilla ja neljäs konferenssin seurantaa ja tulevia kokouksia.

Maat päättivät mm. pidättyä voimakeinojen käytöstä ja selvittää keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin, edistää keskinäistä kauppaansa sekä tiedon ja ihmisten liikkumista maiden välillä. Päätösasiakirjan voima piilee sen moraalisessa velvoittavuudessa - valtiosopimuksen sitovuutta sillä ei ole.

Kun kaikki olivat allekirjoittaneet asiakirjan, Finlandia-talon täyttäneet vaikuttajat puhkesivat spontaaneihin suosionosoituksiin. Kokouksen tunnelmasta, "Helsingin hengestä", kirjoitettiinkin maailman lehdissä valtavasti.

Valtionpäämiehet kävivät virallisen ohjelman lisäksi paljon merkittäviä epävirallisia keskusteluja. Historiallista oli muun muassa se, että Länsi-Saksan silloinen liittokansleri Helmut Schmidt tapasi ensimmäistä kertaa DDR:n ja Puolan johtoa.

Ainoa särö järjestelyissä oli Kalastajatorpan edustalla sattunut tragedia. Merivartioston ampuma valoraketti osui lähistöllä liikkuneeseen veneeseen. Seuranneessa tulipalossa menehtyi kaksi ihmistä.


Kekkonen ja puolueettomuus

Ety-kokouksen isännöiminen antoi presidentti Kekkoselle mainion tilaisuuden korostaa ja selventää Suomen puolueettomuuspolitiikkaa vaikutusvaltaiselle kuulijakunnalle. Suomen poikkeuksellinen asema idän ja lännen välissä oli mahdollistanut kokouksen järjestämisen nimenomaan Helsingissä.

Kekkosesta kirjoitettiin kokouksen jälkeen ympäri maailmaa hyvin positiiviseen sävyyn. Hän oli esillä Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, ja hävisi äänestyksen tiettävästi vain yhdellä äänellä venäläiskirjailija ja toisinajattelija Andrei Saharoville.

Etykistä vuonna 1994 Etyjiksi eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöksi muuttunut prosessi on voimissaan edelleen. Tällä hetkellä Etyjillä on operaatioita muun muassa sodan runtelemassa Kosovossa.


"Kotiin lähti pelkästään tyytyväisiä osanottajia"

Euroopan vakautta ja demokratiaa ajaneen Ety-kokouksen järjestäminen ja sen päätyminen pidettäväksi Helsingissä kesällä 1975 oli vuosien työn tulos.

- Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin ajatus muotoiltiin jo toukokuussa 1969 Suomen hallituksen muotoilemassa aloitteessa, kertoo tohtori Markku Reimaa, Geneven aseriisuntakonferenssin Suomen suurlähettiläs.

Vuoden 1975 kokouksen aikaan hän toimi lähetystösihteerinä Geneven Etyk-valtuuskunnassa ja pääsi siten seuraamaan huippukokousta lähietäisyydeltä.

Reimaa kuvailee, että tunnustelut asiasta olivat kestäneet jo vuosia ennen kuin Helsinkiin kokoonnuttiin suurlähettiläiden voimin 1972 pohtimaan tulevan kokouksen sisältöä. Silloin saatiin Reimaan mukaan jo määritellyksi suuntaviivoja Etykin tavoitteiksi. Huippukokousta valmisteltiin Genevessä vielä vuosina 1973-1975.

- Helsinki oli ainoa paikka, missä muun muassa jaetun Saksan edustustot olivat tasaveroiset, Reimaa arvelee pohtiessaan, miksi Suomi lopulta sai konferenssin järjestettäväkseen. Taustalla oli siis ajan kansainvälisen politiikan henki.


Kahden viikon varoitusaika

Reimaa kertoo, että kesällä 1975 Geneven neuvotteluja käyneet valmistelijat olivat hankalassa tilanteessa. Neuvottelut piti saada päätökseen ennen kuin valtioiden korkeimpien poliittisten päättäjien huippukokouksen järjestäminen varmistui.

