Tätä nettikirjasta ei ole tarkoitettu pelkästään netissä luettavaksi. Sen sisältö koskettaa jokaista suomalaista veronmaksajaa.
Lähdeaineisto perustuu olemassa oleviin dokumentteihin, joten en ota kirjoitukseen yksinoikeutta. Siis kopioi kirjoitus, tulosta, lue ja viestitä eteenpäin. Tehdäänpä asiasta eduskuntavaalikysymys ehdokkaille.
Tässä EU-Nettipommi:
JULKISEN TALOUDEN LEIKKAUKSIEN SYYT
Tämä nettikirjanen osoittaa, että jo EFTAn jäsenenä Suomen Euroopan yhteisön kanssa tehdyt ennakkosopeutukset aiheuttivat Suomeen 1990-luvun alun laman, valtionvelan, pankkituet, konkurssit, suurtyöttömyyden ja julkisen sektorin leikkaukset.
Suomen valtion ja kuntien saamat verotulot vähentyvät taloustaantuman seurauksena. Nyt menoja on enemmän kuin tuloja. Ensi vuoden (2003) talousarvioita laadittaessa nousi julkisuuteen julkisen sektorin leikkaukset, koska valtion ja kuntien talouksista olisi tulossa alijäämäinen. Leikkauksien syyt johtuvat kolmesta asiasta.
Kirjoituksen lähteet ovat:
- Suomen EU-liittymislaki kirjana, jonka kannessa lukee: ”Suomen VALTIOPÄIVÄT, Asiakirjat A4, Hallituksen esitys 135”.
- SUOMI JA EUROOPAN YHTEISÖN JÄSENYYS, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle ja siihen liittyvä taustaselvitys.
- Ilta-Sanomat 21.12.1991.
- Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie Euroopan unioniin. Kirjan ”koko” painos on tuhottu.
- EUROOPPA-TIETOA: Euroopan yhdentymisen kronologia.
- Antero Jyrängin kirja Valta ja vapaus.
1. LEIKKAUSSYY NUMERO YKSI
Tarkastellaanpa EU-liittymislakia HE 135, sitaatti sivulta 93, otsikko ”6.6. Talouspolitiikka”, jonka alla sivulla 94 teksti:
”Yhteiseen rahaan perustuvan järjestelmän vakaus on pyritty varmistamaan lähentymiskriteereillä, jotka jäsenmaiden on täytettävä ennen kolmanteen vaiheeseen siirtymistä. Kriteerit pyrkivät estämään julkisen talouden alijäämien ja velkaantumisen pääsemisen niin suuriksi, että ne muodostaisivat uhan rahapoliittiselle vakaudelle.”
Kommentti: Emu-lähentymiskriteereitä ei tarkasteltu vain ERM-aikana eli kahden vuoden ajan ennen EMU:n 3. vaihetta. Kyseessä on nykyinen euroalueen kasvu- ja vakaussopimus. EKP tarkastelee jatkuvasti euromaiden julkisen talouden menojen alijäämäisyyttä suhteessa jäsenmaan bruttokansantuotteeseen. Alijäämä ei saa ylittää 3 prosenttia BKT:stä.
Alijäämä syntyy, kun julkisen talouden menot ylittävät tulot.
2. LEIKKAUSSYY NUMERO KAKSI
Mistä alijäämä syntyy? Miksi valtion verotulot ovat vähentyneet?
Ilta-Sanomat kertoi 21.12.1991 seuraavalla otsikolla:
”Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä
Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen”
Sivulla A 11 lukee:
”Raportti sisältää yksityiskohtaiset tiedot Suomen jäsenyyden eduista ja haitoista sekä Suomen välttämättä tarvitsemista poikkeusehdoista. Raportin ensimmäinen versio luovutettiin maanantaina Mauno Koivistolle ja tiistaina sen saivat valitut ministerit.”
”Valtion taloudelle EY-jäsenyys aiheuttaisi suuria rahoitusongelmia. Rajojen avautuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus kaikkien jäsenmaiden kesken merkitsisi tulli- ja valmisteverotuottojen tuntuvaa vähentymistä. Valtion tulot laskisivat noin kymmenyksellä eli 17 – 20 miljardia markkaa. Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella”.
Kommentit Ilta-Sanomien kirjoitukseen:
Tuossa on asian ydin, joka olisi pitänyt ymmärtää; EY-jäsenyys aiheuttaa valtion tulojen vähentymistä ja paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle.
Saivatko kansanedustajat koskaan lukea kyseistä EY-virkamiesselvitystä, joka kertoi asian?
Ehkä eivät, mutta Valtioneuvosto antoi 9.1.1992 eduskunnalle selonteon ja siihen liittyvän
Taustaselvityksen, jonka sivulta 113 löytyy teksti:
”Kokonaismenetyksestä noin 6 mrd. mk johtuu voimaan jäävien valmisteverojen
harmonisoinnista ja 8,5 mrd. mk muista valmisteveroista luopumisesta.”
Tekstistä selviää, että valmisteverojen vähentyminen merkitsee 14 miljardia markkaa vuoden 1992 tasolla, ja sen seurauksena menetetään lisäksi myös ko. valmisteveroihin liittyvää arvonlisäveroa 3 miljardia markkaa. Tämän mukaan Suomen valtio menettää EY-jäsenyydessä 17 miljardia markkaa.
Lisää lainausta Ilta-Sanomista:
”Myönteisenä vaikutuksena olisivat Suomen talouskasvun vauhdittuminen, viennin kasvu ja työttömyyden supistuminen. Nämä ovatkin tärkein peruste EY-jäsenyydelle.”
Kommentti:
Viimeksi mainittu sitaatti on se, jota jaksettiin mediassa vakuuttaa. Niinpä, mutta kuinka kävikään: nyt julkista sektoria karsittaan ja väkeä jää työttömäksi. Tästä onkin hyvä siirtyä julkisen talouden toiseen supistamistarpeen syyhyn.
Lisää vastauksia löytyy EU-liittymislaista, HE 135 1994 vp, otsikko 6.5. Julkinen talous:
”Euroopan unionin jäsenyys aiheuttaa valtiontaloudelle huomattavia välittömiä menojen lisäyksiä ETA-sopimukseen verrattuna. Alustavien arvioiden mukaan valtio maksaa unionille yhteensä kuutisen miljardia markkaa vuosittain arvonlisäveropohjan ja bruttokansantulon pohjalta määräytyviä maksuja. Vastaavankaltaista rasitusta edustavat lisäksi tullit ja tuontimaksut, joista kerätään yhteisölle Suomen tuonnista kolmansista maista ja jotka osittain tarkoittavat valtion kannalta menetettyä nettotuloa.”
Kommentit:
Tuo kuusi miljardia on summa, jonka Suomen sanotaan saavan takaisin erilaisina tukina, jos Suomi on nettosaaja. Mutta menetettyjä tullimaksuja ei kerrota HE 135:ssä tarkemmin kuin edellä mainitussa tekstissä, joka kuuluu:
”Vastaavankaltaista rasitusta edustavat lisäksi tullit ja tuontimaksut, joista kerätään yhteisölle Suomen tuonnista kolmansista maista ja jotka osittain tarkoittavat valtion kannalta menetettyä nettotuloa.”
Liittymissopimuksen hyväksyneiltä kansanedustajilta olisi aiheellista kysyä:
Luitteko EU-liittymissopimuksen ennen sen hyväksymistä?
Asioita itselleen selvittävän ja itsenäisesti ajattelevan kansanedustajan olisi pitänyt selvittää itselleen, paljonko menetettävät verotulot olisivat.
Eduskunnalle 9.1.1992 annettu selonteko lähti valiokuntiin ja palasi vasta juhannuksen edellä eduskunnan hyväksyttäväksi. Sitä ennen eduskunnalla oli kädet täynnä työtä. Kahdeksan päivää selonteon antamisen jälkeen (17.1.1992) eduskunta sai hallitukselta lakiesityksen enemmistöparlamentarismiin siirtymiseksi. Tuolloin eduskunta hyväksyi poikkeuslakina lain, jolla hallitus sai helpommin läpi kansalaisten perusturvaan liittyvät verolait, koska valtiontalous oli kuralla. Mutta samalla hallitus sai muutakin valtaa, sillä samalla eduskunta tuli tietämättään hyväksyneeksi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n rukkauksen, jolla EU-liittymissopimus tultaisiin hyväksymään supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Vain pari kansanedustajaa oli tuolloin haistavinaan palaneenkäryä; ettei vaan tässä olisi koira haudattuna.
Selonteossa oli jo 9. tammikuuta maininta supistetusta säätämisjärjestyksestä, lakiesityksestä, jonka eduskunta sai vasta 17. tammikuuta. Töitä eduskunnalla todellakin oli. Jos edes yksi kansanedustaja olisi tuolloin ehtinyt tutustumaan kahdeksan päivää aikaisemmin annettuun selontekoon, olisi lain antamisen syy paljastunut tieksi, jolla EY-liittymissopimus myöhemmin tultaisiin saattamaan voimaan ”supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä”!
Maaliskuun 5. päivä eduskunta sai hallitukselta tiedonannon jäsenyyshakemuksesta, josta eduskunta äänesti maaliskuun puolivälin jälkeen. Tuona päivänä, jolloin eduskunta äänesti, Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei eduskunta tiedä, mistä se tänään äänestää. Tuossa äänestyksessä eduskunta kuitenkin tuli jo etukäteen hyväksyneeksi sen, mitä valiokuntakierroksella ollut ja vasta juhannuksen edellä hyväksytyksi tullut selonteko sisälsi!
Mitä selonteossa lukeekaan sivulla 47:
”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtionsisäisiä voimaansaattamistoimia, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin.”
Kommentti: EY-neuvottelutavoitteista eduskunta ei koskaan ole saanut selontekoa.
Ei, koska selonteko kuittaantui Vasemmistoliiton (Claes Anderson) välikysymyksellä, johon pääministeri Aho vastasi mieleisellään tavalla, joten kysynkin, miten eduskunta olisi voinut osallistua EY-neuvottelutavoitteiden syntyyn?!
Koska eduskunta oli jo ennakolta hyväksyneeksi, vieläpä hallituksen antamia papereita lukematta, ei Ahon enää tarvinnut antaa edes neuvottelutavoitteista selontekoa!
Herää kysymys: Oliko hallitus tilannut Andersonilta välikysymyksen?
Tammikuun 9. päivä 1992 annettu selonteko oli siis vielä valiokuntakäsittelyssä, kun eduskunta jo maaliskuussa 1992 etukäteen sitoutui EY-säädäntöön hyväksyessään ”EY-liittymishakemuksen”.
Jo tässä etukäteissitoutumisessaan eduskunta menetti oikeudellisesti päätösvaltansa; lainsäädäntövallassa, hallinto- ja toimeenpanovallassa sekä tuomiovallassa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy Taustaselvityksen sivulta 154, otsikon
”EY:n oikeusjärjestys ja jäsenvaltioiden lainsäädäntö” alta:
”EY:n lainsäädännön päämuodot ovat asetus (regulation) ja direktiivi (directive). Asetukset voivat kohdistua EY:n toimielimiin, jäsenvaltioihin, yksilöihin ja yrityksiin. Ne ovat sellaisenaan sovellettavia säädöksiä kaikkialla EY-alueella. Asetukset eivät edellytä kansallisia voimaansaattamistoimia, eivätkä jäsenvaltiot edes saa ryhtyä sellaisiin toimiin.”
Kommentti: Tässä on syy, miksi uuden perustuslain 96 §:n mukaan eduskunta saa keskustella EU:ssa päätetyistä asioista, mutta ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä asiasta!
Käsi sydämelle silloiset jäsenyyden puolesta äänestäneet kansanedustajat; luitteko selonteossa ja liittymissopimuksessa mainitut asiat?
Eduskunta ei ole menettänyt vain päätösvaltaansa, vaan myös kasvonsa.
3. LEIKKAUSSYY NUMERO KOLME
Julkisen talouden leikkauksien syitä löytyy kauempaakin. Tämä kolmaskin syy liittyy Euroopan talousunionin valmisteluun. Kyseessä on Sorsan hallituksen aikainen valuuttalain (954/85) muutos. Kyseisellä valuuttalailla ja harjoitetulla vahvan markan politiikalla oli vakavat kansantaloudelliset seuraukset.
Miten lakiesitystä perusteltiin?
Ketkä olivat lain valmistelijoina?
Suomalaiset tiesivät ennen valuuttalain hyväksymistä, mitä oli tapahtumassa. Sen todistaa sitaatti Suomen silloisen (ainoan) EY-virkamiehen Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta:
”Vuonna 1984 alkoi uusi vaihe Suomen integraatiopolitiikassa. Mukana olleet tiesivät niin tapahtuvan, mutta laajemmin se jäi huomaamatta. Politiikan tekijöillä ei ollut mielessään mitään muuta kuin kauppapoliittisen kilpailuaseman turvaaminen muuttuvissa oloissa.”
Suomen valuuttalain muutoksella Suomi sopeutettiin yhdentyvän Euroopan tarpeita silmälläpitäen. EY-komissio esitti nimittäin 14.6.1985 Valkoisen kirjan, jonka mukaan oli toteutettava toimenpiteitä sisämarkkinoiden aikaansaamiseksi 1.1.1993 mennessä. Jäljellä olevat tekniset, hallinnolliset, verotukselliset yms. esteet sisämarkkinoiden toteutumiselle on poistettava. (Lähde: Eurooppa-tietoa: Euroopan yhdentymisen kronologia.)
Valuuttalain seurauksista kertoo professori Antero Jyrängin kirja Valta ja vapaus, Gummerus 1998, isbn 952-14-0036-6. Edellinen painos ilmestyi vuonna 1994.
Jyränki kertoo valuuttalain 954/85 muutoksen sivulla 93:
”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 - uuden valuuttalain (954/85) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin - asteittain päätti pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain osauudistushankkeet. Perustuslaki ei liioin estänyt tätä prosessia, johon liittyi laaja kansallisvarallisuutemme siirtäminen ulkomaille. Perustuslakien antama suoja on aina suhteellista ja valikoivaa."
Tämä viimeinen ei ole painoarvoltaan vähäisin, sillä sen seurauksena Suomeen tuli 1990-luvun alun lama, 400 miljardin markan valtionvelka, 60 miljardin markan pankkituki, kymmenet tuhannet konkurssit ja puoli miljoonaa työtöntä. Seurauksena oli julkisen sektorin leikkaukset, joista ei nousukauden aikana luovuttu.
Kaikki kolme julkisen talouden leikkausten syytä ovat yhteydessä toisiinsa ja ne koskettavat jokaista kansalaista. Julkista taloutta paikataan veronkorotuksilla ja leikkauksilla.
Julkisen sektorin taloudella ei olisi näin suuria vaikeuksia, jos Suomi olisi jäänyt ETA-jäseneksi. Antti Kuosmanen kertookin kirjassaan, että EY-jäsenyyden antama päätösvalta ei tarjonnut Suomelle materiaalista etua, sillä jo ETA-jäsenyys antoi Suomelle mahdollisuuden nauttia EU:n sisämarkkinoista. Kerrottiinhan tämä jo yllä, liittymislaissa HE 135 1994:
”Euroopan unionin jäsenyys aiheuttaa valtiontaloudelle huomattavia välittömiä menojen lisäyksiä ETA-sopimukseen verrattuna.”
Miksi keskeinen EY-virkamies ja maaliskuun alusta 2002 Ulkoministeriön Kauppapoliittisen osaston päälliköksi nimitetty Antti Kuosmanen ei halua kansalaisten lukevan kirjaansa? Oudointa kirjan hävittämisessä on se, että kirjan painattanut Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule otti kirjasta taloudellisen vastuun!
Jos Suomi ei olisi vuoden 1985 valuuttalailla vapauttanut rahamarkkinoita ja jo EFTAN jäsenenä 1.7.1990 mennyt mukaan EMUn 1. vaiheeseen ja kesäkuun alussa 1991 Ecu-kytkentään, olisi Suomessa asiat nyt paljon paremmin.
