Ohjaako kohtalo valintojasi, onko kaikki sattumaa vai ennalta määrätyä?
Voitko itse vaikuttaa valintoihisi? Jos, niin miten perustelet sen?
Voitko itse vaikuttaa valintoihisi? Jos, niin miten perustelet sen?
Sattuman sanelema juttu
kahjovaakutin
722658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Ja kuinka kohtalon mieltää. Sattumat, ennalta määräytyminen ja vaikuttaminen omiin valintoihin riippuu niiden mittasuhteista. Jukurtin valitsen luullakseni ihan itse. Toisessa ääripäässä ovat kansojen kohtalot. Mitä kauempaa asioita tarkastelee, niin huomaa olevansa kaarnanpala purossa ja mitä enemmän asioilla on massaa, sitä enemmän ne vetävät puoleesa. Noin yleensä en usko minkään ns korkeamman jaksavan puuttua valintoihini ja olla edes kiinnostunut niistä.
aivan niin, jos satun löytämään kadulta sytkärin niin tuskin se kohtalon sormesta on siihen pudonnut. Mutta jos se saisi aikaan jonkin elämääni vaikuttavan tapahtumaketjun, ajattelisin asiaa toisin. Toiselta puolen taas on vaikea uskoa, että miljoonien ihmisten kansanmurhat olisi ennalta määrätty jossain ulottuvuudessa.
..ollut yöllä suuret" jutut mielessä:=)
Tähän olisi paljonkin sanomista.Yritän tiivistää.
Aikaisemmin ihmiset olivat enemmän kohtalosidonnasia". Maanviljelijän pojan odottettiin jatkavan isänsä saappaissa.Tyttäret naitettiin kotipitäjän pojille. Eikäpä rakkaudettomastakaan liitosta kyetty eroamaan, koska elinkeino olisi mennyt siinä mukana. Olosuhteet, johon oli syntynyt, olivat se tähtiin kirjoitettu kartta, jossa sinniteltiin, vaikka sielu olisi ruvella.
Nyt eivät määrää enää samassa määrin syntymäolosuhteet, vaan enemmänkin äly ja pyrkimys. Valinnan mahdollisuudet ovat laajemmat.
Ei tietystikkään koko ihmissuvussa.
Jos asiaa tarkastelee sielunvalinnoista käsin, niin voisi kuvitella seuraavaa:
Sielussa on tietynlainen koodinaatisto, jossa on kirjautuneena, sekä kehittyneet, että kehittymättömät ominaisuudet. Syntymävalinnassa nämä yhteytyvät geeniperimään, suvun ja kansan historiaan monimutkaisella verkostolla. Taitava astrologi saattaa kyetä selittämään "näkemänsä" perusteella mahdollisuudet, oppiläksyt ja haasteet.
Tämäkin on tietysti vasta jäävuorenhuippu. Oman kohtalonsa käsikirjotuksen toteutuminen on osittaisesti viitoitettu. Osa on avoimena ja muunnettavissa valintojen kautta. Kun alkaa tajuta, missä määrin voi muuttaa "kohtaloaan", niin silloin pyystyy jo ennakoimaan valintojensa mahdollisia seuraamuksia.
Jotkut ajattelijat ovat päätelleet, että sielulla on useitakin päätöksiä, jotka saattaisivat ohjautua kohtalonomaisesti tiettyihin tilanteisiin. Mutta, sielu saattaakin ottaa koodinaatistostaan ,jonkin sillä hetkellä tärkeämmän jutun käsittelyyn ja suuntaa kohden toista valintaa.
Onko sitten vain sattumaa, että on juuri siinä työssä, asuu juuri tässä maassa, tähän aikaan ja
tekemisissä juuri näiden tiettyjen ihmisten kanssa? Tätä voi miettiä.
Itse koen kohtalon olevan osana itseäni. En ole sen ulkopuolella, enkä täysin erillään. Jokainen ajatukseni, tunteeni, ja valintani toimivat kohtaloni mukana kohtaloni toteutuksessa.
Mitään täysin sattumanvaraista ei nähdäkseni ole.
ennen tosiaan olosuhteet = kohtalo, hyvin suuressa määrin. Ja vieläkin monissa kulttuureissa on näin. Olen myös taipuvainen ajattelemaan että kohtalon käsikirjoitus on osittain viitoitettu, ja osa avoimena. Hyvin kiteytetty.
ettimään neulaa heinäsuovasta, jollonka sinun pittääpi tietää, että neula on heinäsuovassa, päätökses vaikuttaapi - ainakin valinnalta.
Mutta jos et tiijä, että neula on heinäsuovassa ja jostakin syystä vielä nykypäivänä ylleensä satut löytämään heinäsuovan ja siellä päätät teluta, niin kohta jo saattaapi törröttää neula jalokopohjassas, ja se taas onkii jo - niin monenkos sattuman ja valinnan tulos. Sekkii, että jotakii törröttää pystyssä juuri jalakapohjassa. Ja mitä on vielä tulos?