- Oli kysymys vain siitä, että joko se tulee tai sitten se ei tule, naurahtaa Reimaa kysymykseen, aiheuttiko Suomen kahteen viikkoon jäänyt varoitusaika ongelmia huippukokouksen järjestämisen suhteen.

- Tämähän oli suurin valtioiden päämiesten tasolla siihen mennessä järjestetty kokous Euroopassa, Reimaa toteaa. Järjestelyt - ja turvajärjestelyt - olivat massiivisia, kun kuuluisat mustien autojen letkat kuljettivat vieraita Helsingissä heinä-elokuun vaihteessa 1975.

Reimaa sanoo, että Suomen täytyi varmistaa järjestelyjen sujuminen viimeistä pilkkua myöten, koska itäisen ja läntisen maailman välinen jännite oli niihin aikoihin melkoinen.

Järjestelyt sujuivatkin enimmäkseen mainiosti: "Helsingin hengestä" puhuttiin vielä pitkään. - Kokous onnistui, ja kotiin lähti pelkästään tyytyväisiä osanottajia, Reimaa toteaa.


Sää suosi, historiaa tehtiin

Kokouksen ajaksi Helsinkiin sattui aurinkoinen ja helteinen sää.
- Ja esimerkiksi Kalastajatorpalla ollut juhlavastaanotto, jossa siis kaikki valtionpäämiehet olivat paikalla, oli aivan ainutlaatuinen tilaisuus, Reimaa sanoo.

- Suomalainen luonto ja ainakin eurooppalaisen politiikan kohokohta kättelivät hienosti toisiaan, hän kuvailee.

Kokouksen aikana presidentti Urho Kekkonen kävi kahdenväliset keskustelut kaikkien 34 vieraan kanssa. Kekkonen kävi keskustelujaan aamulla presidentinlinnassa ja kokouksen aikana Finlandia-talossa, Reimaa kertoo.

Toimittajia oli paikalla niin paljon, että harvoin on Suomessa moista nähty. Reimaan mukaan luultavasti vain talvisota ja vuoden 1952 olympialaiset ovat keränneet yhtä paljon kansainvälistä huomiota.


Suomen puolueettomuuspolitiikan voitto

Pohtiessaan kokouksen merkitystä Suomelle Reimaa arvioi, että kyseessä oli onnistunut testi Suomen puolueettomuuspolitiikalle. Suomi sai järjestettäväkseen vielä vuoden 1992 seurantakokouksen, joten Helsinkiin oltiin valmiita tulemaan uudestaan.

Eräiden heti kokouksen jälkeen tehtyjen analyysien mukaan vuoden 1975 kokouksen lopputulos olisi ollut Neuvostoliiton voitto, kun toisen maailmansodan aikaiset valtionrajat vahvistettiin. Myöhemmin on kuitenkin jopa väitetty, että kokouksesta alkanut demokratiakehitys olisi antanut alkusysäyksen Neuvostoliiton hajoamiselle.

Joka tapauksessa 90-luvun alun tilanne aiheutti sen, että vuoden 1992 kokous jouduttiin siirtämään suurempiin tiloihin. Reimaa kertoo, että alun perin paikaksi oli kaavailtu säätytaloa. Valtioiden määrän lisäännyttyä sen tilat eivät kuitenkaan enää riittäneet.


Saksan yhdistyminen alkoi Helsingistä?

Neuvostoliiton hajoamista konkreettisempana esimerkkinä vuoden 1975 kokouksen seurauksista Reimaa pitää Saksan yhdistymiseen johtanutta tietä.

- 1972 marraskuussa Saksojen edustajat istuivat ensimmäisen kerran saman pöydän ääreen ja saivat puhua vielä omaa kieltään, Reimaa kertoo silloisesta valmistelukokouksesta.

Viisitoista vuotta Helsingin huippukokouksen jälkeen Saksa yhdistyi. Reimaa katsoo Etykin ja sen tavoitteiden olleen suurelta osin prosessin ja sen rauhanomaisuuden takana näpäyttäen samalla arvostelijoita, jotka luulivat Etykin olevan pelkkää poliittista sanahelinää.

