miksi miehet "kyllästyvät"

kertokaahan

No niin, tästä aiheesta on puhuttu aiemminkin.. Eli mistä johtuu se, että miehet menettävät kiinnostuksensa 1-3 kuukaudessa? Ensin ollaan mielettömän innokkaita, tekstaillaan, soitellaan, halutaan tavata vaikka joka päivä. Kun sitten on tapailtu kuukausi-3 kuukautta, yhteydenotot harvenevat, tapaamisille ei löydy aikaa, ja lopulta mies vain "vetäytyy" pois suhteesta/suhteen aloittamisesta. Alkaa tulla "en tiedä vielä", "katsotaan nyt" jne kommenttia.

Minun järkeeni ei tuo logiikka mene, koska itse, ja monet tuntemani naiset ovat sellaisia, että sitä joko ihastutaan tai ei. Jos ihastuminen alkaa/kestää kuukauden/monta kuukautta, se tunne siitä sitten syvenee, eikä tuosta vain lopahda! Ovatko miehet siis jotenkin erilaisia tässä ihastumisprosessissa, ja/vai onko kyse todellakin vain saalistusvietistä, jota ei sitten saa enää tyydytetyksi, kun huomaa että nainen onkin jo koukussa? Minä ainakaan en halua kymmenienkin tapaamiskertojen jälkeen leikkiä kissaa ja hiirtä ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Näytän tunteeni suoraan, enkä ymmärrä miksi aikuisten pitää pelata ja esittää jotakin muuta kuin mitä on !?

Olen törmännyt todella usein tällaisiin miehiin, voisi kai sanoa kerta toisensa jälkeen. Kyse ei ainakaan ole siitä, että olisin tylsä, koska minua ennemminkin pidetään erilaisena/liiankin persoonallisena. Miehet ovat myös olleet aivan erilaisia noin niin kuin päällisin puolin(luonne,elämänarvot ym.), eli en ole mikään renttuhin retkahtava nainen.

40

8693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niitä

      .. rupeaa pelottamaan.. ei halua vielä vaikka sitoutua lopun elämää

      • muuten..........

        Alussa miehet ovat aina kiinostuneita,kun ei se mies vielä tunne sitä naista kunnolla.( naiset myös)
        Useinmiten suhde läsähtää kun ei kuiteskaan synkkaa niin hyvin mitä sitä alussa luuli ja tuntu. tai sitten se mies tai nainen ei ollutkaan sitä mitä luuli.
        Tai jos ei ole keskustelu aihetta,suhde alkaa tökkii,tossakin yx yleinen syy miksi suhde voi alkaa läsähtää, vaikka kuinka rakastaa sitä naista/miestä,ja vaikka kuinka haluaa olla sen miehen tai naisen kaa,jos yhdessä ei voi keskustella niin jompi kumpi ottaa etäisyyttä,useinmiten se on se mies sitten 'tällaisessa' tapauksessa.
        Vaara tällaisessa tapauksissa on se,että suhde voi kehittyä seksisuhteeksi kun lakanoitten alla synkkaa 100% sti mutta.....
        aamulla sitten kun nauttivat yhdessä aamiaisesta istuvat vastakkain molemmat kuin tuppisuut ja kamariin ilmestyy tökkimäinen fiilis..hiljaisuus ahdistaa...kun molemmat muuttuvat jostakin syystä kuitenkin tuppisuuks =)

    • Muna vie ja mies vikisee.

      miehet ovat täysin tunteidensa heiluteltavissa.

    • Vain..

      Voi olla niin että suhun kun tutustuu paremmin niin sitten et enää kiinnostakkaan miehiä.. sun luonteessa tai jossakin muussa käyttäytymisessä jne. voi olla sellaista mikä ei miestä miellytä tai sitä ei jaksa katsoa pidempään.

    • g0ldie

      Muuttuuko oma käyttäytymisesi tuona aikana? Mahdollisesti et ole kiinnittänyt siihen huomiota..?