Jos siun kohtalokses jää vetästä neula irti, se osottaa ehkä vain sen, että liikuitkii mitä ilmeisimmin sillä kertaa yksinäs, ja onko se taas siun kohtalos vai puhasta sattumaa, vai vaan senkertanen valintas, onkii taas...
Mistä noista sattumista tietää, mutta mitä luultavammin päätät vetästä neulan irti, jotta pääset ainakii yhestä sattumasta, ja se vaikuttas ihan järkevältä valinnalta, joka ei sattumalta tullu mielees, vaikka tuliki mielees sattumasta?
Summa summarum?;)
minun kohtaloni ei ole tehdä tästä yhteenvetoa. Tuossa taisi olla kyse sattumanvaraisesta valinnasta, kait?
Kun asioita alkaa liikaa pyörittelemään niin on kohta vielä enempi sekaisin kuin normaalisti. :)
normaalisti? Nyt pyöritän sinulle hyväntahtoisesti vain päätäni;)
ja katson mitä elämä tuo tullessaan. Heittäydyin yrittäjäksi, heittäydyin yksineläjäksi ja nyt odottelen onko tulossa uusi heittäytyminen. Jännittää oikein, miten sitten taas selviän. Ihan hyvin varmaankin, ja vanhainkodin keinutuolissa on muisteltavaa.
itse asiassa teet koko ajan valintoja, ja voivatko tällaiset valinnat olla sattumaa?
Mun valinta on yleensä sellainen, että tohon rupeen jos se mulle lankeaa.
sinähän olet ollut perimmäisten kysymysten vallassa yöllä, pimeydestäkö lie johtunut :))
Muokkaamme elämäämme omilla valinnoillamme jonkin verran, välttämättä emme huomaa ajatellakaan pidemmällä tähtäimellä valintojemme vaikutusta, yksi pieni valinta jossain elämänvaiheessa vaikuttaa koko loppuelämäämme.
Kaikkeen emme voi vaikuttaa, joten eiköhän osa elämämme kuvioista ole sitten kohtalon huomassa.
Minua kiehtoo erään suuntauksen ajattelutapa, että me ihmiset itse olisimme etukäteen kirjoittaneet elämämme käsikirjoituksen ollessamme sielutasolla, ja että olisimme jopa valinneet vanhempamme yms. Tämä liittyy erääseen sielunvaellusoppiin jonka mukaan olemme "jalostumassa" täällä, kunkin ihmisen sisällä tietyn ikäinen sielu.... Nuori ihminen saattaa vaikuttaa hyvinkin järkevältä jos hänellä on oppinut ja usean kierroksen kulkenut sielu sisällään ja taas joku varttunut ihminen voi olla ikuinen kakara, jos hänellä on leikki-ikäinen sielu :)
..samoilla linjoilla:-)
Tuohon jalostumiseen* vielä lisäisin: Kaikki täällä olevat eivät välttämättä ole näitä "VAKKAREITA" vaan joukossa voi olla " friilansereitakin. Syväsitoumukseen osalliset koluavat kouluutuksensa Telluksen kanssa yhteistyössä ja päätynevät ehkä" joskus Universailiin kansalaisuuteen.
Friilanserit käväisevät ehkä kerran, tai useamman, uteliaisuuttaan, oppiaskseen tai opettaakseen ja jatkavat matkaansa.
Nämä vahat pierut" (vanhat sielut) sekaantuvat kaikkeen mahdolliseen kokien ihmiskehoissaan ,sen kaiken mahdollisen. Miksikö? Kumpa siihen olisi yksi täydellinen vastaus. Parempi silti, ettei olekkaan. Kokemus viisastuttaa ja tekee kaiken mielenkiintoiseksi.
Kuka on saanut sukupolvien aikana "jalostuneen" sielun. Kuka joutuu ottamaan uuden jalostumattoman. Minulla ilmeisesti näin on päässyt käymään. Populaation kasvaessa ei kaikille riitä niitä jalostuneita, tai sitten täytyy hyväksyä sielujen klooneja, jolloin degeneroidumme pikku hiljaa. Sielukas ainakin olet, tosi sellainen ja jalostuksen huipulta sielusi kaapannut.
..vaikka komenttisi oli osoitettu Taikikselle:=)
Tuhon kloonaukseen liittyen: Kiinnostavaa miettiä, voiko sielu kloonautua samalla, kuin ihminen?
Ihmisellä on nähdäkseni yksilöitynyt sielu. Kahta täysin samanlaista ei "pitäisi" olla.