Lähteet:
- Mitä missä milloin, 1976.
- Juhani Suomi: Liennytyksen akanvirrassa - Urho Kekkonen 1972-1976.
- CD-Facta, 1998.

16

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lordi voitti?

      Ei tosiasiat muisteloilla miksikään muutu. ETYK ei päättänyt yhtään mistään. Kyllä kokouksia voi pitää jos joku suostuu maksamaan. Suomalainen veronmaksaja piti huolen että Kekkonen pääsi istumaan järjestämässään Idols-kilpailussa muidenkin vallanpitäjien viereen kuin neukkujen

      Saksojen yhdistymiseeen ei ETYK'llä ollut mitään tekemistä.

    • Valle Vuojas

      Lähes oikeinhan se meni, mutta tuo merivartijan raketti !

      Veneen kuljettaja ei noudattanut sille annettua pysähtymiskäskyä, jolloi merivartija ampui sen eteen valoraketin. Ilmeisesti ennakkoa oli liian vähän, jolloin valoraketti osui veneeseen.

      • Anonyymi

        Saksojen yhdistyminen oli mahdollista VASTA 1990, kun Neuvostoliiton konkurssi kypsyi ja Itä-Saksan kansa sai tarpeekseen!

        ETYK ei asiaan vaikuttanut!