      Itseäni ihmetyttää eräs nainen johon tutustuin keväällä, kolmisen kuukautta tapailtiin tiiviisti ja oikein kivaa oli - ja sen jälkeen homma hiipui pois, nykyään silloin tällöin messengerissä jutellaan. Yritän aina välillä ehdotella jotain yhteistä tekemistä mutta aikaa ei vaan löydy - vai halua...

      • katsottavamyösitä

        Miten tosiaan on toinenki vastapuoli toiminut. Kovin yksipuolista ei moni jaksa jatkaa kauan

    • rupeli

      Eivät näe tulevaisutta ihastumisen jälkeen?

      Ihastumisen jälkeen pitäisi alkaa miettimään mitä sitten tehdään. Tässä kohtaa ollaan about 1-3kk ensitapaamisen jälkeen.

      Jos kuvitelma on, että ihastumisen kaltainen euforinen tunne (perhosia vatsassa jne.) jatkuu ja jatkuu loputtomasti, niin yllätys yllätys, niin ei ole. Tunteet pitäisi alkaa tulemaan ja syventymään muista toisenlaisista asioista, yhdessäolemisesta ja yhdessätekemisestä, asioiden suunnitteluista ja toteuttamisista, luottamuksesta, arvostamisesta.

      Helpoin tapa on lopettaa tapailu 1-3kk jälkeen, vastailla kysymyksiin "en tiedä" tms ja ottaa seuraavat tunnekuohut seuraavasta ihastumisesta.

      Voihan oikeasti olla, että ei tiedä miten homma alkaisi viemään eteenpäin, jos vaikka ei ole mitään kuvitelmia, unelmia tai suunnitelmia. Tai ei ole aikaa alkaa viemään. Tai ei kiinnosta viedä, jos vaikka tulevaisuuden näkymät eivät kohtaa.

      Surkeata on ja raukkamaista käyttäytymistä, jos ei osaa kertomaan asioita itsestään tai alkaa pakoilemaan tai peruuttelemaan ilman, että kertoo toiselle mistä on kyse.

      Aika tavallista voi olla sekin, että ollaan niin tiiviisti yhdessä se 1-3kk, että noita asioita pitää saada pohtia. Tällöin tarvitsee enemmän omaa aikaa. Mutta sekin on sellaista, että jos tällaisen ajan haluaa, niin silloin niitä asioita pitäisi myös miettiä. Ja toiselta puolelta luottamusta, ettei ala kiristämään ja puristamaan tietoa ulos kesken mietintämyssyn. Ja sekin taas vaatii luottamusta.

      Hitto mitä läpinää, sekavaa selostusta. Joskus olen miettinyt itsekin tätä, mutta ajatukset eivät ole tähän mennessä selkiytyneet kristallinkirkkaiksi vielä.

      • ollenkaan

        Harvinaisen kirkasta tekstiä mieheltä!

      • todellakaan ole

        että se ihastelu puolin ja toisin kestää ikuisesti. Jos mitään muuta yhteistä puuhaa ei löydy enää, sen sohvalla, kylki kyljessä, käsi kädessä, toista silmiin tuijottaen - vaiheen jälkeen, eli ei mitään jatkosuunnitelmia tulevaisuuden varalle, niin valitettavasti se suhde kuivuu siihen. Jos sitä suhdetta kaipaa, vakiintumista, sitoutumista toiseen ihmiseen, kyllä se niin on, että se arki astuu aika pian kuvioihin mukaan. Mutta siitä arjestakin voi tehdä, jos ei ihan juhlaa, niin ainakin taidetta, missä kumpikin viihtyy, toivottavasti mahdollisimman pitkään. Nykyään vain tahtoo ne suhteet kariutua juuri siinä vaiheessa, kun se arki koputtelee ovella....