Sen sijaan voisimme mieltää itsemme sieluperheisiin. Mutta tämä olisi jo aihe sinäänsä.
on ehdottomasti mun vuodenaika, saisi myrskytä ja sataa vielä lisää. :)
Eli sulla oli samantapaisia ajatuksia kuin tuolla edellä, että osittain voimme elämäämme vaikuttaa. Funtsin tuota käsikirjoitusjuttua, mutta tuntuisi aika hurjalta että joku ihminen valitsee hyvinkin raskaan elämänpolun… tai ehkä hän haluaa sovittaa aikaisempia tekojaan. Uskon voimakkaasti uudelleensyntymiseen enkä tietenkään, taaskaan, pysty sitä mitenkään perustelemaan.
Pysymään pinnalla naisten sielujen suossa.
Oikeesti SikurLiina, filosofisesti mielenkiintoinen asia. Sieluperheiden kartoittamiseen saattaa jollain taholla kulua toinenkin tovi.
..edes aloittaa perusteluja. Syntyisi kohta romaanin verran tekstiä.
Tuohon vaikeaan elämänpolun valintaan palaan myöhemmin. Käytävä kaupassa--tulee vieraita.
Että sinä keksitkin kiinnostavan aiheen:-) Ei meinaa maltaa täältä nyt irrottautua.
*ties mikä kohtalo vastaan tulee K-Marketissa: *nauraa*
Pysty perustelemaan, eikä tasan tarvitse, miksi siis uskoa moisiin ja käyttää niiden pähkäilyyn aikaa. Kuinkas muuten tuo uudelleensyntyminen sinun mielestäsi kattaa telluksemme eläväiset. Onko kasveilla siihen taipumusta tai tarvetta tai siunausta, entä nisäkkäillä yleensä, vai vaan osalla nisäkkäistä. Mitähän yleisesti hyväksytty kehitysoppi olisi asiasta mieltä.
...kauppareissullani tapahtui ihan oikeesti "kohtalonomainen" kohtaaminen!!! Yksi ihka ihana mies, johon olen joskus ollut pihkassa korvia myöten, tuli vastaani. Enempää en kerro. Hehkuttaa---ja poskia kuumottaa. VAUH****
.. alan valmistella syötävää vieraalleni.
että aihe on sinulle läheinen ja taidat tietää noista asioista paljonkin. Itselläni on ainoastaan hyvin hataria ajatuksia, en ole kovin syvällisesti sukeltanut noihin juttuihin, mutta jokin niissä kiehtoo. Kyllä mä uskon jollain lailla sielunvaellukseen mutta en osaa perustella asioita "järjellisesti"
Oma sieluni taitaa olla keski-ikäinen, en koe juurikaan mitään yliluonnollisia ilmiöitä. :)
ei se noinpäin mene, ei ihminen ota jotain sielua, vaan sielu ottaa ihmisen asuinsijakseen :)) Siinähän sitten olet sielun myllerryskenttänä niin kauan kuin tomumaja kestää.
Joskus muuten olen leikkimielisesti miettinyt näitten juttujen perusteella sitä, minkä ikäisiä sieluja tääällä palstalla on...
Tuohon populaation kasvamisongelmaan suhteessa sielujen riittävyyteen, entäs jos sielut eivät ole sidoksissa aikaan siten kuin me, jos osa sieluista elää parhaillaan tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Ei näitä kannata liian vakavasti pohtia, kuuluu pian päästä pim :DD
se tuntuu hurjalta ajatella että joku ihminen valitsi raskaan elämän jos valitsemaan pääsisi etukäteen mutta........tuon opin mukaan se ei olekaan ihminen joka valinnan tekee, vaan henkiolento, sielu joka ihmisessä ja täällä asuu aina senaikaa kun kroppa kestää. Ilmeisesti kyseessä olisikin juuri oppiminen, jalostuminen sekä karman laki.
Omat valinnat vaikuttavat elämäämme eniten, ajatellanpa vaikka nuorena tehtävät valinnat opiskelusuunnasta, päätökset lapsen tekemisestä, valinnat mihin menee töihin yms yms. Ne ovat itsemme päätettävissä aika pitkälle ja yleensä nämä valinnat on tehty jo pitkäli ennen keski-ikää. Vanhempana sitten olemme ja elämme näitten valintojemme viitoittamaa tietä. Tosin useimmat valinnat ovat sellasia että voimme tehdä valinnan uudelleen jos huomaamme tehneemme virhevalinnan nuorempana, esim koulutuksessa.
Näitä nyt niin silleesti tosissaan ottaisi. Ihmisen sisin ajatusmailma on vaan niin ylen alttiina kaikenlaisille epäuskottavuuksille joista halutaan väkisin kääntää uskottavia, jotta sopisivat omaan pirtaan. Oikein hirvittää sivistyksellinen taantumus ja woo-doo voimien lisääntyvä vaikutus. Dee dee
Se, että tästä asiasta en aio vääntää kanssasi enenpää, ei tarkoita sitä, että mielestäni oikeassa olisit.
tyypillinen mies... :))))))
Mitäpä noista vääntää, minusta on mukavaa ajatella kuin ajattelen.