Lähdeaineisto perustuu olemassa oleviin dokumentteihin, joten en ota kirjoitukseen yksinoikeutta. Siis kopioi kirjoitus, tulosta, lue ja viestitä eteenpäin. Tehdäänpä asiasta eduskuntavaalikysymys ehdokkaille.
Tässä EU-Nettipommi:
JULKISEN TALOUDEN LEIKKAUKSIEN SYYT
Tämä nettikirjanen osoittaa, että jo EFTAn jäsenenä Suomen Euroopan yhteisön kanssa tehdyt ennakkosopeutukset aiheuttivat Suomeen 1990-luvun alun laman, valtionvelan, pankkituet, konkurssit, suurtyöttömyyden ja julkisen sektorin leikkaukset.
Suomen valtion ja kuntien saamat verotulot vähentyvät taloustaantuman seurauksena. Nyt menoja on enemmän kuin tuloja. Ensi vuoden (2003) talousarvioita laadittaessa nousi julkisuuteen julkisen sektorin leikkaukset, koska valtion ja kuntien talouksista olisi tulossa alijäämäinen. Leikkauksien syyt johtuvat kolmesta asiasta.
Kirjoituksen lähteet ovat:
- Suomen EU-liittymislaki kirjana, jonka kannessa lukee: ”Suomen VALTIOPÄIVÄT, Asiakirjat A4, Hallituksen esitys 135”.
- SUOMI JA EUROOPAN YHTEISÖN JÄSENYYS, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle ja siihen liittyvä taustaselvitys.
- Ilta-Sanomat 21.12.1991.
- Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie Euroopan unioniin. Kirjan ”koko” painos on tuhottu.
- EUROOPPA-TIETOA: Euroopan yhdentymisen kronologia.
- Antero Jyrängin kirja Valta ja vapaus.
1. LEIKKAUSSYY NUMERO YKSI
Tarkastellaanpa EU-liittymislakia HE 135, sitaatti sivulta 93, otsikko ”6.6. Talouspolitiikka”, jonka alla sivulla 94 teksti:
”Yhteiseen rahaan perustuvan järjestelmän vakaus on pyritty varmistamaan lähentymiskriteereillä, jotka jäsenmaiden on täytettävä ennen kolmanteen vaiheeseen siirtymistä. Kriteerit pyrkivät estämään julkisen talouden alijäämien ja velkaantumisen pääsemisen niin suuriksi, että ne muodostaisivat uhan rahapoliittiselle vakaudelle.”
Kommentti: Emu-lähentymiskriteereitä ei tarkasteltu vain ERM-aikana eli kahden vuoden ajan ennen EMU:n 3. vaihetta. Kyseessä on nykyinen euroalueen kasvu- ja vakaussopimus. EKP tarkastelee jatkuvasti euromaiden julkisen talouden menojen alijäämäisyyttä suhteessa jäsenmaan bruttokansantuotteeseen. Alijäämä ei saa ylittää 3 prosenttia BKT:stä.
Alijäämä syntyy, kun julkisen talouden menot ylittävät tulot.
2. LEIKKAUSSYY NUMERO KAKSI
Mistä alijäämä syntyy? Miksi valtion verotulot ovat vähentyneet?
Ilta-Sanomat kertoi 21.12.1991 seuraavalla otsikolla:
”Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä
Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen”
Sivulla A 11 lukee:
”Raportti sisältää yksityiskohtaiset tiedot Suomen jäsenyyden eduista ja haitoista sekä Suomen välttämättä tarvitsemista poikkeusehdoista. Raportin ensimmäinen versio luovutettiin maanantaina Mauno Koivistolle ja tiistaina sen saivat valitut ministerit.”
”Valtion taloudelle EY-jäsenyys aiheuttaisi suuria rahoitusongelmia. Rajojen avautuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus kaikkien jäsenmaiden kesken merkitsisi tulli- ja valmisteverotuottojen tuntuvaa vähentymistä. Valtion tulot laskisivat noin kymmenyksellä eli 17 – 20 miljardia markkaa. Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella”.
Kommentit Ilta-Sanomien kirjoitukseen:
Tuossa on asian ydin, joka olisi pitänyt ymmärtää; EY-jäsenyys aiheuttaa valtion tulojen vähentymistä ja paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle.
Saivatko kansanedustajat koskaan lukea kyseistä EY-virkamiesselvitystä, joka kertoi asian?
Ehkä eivät, mutta Valtioneuvosto antoi 9.1.1992 eduskunnalle selonteon ja siihen liittyvän
Taustaselvityksen, jonka sivulta 113 löytyy teksti:
”Kokonaismenetyksestä noin 6 mrd. mk johtuu voimaan jäävien valmisteverojen
harmonisoinnista ja 8,5 mrd. mk muista valmisteveroista luopumisesta.”
Tekstistä selviää, että valmisteverojen vähentyminen merkitsee 14 miljardia markkaa vuoden 1992 tasolla, ja sen seurauksena menetetään lisäksi myös ko. valmisteveroihin liittyvää arvonlisäveroa 3 miljardia markkaa. Tämän mukaan Suomen valtio menettää EY-jäsenyydessä 17 miljardia markkaa.
Lisää lainausta Ilta-Sanomista:
”Myönteisenä vaikutuksena olisivat Suomen talouskasvun vauhdittuminen, viennin kasvu ja työttömyyden supistuminen. Nämä ovatkin tärkein peruste EY-jäsenyydelle.”
Kommentti:
Viimeksi mainittu sitaatti on se, jota jaksettiin mediassa vakuuttaa. Niinpä, mutta kuinka kävikään: nyt julkista sektoria karsittaan ja väkeä jää työttömäksi. Tästä onkin hyvä siirtyä julkisen talouden toiseen supistamistarpeen syyhyn.
Lisää vastauksia löytyy EU-liittymislaista, HE 135 1994 vp, otsikko 6.5. Julkinen talous:
”Euroopan unionin jäsenyys aiheuttaa valtiontaloudelle huomattavia välittömiä menojen lisäyksiä ETA-sopimukseen verrattuna. Alustavien arvioiden mukaan valtio maksaa unionille yhteensä kuutisen miljardia markkaa vuosittain arvonlisäveropohjan ja bruttokansantulon pohjalta määräytyviä maksuja. Vastaavankaltaista rasitusta edustavat lisäksi tullit ja tuontimaksut, joista kerätään yhteisölle Suomen tuonnista kolmansista maista ja jotka osittain tarkoittavat valtion kannalta menetettyä nettotuloa.”
Kommentit:
Tuo kuusi miljardia on summa, jonka Suomen sanotaan saavan takaisin erilaisina tukina, jos Suomi on nettosaaja. Mutta menetettyjä tullimaksuja ei kerrota HE 135:ssä tarkemmin kuin edellä mainitussa tekstissä, joka kuuluu:
”Vastaavankaltaista rasitusta edustavat lisäksi tullit ja tuontimaksut, joista kerätään yhteisölle Suomen tuonnista kolmansista maista ja jotka osittain tarkoittavat valtion kannalta menetettyä nettotuloa.”
Liittymissopimuksen hyväksyneiltä kansanedustajilta olisi aiheellista kysyä:
Luitteko EU-liittymissopimuksen ennen sen hyväksymistä?
Asioita itselleen selvittävän ja itsenäisesti ajattelevan kansanedustajan olisi pitänyt selvittää itselleen, paljonko menetettävät verotulot olisivat.
Eduskunnalle 9.1.1992 annettu selonteko lähti valiokuntiin ja palasi vasta juhannuksen edellä eduskunnan hyväksyttäväksi. Sitä ennen eduskunnalla oli kädet täynnä työtä. Kahdeksan päivää selonteon antamisen jälkeen (17.1.1992) eduskunta sai hallitukselta lakiesityksen enemmistöparlamentarismiin siirtymiseksi. Tuolloin eduskunta hyväksyi poikkeuslakina lain, jolla hallitus sai helpommin läpi kansalaisten perusturvaan liittyvät verolait, koska valtiontalous oli kuralla. Mutta samalla hallitus sai muutakin valtaa, sillä samalla eduskunta tuli tietämättään hyväksyneeksi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n rukkauksen, jolla EU-liittymissopimus tultaisiin hyväksymään supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Vain pari kansanedustajaa oli tuolloin haistavinaan palaneenkäryä; ettei vaan tässä olisi koira haudattuna.
Selonteossa oli jo 9. tammikuuta maininta supistetusta säätämisjärjestyksestä, lakiesityksestä, jonka eduskunta sai vasta 17. tammikuuta. Töitä eduskunnalla todellakin oli. Jos edes yksi kansanedustaja olisi tuolloin ehtinyt tutustumaan kahdeksan päivää aikaisemmin annettuun selontekoon, olisi lain antamisen syy paljastunut tieksi, jolla EY-liittymissopimus myöhemmin tultaisiin saattamaan voimaan ”supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä”!
Maaliskuun 5. päivä eduskunta sai hallitukselta tiedonannon jäsenyyshakemuksesta, josta eduskunta äänesti maaliskuun puolivälin jälkeen. Tuona päivänä, jolloin eduskunta äänesti, Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei eduskunta tiedä, mistä se tänään äänestää. Tuossa äänestyksessä eduskunta kuitenkin tuli jo etukäteen hyväksyneeksi sen, mitä valiokuntakierroksella ollut ja vasta juhannuksen edellä hyväksytyksi tullut selonteko sisälsi!
Mitä selonteossa lukeekaan sivulla 47:
”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtionsisäisiä voimaansaattamistoimia, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin.”
Kommentti: EY-neuvottelutavoitteista eduskunta ei koskaan ole saanut selontekoa.
Ei, koska selonteko kuittaantui Vasemmistoliiton (Claes Anderson) välikysymyksellä, johon pääministeri Aho vastasi mieleisellään tavalla, joten kysynkin, miten eduskunta olisi voinut osallistua EY-neuvottelutavoitteiden syntyyn?!
Koska eduskunta oli jo ennakolta hyväksyneeksi, vieläpä hallituksen antamia papereita lukematta, ei Ahon enää tarvinnut antaa edes neuvottelutavoitteista selontekoa!
Herää kysymys: Oliko hallitus tilannut Andersonilta välikysymyksen?
Tammikuun 9. päivä 1992 annettu selonteko oli siis vielä valiokuntakäsittelyssä, kun eduskunta jo maaliskuussa 1992 etukäteen sitoutui EY-säädäntöön hyväksyessään ”EY-liittymishakemuksen”.
Jo tässä etukäteissitoutumisessaan eduskunta menetti oikeudellisesti päätösvaltansa; lainsäädäntövallassa, hallinto- ja toimeenpanovallassa sekä tuomiovallassa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy Taustaselvityksen sivulta 154, otsikon
”EY:n oikeusjärjestys ja jäsenvaltioiden lainsäädäntö” alta:
”EY:n lainsäädännön päämuodot ovat asetus (regulation) ja direktiivi (directive). Asetukset voivat kohdistua EY:n toimielimiin, jäsenvaltioihin, yksilöihin ja yrityksiin. Ne ovat sellaisenaan sovellettavia säädöksiä kaikkialla EY-alueella. Asetukset eivät edellytä kansallisia voimaansaattamistoimia, eivätkä jäsenvaltiot edes saa ryhtyä sellaisiin toimiin.”
Kommentti: Tässä on syy, miksi uuden perustuslain 96 §:n mukaan eduskunta saa keskustella EU:ssa päätetyistä asioista, mutta ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä asiasta!
Käsi sydämelle silloiset jäsenyyden puolesta äänestäneet kansanedustajat; luitteko selonteossa ja liittymissopimuksessa mainitut asiat?
Eduskunta ei ole menettänyt vain päätösvaltaansa, vaan myös kasvonsa.
3. LEIKKAUSSYY NUMERO KOLME
Julkisen talouden leikkauksien syitä löytyy kauempaakin. Tämä kolmaskin syy liittyy Euroopan talousunionin valmisteluun. Kyseessä on Sorsan hallituksen aikainen valuuttalain (954/85) muutos. Kyseisellä valuuttalailla ja harjoitetulla vahvan markan politiikalla oli vakavat kansantaloudelliset seuraukset.
Miten lakiesitystä perusteltiin?
Ketkä olivat lain valmistelijoina?
Suomalaiset tiesivät ennen valuuttalain hyväksymistä, mitä oli tapahtumassa. Sen todistaa sitaatti Suomen silloisen (ainoan) EY-virkamiehen Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta:
”Vuonna 1984 alkoi uusi vaihe Suomen integraatiopolitiikassa. Mukana olleet tiesivät niin tapahtuvan, mutta laajemmin se jäi huomaamatta. Politiikan tekijöillä ei ollut mielessään mitään muuta kuin kauppapoliittisen kilpailuaseman turvaaminen muuttuvissa oloissa.”
Suomen valuuttalain muutoksella Suomi sopeutettiin yhdentyvän Euroopan tarpeita silmälläpitäen. EY-komissio esitti nimittäin 14.6.1985 Valkoisen kirjan, jonka mukaan oli toteutettava toimenpiteitä sisämarkkinoiden aikaansaamiseksi 1.1.1993 mennessä. Jäljellä olevat tekniset, hallinnolliset, verotukselliset yms. esteet sisämarkkinoiden toteutumiselle on poistettava. (Lähde: Eurooppa-tietoa: Euroopan yhdentymisen kronologia.)
Valuuttalain seurauksista kertoo professori Antero Jyrängin kirja Valta ja vapaus, Gummerus 1998, isbn 952-14-0036-6. Edellinen painos ilmestyi vuonna 1994.
Jyränki kertoo valuuttalain 954/85 muutoksen sivulla 93:
”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 - uuden valuuttalain (954/85) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin - asteittain päätti pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain osauudistushankkeet. Perustuslaki ei liioin estänyt tätä prosessia, johon liittyi laaja kansallisvarallisuutemme siirtäminen ulkomaille. Perustuslakien antama suoja on aina suhteellista ja valikoivaa."
Tämä viimeinen ei ole painoarvoltaan vähäisin, sillä sen seurauksena Suomeen tuli 1990-luvun alun lama, 400 miljardin markan valtionvelka, 60 miljardin markan pankkituki, kymmenet tuhannet konkurssit ja puoli miljoonaa työtöntä. Seurauksena oli julkisen sektorin leikkaukset, joista ei nousukauden aikana luovuttu.
Kaikki kolme julkisen talouden leikkausten syytä ovat yhteydessä toisiinsa ja ne koskettavat jokaista kansalaista. Julkista taloutta paikataan veronkorotuksilla ja leikkauksilla.
Julkisen sektorin taloudella ei olisi näin suuria vaikeuksia, jos Suomi olisi jäänyt ETA-jäseneksi. Antti Kuosmanen kertookin kirjassaan, että EY-jäsenyyden antama päätösvalta ei tarjonnut Suomelle materiaalista etua, sillä jo ETA-jäsenyys antoi Suomelle mahdollisuuden nauttia EU:n sisämarkkinoista. Kerrottiinhan tämä jo yllä, liittymislaissa HE 135 1994:
”Euroopan unionin jäsenyys aiheuttaa valtiontaloudelle huomattavia välittömiä menojen lisäyksiä ETA-sopimukseen verrattuna.”
Miksi keskeinen EY-virkamies ja maaliskuun alusta 2002 Ulkoministeriön Kauppapoliittisen osaston päälliköksi nimitetty Antti Kuosmanen ei halua kansalaisten lukevan kirjaansa? Oudointa kirjan hävittämisessä on se, että kirjan painattanut Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule otti kirjasta taloudellisen vastuun!