      • rupeli
        todellakaan ole kirjoitti:

        Asiat eivät tapahdu itsestään enää siinä vaiheessa. Itse pitää osata ja haluta osallistua. Koska se, että vain toinen tekee suhteen eteen, ei pidä sekään suhdetta pitkään pystyssä.

        Ihastuminen on helppoa. Se vaan ei ole mitään. Tosin siitä saa melkoisia tunnekuohuja. Jos on oppinut helppoon elämään, helppohin nautintoihin ja siihen, että kaikki tulee eteen valmiiksi pureskeltuina, ettei tarvitse laittaa rikkaa ristiin asioiden eteen, niin mitkäköhän ne valmiudet mahtavat olla parisuhteessa elämiseen? Melkoinen elämänmuutos edessä. Mutta niinkai se on jokaisella miehellä, kun naisen kanssa muuttaa yhteen elämään.

        :-)

      • sujuu jos sujuu
        rupeli kirjoitti:

        Noh,jos sitä pitää hiki päässä keksiä kaiken maailman juttuja suhteen eteen esim.yhteistä menoja/tekemistä/keskusteluaiheita/ niin ei se persoona ole sulle vaan se *oikea*
        koska, kaikki menee ja sujuu ihan itsestään jos kuulutte yhteen,juttu sujuuuuuuuuu luonnollisesti ei tarvitse tehdä 'liikaa'töitä suhteen eteen se menee ja sujuu itsestään molemminpuolin.

      • liian vähän töitä,
        sujuu jos sujuu kirjoitti:

        Noh,jos sitä pitää hiki päässä keksiä kaiken maailman juttuja suhteen eteen esim.yhteistä menoja/tekemistä/keskusteluaiheita/ niin ei se persoona ole sulle vaan se *oikea*
        koska, kaikki menee ja sujuu ihan itsestään jos kuulutte yhteen,juttu sujuuuuuuuuu luonnollisesti ei tarvitse tehdä 'liikaa'töitä suhteen eteen se menee ja sujuu itsestään molemminpuolin.

        niin mikähän on se kultainen keskitie, mitä pitää tehdä, että se suhde pysyy kasassa? Kumpikaan noista em. ei ole hyvä asia.
        Jos joutuu paiskimaan olan takaa duunia, että saa jonkun ihmisen pysymään luonaan, sekään ei ole ihan ok. Mutta, turha taas tavallaan odottaa sitäkään, että toinen kantaa sitä mannaa nenän eteen, että sillä toisella on hyvä olla, ja unohtaa ittensä kokonaan, on vaan sen toisen palvelija. Näitä passattavia, eli jalustalla mielellään olevia on kyl aika paljon, jotka ei ole valmiita laittamaan tikkua ristiin sen suhteen eteen vaan vaatii siltä toiselta ihan vallan mahdottomia, laittamatta itteään likoon siihen suhteeseen millään lailla. Ne jotka on löytäny sen keskitien, eli kumpikin osallistuu siihen "duunaamiseen", et se suhde onnistuu, niiden liitot kestää.

      • OSIN ARKEA
        todellakaan ole kirjoitti:

        että se ihastelu puolin ja toisin kestää ikuisesti. Jos mitään muuta yhteistä puuhaa ei löydy enää, sen sohvalla, kylki kyljessä, käsi kädessä, toista silmiin tuijottaen - vaiheen jälkeen, eli ei mitään jatkosuunnitelmia tulevaisuuden varalle, niin valitettavasti se suhde kuivuu siihen. Jos sitä suhdetta kaipaa, vakiintumista, sitoutumista toiseen ihmiseen, kyllä se niin on, että se arki astuu aika pian kuvioihin mukaan. Mutta siitä arjestakin voi tehdä, jos ei ihan juhlaa, niin ainakin taidetta, missä kumpikin viihtyy, toivottavasti mahdollisimman pitkään. Nykyään vain tahtoo ne suhteet kariutua juuri siinä vaiheessa, kun se arki koputtelee ovella....