Ajatella Sinua!
Nyt otit selkävoiton :)
*lähtee myhäillen lenkille ajatellen Koltiaista*
sen opin mukaan valitsee uhrinsa so. uuden asuinsijansa - sattumanvaraisestiko - ja kuinka tuo toisen entinen sielu vaikuttaa uudessa isännänsään, - tuon sielunvaelluopin mukaan siis.
otat kantaa tähän.
Tuon opin mukaan, sielu siirtyy ihmiseen hänen syntyessään ja poistuu hänen kuollessaan, joten maallisessa ihmiskehossa ei milloinkaan elä kuin kuin yksi sielu.
Huomautan vielä että en ole vähäisimmässäkään määrin asiantuntija näissä jutuissa, jos joku haluaa ottaa tarkempaa selkoa noista, niin netistä varmasti löytyy tietoa. Väittelemään en näistä ala, koska en todellakaan ole ottanut sen enempää selkoa asiasta. Olen kuitenkin luonteeltani sellainen että jos en jotain kykene käsittämään ja ymmärtämään niin se ei merkitse mielestäni sitä ettei sellaista (esim. sielua) voisi olla.
ainakin tarkoitukseni oli kysyä, että millähän logiikalla tuo sielu valitsee uuden emäntänsä ja isäntänsä, siis sen vastasyntyneen - sukulaisenko vai ihan ventovieraan?
Sanot että uskot omien tuntemustesi, vai miten se oli, mukaisesti että sielunvaellus on mahdollinen - millaisten tuntemusten, miten sen voi tietää, missä se tuntuu?
"Sanot että uskot omien tuntemustesi, vai miten se oli, mukaisesti että sielunvaellus on mahdollinen - millaisten tuntemusten, miten sen voi tietää, missä se tuntuu?"
Kirjoitat noin...tässä sen huomaa miten helposti asiat käännetään täällä uuteen uskoon. Sanoin että minua kiehtoo tuo ajatus ja että uskon jollain lailla sielunvaellukseen, en missään vaiheessa ole kirjoittanut omista tuntemuksistani, enkä kokemuksistani. Sensijaan en tyrmää sellaista mahdottomana jota en voi käsittää, koska ihmisen käsityskyky on rajallinen. toivoisin että tämän enempää asiassa ei mentäisi henkilökohtaisuuksiin koska näistä voi kirjoittaa myös yleisellä tasolla.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin tuossa opissa sielut eivät välttämättä siirry välittömästi ihmisen kuoltua uuteen ihmiseen, vaan ne saattavat olla pitkäänkin "toisella tasolla" ja valitsevat uuden kehon suunnitelmallisesti. Siis, ymmärrykseni mukaan tässä opissa ihminen on ainutkertainen eli esim sinä pirre et jatka elämääsi sen jälkeen kun viimeisen henkäyksesi olet päästänyt, vaan sinussa asuva sielu (joka on persoonaton, ihminen on persoonallinen) on se jonka elämä jatkuu. :)
en tunne, mutta ihmeekseni olen huomannut, kuinka oikeastaan hädin tuskin konttaamaan oppineella lapsella voi olla paljon ymmärrystä. Kuinka hän saattaa osata jopa 'vitsailla' tai muuten lohduttaa. Olisiko se sitä 'jotain'?
, mutta mihin minun perimäni sitten vaikuttaa minussa, ja mitä tekemistä sielullani, siis sillä vieraalla hengellä, on minun ruumiissani - piruako? :)
tietysti perimä vaikuttaa ihmiseen, eihän tässä nyt sellaisista ole kyse, geenit kulkevat isältä ja äidiltä lapsille ihan normaalisti :))
Ihminen on ihminen, sielu on sielu. Nyt sun pitää kuule keskittyä keskustelemaan sen sisälläsi lymyävän sielun kanssa ja kysyä siltä mitä pirua se tekee sun kropassasi. Josko tuo vastaisi siihen että on jalostumassa ja oppimassa sinultakin jotakin :) Ja josko olisi niin, että ilman tuota sinuun tullutta henkeä et olisi syntynytkään(hengissä)?? Jos ihminen onkin rakennettu sielujen kodiksi.......
Aivan selvästi oletkin paljon enemmän kiinnostunut henkimaailman asioista kuin mitä annat ymmärtää, eli sielu sinussa on valaistumassa. (Tämä on sitten vitsi, nyt on pakko selittää kaiken varalta.)
ja mistä tulevat lapsinerot? Onko heillä edesmenneitten suurmiesten ja naisten sielut.... Aihe on valtavan kiinnostava jos sitä oikein alkaa miettimään.