    • tätä ei satukirjoissa ole

      Olin ETYK-kuski jo kesäkuun alusta -75. Stadiin tuli silloin valmistelevat työryhmät ja muut sellaiset virkamieslaumat. Kalju UK oli antanut ohjeet, että enemmän mannermaista meininkiä saa olla iltaelossa. Toimistoon oli valitettu UM:n kautta, että Helsingin yöelämä on näivettynyttä ja kuivaa. Tuli komento lähteä Seutulaan. Meitä meni jonossa Maatilanhallituksen, Valtiokonttorin, Metsähallituksen ja meidän autot VIP-portista sisään. Oli kuulutettu erikoisvuoron Köpiksestä, Oslosta ja Tukholmasta laskeutuneen. Saatiin viedä autot koneen kyljelle. Sieltä lappasi parikymppistä minihamenaista neljä jokaiseen autoon kikattamaan. Olivat ensimmäiset ETYK-emännät. Heidän todellinen ammattinsa oli nuoleminen ja imeminen, kunhan ehtivät olla välillä selälläänkin. Sain käskyn viedä "lastini" Hesperiaan. Takana toi seuraava auto Interiin ja pari autoa Torpalle ja vielä joku Kurkeenkin.
      Stadin huoravarasto oli kasvanut parilla kymmenellä ammattilaisella. Elokuussa noin 20. pnä ajoin kaksi lastia lisää ja luultavasti saman päivän iltana noudin ensimmäisen miesköörin, joka vietiin Torpalle katsastamaan saalista.
      Autokuskille ne kolme viikkoa olivat tuskaa. Lämmintä välillä 30 ja mustassa puvussa, mustassa autossa koppalakki päässä tuli lämmintä. Mullakin oli takalaatikossa varapuku ja joskus kolme paitaa ja sukkia vaihtariksi. Mariankadulla oli pieni pikapesula, jossa oli omistaja yölläkin pesemässä kuskien pukuja ja paitoja.
      Syömässä käytiin valtion laskuun milloin Hintterissä, Motissa tai Kurjessa. Naista oli tarjolla ulkomaisista tulkkiryhmistä ja meikäkin painoi jotakuta puolalaista nelikymppistä alivaltiosihteeriä antaumuksella pari yötä. Olin silloin 23, joten seksi sujui.
      Se kännisten vene ei ollut muuten kieltoalueella ampumisen aikaan. Sinne se pörräsi sammuttamisen yrityksen aikana. Tämän sanoi raporttikin. Merivartijat piti vain säästää, kun sellainen käsky tuli. Vene olisi voitu sammuttaa, kun olisi annettu helikopterin heittää sinne 5 kilon jauhesammuttimen. Nyt haluttiin, että ei tule häiritsevää ääntä Torpan nurmikolla seisoskelevien korviin.
      Itä-Saksalaiset peruuttivat Hertsikan kautta sivuraidetta Kulikseen lähetystönsä viereen sellaisen loistojunan. Siinä oli makuuvaunuja, ravintoloita, keittiöitä, salonkeja ja ties mitä. Päästin vilkaisemaan sisään, kun vein jonkun ulkoministeriön äijän kaupungilta sinne.
      Joku ilta junaan oli pyrkinyt kännisiä juippeja. Heittelivät kiviä ikkunaan. Vartijat ja Stasin miehet hakkasivat ne pahanpäiväisesti. Yksi taisi jäädä rammaksi ja toinen pelastettiin lääkäriambulanssissa eloon.
      USA:n äijällä oli avoautossa aina kuusi asehullua istumassa ringissä etuautossa. He tarkkailivat talojen katot seinämät ja ikkunat. Meille tehtiin selväksi, että kysymyksessä on psykopaatit, jotka ampuvat miettimättä. USA palkitsee selalisen rahalla ja mitalilla. Kolmella oli sylissään rynnäkköaseet ja kolmella pumppuhaulikot.
      Ajoimme hullun lailla vääriin suuntiin poliisin perässä. Koskaan ei kerrottu minne ajetaan. Piti pysyä letkassa muiden mukana. Välimatka korkeintaan kolme metriä, että sivukadulta ei kukaan voi katkaista letkaa. Se oli hurjaa kyytiä. Kerran tultiin alas Korkeavuorenkatua 70 kilsaa ja vedettiin Eteläespaa vasemmalle päin liikennettä Erottajan suuntaan.
      Lentokentälle mentiin aina 160-180 kilsaa tunnissa. Liput eivät kestäneet tangossa auton nokalla repeämättä. Niitä tuotiin aina kourallinen varastoon.
      Nopein juttu oli lähtö koneen siiven alta 18.35 ja Finlandia-talon pihaan kurvattiin 18.50. Siihen ei luultavasti pysty enää millään valmisteluilla. Moottoritie oli suljettu. Mäkelänkatu ja Sturenkatu oli poliisin eristämä. Manskulla seisoi sininen linja. Siitä Nudikan kulmasta painettiin kaasu pohjaan ja mittarissa oli Runskin risteyksessä 140, joten voitte arvata, että varttiin sieltä tultiin koneelta kokoukseen. Tämän saatanallisen kaahauksen tarkoitus oli myös mahdollisten sala-ampujien työn tekeminen mahdottomaksi.
      Silloin näin venäläisen panssariZILin. Siinä oli ainakin 260 leveät renkaat ja 20 tuumainen vanne. Sen paino täytyi olla monta tonnia. Sellainen kääntyi nurmikolla ja pyörä painui vaaksan kuivan mullan sisään. Ovet olivat 10 senttiä paksut ja kuski istui eristetyssä kojussa, josta se pääsi ulos vain avustajan kera. Siellä oli näyttötaulua jo vuonna 1975!
      Sev ukot lahjoivat kuskit viinalla. Mullakin oli syksyllä kai sata pulloa votkaa ja viisikymmentä konjakkia. Niille piti hankkia pientä mukavaa Stokkalta ja radioliikkeistä. Kannetavat kasettisoittimet, länsikasetit pop-musiikkia, kosmetiikkaa ja perkeleellinen määrä rintaliivejä. Minäkin kannoin tsekeille 38, 40, 42 C, D ja DD kuppikokoja. Arvelin ne menevän vaimoihmisille. Vastavuoroisesti sain sitä viinaa ja jotenkin keploteltua Suomen rahaa tavaran ostamiseen. Tietenkin niiden sihteerit makasivat meidän, suomalaisten turvamiesten ja muiden kanssa. Niille vietiin vaatimuksesta pitsisiä alupöksyjä, Chanellia, B kuppiliivejä. Niin ja tampaxia laatikoittain.
      Se oli hyvää aikaa, sanoisin nyt 31 vuodenkin kuluttua.

      • Valle Vuojas

        Hoh, hoijaa. Kyllä ne tuhannen ja yhden yön tarinatkin kalpenevat tämän rinnalla.