        JA SITÄ PITÄÄ IHMISTEN OPPIA ELÄMÄÄN,ARKIHAN ON PARASTA..

    • liian pian

      läheisyyttä lähinnä fyysisellä tasolla käytännössä tuntemattoman ihmisen kanssa saa aikaan vastareaktion siinä vaiheessa, kun ne pahimmat fyysiset puutostilat ovat takanapäin.

    • ...........

      Kun joku on hanakka niin sitä sitten yritetään vaikkei se niin helmeltä vaikuttaisikaan. Eli kyse ei ole mistään ihastuksesta. Lähinnä sitä ajattelee, josko tästä jotain tulisi. Yleensä ei tule ja sitten homma jää siihen. Et vaan ollut sopiva heila. Innokkuus tai sen puute ei asiaa muuksi muuta.

      • tulemme siihen,

        että naisen ei kannata olla hanakka miehen suhteen, vaan antaa miehen hoitaa metsästyspuoli ja mieluiten vielä olla pikkasen välinpitämätön ja vastahankainen, niin että miehen alkukantaiset metsästysvaistot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

        Miehet, jotka valittavat sitä etteivät naiset tee aloitteita haluavat vain helppoa panoa.

    • pullopersekapitalistisika

      Aivokemia palaa taas radalleen rakastumisen haihtuessa, ei sen kummempaa. Siinä vaiheessa rupeaa jälleen järki pelaamaan ja sehän useimmiten sanoo 'Ei saatana, en mä rupee tähän ruljanssiin'.

      Kuva naisesta koko ajan kyljessä kiinni vaikka yhteisasumisen kautta on karmiva, puhumattakaan mini-ihmisistä roikkumassa pultissa ja nainenhan puskee päälle kuin yleinen syyttäjä, että saisi haluamansa. Parempi vaan siinä vaiheessa laittaa Sayonarat peleihin, kun meinaa riistäytyä käsistä.

      Edelleen, naisien pitäsi kysyä itseltään: 'Mitä sellaista minussa on, että mies haluaisi kanssani olla/lisääntyä/tms ?' Joka kohdassa, kun jokin muuttuu, ei tarvitsisi ihmetellä miehen motiiveja.

      • ole yleensä

        niin, että kun meitä ihmisiä on kahta sukupuolta: naisia ja miehiä, niin luonto on järjestänyt siten, että nämä sukupuolet tuntevat toisiaan kohtaan vetovoimaa joka vie meidät yhteen. Seurauksena on pariutuminen, joka sisältää laajemmin katsottuna ei ainoastaan sukupuoliyhteyttä, vaan myös jälkeläisistä huolehtimisen. Se tapahtuu parhaiten parisuhteessa.

        Turha taistella luontoa vastaan. Miksi naisen tulisi miettiä, mitä hänellä on miehelle tarjottavana. Luonto on sen hänelle valmiiksi antanut, mitä hän tarvitsee miestä miellyttääkseen. :)

      • pullopersekapitalistisika
        ole yleensä kirjoitti:

        Luonto järjestänyt kyllä, mutta mitäs ihminen on keksinytkään: Ehkäisy. Muutenhan homma olisikin luokkaa laaki ja vainaa, eikä olisi varaa ihmetellä.

        Ja nyt kun on varaa ihmetellä, on varaa nirsoilla ja nykiä niitä rusinoita pullasta, kuten jokainen kunnon kapitalisti tietenkin tekeekin.

        Sinällään olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi lisääntyä heti sukukypsäksi tullessaan. Mikäs sen mukavampaa kuin voisi käydä kaljalla pojan, pojanpojan ja pojanpojanpojan kanssa. Nykyään ollaan jo työntämässä ruohonkortta siinä vaiheessa kun jälkikasvu baariin pääsee.