Katsokaapas ihan pienen vauvan silmiin, niistä näkyy että sisällä on jotakin, silmät eivät ole tyhjät niinkuin voisi ajatella olevan sellaisella joka ei ole vielä elänyt ja saanut sitä kautta kokemuksia.
melkeinpä mahdotonta uskoa noihin sielunvaellusjuttuihin, sori vaan, mutta minusta ne ovat humpuukia, ne syntyvät tarpeesta ihmisjärellä selittää jotain sellaista jota kaipaamme, ja jota ei kuitenkaan ole olemassa - näin minusta. :)
Kiinnostaa, mutta enemmän minua kiinnostaa se että miksi ihmiset näihin uskovat, ei sinällään sielunvaellus kiinnosta, kun sitä mielestäni ei ole olemassakaan.
en uudelleensyntymiseen sotkisi, mutta käsitteen oikeudenmukaisuudesta kyllä. Jossain oikeudenmukaisuuden pitää toteutua, läheskään aina se ei tapahdu tässä elämässä enkä usko että kaikki porhaltavat taivaaseen tms. tuosta vaan, riippumatta miten ovat elämänsä eläneet.
Kehitysoppi on varmasti kanssani eri mieltä kaikesta, mutta nyt onkin kyse uskomuksista. Eikä nämä pähkäilyt kovin paljon aikaa vie. :)
kaikki ihmiset ajattele samoin, toiset uskovat vain sellaisen mikä on tieteellisesti todistettu jos sitäkään.
Voisiko ontuvasti ja kaukaa hakien sanoa vertauskuvallisesti :sanotaan ,että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Jos siis ihminen on syyllinen mutta sitä ei voida toteen näyttää, silloin hän on syytön ;)
Tämä tästä, kiitos mielenkiinnostasi.
Mutta sahaat tehokkaasti oksaa dialogimme alta kun mainitsit kehitysopin olevan kanssasi kaikesta erimieltä.
Pähkäilyni tuloksena:
Voisi olettaa sielun yhtenä pyrkimyksenä olevan tarve kehittymiseen. Jos valinnat olisivat ainoastaan mukavia ja helppoja, niin tuskin siinä edes sielu pääsisi kokemuksellisesti kovinkaan hyviin tuloksiin.
Surkean kohtalon valinnan kuittaaminen pelkästään ns.karmallisten seuraumusten perustella, ei mielestäni selitä asiaa kokonaisuudessaan.
Tietysti asiaa voisi selittää näinkin:
Yhdessä elämässä kaikki sujui hyvin. Ihminen saattoi silti olla äärimmäisen itsekeskeinen. Myötätuntoa toisia surkeamman kohtalon saaneita kohtaan ei herunut. Sielu siis saattoi olla melkoisen pieni vielä. Tarvittiin kokemus, joka oman persoonallisen kärsimyksen kautta laajensi sielun tietoisuutta ja kehitti myötätuntoa.
Missä määrin sitten voisi sielun valinnan olettaa olevan täysin vapaaehtoista?
Kysymyksen saattaisi asettaa yhtälaisesti tarkastelemalla koko elämän toteutumista.
Mikä saa lapsen oppimaan puhumaan, kävelemään ja kokemaan elämää? Mistä tulee tarve ajatella, oppia ymmärtämään ja halu vieläpä pyrkiä selittämään kaikki?
Kehittyessään lapsi ennenpitkää kysyy:
-Mistä olen tullut tänne? Miksi olen täällä..jne.
Tämä sama tarve on meissä ihmisolennoissa sisään kirjautuneina.Me haluamme ymmärtää:MIKSI.
Ehkäpä tästä samasta syystä haluamme kokea erilaisia "kohtaloita".
Jos ajattelee lasta, jolle ei "järjästy" pettymyksiä, elämän kolhuja, tai kärsimystä, niin millaiseksi aikuiseksi hänet saattaa mieltää?
Samalla tavalla sielun voisi käsittää kohtaavan tietoisuuden kasvua. Erilaiset kokemukset saavat sen kehittymään. Muutoin ehkä olisimme, vain ainettomia henkiolentoja edelleenkin. Mehän olemme tulleet kokemaan elämää ainessa. Käsittääkseni sielua ei voi ymmärtää erillisenä osana ihmisyyttä. Sielun näkökulmasta yksi elämä on ehkä vain yksi päivä, tunti...tai jos sitäkään.
Miksei siihen voisi silloin sisältyä yhtenä tuntina" surua ja toisena iloa?
Tässä nyt joitain ajatuksia kiinostavaan aiheiseen.
..parhaimillaan:-)
Eivät ihmiset itseasiassa keksi mitään, mitä ei jo ole. Se , että joku keksi lampun, ei todista, että hän olisi keksinyt myös valon.
Saavuttamaton ulottuvuus olemuksessamme. Sillä itsellään ei ole pyrkimyksiä, eikä sitä voi tietoisesti ohjailla. Se vain on ikäänkuin taustakangas johon elämämme taulut ovat maalatut. Ihmisen kokemusperäinen tiedostaminen ja sen myötä asioiden prosessointi on paljon lähempänä pintaa ja sen kaikki sävyt ovat eroitettavissa ja muokattavissa. Sielun rooli on pitää taustalla näkymättömissä maalaus kasassa.
..osuva kuvaus:-)
Jäin pohtimaan: Voimmeko käsittää kunkin elämämämme persoonallisuuden edelleen maalaavan sielun "näkymätöntä" taustakangasta?
Jos taas ajattelemme persoonallisuuden olevan pintakäsittelijä ja sielun ns. syvin ilmennys, niin kuva joka tapauksessa muuttuu kaiken aikaa.
Taustalla oleva kangas heijastaisi silloin eri persooniemme (eri elämät) tuntemuksia.
Jos taas käsitämme sielun olevan osallisena kokemusta, niin voisikko se silloin toimia suodattimena?
Toisaalta, jos ajattelemme persoonallisuudenkin olevan sielun käyttöväline, niin tarkoituksena olisi silloin harjoittaa pikku egoaan toimimaan suuremmassa määrin tuon ylimmän tietoisuutemme esiinsaattamiseen----eikö?
Voisikko vielä johdatella tästä: Sielukin olisi käyttöväline, jollekin vielä suuremalle tietoisuudelle?
-mikseikäs sieluakin voi yhtälaisesti "nähdä" !---
Epäkelpo käyttöväline. Ei se vastaa, eikä siltä edes pääse mitään suoraan kysymään. Sielu päivittyy epätahtiin arkitodellisuuden kanssa ja on kuin uni, lähellä, mutta oman kontrollin ulottumattomissa.
Mitä sitten tekisimme jollain "suuremmalla" tietoisuudella, kuinka sen kanssa eläisi ja voisiko siitä hallitusti siirtää arkeemme osia ja soveltaa hyötynäkökohtia.
Tieteissä suurempi tietoisuus on sitävastoin kiinnostavampana ja niiden konkreettiset tulokset selkeästi nähtävissä.
on olemassa. Sen kanssa, siis sitä kohti on tässä arjessa vaan yritettävä tarpoa. Se on sitä, kun 'ymmärretään kaikki', niinkuin sanotaan. Olkoon sitten vaikka se valo, jonka kuoleman porteilla käyneet sanovat nähneensä.
Sitä voi hipaista, mutta luullakseni kukaan ei tässä persoonassaan voi sitä täysin tavoittaa.
Vai, että sielu päivyttyy epätahtiin!
No tässä viisamman sanoin:
"Sen sijaan, että olisit sielu kehossa, pyri olemaan keho sielussasi.Kurota kohti sieluasi.Yhä kauemmaksi...
Luomisen ja aidon voiman sysäys - se tiimalasin kohta, joka on energian ja aineen välissä - siinä on sielun paikka.
-tiede on aina jäljessä todellisuudesta - koska sen kautta ei voi selittää muuta, kuin sen mikä juuri nyt on selitettävissä. Maapallokin lienee ollut pyöreä jo ennekuin se tieteellisesti todistettiin:=)
Kaikki vastausta vailla olevat kysymykset. Niinpä he ovat kautta mailman sivu pyrkineet naurettavilla tavoilla selittelemään niitä, luullen siten saavuttaneensa jonkinlaisen mielenrauhan. Voiko ihminen kusettaa itseään. Vastaan, että voi ja vielä huomaamattaan.
..kirjoja, tietoa on nykyisellään saatavissa vaikka kuinka. Nähdäkseni tilanne on hyvinkin toisenlainen, kuin aikoina jolloin vain papit omien uskontojensa kautta saivat selittää sielun.
Voimme sanoa elävämme tietoyhteiskunassa. Eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun vielä naureskeltiin ajatukselle, että kuvat voivat välittyä kännykän kautta. Meidän isovanhemmille oli jo suuri ihme jokin laatikkokamerakin.
Enkä minä ainaskaan juurikaan voi sanoa ymmärtäväni tietokoneen toimintaa. Silti sitä käytän. Ihmettelen vain toisinaan, miten tämä kaikki on mahdollista.
Tässä yksi lainaus sielua käsittelevästä kirjasta:
"Kuvittele eteesi kuppi, kannu ja vesisäiliö.
Vesisäiliö on sielu. Yhdestä sen osasta muodostuu kannu. Tuo kannuon edelleenkin sielu, mutta ei koko sielu. Se on osa sielua, joka pyrkii toteuttamaan tehtäväänsä. Persoonallisuus on kuppi. Kuppi luo yhteyden kannuun, korkeamman minän sieluun, mutta ei täyteen vesisäiliöön.
Vuorovaikutus persoonallisuuden ja sielun välillä on sisäinen ja intuitiivinen tapahtuma. Se on omassa sisäisessä järjästelmässäsi tapahtuva elollinen prosessi. Päätöksen tekeminen voi olla intuitiivinen tapahtumasarja, johon otat mukaan tietoa mielestäsi, sydämestäsi ja intuitiostasi luottaen samalla korkeamman minäsi ohjaukseen.
Kaikki nuo lähteet ovat osa omaa energiajärjästelmääsi. Persoonallisuutesi ja korkeampi minäsi ovat sielusi osia."
-helpommin minä tämän ymmärrän, kuin digipoksin-
Laitan oheen linkin joka osoittaa, että tilanne nykyaikana ei ole muuttunut pappien ajoista, jotka yksin saivat selitellä sielujen olemusta.
Vasta pari vuotta sitten päättyi jenkkilässä oikeudenkäynti Darwinin evoluutioteorian ja kreationismin asemasta kouluopetuksessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreationismi ja sieltä kohta älykäs suunnittelu.
ihminen on utelias ja haluaa vastauksia, varsinkin tällaisiin kysymyksiin. Itsensä kusettaminen on kyllä aika voimakas sana tähän, kukaan ei tiedä onko asia niin vai näin, enkä minä ainakaan ole huomannut että omista ajatuksistani olisi ollut sen kummemmin haittaa. Mikä ero on luullulla ja todellisella mielenrauhalla?
Mielenrauhaa hiertää koko ajan taustalla epävarmuus, mutta siihen otetaan taas pseudolääke pseudotieteistä. Selitetään asia joksikin muuksi. Särky kyllä häviää, mutta tulehdus ei.
Yhdysvalloissa on tänäpäivänä myöskin lapsia (niin kuin muuallakin maailmassa), jotka viisveisaavat vanholle ajattelumalleille.
Heidän ajatteluaan voisi kuvata enemmänkin universailiksi. Käväiseppäs joskus lukaisemassa ns. indigolapsista.
Nämä lapset voivat olla jo kymmenvuotiana täysin tietoisia maailman tapahtumista. Heistä löytyy kuvataiteilijoita, muusikkoja, parantajia, ja ennenkaikkea heidän ajatteluaan ilmentää rauha, rakkaus, suvaitsevaisuus ja humanisuus.
Taipumuksissamme. Joku luettelee tuosta vaan kymmenen minuuttia piin desimaaleja. Joku muu on lahjakas jossain muussa. Joku ilmentää Indigon olemusta.
Kävin katsomassa mitä näistä Indigolapsista kerrotaan ja kopsasin muutamia mielipiteitä. Näiden mukaan he eivät ole mitenkään rauhaa rakastavia, suvaitsevia tai humaaneja.
Tässä on kymmenen yleisintä indigolasten piirrettä:
1. He tulevat maailmaan ikään kuin kuninkaallisina (ja käyttäytyvät usein sen mukaisesti).
2. Heistä tuntuu, että he "ovat täällä ansiosta" ja ovat hämmästyneitä, kun muut eivät tunne samoin.
3. Itsensä arvostaminen ei ole tärkeä asia. He kertovat usein vanhemmille "keitä he ovat".
4. Heillä on vaikeuksia ehdottomina annettujen käskyjen suhteen (määrääminen ilman selitystä tai vaihtoehtoa).
5. He eivät yksinkertaisesti halua tehdä tiettyjä asioita, esimerkiksi jonottaminen on heille vaikeaa.
6. He turhautuvat rituaalinomaisiin systeemeihin, jotka eivät vaadi luovaa ajattelua.
7. He keksivät usein parempia toimintatapoja niin kotona kuin koulussa, mikä saa heidät vaikuttamaan "järjestelmän murtajilta" (järjestelmään sopeutumattomilta).
8. He vaikuttavat asosiaalisilta, elleivät he ole relevantissa seurassa. Ellei heidän ympärillään ole muita vastaavaa tietoisuutta omaavia, he kääntyvät usein sisäänpäin ja heistä tuntuu, että muut eivät ymmärrä heitä. Koulu on heille usein tavattoman vaikeaa sosiaalisesti.
9. He eivät suostu "syyllisyys"-kuriin ("Odota, kunnes isäsi tulee kotiin ja näkee, mitä olet tehnyt.").
10. He eivät ujostele ilmoittaa, mitä he tarvitsevat.
..vanhempansa hermoromahduksen partaalle, tai "pakottaa" heidät ajattelemaan uudesta näkökulmasta.
Kumpa muistaisin nyt, mikä se linkki oli, jonka poikani tarjosi luettavakseni.
löytyi muutamia linkkejä. Jos oma ajattelutapani onkin hutera niin suhtaudun aika varauksellisesti tähän indigojuttuun.
Tässä lainaus yhdestä linkistä: "Indigon kasvatuksessa kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita. Indigot pyrkivät olemaan määräileviä sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan. Senpä takia heiltä täytyy ottaa luulot pois jo hyvin aikaisessa vaiheessa eli hänelle täytyy osoittaa paikka perheessä. Tämä käy mieluummin huumorilla. Meillä indigo ilmoitti, että hän on Jeesus ja häntä pitää totella. Niinpä hänen äitinsä ilmoitti että hän on sitten Jumala, ja koska Jeesus on Jumalan poika, niin sen takia hän määrää mitä kotona tehdään ja homma toimi."