Jos Suomi ei olisi vuoden 1985 valuuttalailla vapauttanut rahamarkkinoita ja jo EFTAN jäsenenä 1.7.1990 mennyt mukaan EMUn 1. vaiheeseen ja kesäkuun alussa 1991 Ecu-kytkentään, olisi Suomessa asiat nyt paljon paremmin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ydinkysymys kaikille kansanedustajille ja maalisvaalien kansanedustaehdokkaille esitettäväksi on:
Milloin ja minkä lain hyväksyessään eduskunta on päättänyt, että Suomen itsenäisen valtiontalouden hoitoon käytettävä instrumentti ja Suomen Pankin päätösvalta luovutetaan ylikansallisen ja EU-jäsenmaista täysin riippumattoman EKP:n hallintaan ja hoitoon?
Mikä on kyseisen lain numero?
SALAISIEN ASIAKIRJOJEN AVAINHENKILÖT
Tämä puolestaan on edellisiin liittyvä nettikirjanen.
Suomen EU-ministeriryhmän SALAISET päätökset ovat pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993.
Tuossa kokouksessa sivuutettiin Suomen eduskunta ja perustuslaki.
Tallenna tämäkin nettikirjanen ja tulosta paperille. Pistä sana kiertämään!
Sisällön suhteen ei kommentoitavaa lienekään.
SALAISEN PÖYTÄKIRJAN AVAINHENKILÖT JA TAUSTA:
Avainhenkilöitä salaisen pöytäkirjan selvittämiseen ovat lehdistöneuvos Reijo Kemppinen Brysselistä, Päivi Luostarinen UaM:n EU-sihteeristöstä. Kemppinen antoi vinkin ko. kokouspöytäkirjan etsintään. Luostarinen puolestaan päästi julkisuuteen tietoja ko. pöytäkirjasta. Turkulainen Viljo Vuoristo pyysi 26.1.2000 kyseistä asiakirjaa, joka siihen saakka oli ollut vain luottamuksellinen.
KOKOUKSEN 16/93 AVAINHENKILÖT:
Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen. Salaista muistiota 1075 kokouksessa esitteli virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen. Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina ops Laajava ja eav Huhtaniemi.
Pöytäkirjassa on maininta:
"JAKELU EU-ministeriryhmä, virkamiestason EU-neuvotteluryhmä, osp Laajava, arkisto"
Muistiota 1075 ei jaettu ulkopuolisille, sillä muistion perään on kirjoitettu:
"TIEDOKSI:
Tasavallan Presidentti
JAKELU:
EU-ministeriryhmä
EU-neuvotteluvaltuuskunta
Arkisto"
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan saanut pöytäkirjoja ja muistioita nähtäväkseen eikä niistä tiedotettu kuin soveltuvin osin. Presidenttinä tolloin oli Mauno Koivisto.
Ulkoasiainministeriön virkamiehet Pertti Nummela ja Martti Favorin allekirjoittivat Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000.
Onko pöytäkirjassa muiden valtioiden kantoja, johon he vetosivat salassapitopäätöksessään?
Mikä oli heidän todellinen perusteensa pöytäkirjan salassapitoa koskien?
Toimivatko he yksin?
Oliko salauspäätöstä tehtäessä mukana UaM:n EU-sihteeristön päällikkö, edellä mainittu Eikka Kosonen?
Informoivatko ulkoministeriön virkamiehet presidentti Ahtisaarta ja pääministeri Paavo Lipposta ja silloista ulkoministeri Tarja Halosta salaamispäätöstä tehdessään?
Vanhan perustuslain (HM 33 §) mukaan presidentti johti tuolloin ulkopolitiikkaa. Joten Ahtisaaren varmaankin olisi pitänyt tietää salassapitoon määräämisestä. Samaten ulkoministeri Halosen, koska asia liittyi hänen ministeriöönsä. Lipposen puolestaan pitää pääministerinä olla tietoinen, mitä milloinkin tapahtuu.
Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin allekirjoittivat mielenkiintoisen lausunnon HELT001-5 15.2.2000 KHO:lle; julkistaminen saattaa heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä, lisäksi julkistaminen saattaa vaikeuttaa jäsenmaiksi haluavien maiden jäsenyysneuvotteluja. Tiesivätkö Ahtisaari, Lipponen ja Halonen, mitä lausuntoon kirjoitettiin?
Lisäksi Murto ja Favorin kertoivat antamassaan lausunnossa, että pöytäkirjan ohessa oleva liitemuistio 1075 on salainen.
Miksi he mainitsivat myös salattavasta muistiosta 1075, vaikkei sitä edes kysytty?
Pöytäkirja sisältää vain Suomen kansallisia päätöksiä, sillä ulkovallat mainitaan seuraavasti.
Kohta 3, ympäristö:
"Ministeri Pietikäinen katsoi, ettei ympäristöä koskevaa neuvottelulukua olisi suljettava vaan Suomen tulisi ajaa ratkaisuihin samanlaisia muutoksia kuin Ruotsi".
Kohta 4, alkoholimonopoli:
"- Ruotsin edellytetään suorittavan samanlaisen kirjeenvaihdon komission kanssa,"
Kohta 5:
"Todettiin, että Baltian vapaakaupan osalta Suomi voi ilmoittaa hyväksyvänsä EU:n ratkaisuehdotuksen."
Pöytäkirjassa ei siis ole ollenkaan ulkovaltasuhteisiin haitallisesti vaikuttavia asioita.
Salaamiseen on syynä liittovaltiokehitykseen johtavat Maastricht-aiheet.
1. Tekaistu EMU-varauma-muistutusvirke, jolla markka saatiin hävitettyä perustuslaista ilman lakia.
2. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä EU:n uusilta jäsenmailta vaatima yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen (YUTP) julistus, joka velvoittaa yhteiseen puolustukseen.
3. Sisä- ja oikeusasiat sovittuina poliittisina ja institutionaalisina asioina, johtavat yhteiseen perustuslakiin.
Kaikki kolme ohittivat eduskunnan perustuslaillisen päätöksenteon.
Vain muistiossa on ulkovaltasuhteita koskevia asioita: Olemme Itävallan vankeja. Suomi yrittää pidättäytyä YUTP-julistuksen ulkopuolella. Mutta muistiota ei edes tiedetty kysyä! Pöytäkirjan julkipäästäminen oli kimurantti asia.
Heitettiinkö muistio tarkoituksella likoon verukkeeksi, jotta todellakin voidaan sanoa, että julkistaminen heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä?
Sitä kysyttäköön Murtolta ja Favorinilta.
Se, että julkistaminen saattaa heikentää jäsenmaiksi haluavien jäsenyysneuvotteluja, pitää paikkansa, kun kyseiset maat saavat kuulla millaisella huijauksella operaatio Suomessa hoidettiin!
KHO: PÖYTÄKIRJA ON SALASSA PIDETTÄVÄ
KHO vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608. KHO otti kuitenkin myös substanssiin kantaa muuttamalla salassapitoargumentteja! Pöytäkirja ja liitemuistio 1075 ovatkin salassapidettävä 24 §:n 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan, eikä toisen kohdan mukaan kuten ulkoministeriö oli päättänyt salata asiapaperit. KHO:n mukaan kysymyksessä on poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestäminen Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken.
- Niinpä tietenkin, poliittisesta päätöksestä eduskunta sivuuttaen talous- ja rahaliitossa on kysymys!
KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa.
Rautamaa, Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista pöytäkirjan luiskahtamisesta sekä myös sen, että KHO:n pitäisi antaa päätös, jolla pöytäkirja määrätään julkiseksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa: KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä. KHO:n tuomarit kuitenkin uskoivat, että kysymyksessä on vain bluffaus. KHO uskalsi siis muuttaa salassapitoargumentteja.
Koska salassapitoargumentit muuttuivat, Viljo Vuoristo halusi tarkistaa asian. Vedoten argumenttien muuttumiseen hän pyysi jälleen pöytäkirjaa. Niinpä Ulkoministeriön virkamiehet Jyrki Paloposki ja Martti Favorin allekirjoittivat 10.11. 2000 ilmoituksen HELD-364-49, että KHO:n päätöksen mukaan pöytäkirja on salassapidettävä.
Puhemies Riitta Uosukainen tietää asiasta. Hän sai kansanedustaja Sulo Aittoniemen tekemän KIRJALLISEN KYSYMYKSEN 496/2001 vp. Kysymys leimattiin saapuneeksi Valtioneuvostoon 10.4.2001. Ulkoministeri Erkki Tuomioja tutki pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidettävyyttä ja totesi ministerin vastauksessa HELD2064-9, ettei salassapitoon ole enää aihetta.
Voiko ministerin vastaus kumota KHO:n ratkaisun?
Ulkoasiain ministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000 jälkeen ei ole tapahtunut mitään sellaista, johon vedoten pöytäkirja olisi voitu julkistaa. Ainoana syynä tietenkin on kiusallinen salaaminen, Suomihan teki peräti yhden julistuksen ja senkin avoimuudesta!
Käyttikö Tuomioja ministerin vastauksessaan sitä toimivaltaa, joka Tarja Halosella olisi 26.1.2000 ollut?
Tuomioja sekaantui mielenkiintoisesti asianosaiseksi ministerin vastauksellaan. Satakunnan Kansassa 10. ja 16.5. 2001 olleen haastattelun mukaan Tuomioja ei olisi kunnolla lukenut ko. pöytäkirjan salassapitoon liittyviä asioita tai sitten Tuomioja näki tilaisuutensa koittaneen maksaakseen potut pottuina. Viimemainittu on todennäköisempää.
Ensinnäkin haastattelusta käy ilmi, ettei Tuomioja huomannut seuraavia asioita: salassapitoon ryhtymisajankohtaa, KHO:n salassapitoargumenttien muuttamista (substanssi) eikä sitä, että asiaa oli useammankin kerran tarkastettu.
Toimittaja Maarit Raunio nimittäin kysyi Tuomiojalta:
- Eikö ole ristiriitaista, että viime syksynä KHO vahvisti ulkoministeriön päätöksen salassapidosta?
Tähän Tuomioja vastasi: - Korkein hallinto-oikeus ei ota substanssiin kantaa vaan siihen, onko ministeriö tehnyt toimivaltansa puitteissa aikanaan sen päätöksen.
Toimittaja jatkoi:
- Voiko asiakirjojen julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan nojalla tehdä kaksi täysin vastakkaista päätöstä?
Tuomioja vastasi:
- No, on aikatekijä otettava huomioon. Aikanaan vuonna 1993 neuvottelujen ollessa kesken on varmasti ollut perusteita, että tämä on pidetty salassa. Silloinhan se salassapitopäätös on tehty. Sitä vain ei ole tullut tarkistettua sen jälkeen. Ei ole enää mitään perustetta olemassa.
Tuomioja ei siis tiennyt, tai ei ollut tietävinään, että pöytäkirjaa oli ryhdytty salaamaan vasta vuonna 2000, eikä sitäkään, että pöytäkirjaa oli tarkastettu:
- positiivisin tuloksin jo 1.12.1999 ja 20.1.2000
- negatiivisin tuloksin 21.1.2000 ja 26.1.2000 ja vieläpä KHO:n ratkaisun jälkeenkin 10.11.2000.
Herää kysymyksiä: Lukiko Tuomioja paperit todella huonosti?
Vai näkikö hän poliittisen tilaisuutensa koittaneen ja maksattaa potut pottuina?!
OIKEUSKANSLERIN VIRASTO:
Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ja esittelijä Risto Hiekkataipale tietävät asiasta, sillä ote salaisesta pöytäkirjasta on toimitettu heinäkuussa 2000 myös oikeuskanslerin arkistoon. Oikeuskansleria pyydettiin tutkimaan mm. salaiseksi määrätyn pöytäkirjan yhteyden perustuslakivaliokunnan syksyllä 1994 saamaan valheelliseen EMU-selontekoon. Lisäksi oikeuskanslerille kerrottiin, että muutkin pöytäkirjassa hyväksytyt Maastricht-aiheet ovat perustuslainvastaisia.
Apulaisoikeuskansleri Pasanen vastasi, että oikeuskanslerille lähetetty pöytäkirjaote kokouksesta 16/93 20.12.1993 ei sisällä kirjoituksessa mainitusta asiasta sellaista oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan alaan kuuluvaa uutta tietoa tai selvitystä, jonka perusteella asiassa voitaisiin päätyä toisenlaiseen ratkaisuun kuin mitä samaa asiaa koskevaan aikaisempaan kanteluun drno 226/1/97 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen antamassa ratkaisussa on ilmoitettu.
Tuolloin Pasanen oli vastannut, että Emu-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua!
Mainittakoon, että Pasasen aikaisemmin antama vastaus koski kantelua, jossa pyydettiin tutkimaan vuosien 1994-1997 aikana tapahtuneita perustuslakirikkomuksia. Nyt oli kuitenkin kysymyksessä kaksi aivan uutta asiaa; salaiseksi määrätyn kokouspöytäkirjan 16/93 20.12.1993 yhteyden tutkiminen perustuslakivaliokunnan saamaan valheelliseen EMU-varaumaan ja vuoden vaihteessa 1991-1992 junailtu supistettu perustuslain säätämisjärjestys tienä liittymissopimuksen hyväksymisessä ilman kiireelliseksi julistamista.
Esittelijä Hiekkataipale ei vastausta antaessaan innoissaan huomannut kysyttyjen asioiden oleellista aikaeroa, vaan kytki vastaukset toisiinsa. Hiekkataipale halveksi tavallista kansalaista vastauksellaan, mutta kaivoi huomaamattaan kuopan Pasasen ja itsensä alle!
Lopuksi:
Tämä kirjoitus perustuu olemassa oleviin dokumentteihin. Kyseiset dokumentit ovat kaikkien nähtävillä kotisivulla www.satanen.com. Vasemmassa laidassa on painike ”Salaiset EU-pöytäkirjat”. Painikkeessa ”Vaalipetos” kerrotaan lisää Ahon hallituksen huijauksen taustasta. Myös ylempänä olevat painikkeet antavat lisätietoa monista asioista.
Jokainen kansalainen voi pyytää tässä kirjoituksessa mainituista (ja em. kotisivulle skannattuista) asiakirjoista kopioita kyseisistä virastoista.
Kirjoitus helpottaa tutkivan journalistin työtä. Kysymykset puolestaan herättävät ajatuksia.
Teet hyvää työtä näiden valtavien valheiden paljastamiseksi. Vierailin satanen.com sivuilla ja ne vaikuttivat hyvin mielenkiintoisilta. Pitääpä tutustua paremmin.
Lukekaa satanen.comin pääsivun vasemmasta reunasta myös ylempänä olevat nettikirjat:
Harmaa painike: ”Nettikirja: Miten Suomi luopui markasta?”
Punainen painike: ”Suomalainen salaliitto”
Musta painike: ”Jatkokertomus salaliitosta”
Alempana olevan punaisen painikkeen "Salaiset EU-Pöytäkirjat" asiakirjatausta löytyy klikkaamalla pääsivulta kohtaa ”uutiset”, ja sen jälkeen kohdasta ”SataSeudun pääkirjoitukset”.
Asiaa löytyy seuraavista:
pääkirjoitus: Kansanäänestys kruunuista ja markoista! 11.10.2000
pääkirjoitus: Salainen pöytäkirja 25.10.2000
pääkirjoitus: Suomalaisuuden lippu liehumaan Snellmanin päivänä! 9.5.2001
Lukekaa myös viimeiset pääkirjoitukset. Varsinkin "Evankeliumi.Nyt".
Kirjoittaja on ajan hermolla oleva journalisti!
Tuon kaiken voisi sanoa hyvinkin lyhyesti, mutta kun jotkut kaipaavat aina lisää ja lisää näyttöä. No, sitähän piisaa. Lama-ajoista onkin kehitteillä kokonainen kirja. Ne, jotka ovat lamat, eurokunnot, työttömyydet, yrityksensä konkurssit ja maatilansa diretkiivi ja byroktiivipöhöt itse omissa nahoissaan kokeneet, eivät sen kummenpia vakuutteluja kaipaa.
Tiedän salaiset asiakirjat sattuneista syistä.
Minäkin olen salaisten asiakirjojen asianosainen, mutta en halua valtakunnan julkisuutta osakseni.
Toimin nöyrällä mielellä. Harkinnan jälkeen katsoin parhaaksi kirjoittaa näin:
Asiakirjat löytyvät kaikkien nähtäväksi kotisivulta satanen.com skannattuna.
Kotisivun pääsivun vasemmasta alareunasta löytyvät painikkeet ”Salaiset EU-pöytäkirjat” ja ”Vaalipetos”.
Ensin mainitusta löytyy ko. asiakirjojen kulku Ulkoministeriön salassapitopäätöksestä 26.1.2000 KHO:n ratkaisuun ja Tuomiojan ministerinvastaukseen (27.4.2001), jolla asiakirjat lopulta saatiin vapauteen.
Sitä satanen.comissa ei ole kerrottuna, että sain otteen pöytäkirjasta 16/93 jo 1.12.1999. Samana päivänä, jolloin uusi julkisuuslaki, jolla ko. paperit 26.1.2000 määrättiin salaisiksi.
Satanen comin asiakirjoissa oleva Viljo Vuoristo, joka kertoi Ahon huijauksesta minulle jo aikaisemmin, sai minulta ko. otteesta kopion.
Hän kysyi 26.1.2000 pöytäkirjaa ulkoministeriöstä, kun kuuli, että se oli evätty eräältä kansanedustajalta 21.1.2000.
Mitä sitä ennen tapahtui?
Presidenttiehdokas Esko Aho oli tuona päivänä 1.12.1999, jolloin ote pääsi luiskahtamaan arkistosta, Satakunnan komeimmassa auditoriossa, Huittisten Risto Ryti –salissa. Aho sai noin 150 hengen yleisön läsnäollessa kuulla oman ”neuvoteltaessa todetun ” EMU-varaumapöytäkirjansa paljastuneen.
Niinpä Aho unohti kokonaan kirjoittaa päiväkirjaansa tästä Ryti-salin tapahtumasta. Ahon presidentinvaalikampanjasta Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro kirjoitti kirjan ”Kolme kierrosta”. Ne päiväkirjat, jotka Aho opiskeluaikaiselle ystävälleen Kontrolle kirjan lähdeaineistoksi antoi, eivät ole Ahon todelliset päiväkirjat.
Miksi presidenttiehdokas Esko Aho unohti komean Huittisten Koulutus- ja kulttuurikeskuksen auditorion, joka rakennettiin huittislaisen presidentin Risto Rytin mukaan nimetyillä piirustuksilla?
Olen Huittisissa jonkin verran tunnettu henkilö. Kysyin ensimmäisenä yleisöpuheenvuoron käyttäjänä Aholta muutaman kysymyksen. Ensimmäinen kysymys kuului: ”Mikä on Suomen Hallitusmuodon mukainen rahayksikkö?”
Aho meni hiljaiseksi ja katseli lattiaan. Yleisö ihmetteli, miksi Aho ei vastaa. Tivasin Aholta vastausta. Tämän jälkeen Aho vastasi
hiljaisella äänellä katse alaspäin suunnattuna: ”Se on markka”.
Eikös Ahon vastauksen olisi pitänyt olla euro, koska eduskunta oli huhtikuussa 1998 niin ”päättänyt”. Näin suomalaisille on uskoteltu.
Sanoin Aholle: ”Markka se todellakin on. Seuraavaksi kysynkin, mihin kokouspöytäkirjan tekstin sanoihin liittyen eduskunnalle uskoteltiin, että hallitus ja eduskunta saavat aikamaan päättää talous- ja rahaliittoon osallistumisesta?”
Aho vastasi: ”Tuota, nyt en tiedä, mitä tarkoitatte”.
Kerroin Aholle, että Reijo Kemppinen mainitsi kirjassaan Suomen ainoan EMU-varaumaan viittaavan olevan eräässä pöytäkirjassa. Sitä etsittiin monta viikkoa Eduskunnan Tietopalvelun kautta. Ote tästä kokouspöytäkirjasta on tänään puoli yhdentoista jälkeen saapunut faksilla eduskunnasta. EMU-varaumaan viittaava teksti lukee EU-ministeriryhmän kokouksessa 16/93 20.12.1993. Sen kuudes pykälä muistutusvirkkeineen kuuluu näin:"
Katsokaapa satanen.comista, miten tuo pykälän teksti kuuluu!
Kysyin Aholta: ”Muistaakos silloinen pääministeri Aho, ketkä tuossa kokouksessa olivat mukana?”
Aho seisoi yleisön edessä kuin suolapatsas eikä vastannut kysymykseeni. Sen sijaan Aho sanoi: ”Asia on oikein päätetty ja teidän täytyy tyytyä eduskunnan enemmistön päätökseen niin kuin demokratiassa on tapana”.
Jatkoin Aholle: ”Tästä asiasta ole eduskunnan enemmistöä eikä vähemmistöä, koska hallitus ei ole antanut eduskunnalle lakiesitystä. Kyseisen kuutospykälän tekstin perusteella eduskunta uskoi saavansa päättää asiasta liittymislain ulkopuolella myöhemmin. Mutta Lipposen hallitus ei kuitenkaan antanut asiasta erillistä lakiesitystä, jonka eduskunta edellytti saavansa. (Lipposen I hallitus kirjoitti tuon erillisen lakiesityksen hallitusohjelmaansakin, ks. satanen.com!)
Tässä on syy, miksi Suomen hallitusmuodon
mukainen raha on edelleen markka, eikä euro”.
Nyt Ahon suusta pääsivät sanat: ”Emuun meno olikin perustuslakiin liittyvää kikkailua”. Sammakon suustaan päästettyään Aho osoitti
edessään istunutta ennestään tuntemaansa henkilöä ja sanoi: ”Seuraava kysymys siinä!”
Tämä henkilö ylisti Ahoa ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.
Seuraavan puheenvuoron käytti eräs henkilö, joka oli takertunut Ahon mainitsemaan perustuslakikikkailuun: ”Eihän perustuslakia voi kikkailla. Miksi se sitten on olemassa, jos sitä kikkailla voi?”
Aholle välähti vastauksena mieleen Suomen itsenäisyyden alkuhistoria, jolloin kaavailtiin kuningaskuntaa, mutta tasavaltahan Suomesta tuli.
Otetaanpa seuraava kysymys! Aho jatkoi.
Kun tilaisuus päättyi, yleisö ei suuremmin taputtanut Aholle.
Seuraavan päivän Satakunnan Kansassa Huittisten toimituksen esimies kertoi, että Aho sai Ryti-saliin tullessaan kosolti tuhdimmat aplodit kuin pois lähtiessään.
Niinpä. Yleisö huomasi, ettei Aholla ole puhtaat jauhot pussissa.
Noin tunti vaalitilaisuuden tilaisuuden jälkeen paikallisen RadioTuplan toimittaja päästeli eetteriin, että muutamat kysymykset, jotka liittyivät EU:hun ja Emuun mukaan menoon, Aho
kuittasi perustuslakiin liittyväksi kikkailuksi ja asia tulikin sillä selväksi.
Ostin RadioTuplalta referenssikopion.
Tunnemme kyseisten toimittajien kanssa toisemme. He eivät tietenkään voineet lähteä enempää mollaamaan varteenotettavaa vaihtoehtoa.
Olen ensimmäinen tavallinen kansalainen, joka sai nähdä nämä paperit kokonaisuudessaan 9.5. 2001, sen jälkeen, kun ulkoministeri Erkki Tuomioja kansanedustaja Aittoniemen kirjallisen kysymyksen jälkeen päätti vapauttaa ko. asiakirjat, jotka 17.10.2000 tehdyllä KHO:n ratkaisulla.
Satakunnan Kansa yritti herätellä asiaa, kun Tuomioja oli asiakirjat vapauttanut.
Valtamedia ei kuitenkaan uskalla tehdä mitään. Ei, vaikka asiaa esittelee lihana ja verenä. Yksikään valtamedian toimittaja ei tunnu uskaltavan avata peliä.
Asiasta tietävät kansalaiset odottavat, että joku muu hoitaa asian heidän puolestaan.
Koska tiedän tämän monimutkaisen asian syyt, kerron siitä netissä.
Tutkimisesta:
Oikeuskanslerin tehtävä on valvoa hallituksen toimia. Niinpä jo KHO-prosessin aikana oikeuskansleria pyydettiin tutkimaan EMU-asia, mutta oikeuskansleri totesi, että EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua.
Vastaus on kummallinen! Oikeuskanslerin tehtävähän on nimenomaan valvoa hallituksen toimia!
Eduskunta ja sen perustuslakivaliokunta ovat ne, jotka voivat asiaa tutkia. Mutta tästä eduskunnasta ei löydy sellaista tahtoa, koska
lähes kaikkien puolueiden edustajat ovat ”nahkurin orsilla”. Tuskin seuraavastakaan.
Kysymyksiä:
Päiväkirjassaan "Kolme kierrosta" Aho kertoo 2.12.1999: "Olin umpiväsynyt".
Miksi Aho oli väsynyt?
Miksi Aho aikoi lähteä Harvardiin opiskelemaan?
Opiskelemaan eduskunta ei Ahoa päästänyt, mutta yliopiston opettajaksi eduskunta antoi luvan mennä.
Miksi Aho lähti hakemaan etäisyyttä politiikasta, vaikkei tiennyt, mitä tekisi?
Tammikuun lopulla Mauri Pekkarinen oli soittanut kansanedustajakollegalleen ja ihmetteli pöytäkirjan salassapitoa.
Pekkarinen oli tuossa samassa kokouksessa sisäministerin ominaisuudessa mukana, vaikkei EU-ministeriryhmään kuulunutkaan. Hän ei tiennyt, mistä oli kysymys. Syksyllä 2001 Keskusta teki muurin, johon Aho törmäsi.
Vasta tuolloinko Keskustalle (Pekkariselle) valkeni Ahon huijaus?
Aho saapui yllättäen juhannuksen alla eduskuntaan. kukaan ei kertonut Aholle, mitä asiakirjoille "Harvardin aikana" oli tapahtunut.
Syyskesällä 2001 Aho sai tietää. Pekkarinen tarjosi Aholle omaa paikkaansa Suomen Pankistakin, tunnetuin seurauksin.
Anneli Jäätteenmäen uudessa kirjassa, jonka Satakunnan Kansan toimittaja äskettäin esitteli, Ahon muuri on Keskustalle ”arka paikka”.
Lopuksi:
Ainoa keino on kirjoittelulla herättää yleistä keskustelua, jotta media kansan ”painostuksella” lopultakin kertoisi asiasta. Aivan kuin Sonera-kirjalla tehtiin.
EU-jäsenyys ei ole välttämätön. Etan ja EU:n eduista ja haitoista on vaiettu. Pitää muistaa, että Suomi on jo Eta-jäsen.
Eta, jossa Norja on, turvaa kyllä taloudelliset edut. Poliittisiin etuihin ei kannata edes tuijottaa, koska Suomen EU-vaikutusmahdollisuus
on minimaalinen.
Uutta tietoa nettikirjana, vieläpä kansanedustaja Juha Korkeaojan (kesk) tunnustus.
Siis uusi nettikirja:
SALAINEN PÖYTÄKIRJA ON TODISTE SILLE, ETTEI
LAKIA MARKASTA LUOPUMISEKSI EI OLE!
Tämä asia ei ole minkään ääri- eikä protestiliikkeen, ei myöskään vähemmistön asia.
Kysymyksessä on koko Suomen kansan asia:
VALTIOPETOS JA HALLITUSMUOTOON MERKITYN MARKAN LAITON HÄVITTÄMINEN ILMAN EDUSKUNNAN HYVÄKSYTTÄVÄKSI ANNETTUA LAKIA!
Kysymys ei ole pelkästään sanasta markka, vaan itsenäisen valtion valtiontalouden instrumenttien luovuttamisesta ylikansalliselle
päätöksentekoelimelle ydinkysymyksellä:
Millä tallennenumerolla on taltioitu eduskunnan hyväksymä laki, jolla
Suomen valtiontalouden instrumentit ja itsenäinen päätöksenteko sekä Suomen Pankin kansallinen päätösvalta ja valuuttavaranto luovutettiin EU-jäsenmaista täysin riippumattoman EKP:n hallintaan ja hoitoon?
Mitä kirjoittaakaan emeritusprofessori Antero Jyränki:
” Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa, eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin.
Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-89 – uuden valuuttalain(954/85) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin – asteittain päätti pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään luultavasti paljon enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain osauudistushankkeet. Perustuslaki ei liioin estänyt tätä prosessia, johon liittyi laaja kansallisuusvarantomme siirtäminen ulkomaille. Perustuslakien antama ”suoja” on aina suhteellista ja valikoivaa.
Muutenkin on syytä välttää sellaisia uskomuksia, että yhteiskunnallisia valtasuhteita voitaisiin kovin paljon muuttaa perustuslain säädöksin. Erityisesti suuret valtasuhteiden muutokset tapahtuvat ensin muilla yhteiskunnan tasoilla – ja vasta sitten, jos silloinkaan, ne kirjataan perustuslakiin.”
Edellä oleva sitaatti on professori Antero Jyrängin kirjasta ”Valta ja vapaus”, s. 93, Helsinki 1998, ISBN 952-14-0036-6.
Jyränki kirjoitti kyseisen kirjan 1. painoksen jo 1994.
Jokaisen suomalaisen jokapäiväiseen elämään vaikuttaneet asiat aloitettiin Suomessa siis jo 1980-luvulla valuuttalain muutoksella, sitä seuranneella lamalla, pankkituella ja satojen miljardien markkojen ulkomaanvelalla. Lisäksi kysymyksessä oli kansallisvarallisuuden karkaaminen valtion rajojen ulkopuolelle.
Asian selvittäminen ei ole kansan eikä eduskunnan häpeä – vaan poliittisen eliitin ja sen suojelijoiden häpeä.
Jos mieleesi tulee ajatus "Totta, mutta ei sille mitään enää voi", ajatuksesi on väärä, sillä uudenkin perustuslain mukaan valtiovalta
Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Suomen Ulkoasiainministeriö ryhtyi 26.1.2000 salaamaan pöytäkirjaa, jonka kuumin sisältö paljastui jo 1.12. 1999!
KHO vahvisti 17.10.2000 salassa pitämisen!
Erkki Tuomioja käveli 27.4.2001 KHO:n ratkaisun yli.
Satakunnan Kansan toimittaja Maarit Raunio (SK 10. ja 16.5. 2001) haastatteli ulkoministeri Tuomiojaa: "Miten salaisesta tuli julkista,
Tuomioja?".
Raunio kysyi Tuomiojalta:
"EU-ministeriryhmä totesi 20.12.1993 mm. että kansalliset päätökset osallistumisesta Emun kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Harhautettiinko tällä "varaumalla" eduskuntaa, kuten jotkut katsovat?"
Kysymykseen Tuomioja vastasi:
"Sitä pitää kysyä niiltä, jotka ovat tuolloin olleet tätä mahdollista harhautusta tekemässä, edellisen edelliseltä hallitukselta".
TUOTA PITÄÄ KYSYÄ AHOLTA!!!
Helsingin Sanomat kävi Ulkoasiainministeriössä lukemassa Tuomiojan vapauttamat asiapaperit ja EY/EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirjat.
Toimittaja Unto Hämäläinen kirjoittaa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 1.9.2001 seuraavaa:
” ”Tulevana Emun osapuolena olemme kiinnostuneita osallistumaan tähän keskusteluun”, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen
ilmoitti heti neuvottelujen alussa. Salolaisen lause osattiin lukea Brysselissä oikein. Sen merkitys oli: antautuminen ehdoitta. Suomi ei tulisi asettumaan poikkiteloin Emun rakentamisessa. Markasta ei tarvinnut edes neuvotella. Tähän viittaa myös EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirja-aineisto vuodelta 1993. Äskettäin ulkoministeri Erkki Tuomioja päätti vapauttaa salaiset pöytäkirjat liitteineen. Niiden perusteella Emuun liittymisessä Suomi ei edes yrittänyt poikkeuksia.