    • tätä ei satukirjoissa kerrota

      SALT oli jo aikaisemmin ollut hyvin, hyvin tärkeä kokous. Vaikka se vain pidettiin NL:n ja USA:n välillä, niin maailman kannalta se oli kauaskantoinen. Väitettiin, että maailman atomisotakelloa siirrettiin silloin pari tuntia taaksepäin. Tarkoitti, että yllätyshyökkäyksen mahdollisuus tuli tukittua mannertenvälisin ohjuksin. SALT:in lopullista asiakirjaa ei allekirjoitettu Helsingissä, mutta kokouksena se oli suurin ja salaisin suurvaltojen kontakti 70-luvun alussa. Ilman SALT:ia ei ETKY olisi koskaan ollut mahdollinen Helsingissä. Sillehän oli kilpailija Tukholmasta, Oslosta ja Wienistä.

      Epäilijälle, jolla ovat vielä tuhannet sadut mielessä kerron, että olen elänyt sen koneiston mukana kesäkuun alusta syyskuun puoleenväliin 1975, jolloin ETYK-lopulta purettiin. Siirryin valtiolle herrakuskiksi. Näin kuulin ja elin vuorostani sellaista elämää, jota sinä et tunne tuntiakaan.

      • Valle Vuojas

        Valitettavasti sinun meriittisi ei vielä riitä, katsos olihan niissä hommissa sinun lisäksi muitakin.


      • vain meikä
        Valle Vuojas kirjoitti:

        Valitettavasti sinun meriittisi ei vielä riitä, katsos olihan niissä hommissa sinun lisäksi muitakin.

        Mutta et sinä. Niihin on jonkilainen testi ja kielivaatimus koulutuskin.


      • Valle Vuojas
        vain meikä kirjoitti:

        Mutta et sinä. Niihin on jonkilainen testi ja kielivaatimus koulutuskin.

        Autokuskiko siellä olikin hierarkian huipulla.
        En silloin tiennytkään, mutta ainahan hevosmiehet ja läskiniskat ovat asiat tienneet.

        Jos minua ja autokuskia vertaat, niin aivan sama, jos armeijassa kenraali alkaisi ryhmänjohtajaksi.


      • laita sitten
        Valle Vuojas kirjoitti:

        Autokuskiko siellä olikin hierarkian huipulla.
        En silloin tiennytkään, mutta ainahan hevosmiehet ja läskiniskat ovat asiat tienneet.

        Jos minua ja autokuskia vertaat, niin aivan sama, jos armeijassa kenraali alkaisi ryhmänjohtajaksi.

        Siinä olet varmasti oikeassa! Meitä ei voi vertailla. Nykyään minulla on maisteritutkinto ja omistan yrityksen 16 työntekijää. Mitä sulla panna nokkiin?


    • mukava kuulla

      Synnyin 1975 kesällä. Saatte mieleni aivan herkäksi.

    • Anonyymi

      Lapin sodan aikana loikkasi suomalainen kapteeni Railio saksalaisten puolelle ranuan ja rovaniemen välillä, kivitaipaleessa. Suomeen palannut Railio oli pankin johtajana ja siinä veneessä, johon valoammus ammuttiin....

    • Anonyymi

      Olisin odottanut,että Helsingissä tänään kokoontuva ETYK-50v. edellyttäisi kaikkien osallistuvien uudelleen ratifioivan ko. sopimus ja julkaisemaan se jokaisen maan mediassa. Edellytettäisiin myös,että allekirjoittajamaiden kansalaisjärjestöt alkaisivat raportoida poikkeamista asiakirjan vaatimuksista.

    • Anonyymi

      Onko joku yllättynyt. Venäjä rikkoo kaikkia Etyjin päätöslauselmia.

    • Anonyymi

      Niinpä! Se on se ”Venäjän henki”, joka on sotakiiman kyllästämä!

      Täydellinen vastakohta vuoden 1975 ”Helsingin hengelle”!

      • Anonyymi

        Venäjä vie ja muut vikisee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe