Miten auttaa nuorta joka menetti veljensä.Ei halua puhua.En voi pakottaa hoitoonkaan.Tavallaan ei halua repiä auki asiaa koko ajan , koska se tekee hänet ärtyisäksi.Olen viennyt hänet ystävämme luokse , ja hän pyysi kuvia mukaan, jotta olisi luontevasti tullut juttua asiasta.Muuta en keksinyt.Mitään en ole salannut, jopa päiväkirjani on luettavissa jos hän haluaa, omista tunteistani kunmentin lapseni.Siinä kerron kaikki rehellisesti jopa ajatuksia hänestä..en salaa mitään.Vaikeaa tämä' on. Ja vielä kun asia on niin uusi.
apua murkulle
ghgfgyfyg
6956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuka olet hänelle? Äiti? Sisar? Rakas?
Äiti.
Meillä ollut hyvät välit lasten kanssa ja avoimet.Koska kuolema oli yllättävä , mutta sattui niin että murkku oli kanssani.Ja on siis käynyt kaikki vaiheet läpi kanssamme, siitä lähtien kun itse aavistin ja lopulta sain tietää asiasta.takertui minuun, koska olin ainut jolla säilyi toimintakyky.Hän seurasi minua kuin varjoa, luottaen että äiti hoitaa. vaistoni kertoo että hän huolehtii tavallaan meistä nyt, olemalla kotona paljon enemmän, pyysi minua menemään isän luoksen, koska äiti osaa hoitaa senkin, on ollut tarkla siitä ettei me saada purkaa asioita toisillemme huutamalla. Tuntuu kun hän yrittää olla oma veljensä kaltainen .Yrittää olla liian reipas ettei meihin satu.Mutta mikään ei ole enää samaa, ei koskaan, enkä halua mitään traumoja vanhempana.
Surua ei voi hoputtaa. Kerro olevasi lähellä jos hän sinua tarvitsee, mutta älä tyrkytä apuasi. Pahimmillaan se voi viedä hänet kauemmas sinusta. Ehkä hän puhuu jollekin toiselle? Ehkä hän kirjoittaa? Ehkä hän ei ole vielä valmis puhumaan. Hän varmasti käsittelee asiaa omalla tavallaan, ennemmin tai myöhemmin.
Hän tekee työtään omalla tavalla, anna hänelle rauha. Lapseni teki itsemurhan ja hänen kaverin vanhemmat olivat paniikissa kun kaveri lakkasi puhumasta kokonaan. Mutta sitten hän sanoi kuinka hänlupuu ystävästää tosi pienissä paloissa ja suru kestää.
Kunnoita hänen omaa tapaansa, mutta ole tukena älä tunge.
KIITOS..uskon teitä enemmän kuin heitä jotka on vaan koulutettu sanomaan näin..suunnattoman kiitollinen vastuksista..ei tunne itseään niin yksinäiseksi surun kanssa.
veljeni 14vuotiaana. Löysin hänet keittiön lattialta,oli ampunut itsensä. alkuun en halunnut edes ajatella,saati tajuta. Kesti kauan ymmärtää ettei hän tule enää kotiin takaisin. Surra en voinut,olin ihan lukossa,elin kuin mitään olisi tapahtunut,se oli helpompaa. Ajan myötä oli pakko katsoa totuutta silmiin,veli on kuollut. Se tapahtui kenenkään tuppautumatta,pakottamatta,oman ajan kanssa. Olin kuin simpukka,kaikki sisällä piilossa,tietyn ihmisen seurassa osasin ajtukseni ja suruni pukea sanoiksi,aloin purkaa sitä "lankavyyhteä" joka sisälläni painolastina kaihersi. Se vei aikaa paljon,todella paljon, mutta aika,rakkaus,vapaus,ystävät,kuunteleminen... ne vain sopi minulle. Ja lopulta osasin menetykseni ja suruni jäsentää itselleni niin että ymmärsin,vaikken hyväksynytkään tapaa jolla Hän lähti. Ikävä edelleen,mutta jo siedettävämpi kestää. Kaikkea hyvää Teille elämäänne eteenpäin.