”Kyseessä olikin Emun osalta ennen kaikkea poliittinen valinta:
haluttiinko mukaan vai ei. EU:n jäseneksi pyrkivän maan kannalta ei tietenkään voinut tulla kyseeseen näin keskeisen EU:n päämäärän kyseenalaistaminen, joten ainoa käyttökelpoinen vastaus oli myönteinen”, arvioi neuvottelija Antti Kuosmanen, suomalainen huippudiplomaatti, joka on julkaissut tähän asti tarkimmat muistiinpanot jäsenyysneuvotteluista. Kuosmasen arvion taustaksi kannattaa muistaa se, että hän jostain syystä osti kustantajalta 233-sivuisen Suomen tie EU:n jäseneksi -kirjansa koko painoksen heti sen ilmestymisen jälkeen. Kirjaa ennätettiin myydä kirjakaupoissa vain muutama kappale. Kuosmanen kertoo tuhonneensa koko painoksen.”
Onpa todella omituista, että kirjoittaja ostaa kirjoittamansa kirjan koko painoksen ennen kuin se ehtii myyntiin. Kuosmanen kuului virkamiehenä Suomen jäsenyysneuvottelujen neuvotteluvaltuuskuntaan. - Tulikohan kirjaan kirjoitettua liian arkaluontoista tekstiä liittymisneuvottelujen ajalta?
KANSANEDUSTAJAN TUNNUSTUS:
Ei markasta luopumisesta ei ole lakia!
Kokemäellä ilmestyvä SataSeutu-lehti uutisoi 26.9. 2001 eurosta laittomana maksuvälineenä.
Episodi tapahtui Kokemäen kaupunginvaltuuston 90-vuotisjuhlakokouksessa, jonka tapahtumia lehti uutisoi otsikolla:
”Kansanedustaja tyrmäsi tylysti rivivaltuutetun: Euron tulo maksuvälineeksi kirvoitti väittelemään valtuustossa”.
Kansanvallan puolesta ryhmän Mikko Laiho olisi halunnut siirtää euroon siirtymisasian seuraavaan kokoukseen, jotta vastaus euroon siirtymisen laillisuudesta tulisi selvitetyksi.
” - En halua provosoida juhlakokousta, mutta haluan tiedustella, onko Eurolaillinen maksuväline Suomessa, sanoi Mikko Laiho (sit).
Kansanedustaja Juha Korkeaoja tyrmäsi Laihon toteamalla, että eurosta päättäminen on kuulunut eduskunnalle eikä Kokemäen valtuustolle. Eduskunta on tehnyt eurosta kansanvaltaisen päätöksen, vaikka hän onkin eduskunnan jäsenenä sitä vastustanut. Korkeaoja piti Laihon papereita loogisesti virheellisinä, vaikka ei ollut niitä nähnytkään. Myöhemmässä puheenvuorossaan Korkeaoja muutti käsitystään ja korjasi vain luulevansa, että Laihon papereissa on loogisia virheitä.”
Uutinen on ollut kokonaisuudessaan nähtävillä SataSeutu-lehden kotiosoitteesta www.satanen.com, pääsivun uutispainikkeen kautta paikallisuutisiin, josta löytyy em. ”Euron tulo maksuvälineeksi kirvoitti väittelemään valtuustossa”.
Laiho ei saanut mahdollisuutta perustella euron laittomuutta, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Kivenmaa (SDP) kutsuvieraiden kakkukahville pääsyä jouduttaakseen kopautti nuijalla pöytään ja sanoi, että Laihon täytyy ymmärtää siirtyä asiaan.
Mainittakoon, että kyseisessä pykälässä oli kysymys eurotaksoituksesta. Koska Juha Korkeaoja oli käyttänyt kansanedustajan arvovaltaa puheenvuorossaan ja asetanut Laihon paperit kyseenalaisiki ei kukaan tohtinut kannattaa Laihon ehdotusta.
Laiho tiesi Ahon tekaistusta EMU-varaumasta, lisäksi Laiho oli juuri ennen kokousta saanut haltuunsa pöytäkirjoja, joista selvisi, että Ahon hallituksen aikana EY-neuvotteluja varten perustettu virkamiesryhmä oli kokoontunut seitsemän kertaa ennen kuin presidentti
Koivisto 25.1.1993 nimitti ko. ryhmää ja yhdeksän kertaa ennen neuvottelujen avaamista 1.2.1993. EY-virkamiesryhmän pöytäkirjan mukaan EMU:a koskeva osuus oli virkamiesten Antti Satulin ja Lasse Aarnion tehtävänä. Ryhmän tehtävä oli myös oli Suomen EY-neuvottelujen avauslausunnon luonnostelu. Kenen mandaatilla kyseinen virkamiesryhmä huseerasi? Ei ainakaan eduskunnan tekemällä päätöksellä.
Laiho olisi vain ehdottanut eurotaksoitusasioiden siirtämistä seuraavaan kokoukseen ilmenneiden asoiden tutkimiseksi, koska markasta luopumisesta ei ole olemassa eduskunnan hyväksymää lakia.
Kyseisestä episodista kertoi myös Kokemäellä ilmestyvä Sydän-Satakunta-lehti: Päätoimittaja Timo Simula kirjoitti ”Lehtitalon
lehterillä” 20.9.2001 seuraavasti:
”Kansanvallan puolesta taisteleva Laihon Mikko oli vähällä järjestää kunnon show`n, kun päätti esittää kaikkien europykälien käsittelyn
siirtämistä. Miehellä oli uutta tietoa, joka voi vaikuttaa niin, ettei koko eurohömpötys ala Suomenmaassa vuodenvaihteessa. Muu valtuusto ei asiasta innostunut, joten Mikkokin lupasi vaieta ”yleisen järjestyksen nimissä”. Ei Laiho ilmantukea jäänyt. Moni hymisteli, ettei europäätöksiä ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty, mutta eipä Kokemäen valtuusto tälle asialle paljon mahtaisi, vaikka haluaisikin”.
Asia herätti Kokemäellä melkoista julkisuutta Mikko Laihon välittömästi kokouksen jälkeen kirjoittamalla puolen sivun kokoisella yleisönosastokirjoituksella, joka oli em. Sydän-Satakunta-lehden kanssa samana päivänä ilmestyneessä Jokilaakso-lehdessä. Kirjoituksessa oli kiperiä kysymyksiä Juha Korkeaojalle.
Kansanedustaja Korkeaoja ei vastannut Laihon lehdessä esittämiin kysymyksiin. Vasta edellä siteerattu SataSeutu-lehden viikkoa myöhemmin kertoma uutinen valtuuston kokouksen tapahtumista sai Korkeaojan kertomaan markasta luopumisesta tarkemmin.
MARKASTA LUOPUMISESTA EI OLE OLEMASSA LAKIA
Korkeaoja otti yhteyttä SataSeutu-lehden päätoimittajaan, jotta voisi kertoa markan hävittämistä koskevasta päätöksenteosta.
24.10. 2001 ilmestyneessä SataSeutu-lehdessä Korkeaoja kertoi jääneensä vähemmistöön omasta rahasta päätettäessä. Haastattelussa Korkeaoja totesi ydinasian markasta luopumisesta:
”Asiasta ei ole erillistä lakia. - Olen kuitenkin omaksunut kannan, että jäin vähemmistöön tässä asiassa ja olen tyytynyt enemmistön päätökseen. Demokratiassa toimitaan tällä tavalla, vaikka päätökset eivät olisi aina oman kannan mukaisia. Eduskunnan pöytäkirjoista löytyy asiasta jättämäni eriävä mielipide vuodelta 1998. Päätöksen parlamentaarisuutta voi oikeutetusti arvostella, sillä markasta luopuminen olisi pitänyt päättää toisella tavalla vuosina 1997-98”.
SataSeutu-lehdessä ollut Korkeaojan haastattelu kokonaisuudessaan on ollut nähtävissä satanen.com:ssa em. paikallisuutisissa.
Uutisessa on Korkeaojan kertomana kaksi ydinasiaa:
”Markasta luopumisesta ei ole lakia” ja
”Päätöksen parlamentaarisuutta voi oikeutetusti arvostella.”
Korkeaoja jättää kertomatta, että hän muiden kansanedustajien mukana allekirjoitti kesällä 1994 kirjallisen kysymyksen, joka koski
liittymissopimuksen hyväksymistä VJ 69 §:n mukaisesti 2/3 enemmistöllä. Ko. kansanedustajat olivat sitä mieltä sopimus pitäisi hyväksyä VJ 67 §:n mukaisesti 5/6 enemmistöllä.
Tästä asiasta Korkeaoja vaikeni, koska silloisen oikeusministerin Anneli Jäätteenmäen vastaus ko. kysymykseen saattaa Jäätteenmäen EMU-sotkun selvittelyssä ikävään valoon.
SataSeutu-lehden uutisessa Korkeaoja viittaa vain vuosien 1997 ja 1998 tapahtumiin. Eriäviä mielipiteitään Korkeaojan ei olisi tarvinnut tuolloin enää tehdä, jos eduskunnalle olisi kerrottu, että liittymissopimus merkitsee myös markasta luopumisen ja ettei eduskunta koskaan tule saamaan asiasta lakiesitystä!
Kommentit Korkeaojan lausumiin:
- Voiko eduskunta tehdä kansanvaltaisen päätöksen hallitusmuotoon merkityn markan hävittämisestä ilman hallituksen antamaa lakiesitystä?
- Onko demokratiaa, ettei hallitus anna eduskunnalle lakiesitystä?
- Myös Ahon hallituksen parlamentaarisuutta pitää arvostella, silloinhan ko. lakiesitys eduskunnalle olisi pitänyt antaa!
JOKAISEN KANSALAISEN VELVOLLISUUS
on vaatia kansanedustajilta, että ilmenneet seikat otetaan tutkittaviksi.
Koska peruskysymys on eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan tietoisesta harhauttamisesta, asia on korjattavissa. Sotkun tutkimiseen ei tarvita "perustuslakituomioistuinta" eikä minkään ulkovallan oikeusapua.
Eduskunnan on otettava asia käsittelyyn. Eduskunnan on tutkittava, miten se syksyllä 1994 tuli harhautetuksi.
Valtiopetokselliseen toimintaan on osallistunut monen puolueen henkilöitä. Puolueiden pitää puhdistaa pesänsä!
Tämä kirjoitus ei ole kannanotto EU-jäsenyyden haittoihin tai hyötyihin, vaan selvitys siitä, miten Suomen liittäminen EU:n jäseneksi tehtiin perustuslakia rikkoen.
Kriittisesti tähän kirjoitukseen suhtautuvien kannattaa miettiä vastaukset seuraaviin kysymyksiin. Riippumatta siitä, ketkä valtiopetokseen ovat osallistuneet, onko mielestäsi oikein, että
1. Suomen markka hävitetään ilman eduskunnan hyväksymää lakia?
2. Suomen Ulkoasianministeriö ryhtyi salaamaan EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12. 1993 pöytäkirjaa 16/93?
3. KHO katsoi päätöksessään, että pöytäkirja on salassapidettävä?
4. oikeuskansleri jätti tutkimatta salassa pidettävän pöytäkirjan yhteyden perustuslakivaliokunnan saamaan valheelliseen EMU-selontekoon?
5. perustuslakivaliokunnan harhauttamiseen tarkoitettua EMU-varaumaa ei saisi tutkia?
6. hallituksen iltakoulussa, EY/EU-virkamiesryhmässä ja EY/EU-ministeriryhmässä on tehty poliittiset päätökset eduskunta ja perustuslaki sivuuttaen?
7. Suomi liitettiin EU:hun kikkaillen perustuslakia rikkomalla?
KAKSI LISÄKYSYMYSTÄ:
1. Onko demokratiaa, että
- hallitus ei anna eduskunnalle lakia perustuslakiin merkityn markan
hävittämiseksi?
- Suomi luopuu perustuslakin merkitystä markasta ilman eduskunnan
hyväksymää lakia?
2. Onko liittymissopimus, joka on tehty eduskuntaa harhauttamalla, lainvoimainen?
UNIONIN MÄÄRÄÄMÄT NEUVOTTELUALUEET
Siteeraus virkamiespääneuvottelija Veli Sundbäckin muistiosta 8.2.1993:
”Kohdat 1-14 ovat kokonaan tai suurelta osin ETA:n kattavia. Kohdat 15-22 ovat EY-politiikan nykyisiä alueita, jotka ovat ETA:n ulkopuolella ja kohdat 23-26 Maastrichtin sopimukseen sisältyviä uusia alueita. Kohdat 27-29 ovat sisällöltään yleisiä.”
Kohdat 23-26 tarkemmin:
Kohta 23 Talous- ja rahaliitto (EMU),
kohta 24 Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja
kohta 25. Sisä- ja oikeusasiat.
Nämä olivat Maastrichtin sopimuksen peruspilarit, jotka ovat edellytykset liittovaltion synnylle.
Maastrichtin sopimuksen O-artikla määräsi, että nämä kohdat oli jokaisen jäsenmaaksi haluavan maan käsiteltävä parlamentissaan vuoden 1994 aikana. Lisäksi se määräsi, että parlamenttien oli sopeutettava kansallinen lainsäädäntö, raha- ja pankkilaki, puolustus- ja oikeuslainsäädäntö,
perustuslain säätämisjärjestyksen edellyttämällä tavalla.
Oikeusministeri Jäättenmäki halusi, että jäsenyys hoidetaan vain 2/3 enemmistöllä, kun Juha Korkeaoja monien muiden mukana olisi halunnut Maastrichtin sopimuksen velvoitteet hyväksyttäväksi 5/6 enemmistöä.
Esitän yo. alustukseni lyhyemmin ja muutamalla kysymyksellä:
Milloin eduskunta menetti päätösvaltansa?
Milloin ja miten eduskunta vaikutti jäsenyysneuvottelujen sisältöön?
Milloin eduskunta hyväksyi Suomen liittymissopimuksen sisällön?
Johdanto seuraaviin kysymyksiin:
Suomen liittymisasiakirja ratifioitiin Esko Ahon, Heikki Haaviston, Pertti Salolaisen ja Veli Sundbäckin allekirjoituksin Korfulla 24.6.1994.
Minkä eduskunnan päätöksen perusteella liittymissopimusasiakirja 24.6.1994 Korfulla ratifoitiin?
Miksi kansaa äänestytettiin 16.10.1994?
Miksi eduskunta leikki 18.11.1994 demokratiaa sopimuksesta, joka jo aikaisemmin oli ratifioitu?
Näihin kysymyksiin löytyi vastaus yllä olevasta alustuksestani. Se on kuitenkin pitkä ja vaikeasti ymmärrettävä kirjoitus, joten leikkasin siitä palasen, koska pienempänä palasena ja väiotsikoin varustettuna se on helpompi ymmärtää ja sisäistää.
SELONTEKO:
Eduskunnalle annettiin 9.1.1992 selonteko EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle. Selonteko lähti valiokuntiin ja palasi vasta juhannuksen (!!!) edellä eduskunnan hyväksyttäväksi.
VALTIOPÄIVÄJÄRJESTYKSEN MUUTOS:
Sitä ennen eduskunnalla oli kädet täynnä työtä. Kahdeksan päivää valiokuntakierrokselle lähetetyn selonteon antamisen jälkeen (17.1.1992) eduskunta sai hallitukselta lakiesityksen enemmistöparlamentarismiin siirtymiseksi.
Tuolloin eduskunta hyväksyi poikkeuslakina perustuslain muutoksen; valtiopäiväjärjestyksen muutoksen, jolla hallitus sai helpommin läpi kansalaisten perusturvaan liittyvät verolait, koska valtiontalous oli kuralla.