      • sittenkin niin,
        pullopersekapitalistisika kirjoitti:

        että miehille pitäis jollakin tavoin opettaa pienestä pitäen, miten suuri merkitys perheellä on ihmiselle? Miehillä ei välttämättä syntyjään ole tajua perheen tärkeydestä, toisin kuin naisilla yleensä. Miehille pitäisi opettaa, miten voi saavuttaa tasapainoisen ja onnellisen elämän nimenomaan oman perheen kautta.

      • rupeli
        sittenkin niin, kirjoitti:

        Voisi olla yksi tärkeä asia.

        Vaikeaa vaan soveltaa nykyaikaan, kun lapset ovat tarhassa, eskarissa tai koulussa suurimman osan ajasta. Ei siinä välttämättä ehdi edes vanhempiinsa tutustua ennenkuin on jo itse aikuinen.

      • koti-isyys?

        Tunnen miehen, joka jäi koti-isäksi ja piti siitä niin paljon, ettei olisi halunnut enää palata töihin.

      • pullopersekapitalistisika
        sittenkin niin, kirjoitti:

        että miehille pitäis jollakin tavoin opettaa pienestä pitäen, miten suuri merkitys perheellä on ihmiselle? Miehillä ei välttämättä syntyjään ole tajua perheen tärkeydestä, toisin kuin naisilla yleensä. Miehille pitäisi opettaa, miten voi saavuttaa tasapainoisen ja onnellisen elämän nimenomaan oman perheen kautta.

        'Miehille pitäisi opettaa, miten voi saavuttaa tasapainoisen ja onnellisen elämän nimenomaan oman perheen kautta. '

        Tuo saattaisi mennä osalla aivopesun puolelle. Itsekin kotia leikkineenä tuli huomattua, ettei perhe ole mikään itseisarvo onneen. Se on sivutuote elämästä, ei tavoite, on minun asenteeni.

        Ymmärrän kyllä yhteiskunnan toiveen jäseniensä lisääntymisestä, onhan jälkikasvu pakollista yhteiskunnan säilymiseksi. Mutta mitä sitten, kun ei koko yhteiskunnasta tai sen säilymisestä ole kiinnostunut ?

        Ennenmuinoin varmaankin eristettiin jonnekin metsään kuolemaan, mutta nykyään voi elää omien sääntöjensä mukaan. Ei ole kirkko, suku tai kylä kiristämässä elämää sallittuun muottiin.

        Naisia saattaa hieman kypsyttää se, ettei jälkikasvu olekaan kovin korkealla prioriteetilla miesten elämässä. Nykyään ei enää tarvita lapsia jatkamaan elämäntyötä, kun sitä ei missään konkreettisessa muodossa, kuten maatilana, enää ole. Niinpä tuo aspekti naisen 'arvosta' parisuhteen osana on menettämässä merkitystään. Kovin paljoa muuta ei sitten jääkään jäljelle.

      • rupeli
        koti-isyys? kirjoitti:

        Tunnen miehen, joka jäi koti-isäksi ja piti siitä niin paljon, ettei olisi halunnut enää palata töihin.

        Ei ajatuksessa mitään vikaa ole, ja idea on ihan toteutuskelpoinen, jos homma ei käytännössä ala ontumaan.

        Isät vaihtaa vaippaa ja tekee ruokaa siinä missä naisetkin. Ja imuroi, pesee pyykkiä, kylvettää, ulkoiluttaa.

        Imetys ei ihan onnistu, mutta sen imetysajan jälkeen kyllä.

        Ei mikään perinteisin ratkaisu tosin.

      • sydämensivistystä
        pullopersekapitalistisika kirjoitti:

        'Miehille pitäisi opettaa, miten voi saavuttaa tasapainoisen ja onnellisen elämän nimenomaan oman perheen kautta. '

        Tuo saattaisi mennä osalla aivopesun puolelle. Itsekin kotia leikkineenä tuli huomattua, ettei perhe ole mikään itseisarvo onneen. Se on sivutuote elämästä, ei tavoite, on minun asenteeni.