Öhh..
Ei tainnut olla se sama linkki:=)
Aikaisen vaikuttavaa---sanoisin=D
Tosin, jos oma lapseni olisi alkanut itseään Jeesuksena pitämään, niin olisin saattanut huomauttaa: Voipi olla kurjaa sinulle, jos pääset ihan ristillekin roikkumaan.
ovat elämäni muovanneet. En usko kohtaloon. Onni tietysti vaihtelee, mutta se on sattumaa, ei johdatusta.
tutkimusten mukaan edes onnea ei ole olemassa, vaan kaikki on itsestä kiinni.
Nyt en ehdi enempää, päässä surisee jo.
Hyvää työpäivää kaikille.
eikä ole ennalta määrättyäkään, en usko sellaisiin kohtaloihin.
Jokainen aikuinen, 50 ainakin kai on jo senverran iso, että tekee valintansa tietoisena niiden seuraamuksista - ei kai niin..no olkoon sanomatta.
Jokin on puuttunut elämäni kulkuun kriittisimmillä hetkillä. Jopa siinä määrin etten uskonut sellaista koskaan mahdolliseksi. Tavallaan antanut minun valita, mutta pohjaten antamiinsa näkökulmiin. Vaikea selittää, mutta ei tämäkään maailma kaikki tässä käsin kosketeltavissa ole.
Oman pienen mailmamme rajallisiin ulottuvuuksiin. Jatkuneeko?
silloin sillä hetkellä oli sisääsi rakentunut itsesuojeluvaisto, ei sen kummempaa.
ei tarvinnut olla varuillaan?
Voihan 'sillä' silti olla tuollainenkin nimi.
voidaan kiistellä loputtomiin, nehän kuuluvat sarjaan uskonasiat, ja uskonasiat perustuvat vain uskomiseen so. uskotaan sokeasti johonkin jonka uskotaan olevan totta.
tuskin kannattaa kenenkään vajota. Kukin kokee, tuntee ja uskookin tavallaan. Pitäydytään siinä.
, mutta keskustellahan voi, ja keskustella kukin omien kokemustensa ja tuntemustensa pohjalta, vai mitä? - kunhan, ja niinkauan kun kukaan ei sano toiselle, että sinä olet tyhmä kun et usko tähän, tai sinä olet hullu kun uskot noin kuin uskot - ei kai asioiden, ja tässä tapauksessa ilmiöiden ehdollistaminenkaan ole kiellettyä.
ei kaiketi voi aina tietää. Asiat eivät välttämättä mene suunnitellusti. Silloin kun menevät, voi sanoa että tein valinnan, voitin vaikeudet ja ohjaan itse elämäni. Yksi silmänräpäys voi muuttaa kaiken, sattumaa vai kohtaloa, kuka mitäkin uskoo.
voin halvaantua huomenna, mutta se ei ole kohtalon kolaus, vaan verisuoneni ovat tukkeutuneet huonojen ruokailutottumusteni takia, eli olen valinnut vääränlaista ruokaa.
Jos taas verisuoneni katkeaa, olen ilmeisesti ylipainoinen, ja verenpaineeni on liian ylhäällä; olen siis syönyt liikaa, tai liian suoleista ruokaa, olen poltellut tupakkia ikäni jne, jne.. - ei mitään kohtaloa taaskaan.
Olen ilmeisesti valinnut helpon ja epäterveellisen elämän - en liiku tarpeeksi, syön liikaa, jne.
Mutta perimälle en tietenkään enää mahda mitään, voin vain ottaa sen huomioon valitessani elämäntapani.
Kohtalon kolaukseksi voi nimittää tietenkin jotain ulkoapäin tulevaa onnettomuutta, Estonia uppoamista, tsunamia, ja sen sellaista.
Muuten voi valita kohtalonsa - jos haluaa.
ulkoa tulevaa onnettomuutta. Eli sellaisissa tapauksissa uskot kohtaloon?
tarkkaan harkittua kirjoitusta,tuskimpa.
Sattumaa,ehkä eka kerran,nyt tullut tapa tästä meille kaikille,eikä päivääkään poissa täältä ja kohtalo saa haistaa...
Hiemän outo kysymys, netti riipuvaisuudesta.
Aukaisut vaikuttaa valintoihin.
Nyt voi poistaa tämän =)eiks niin.
Joskus pohdiskelin niitä paljonkin, mutta tulin siihen tulokseen, etten kuitenkaan saa oikeaa vastausta, ja päätin lopettaa mietiskelyn tuloksettomana siihen.
Jos joku kysyy minulta elämän tarkoitusta, en anna siihenkään mitään vastausta. Elän päivän kerrallaan ja puuhastelen kaikkia juttuja :)