Mutta samalla hallitus sai muutakin valtaa, sillä samalla eduskunta tuli tietämättään hyväksyneeksi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n rukkauksen, jolla EU-liittymissopimus tultaisiin ”hyväksymään” supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Vain pari kansanedustajaa oli tuolloin haistavinaan palaneenkäryä; etteikö vaan tässä olisi koira haudattuna. Asiasta kertoi Hesari seuraavana päivänä.
Kukaan ei ymmärtänyt mitä muutoksella tultaisiin tekemään !!
Tuossa em. selonteossa oli jo 9. tammikuuta maininta ”supistetusta säätämisjärjestyksestä”, lakiesityksestä, jonka eduskunta sai vasta 17. tammikuuta. Töitä eduskunnalla todellakin oli. Jos edes yksi kansanedustaja olisi tuolloin ehtinyt tutustumaan kahdeksan päivää aikaisemmin annettuun selontekoon, olisi lain antamisen syy paljastunut tieksi, jolla EY-liittymissopimus myöhemmin tultaisiin saattamaan voimaan ”supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä”!
ETUKÄTEISSITOUTUMINEN KAIKKEEN TULEVAAN:
Maaliskuun 5. päivä 1992 eduskunta sai hallitukselta tiedonannon jäsenyyshakemuksesta, josta eduskunta äänesti maaliskuun puolivälin jälkeen. Tuona päivänä, jolloin eduskunta äänesti, Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei eduskunta tiedä, mistä se tänään äänestää. Tuossa äänestyksessä eduskunta kuitenkin tuli jo etukäteen hyväksyneeksi sen, mitä valiokuntakierroksella ollut ja vasta juhannuksen edellä hyväksytyksi tullut selonteko sisälsi!
SELONTEKO OLI KÄSITTELEMÄTTÄ
Mitä selonteossa lukeekaan sivulla 47:
”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtionsisäisiä voimaansaattamistoimia, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin.”
Kommentti: EY-neuvottelutavoitteista eduskunta ei koskaan ole saanut selontekoa.
Ei, koska selonteko kuittaantui Vasemmistoliiton (Claes Anderson) välikysymyksellä, johon pääministeri Aho vastasi mieleisellään tavalla, joten kysynkin, miten eduskunta olisi voinut osallistua EY-neuvottelutavoitteiden syntyyn?!
Koska eduskunta oli jo ennakolta hyväksyneeksi, vieläpä hallituksen antamia papereita lukematta, ei Ahon enää tarvinnut antaa edes neuvottelutavoitteista selontekoa!
Herää kysymys: Oliko hallitus tilannut Andersonilta välikysymyksen?
Tammikuun 9. päivä 1992 annettu selonteko oli siis vielä valiokuntakäsittelyssä, kun eduskunta jo maaliskuussa 1992 etukäteen sitoutui EY-säädäntöön hyväksyessään ”EY-liittymishakemuksen”.
Jo tässä etukäteissitoutumisessaan eduskunta menetti oikeudellisesti päätösvaltansa; lainsäädäntövallassa, hallinto- ja toimeenpanovallassa sekä tuomiovallassa.
MÄÄRÄYS EY:LTÄ:
Kerrataanpa yllä olevaa lainausta, selonteossa 9.1.1992 lukee sivulla 47:
”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtionsisäisiä voimaansaattamistoimia, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin.”
Eikä tämä vielä mitään! Em. selonteon liitteenä olevan Taustaselvityksen sivulta 154 löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta otsikon
”EY:n oikeusjärjestys ja jäsenvaltioiden lainsäädäntö” alta:
”EY:n lainsäädännön päämuodot ovat asetus (regulation) ja direktiivi (directive). Asetukset voivat kohdistua EY:n toimielimiin, jäsenvaltioihin, yksilöihin ja yrityksiin. Ne ovat sellaisenaan sovellettavia säädöksiä kaikkialla EY-alueella. Asetukset eivät edellytä kansallisia voimaansaattamistoimia, eivätkä jäsenvaltiot edes saa ryhtyä sellaisiin toimiin.”
Kommentti otsikolla EDUSKUNTA MENETTI PÄÄTÖSVALTANSA ENNAKOLTA ! :
Eduskunta menetti jo maaliskuussa 1992 päätösvaltansa:
”Asetukset eivät edellytä kansallisia voimaansaattamistoimia, eivätkä jäsenvaltiot edes saa ryhtyä sellaisiin toimiin.”
Tässä on syy, miksi uuden perustuslain 96 §:n mukaan eduskunta saa keskustella EU:ssa päätetyistä asioista, mutta ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä asiasta!
KYSYMYS KANSANEDUSTAJILLE:
Käsi sydämelle silloiset jäsenyyden puolesta äänestäneet kansanedustajat; luitteko selonteossa ja liittymissopimuksessa mainitut asiat?
Eduskunta ei ole menettänyt vain päätösvaltaansa, vaan myös kasvonsa.
”Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa.”
Oikeusministeriön Lainvalmisteluosaston muistio/13.12.1994 (Matti Niemivuo)
”VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMISEKSI EU-JÄSENYYDEN AIKANA”:
”Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin. Tässä yhteydessä kysymys on asiakirjoista, joiden julkisuuteen saattaminen voi vahingoittaa tai haitata Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä.”
--
Mitä salattavaa Suomen EU-neuvottelujen loppuvaiheessa onkaan?
1. EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirja 16/93 20.12. 1993. Maastricht-aiheiden hyväksyminen ja tekaistu EMU-varauma.
2. Neuvottelutulos 1.3. 1994 oli veteen piirretty viiva. Sen sisältö oli tarkoituksella tehty talkinnanvaraiseksi.
3. LOPULLINEN EHDOTUS kansallisesta tukipaketista, joka hyväksyttiin vasta viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen EU:lle lähetettäväksi.
Julkisuuslain (1999) toteutumisesta ja taustasta
Tasavallan Presidentin Kanslian osalta
Jyväskylän yliopistossa on toiminut työryhmä, joka on tutkinut asiakirjojen julkisuutta myös presidentin kanslian osalta.
Työryhmä on laatinut raportin: ” Demokratian kivijalka vai susi jo syntyessään ? Suomalainen julkisuusperiaate ja julkisuuslaki käytännön syynissä. ”
Työryhmän tutkimuspäällikkönä toiminut on Asko Hynninen (Etelä-Suomen Sanomista). Tutkimus on tehty kesällä 2001, ja raportti elokuussa 2001.
Raportin sivulla 22 todetaan TP:n kanslian osalta:
Tasavallan presidentin kanslia vastusti voimakkaasti julkisuuslain ulottamista presidenttiin, ja myös onnistui siinä, vaikka TP oli vielä lakiehdotusvaiheessa niiden elimien joukossa, joiden toimintaan lakia aiottiin laajentaa.
Päätöksen keskeinen perustelu kuului seuraavasti:
"Tasavallan presidentti ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetussa laissa tarkoitettu hallintoviranomainen, vaan valtioelin.
Tasavallan presidentin kanslian yksinomainen tehtävä on avustaa tasavallan presidenttiä presidentintoimen hoidossa. Tasavallan presidentti ei pääsääntöisesti - ja tasavallan presidentin kanslia ei lainkaan - käsittele ja päätä yksittäistä kansalaista koskevista hallintoasioista. Ainoa poikkeus tästä on kanslialain mukainen mahdollisuus päättää eräistä kanslian omista hallintoasioista kansliassa (tasavallan presidentti ja kansliapäällikkö). Kansalian presidenttiä avustavana organisaationa presidentintoimeen liittyvissä asioissa on sovellettava samoja poikkeuksia kuin presidenttiinkin, koska kanslian on toimittava presidentin ohjeiden mukaisesti ja presidenttiä koskevat poikkeukset voitaisiin sivuuttaa, jos ne eivät presidentintoimen hoitoon kuuluvissa asioissa koskisi myös kansliaa."
--
Tässä siis ovat perusteet, miksi Tarja Halonen teki 30.7.2002 kansliapäätöksen:
”Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään presidentintoimen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että Kalevi Kannuksen pyyntöön saada kopioita Linnassa 6.5.1992 pidetyn oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden asiakirjoista ei suostuta.
Päätöksestä ei saa valittaa."
--
Päätöksestä ei voi valittaa sillä perusteella, että tasavallan presidentti ei ole viranomainen! Tämä asiakirja on skannattuna nähtävänä kotisivulla
www.saunalahti.fi/~promer1/oikeuspolittiikka
Sieltä löytyy ko. seminaariin osallistuneetkin ja ko. tilaisuuden laatu!
EUROOPAN UNIONIN PERUSTUSLAKILUONNOS (9.2.1994)
JOHDANTO
Euroopan kansojen puolesta
- koska vielä läheisempi unioni Euroopan kansojen välillä ja eurooppalaisen poliittisen identiteetin esilletulo ovat osa ensimmäisten yhteisösopimusten yhdentymisprosessin jatkuvuutta ja mahdollisuuksia kehittyä liittovaltiomuotoiseksi unioniksi.
- alleviivaten, että Euroopan Unionin jäsenyys perustuu sen kansojen jakamiin arvoihin, etenkin vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus, ihmisarvo, demokratia, ihmisoikeuksien kunnioitus ja oikeusperiaate.
- toiveena vahvistaa näiden kansojen välistä solidaarisuutta kunnioittaen heidän moninaisuuttaan, historiaansa, kulttuuriaan, kieltään ja oikeudellista ja poliittista rakennettaan.
- tiedostaen tarpeen tehdä kansalaisia koskevia päätöksiä tasolla, joka on mahdollisimman lähellä heitä itseään ja delegoiden valtaa korkeammille tahoille vain todistetussa yhteisessä hyvässä.
- koska Euroopan Unionin tarkoitus on taloudellinen kehitys, sosiaalinen edistys, yhteenkuuluvuuden vahvistaminen, alueellisten ja paikallisten viranomaisten aktiivinen osallistuminen, yhdessä kunnioittaen ympäristöä ja kulttuuriperintöä.
- toiveena taata kansalaisille ja kaikille jotka asuvat Euroopan Unionissa paremmat elinolosuhteet ja aktiivinen rooli taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä.
- julistaen, että Euroopan Unionin on tehokkaasti myötävaikutettava ihmistensä turvallisuuteen, sen ulkoisten rajojen koskemattomuuteen, kansainvälisen rauhan ylläpitämiseen, maailman kansakuntien ylläpitävän ja kohtuullisen taloudellisen kehitykseen ja maailman tarkoituksenmukaiseen ympäristönsuojeluun.
- vahvistaen, että Euroopan Unioni on avoin kaikille Euroopan
valtioille, jotka haluavat osallistua siihen, joilla on samat arvot,
päämäärät ja hyväksyvät saman "acquis communautaire":n.
- hyväksyen ajatuksen, että jotkut jäsenvaltiot voivat kehittyä nopeammin ja lähemmäksi lähentymistä kuin muut, kaksoisedellytyksellä, että tällainen askel on aina avoin kullekin jäsenvaltiolle, joka haluaa osallistua ja että heidän päämääränsä pysyvät sopusoinnussa olemassa olevan Euroopan Unionin kanssa.
Jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti ovat hyväksyneet tämän Euroopan unionin perustuslain voidakseen:
- määritellä sen päämäärät
- lisätä sen laitosten (instituutioiden) toimivuutta , läpinäkyvyyttä ja demokraattista kutsumusta
- yksinkertaistaa ja tehdä selvemmäksi sen päätöksentekoprosessit
- lainsäädännöllä taata inhimilliset oikeudet ja perusvapaudet
KAPPALE I: PERIAATTEET
Artikla 1: Euroopan Unioni
1. Euroopan Unioni (tästä lähtien Unioni) muodostuu Jäsenvaltioistaan ja niiden kansalaisista, joista kaikki sen valta tulee.
2. Unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden historiallista, kulttuurista ja kielellistä perintöä sekä niiden perustuslaillista rakennetta. Se käyttää valtaansa ja toimivaltaansa osuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaan.
3. Unioni on juridinen henkilö.
4. Unioni varustetaan tarvittavilla varoilla (tai välineillä) jolla se voi ottaa hoitaakseen velvollisuutensa ja saavuttaa päämääränsä ja siirtyä kohti lähempää ja koossapysyvämpää yhdentyvyyttä "acquis communautaire":n mukaisesti.
5. Jäsenvaltiot ovat yhteistyössä keskenään ja Unionin laitosten kanssa saavuttaakseen jälkimmäisen päämäärät. Unionin laitokset suorittavat perustuslaissa heille sovitut tehtävät.
6. Unionin laki on etusijalla jäsenmaiden lakeihin nähden.
Artikla 2: Unionin tavoitteet
Toimivaltansa rakenteen mukaan Unionin päätavoitteet ovat seuraavat:
- edistää rauhaa, demokratian kunnioitusta, taloudellista ja sosiaalista edistystä, täystyöllisyyttä ja Euroopan luonnon kunnioitusta.
- kehittää laillinen ja taloudellinen alue ilman sisäisiä rajoja jota hallitsee sosiaalisen markkinatalouden periaatteet.
- avustaa jäsenvaltioita ja näiden kansalaisia sopeutumaan taloudellisten, poliittisten ja sosiaalisten alojen sisäisiin ja ulkoisiin muutoksiin.
- ruokkia/ylläpitää/vaalia kansojensa sivistyksellistä ja henkistä täyttymystä samalla kunnioittaen näiden eroja.
- vahvistaa identiteettiään kansainvälisellä tasolla yhteisvoimin edistämällä rauhaa, turvallisuutta sekä oikeuteen, lainmukaisuuteen, ympäristön ja taloudellisen sekä sosiaalisen edistyksen kunnioitukseen perustuvaa vapaan ja rauhanomaisen maailmanjärjestyksen syntymistä
Artikla 3: Unionin kansalaisuus
Jokainen henkilö joka on jäsenvaltion kansalainen on Unionin kansalainen.
Artikla 4: Kansalaisen äänioikeus
Jokainen Unionin kansalainen, joka asuu jäsenvaltiossa jonka kansalainen hän ei ole, voi äänestää ja olla ehdolla kunnallisissa ja eurooppalaisissa vaaleissa asuinpaikkakunnallaan samoilla ehdoilla kuin jäsenvaltion kansalaiset. Näiden oikeuksien tarkat puitteet voidaan päättää "organic" lailla.
Kansalaisten äänioikeutta voidaan laajentaa perustuslaillisella lailla.
Artikla 5: Kansalaisen poliittinen toiminta
Jokaisella kansalaisella on oikeus osallistua poliittiseen toimintaan koko Unionin alueella.
Jokaisella kansalaisella on oikeus julkiseen virkaan Unionissa.
Jokaisella Unionin kansalaisella on oikeus, ollessaan alueen ulkopuolella, Unionin diplomaattiseen ja konsulaariseen suojeluun tai tämän puuttuessa sen jäsenmaan joka on edustettuna siinä ulkomaassa jossa kansalainen on.
Artikla 6: Kansalaisen liikkumisen vapaus
Unionin jokaisella kansalaisella on vapaus liikkua, asua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, jossa hän voi harjoittaa valitsemaansa ammattia samoilla ehdoilla kuin paikalliset, niillä rajoituksilla jotka koskevat julkishallintoa johon liittyy julkisen vallan käyttö.
Unioni auttaa varmistamaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia, etenkin pyrkimällä poistamaan esteet, jotka vaikuttavat kansalaiselle suotuun oikeuteen tehokkaaseen toimintaan.
Jokaisella kansalaisella on vapaus poistua Unionista ja palata sinne/siihen.
Unionin kansalaisilla, kolmansien maiden kansalaisilla ja henkilöillä vailla mitään kansalaisuutta, jotka asuvat Unionissa on oikeus "joutuessaan törkeän hallinnollisen toimenpiteen kohteeksi" vedota Euroopan Parlamentin asettamalle oikeusasiamiehelle tai lähettää anomus Euroopan Parlamentille.