        Ymmärrän kyllä yhteiskunnan toiveen jäseniensä lisääntymisestä, onhan jälkikasvu pakollista yhteiskunnan säilymiseksi. Mutta mitä sitten, kun ei koko yhteiskunnasta tai sen säilymisestä ole kiinnostunut ?

        Ennenmuinoin varmaankin eristettiin jonnekin metsään kuolemaan, mutta nykyään voi elää omien sääntöjensä mukaan. Ei ole kirkko, suku tai kylä kiristämässä elämää sallittuun muottiin.

        Naisia saattaa hieman kypsyttää se, ettei jälkikasvu olekaan kovin korkealla prioriteetilla miesten elämässä. Nykyään ei enää tarvita lapsia jatkamaan elämäntyötä, kun sitä ei missään konkreettisessa muodossa, kuten maatilana, enää ole. Niinpä tuo aspekti naisen 'arvosta' parisuhteen osana on menettämässä merkitystään. Kovin paljoa muuta ei sitten jääkään jäljelle.

        omaavalle henkilölle naisen arvo parisuhteessa ole koskaan ollut pelkästään/pääsääntöisesti jälkeläisten synnyttäminen.

        Ihminen, joka ei ole kiinnostunut yhteiskunnasta ja sen säilymisestä, ei viime kädessä ole kiinnostunut itsestäänkään. Paradoksaalisti on niin, että äärimmäisellä tavalla itseensä keskittyvä ihminen ei ole löytänyt todellista itseään. Hän elää tavallaan keinotekoisen itsensä varassa, jolla on negatiivinen yksilöllisyys: vailla yhteyttä muihin ihmisiin. Jokainen meistä on kuitenkin osa yhteiskuntaa, halusi tai ei.

      • pullopersekapitalistisika
        sydämensivistystä kirjoitti:

        'Jokainen meistä on kuitenkin osa yhteiskuntaa, halusi tai ei.'

        Ja jotkut meistä ovat osa useampia yhteiskuntia. Tuohon runoiluusi en ota kantaa, kun olen mitä ilmeisemmin sivistymätön moukka. Laittakaa roviolle ja polttakaa kansan huviksi.

        Kuitenkin väitän, että yhteiskunnallisten paineiden purkautuessa, eritoten uskonnollisten, ihmiset eivät enää valitse perinteistä parisuhdetta ja perhettä, koska ei ole pakko. Luovutan todisteeksi Suomen väestön kehityksen, www.tilastokeskus.fi .

        Nykyään ei enää myöskään ole pakko olla (suomalaisen ihmisen) kiinteä osa mitään yhteiskuntaa maapalloa lukuunottamatta, vaan voi pomppia mielensä mukaan. Tuo vapausaste on omiaan poistamaan yhteisöllisyyttä, jonka jälkeen yhteiskunta menettää yksilölle merkitystään. Ja samalla menee yhteiskunnan peruspalkki, parisuhde.

        Yhteiskunta kun elää yksilölle, yksilö ei yhteiskunnalle. Vasemmistolaiset ajattelevat asiasta eri lailla.

        Jokainen voi olla kehityksen suunnasta montaa mieltä, itselleni se on mieluinen.

      • tuhoutuminen

        merkitsee lopultakin ihmiskunnan tuhoutumista. Ihmiskunta ei säily, jos jokainen ajattelee vain itseään ja omaa napaansa. Ei negatiivinen individualismi tuo onnea kenellekään.

      • rupeli
        rupeli kirjoitti:

        Ei ajatuksessa mitään vikaa ole, ja idea on ihan toteutuskelpoinen, jos homma ei käytännössä ala ontumaan.

        Isät vaihtaa vaippaa ja tekee ruokaa siinä missä naisetkin. Ja imuroi, pesee pyykkiä, kylvettää, ulkoiluttaa.