Artikla 7: Ihmisoikeudet
Niillä alueilla, joilla Unionin lakia sovelletaan Unioni ja jäsenvaltiot varmistavat, että oikeuksia kunnioitetaan kuten kappaleessa VIII on määritelty. Unioni kunnioittaa perusoikeuksia kuten on taattu sopimuksessa ihmisoikeuksien suojeluksesta ja perusvapauksista, muissa soveltuvissa kansainvälisissä sopimuksissa ja kuten ne johdetaan jäsenvaltioiden yhteisistä perustuslaillisista periaatteista.
KAPPALE II UNIONIN TOIMIVALTA (COMPETENCES OF THE UNION)
Artikla 8: Toimivallan ominaisuudet (Attribution of competences)
1. Unionilla on tämän perustuslain ja yhteisösopimusten suomat oikeudet ja ottaa haltuunsa "acquis communautaire":n.
2. Unioni ja jäsenvaltiot työskentelevät yhdessä (solidaarisuusperiaatteella) saavuttaakseen yhteiset tehtävät ja tavoitteet. Heidän tulee pidättyä toimenpiteistä, jotka vaarantavat perustuslain päämäärien saavuttamisen.
3. Ne sopimusten ehdot koskien päämääriä ja soveltuvuusaloja joita ei ole muutettu tällä perustuslailla muodostavat osan Unionin lainsäädäntöä. Niitä voidaan muuttaa vain perustuslain muuttamismenettelyllä.
4. Sopimusten muut ehdot muodostavat myös osan Unionin lainsäädäntöä sikäli, kun ne eivät ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Niitä voi muuttaa vain "organic" lainsäädäntömenettelyin.
5. EY-lait (acts of European Communities) sekä yhteistyötoiminnot jäsenmaiden kesken jatkuvat niin kauan, kun ne eivät ole ristiriidassa tämän perustuslain kanssa sekä niin kauan, kun niitä ei ole korvattu vastaavilla toiminnoilla Unionin instituutioiden taholta heidän toimivaltansa puitteissa.
6. Unioni kunnioittaa kaikkia Euroopan yhteisön sitoumuksia sekä erityisesti sopimuksia jotka on solmittu yhden tai useamman kolmannen maan tai (minkä tahansa) kansainvälisen organisaation kanssa.
Artikla 9: Päämäärien saavuttaminen
Jos Unioni, saavuttaakseen jonkin päämääränsä, tarvitsee toimia yli perustuslain tai sopimusten antaman toimivallan tämä toimivalta annetaan erillisellä (organic) lailla.
Artikla 10: Alistuvuus- (alisteisuus) ja suhteellisuusperiaatteet
Unionin ja sen jatkeiden artiklan 9 mukaan käyttämä valta on riippuvainen alistuvuus- ja suhteellisuusperiaatteista.
Alistuvuusperiaate tarkoittaa, että Unioni toimii vain ja ainoastaan mikäli jäsenmaa ei riittävästi saavuta aiotun toiminnan päämääriä, jotka näin ollen, huomioiden aiotun toiminnan mittasuhteet ja vaikutukset, ovat helpommin Unionin saavutettavissa.
Suhteellisuusperiaatteen mukaan Unionin toiminta ei mene sen pitemmälle kuin on tarpeen tämän perustuslain päämäärien saavuttamiseksi.
Artikla 11: Jäsenmaiden välinen yhteistyö
Unioni aikoo vahvistaa olemassa olevia yhteistyömuotoja eri jäsenmaiden välillä soveltaen niihin Unionin menettelytapoja ja mekanismeja.
Tämän aikomuksen mukaan Unioni toimii omaksumalla yleisiä asenteita sekä yhteisillä toimenpiteillä Euroopan neuvoston ja Euroopan parlamentin asettaman suunnan puitteissa.
Artikla 12: Jäsenvaltion toimenpiteen edistäminen
Unioni voi suositella, rohkaista tai kannustaa jäsenvaltioiden toimenpiteitä, jotka luonnostaan kuuluvat tai ovat kytketty Unionin päämääriin ilman, että mikään pakko liittyy toimenpiteeseen.
Unioni voi myös rohkaista, samankaltaisissa asioissa, jäsenvaltioiden yhteistoimenpiteitä, joita se voi asiamukaisesti tukea.
KAPPALE III: INSTITUTIONAALINEN RAKENNE
Artikla 13: Instituutiot
1. Unionin instituutioita ovat:
- Euroopan Parlamentti
- Euroopan neuvosto
- Ministerineuvosto
- Komissio
- Tuomioistuin
2. Seuraavat toteuttavat perustuslain mukaisia nimettyjä tehtäviä:
- aluekomiteat
- Euroopan keskuspankki
- tilintarkastajat
- taloudellinen ja sosiaalinen komitea
3. Tuottamatta haittaa sopimusten sopimusehdoille voidaan luoda muita juridisoikeudellisia elimiä ja laitoksia (organic) lainsäädännöllä. Viimeksi mainittu määrittelee niiden säännöt ja varsinkin niiden valvonnan yksityiskohtaisen järjestelyn.
Artikla 14: Euroopan parlamentti - koostumus
Euroopan parlamentti koostuu Unionin kansalaisten edustajista, jotka valitaan suoralla yleisellä yhtäläisellä äänioikeudella ja suljetulla äänestyksellä (umpilippu) viisivuotiskaudeksi yhdenmukaisen äänestysmenetelmän mukaisesti.
Paikkojen määrä, niiden jakoa koskevat periaatteet sekä äänestysmenetelmät vahvistetaan perustuslain mukaisella lailla.
Artikla 15: Euroopan parlamentti - valtuudet
Euroopan parlamentti:
- osallistuu Euroopan neuvoston kanssa Unionin yleisten poliittisten "raamien" määrittelemiseen;
- yhdessä neuvoston kanssa hyväksyy lait, äänestää budjetista ja antaa hyväksymisensä Unionin kansainvälisille sopimuksille;
- valitsee komission presidentin ja nautti komission luottamusta;
- suorittaa poliittista valvontaa Unionin toimista ja voi asettaa tutkintakomiteoita;
- käyttää sille suotua nimittämis- ja virkaanasettamisoikeutta;
- käyttää muita sille perustuslain ja sopimusten mukaan suotuja valtuuksia.
Artikla 16: Euroopan neuvosto
Euroopan neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden valtion tai hallituksen päämiehestä yhdessä komission presidentin kanssa.
Euroopan neuvosto antaa Unionille sen kehitykselle tarpeelliset impulssit sekä yhdessä Euroopan parlamentin kanssa Unionin yleiset poliittiset "raamit".
Artikla 17: Ministerineuvosto - koostumus
Ministerineuvosto koostuu yhdestä ministeristä kustakin jäsenvaltiosta joka pystyy käsittelemään Unionin asioita. Ministeri johtaa delegaatiota joka nimetään kansallisten perustuslaillisten sääntöjen mukaan. Kullakin delegaatiolla on yksi ääni.
Artikla 18: Ministerineuvosto - valtuudet
Ministerineuvosto:
- yhdessä Euroopan parlamentin kanssa hyväksyy lait, äänestää budjetista ja antaa hyväksymisensä Unionin kansainvälisille sopimuksille.
- koordinoi jäsenvaltioiden toimintapolitiikan, missä perustuslaki niin säätää.
- käyttää perustuslain ja sopimusten sille suomaa nimitysvaltaa.
- käyttää muita sille perustuslain ja sopimusten mukaan suotuja valtuuksia.
Artikla 19: Ministerineuvoston presidentti
Neuvoston presidentti valitaan yhdeksi vuodeksi jäsenvaltioiden "painottamattomalla" 5/6 enemmistöllä. Virkakausi voidaan uusia ja sen kesto ei saa ylittää 3 vuotta.
Artikla 20: Äänestys ministerineuvostossa
Neuvoston säädösten hyväksymiseen vaaditaan aina kaksinkertainen enemmistö, valtioiden ja kansalaisten.
Yksinkertainen enemmistö käsittää kansalaisten enemmistöä edustavien valtioiden enemmistöä.
"Hyväksytty tai rajoitettu" enemmistö käsittää 2/3 kansalaisten enemmistöä edustavien 2/3 valtioiden enemmistöä.
Kaksinkertainen "hyväksytty tai rajoitettu" enemmistöä ei katsota saavutetuksi kun päätöstä vastustaa vähintään 1/4 jäsenvaltioista jotka edustavat vähintään 1/8 Unionin kansalaisista tai 1/8 jäsenvaltioista, jotka edustavat vähintään 1/4 Unionin kansalaisista.
Artikla 21: Komissio - koostumus ja itsenäisyys
1. Komission koostumus määritellään (organic) lailla.
2. Komission jäsenten tulee olla täysin itsenäisiä, Unionin yleisen hyödyn kannalta täysin itsenäisiä suorittaessaan tehtäviään.
Suorittaessaan näitä tehtäviä he eivät kysy eivätkä ota ohjeita miltään hallitukselta tai muulta ryhmältä. He pidättyvät toimesta, joka on ristiriidassa heidän tehtäviensä kanssa. Kukin jäsenvaltio ottaa huolehtiakseen tämän periaatteen kunnioittamisen eikä pyri vaikuttamaan komission jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään.
Artikla 22: Komissio - nimittäminen - motion of censure
(moite-esitys) ("epäluottamuslause")
1. Komissio nimitetään, toisen kappaleen esittämän käytännön mukaan, viiden vuoden ajaksi.
2. Kunkin vaalikauden alussa Euroopan parlamentti valitse jäsenenemmistöllä komission presidentin Euroopan neuvoston ehdotuksen mukaan.
3. Euroopan parlamentti voi, jäsenenemmistöllä, antaa "epäluottamuslauseen" vähintään kolmen työpäivän varoituksella, jonka hyväksyminen johtaa komission jäsenten kollektiiviseen eroon ja jotka jatkavat päivittäistehtäviään kunnes heidät on korvattu.
Artikla 23: Komission presidentti
- Komission presidentti jakaa toimivaltaansa komission jäsenille.
- Hän koordinoi komission työtä ja hänellä on ratkaiseva ääni äänten mennessä tasan.
- Presidentti voi lopettaa komission jäsenen valtuudet Euroopan parlamentin tai neuvoston pyynnöstä.
Artikla 24: Komissio - valtuudet
Komissio:
- valvoo perustuslain noudattamista sekä Unionin toimia;
- osallistuu lainsäädäntövaltaan ja omaa aloiteoikeuden lainsäädännössä (saa tehdä lakiehdotuksia?);
- vahvistaa? (executes) budjetin ja Unionin lait ja ottaa käyttöön täytäntöönpano-ohjesääntöjä perustuslain ehtojen mukaan;
- neuvottelee ja sopii Unionin kansainväliset sopimukset;
- käyttää muita sille perustuslain ja sopimusten mukaan suotuja valtuuksia.
Artikla 25: Tuomioistuin
Tuomioistuimen tehtävät on määritelty artikloissa 36-39.
Tuomioistuin koostuu tuomareista ja Advocates-General'ista
(oikeusasiamies ?).
Viimeksi mainitut, jotka valitaan henkilöistä, joiden itsenäisyys on ehdoton ja jotka omaavat oman maansa korkeimpaan tuomioistuinvirkaan vaadittavan pätevyyden, tai ovat pätevyydeltään tunnetut, nimitetään Euroopan parlamentin (jäsenenemmistö) toimesta yhdessä neuvoston kanssa yhdeksän vuoden kaudeksi, jota ei voi uusia. Nimitysjärjestely määritellään (organic) lailla.
Artikla 26: Tuomioistuimen presidentti
Tuomarit valitsevat tuomioistuimen presidentin keskuudestaan kolmen vuoden kaudeksi. Hänet voidaan valita uudelleen.
Artikla 27: Tuomioistuimen organisaatio ja säännöt
1. Laki(organic), jonka Tuomioistuin ehdottaa, määrittelee sen oikeudenkäyntijärjestyksen, jäsenten lukumäärän, säännöt, "oikeussalisäännöt?", sekä tapaukset jotka vaativat tuomioistuimen täysistuntoa.
2. Tuomioistuin nauttii rahallisesta ja hallinnollisesta itsenäisyydestä Unionin budjetin puitteissa.
Artikla 28: Muut tuomioistuimet
Tuomioistuimen ehdotuksesta voidaan asettaa yksi tai useampia muita tuomioistuimia (orgaanisella lailla), jotka vastaavat tiettyjen tyyppisten asioiden käsittelystä, joilla on muutoksenhakuoikeus Tuomioistuimessa rajoitettuna, jossa se on tarkoituksenmukaista "lain tulkintaan".
Näiden tehtävät, koostumus ja menettelytapasäännöt (oikeudenkäynti) säädetään artikloissa 25, 26 ja 27 mainittujen periaatteiden mukaan.
Artikla 29: Aluekomiteat
Aluekomiteat koostuvat valituista edustajista jotka kuuluvat jäsenvaltioiden tunnustamiin alueellisiin tai paikallisiin viranomaisiin.
Sen kanssa neuvotellaan etukäteen lakialoitteista, jotka koskevat tiettyjä asioista, joista laaditaan lista "orgaanisella" lailla.
Artikla 30: Euroopan keskuspankki
Euroopan keskuspankki laskee liikkeelle Unionin valuutan, varmistaa sen vakauden ja käyttää perustuslain sille suomaa valtaa.
Se nauttii tehtäviensä hoitoon tarvittavaa itsenäisyyttä. Tuomioistuin varmistaa, että tätä itsenäisyyttä kunnioitetaan.
KAPPALE IV: UNIONIN TEHTÄVÄT/VELVOLLISUUDET
Luku 1 PERIAATTEET
Artikla 31: The Acts of the Union
1. Unionin instituutiot hyväksyvät/omaksuvat perustuslain mukaisesti:
- perustuslain mukaiset lait, jotka muuttavat perustuslakia tai sisällytetään siihen; Euroopan parlamentin (component?) jäsenten 2/3 enemmistöllä ja ministerineuvoston kaksinkertaisella (qualified) enemmistöllä. (1
- lait (organic), jotka säätävät etenkin Unionin instituutioiden ja
- elinten koostumusta, tehtäviä tai toimintoja; Euroopan parlamentin (component?) jäsenten enemmistöllä ja ministerineuvoston (qualified) enemmistöllä. (2
- tavalliset lait; Euroopan parlamentin annettujen äänien ehdottomalla
enemmistöllä ja ministerineuvoston yksinkertaisella enemmistöllä. (3
2. Unionin instituutiot hyväksyvät/omaksuvat lakien ja perustuslain mukaisesti:
- täytäntöönpanosäännöt/määräykset.
- yksilölliset päätökset.
3. Lait ja määräykset ovat kokonaisuudessaan sitovia koko Unionin alueella.
- päätökset sitovat "vastaanottajiaan".
4. Lait voivat olla puitelakien muodossa silloin, kun ne rajoittuvat asian yleisten periaatteiden määrittelyyn, määräävät jäsenvaltioille tai muille viranomaisille tiettyä tulosta vaativan velvoitteen ja kun ne saattavat kansalliset ja Unionin viranomaiset vastuuseen niiden täytäntöönpanosta. Sellainen laki voi sisältää sovellettavia/soveltuvia ehtoja mikäli jäsenvaltio on kykenemätön (epäonnistuu) puitelain täytäntöönpanossa.
Luku 2 LAKIASÄÄTÄVÄT TEHTÄVÄT/VELVOLLISUUDET
Artikla 32: Lakiasäätävä aloitteellisuus
Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto hyväksyvät/omaksuvat Unionin lait.
Tavallisten ja (organic) lakien lakiasäätävä aloitteenteko on komissiolla, paitsi silloin kun perustuslaki antaa sen tuomioistuimelle.
Jos komissio ei toimi, Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto voivat yhteisellä sopimuksella antaa lakialoitteen.
Perustuslaillisten lakien lakiasäätävä aloitteenteko on Euroopan Parlamentilla, Komissiolla, Ministerineuvostolla tai jäsenmaalla.
Artikla 33 Lakiasäätävän vallan delegointi
(luettelossa tämän kohdan nimi oli Lakiasäätävän vallan kiireellinen
käyttö ja delegointi)
Lailla (organic), jossa yksilöidään valtuutuksen sisältö, tarkoitus, laajuus ja kesto, komissio voidaan asettaa vastuuseen hyväksyä lakeja/säädöksiä, jotka voivat halventaa/rajoittaa/supistaa tai lieventää/muuttaa olemassa olevia lakeja.
Luku 3 LAINSÄÄDÄNNÖN TÄYTÄNTÖÖNPANO
Artikla 34 Lainsäädännön täytäntöönpano
Jäsenvaltio panevat täytäntöön / toteuttavat Union lakeja.
Tuottamatta haittaa edelliselle kappaleelle, komissiolla on säätelevä valta suhteessa Unionin lakien täytäntöönpanoon ja voi, sopimuksissa ja (organic) laeissa mainituissa tapauksissa, ryhtyä yksittäisiin toimenpiteisiin Unionin lain soveltamiseen.
Ministerineuvosto voidaan asettaa lailla vastuulliseksi säätelevästä vallasta joillakin tietyillä alueilla.
Artikla 35 Kansallinen valvonta
(supervision of national implementation measures)
Komissio valvoo jäsenvaltioiden Unionin lakien tehokasta täytäntöönpanoa. Yksityiskohtaiset järjestelyt vahvistetaan (organic) lailla.
Luku 4 TUOMIOVALTAA KOSKEVAT TOIMINNOT
Artikla 36: Tuomiovaltaa koskevat toiminnot
Tuomioistuin ja muut yhteisö- ja kansalliset tuomioistuimet toimien "omissa puitteissaan" takaavat lainkuuliaisuuden tulkittaessa ja sovellettaessa tätä perustuslakia ja kaikkia Unionin toimia. Unionin lain johdonmukainen tulkinta taataan, etenkin "pätevillä/laillisilla" ennakkopäätöksillä.
Artikla 37: Tuomioistuimen valta
Tuomioistuimen valtaa kuten määritelty tässä perustuslaissa ja yhteisösopimuksissa voi muuttaa ainoastaan peruslaillisella lailla.
Artikla 38: Ihmisoikeuksien loukkaaminen
Tuomioistuin on pätevä päättämään missä tahansa yksilön esiintuomassa kanteessa jossa pyritään näyttämään toteen, että Unioni on loukannut perustuslain takaamaa ihmisoikeutta.
Perustuslaillinen laki määrittelee ehdot joiden mukaan kanne voidaan esittää sekä rangaistukset jotka tuomioistuin voi tuomita.
Artikla 39: Toimivallan jakamisen kunnioittaminen
Ministerineuvosto, komissio, Euroopan parlamentti tai jäsenvaltio voi, lopullisen toimenpiteen hyväksymisen jälkeen ja ennen sen täytäntöönpanoa, panna vireille (act) sellaisen (act): kumoamisen, joka ylittää Unionin toimivallan. Yksityiskohtaiset järjestelyt vahvistetaan perustuslaillisella lailla.
Luku 5 - RAHA-ASIAT
Artikla 40: Varat ja budjetti
1. Laki määrää Unionin rahavarojen luonteen ja maksimimäärän. Tämä laki vaatii Euroopan parlamentin jäsenten enemmistön hyväksymisen ja 2/3 äänistä, sekä kaksinkertaisen (qualified) enemmistön ministerineuvostossa. (4
2. Unionin kaikki tulot ja menot viedään budjettiin. Budjetti hyväksytään vuosittain lainsäädäntömenetelmin.
3. Kuhunkin uuteen menoeräehdotukseen tulee liittää vastaava tuloeräehdotus.
4. Unionia velvoittaa sama budjettikuri kuin on säädetty jäsenvaltioille Unionin lain mukaan.
Luku 6 - JÄSENVALTIOIDEN TOIMINTAPERIAATTEIDEN/POLITIIKAN KOORDINOINTI
Artikla 41: Peruste
Asioissa, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön tai koordinointiin, ministerineuvosto käyttää sille suotua valtaa.
Komissio ja parlamentti osallistuvat ministerineuvoston toimiin.
KAPPALE V - ULKOISET SUHTEET
Artikla 42: Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
1. Euroopan neuvosto määrittelee ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiset perusteet ja ohjenuorat johon sisältyy yhteinen puolustuspolitiikka ja yhteinen puolustus.
2. Neuvosto päättää Unionin asemat ja yhteiset toiminnat komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion pyynnöstä. Paitsi erittäin kiireellisissä tapauksissa, neuvosto neuvottelee Euroopan parlamentin kanssa sopivista järjestelyistä. Kaikissa tapauksissa sen tulee pitää Euroopan parlamentti ajan tasalla ja raportoida sille tekemisistään.
Neuvoston päätökset on oltava yksimielisiä paitsi komission ehdottamissa tapauksissa joissa se päättä kaksinkertaisella (qualified) enemmistöllä. Viiden vuoden kuluttua neuvosto päättää (qualified) enemmistöllä ja ainoastaan komission ehdotuksesta.
Artikla 43: Unionin edustaminen
Neuvoston presidentti ja komission presidentti edustavat Unionia kansainvälisesti, käsiteltävän asian tarkoituksenmukaisuuden mukaan.
Komissio vastaa Unionin diplomaattisesta edustamisesta jonka se toteuttaa neuvoston kanssa sovituissa muodoissa. Maissa, joissa se ei ole edustettuna, Unioni voi sopia neuvoston kanssa jonkin jäsenmaan nimittämisestä (joka on valittu sopivimpana) toimimaan Unionin edustajana.
Artikla 44: Sopimukset
1. Unionilla on valtuudet solmia sopimuksia.
2. Komission neuvottelemat sopimukset alistetaan Euroopan parlamentin hyväksyttäviksi jäsenenemmistöllä ja neuvoston (qualified) enemmistö.
Komissio ilmoittaa sitten Unionin hyväksymisen/myöntymisen/vahvistuksen.
3. Ehdot joiden mukaan hyväksyntä voidaan antaa yksinkertaistetulla sisäisellä menettelytavalla vahvistetaan (organic) lailla.
4. Tällä tavalla solmitut sopimukset sitovat Unionin ja jäsenmaiden instituutioita.
5. Euroopan parlamentti, komissio ja neuvosto tai jäsenvaltio voivat kysyä tuomioistuimen mielipidettä sopimuksen yhteensopivuutta tämän perustuslain kanssa. Sopimus, josta tuomioistuin antaa "vastahakoisen" mielipiteen, voidaan hyväksyä, kun tarkoituksenmukaista, ainoastaan perustuslaillisella lailla.
6. Mikäli solmitaan kansainvälinen sopimus, joka vaatii perustuslian muutosta, muutokset ovat ensin hyväksyttävä perustuslaillisella lailla.
7. Sopimusten irtisanominen tapahtuu sen mukaisesti kuin niiden solmimisessa on sovittu.
KAPPALE VI UNIONIIN LIITTYMINEN
Artikla 45: Uusien jäsenien liittyminen
Jokainen eurooppalainen valtio jonka instituutiot ja hallitusjärjestelmät perustuvat demokraattisiin periaatteisiin ja oikeusperiaatteisiin, joka kunnioittaa inhimillisiä perusoikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia ja kansainvälistä lakia sekä hyväksyy "acquis communautaire"n, voi hakea Unionin jäsenyyttä.
Yksityiskohtaiset liittymisjärjestelyt sovitaan Unionin ja jäseneksi pyrkivän valtion välillä. Perustuslaillisen lain tulee hyväksyä tämä sopimus.
KAPPALE VII LOPULLISET EHDOT
Artikla 46
Jäsenvaltiot, jotka niin haluavat voivat keskenään hyväksyä ehtoja, jotka edistävät nopeammin Euroopan yhdentymistä edellyttäen, että tämä toiminta on kaikkina aikoina avoin muille jäsenvaltioille, jotka haluavat liittyä siihen ja että ehdot pysyvät sopusoinnussa Unionin tavoitteiden ja perustuslain periaatteiden kanssa.
Etenkin koskien kappaleita V ja VI jäsenmaat voivat hyväksyä muita ehtoja, jotka sitovat vain heitä itseään.
Parlamentin, komission ja neuvoston muiden jäsenmaiden jäsenet pidättyvät näiden ehtojen hyväksymisen keskusteluista ja äänestyksistä.
Artikla 47: Voimaanastuminen
Perustuslaki katsotaan hyväksytyksi ja astuu voimaan, kun jäsenmaiden enemmistö, joka edustaa 4/5 koko väestöstä, on ratifioinut sen.
Jäsenvaltion, joka ei ole pystynyt ratifioimaan annetun aikarajan sisällä, on pakko Unionista eroamiseen tai jäämisen Unioniin uudella pohjalla.
Jos jokin näistä valtioista päättää jättää Unionin, solmitaan erityiset sopimukset joiden tarkoituksena on taata valtiolle etuoikeutettu asema suhteissaan Unioniin.
KAPPALE VIII - UNIONIN TAKAAMAT IHMISOIKEUDET
1. Oikeus elämään
Jokaisella on oikeus elämään, fyysisen koskemattomuuden, vapauden ja turvallisuuden kunnioitukseen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä kiduttaa eikä kohdella tai rankaista epäinhimillisesti tai halventavasti.
2. Arvokkuus
Ihmisarvo on loukkaamaton: tämä pitää sisällään yksilön perusoikeuden riittävään varallisuuteen ja palveluun itseään ja perhettään varten.
3. Yhdenvertaisuus lain edessä
a) Jokainen on yhdenvertainen lain edessä.
b) Kaikki syrjintä kuten rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai sosiaaliseen syntyperään, kansallisen vähemmistön jäsenyyteen, omaisuuteen/omistamiseen, syntymään tai muuhun asemaan perustuva (syrjintä) on kielletty.
c) Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on turvattava.
4. Ajatuksenvapaus (?) (freedom of thought)
Ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus taataan.
Aseistakieltäytyjän oikeus kieltäytyä asepalvelusta taataan; tämän oikeuden käyttäminen ei saa johtaa minkäänlaiseen syrjintään.
5. Mielipiteen ja tiedon vapaus
a) Jokaisella on ilmaisemisen vapaus. Tämä oikeus sisältää mielipidevapauden sekä vapauden vastaanottaa ja kertoa edelleen tietoa ja ajatuksia.
b) Taide, tiede ja tutkimus on vapaata (pakosta) (free of constraint).
6. Yksityisyys
a) Jokaisella on oikeus identiteettinsä arvonantoon ja suojeluun.
b) Yksityisyyden ja perhe-elämän, maineen, kodin ja yksityisen kirjeenvaihdon kunnioitus taataan.
c) Viranomaisten suorittama yksityisten tai organisaatioiden valvonta sallitaan vain "pätevän" oikeusviranomaisen asianmukaisella valtuutuksella.
7. Perheen suojelu
Jokaisella on oikeus perustaa perhe.
Perhe nauttii lainmukaista, taloudellista ja sosiaalista suojelua.
Isien, äitien ja lasten oikeuksia suojellaan.
8. Kokoontumisvapaus
Jokaisella on oikeus järjestää ja osallistua rauhallisiin (rauhanomaisiin) (peaceful) kokouksiin ja mielenosoituksiin.
9. Kanssakäymisvapaus (yhdistysvapaus)
Jokaisella on oikeus yhdistyä!!!
10. Omistamisen vapaus (omistusoikeus)
Omistusoikeus taataan.
Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi, kun se katsotaan tarpeelliseksi yhteiskunnan edun vuoksi, lain edellyttämin ehdoin ja edellyttäen ennalta määriteltyä korvausta.
11. Valita ammatti ja työolosuhteet
a) Unioni tunnustaa oikeuden työhön; Unioni ja jäsenmaat ryhtyvät toimeen tämän oikeuden täytäntöönpanoon.
b) Jokaisella on oikeus vapaasti valita ammatti ja paikan sen harjoittamista varten sekä vapaasti harjoittaa tätä ammattia.
c) Keneltäkään ei mielivaltaisesti saa riistää hänen työtään tai pakottaa johonkin tiettyyn työhön.
12. Kollektiiviset sosiaaliset oikeudet
a) Työntekijöillä on oikeus järjestäytyä yhteisesti oikeuksiensa puolustamiseen, ja tähän sisältyy ammattiliittojen perustaminen.
b) Unionin tasolla taataan oikeus työntekijöiden ja työnantajien väliseen neuvotteluun ja oikeus solmia kollektiivisia sopimuksia.
c) Taataan oikeus kollektiiviseen toimenpiteeseen ja oikeus lakkoon.
d)Työntekijöillä on oikeus saada säännöllisesti tietoa yrityksensä taloudellisesta ja rahallisesta tilanteesta ja "tulla kuulluksi " (be consulted) päätöksistä jotka saattavat vaikuttaa heidän etuihinsa.
13. Sosiaaliturva
a) Jokaisella on oikeus nauttia heidän terveyttä ylläpitävistä toimenpiteistä.
b) Jokaisella jolta puuttuu tarvittavat varat on oikeus sosiaaliseen ja sairaanhoidolliseen apuun.
c) Työntekijöillä, itsensä työllistävillä henkilöillä ja heidän elätettävillään on oikeus sosiaaliturvaan tai vastaavaan järjestelmään.
d) Niillä, jotka ilman omaa syytään, ovat kykenemättömiä hankkimaan itselleen "säädyllistä" (with dignity) asuntoa on oikeus saada tähän apua asianomaisilta viranomaisilta.
14. Oikeus koulutukseen
a) Jokaisella on oikeus kykyjensä mukaiseen ("kyvyilleen sopiva") koulutukseen ja ammattikoulutukseen.
b) Koulutuksessa vallitsee vapaus.
c) Vanhemmilla on oikeus huolehtia vakaumuksensa mukaisesta uskonnollisesta ja filosofisesta koulutuksesta samalla kunnioittaen lapsen oikeutta omaan kehitykseen.
15. Oikeus tiedonsaantiin
Jokaisella on oikeus saada nähdä ja oikeus teettää korjauksia hallinnollisiin asiakirjoihin ja muuhun itseen koskevaan tietoon.
16. Poliittiset puolueet
Kansalaisilla on oikeus muodostaa poliittisia puolueita. Puolueiden tulee olla jäsenmaiden yhteisten demokraattisten periaatteiden "inspiroimia".
17. Pääsy tuomioistuimiin
Jokaisella on oikeus nostaa kanne tuomioistuimessa tai lain määrittelemässä oikeuslaitoksessa.
Jokaisella on oikeus tulla tasapuolisesti kuulluksi, julkisesti ja kohtuullisen ajan sisällä itsenäisessä ja puolueettomassa tuomioistuimessa tai muussa oikeuslaitoksessa, joka on lain mukaan ennalta määritelty.
"Pääsy oikeuteen on oltava tehokasta". Oikeusapua järjestetään niille, joilla ei ole varaa muuten hankkia itselleen oikeusapua ("asianajaja").
18. Non bis in idem
Ketään ei tutkita eikä tuomita rikkomuksista, joista hänet on jo vapautettu tai tuomittu.
19. Ei-taannehtivuus
Itselleen ei voi aiheuttaa vastuuvelvollisuutta teosta tai tekemisestä jättämisestä (tekoon), josta ei ole lainmukaista vastuuvelvollisuutta teon tapahtuma-aikana.
20. Oikeus hakemuksiin
Jokaisella on oikeus osoittaa kirjoitettuja pyyntöjä tai valituksia viranomaisille, joiden tulee vastata.
21. Oikeus "vaalia" ympäristöä
Jokaisella on oikeus suojella ja säilyttää luonnollista ympäristöään.
22. Rajoitukset (??)
Taataan, ettei suoda mitään rajoituksia vaatimuksiin kunnioittaa tämän perustuslai