        Imetys ei ihan onnistu, mutta sen imetysajan jälkeen kyllä.

        Ei mikään perinteisin ratkaisu tosin.

        Sen verran vaan lisään, että Pertti Perusjätkän mielessä vaan pyörii aina ja taukoamatta perheen toimeentulo ja perustavaa laatua olevat perusasiat, kuten kodin oleminen ylipäätään.

        Jos noista perusvieteistä pystyy luopumaan ja luottamaan, että nainen on se joka pystyy perheen toimeentulon hankkimaan ja toteuttamaan perustavaa laatua olevat perusasiat samalla lailla, kuin itse pystyisi sen hoitamaan, niin asia on ok.

        Itse pystyisin tuohon skenaarioon asettumaan noilla ehdoilla. Ja ennenkuin pääni hakataan irti, niin totean vaan, että tiedän kotonaolemisen olevan ehkä vielä jopa rankempaa, kuin töissäoleminen. Koska lapset vaativat jatkuvaa läsnäolemista (ei jatkuvaa hyysäämistä). Se on rankempaa verrattuna normaaliin työhön, jossa suurin osa asioista ei mene fatalisti pieleen pelkästään siitä syystä, jos ei ole tarpeen vaatiessa välittömästi läsnä tai saatavilla. Töissä kun normaalisti on muitakin, kuin itse.

      • pullopersekapitalistisika
        tuhoutuminen kirjoitti:

        merkitsee lopultakin ihmiskunnan tuhoutumista. Ihmiskunta ei säily, jos jokainen ajattelee vain itseään ja omaa napaansa. Ei negatiivinen individualismi tuo onnea kenellekään.

        No, ihmiskunta tuskin tuhoutuu mihinkään, mutta yhteiskuntia tulee ja menee, näin on aina ollut. Ihmiskunta kun oskilloi individualismin ja yhteiskunnallisuuden välissä, erikokoisissa yksiköissä ympäri maailmaa.

        Näen asian niin, että jokaisella ihmisellä on oma luontainen pisteensä noiden kahden ääripään välissä, joissa hän on tyytyväisimmillään. Omat arvot heijastavat tuota pistettä ja näkyvät ulospäin esim. poliittisena kantana, tavoitteina työelämässä jne.

        Enkä usko että tuota luontaista pistettä saadaan kovinkaan paljoa heilutettua, uskon kyseessä olevan jokin geneettinen ominaisuus, joka tekee osasta populaatiota yksinäisiä susia, osasta suurperheen vanhempia ja kaikkea muuta siitä väliltä ja ympäriltä. Jotenkin jopa täydellä mutu-tuntumalla vaikuttaa siltä, että nuo erilaisten perusarvojen suhteelliset määrät olisivat suljetussa populaatiossa lähes vakiot. Ehkäpä joku tietää asiasta enemmän.

        Summa summarum: Vaikka kuinka ammuttaisiin ihmisten päihin parisuhteen ja yhteiskunnan osana olemisen ihanuutta, aina löytyy samanlaisia jästipäitä kuin minä, jotka eivät tuota propagandaa niele.

      • ihmisiä, joille

        parisuhde ei sovi. Arvioisin heidän kuitenkin olevan vähemmistön. Niille, jotka haluavat parisuhteen olisi hyvä, että malli siihen olisi positiivinen. Uskon, että monet kaltaisistasi "geneettisesti yksinäistä susista" eli perhe-elämää kaihtavista miehistä olisi toisenlaisia, jos heillä olisi ollut perustana lapsuus onnellisessa ja tasapainoisessa perheessä. Nykyisin perheet ovat rikkonaisia, joten olisi ei ainoastaan hyvä vaan jopa välttämätöntä, että lapset ja aikuiset saisivat paremman parisuhdemallin jostakin. Miten tuollainen "parisuhdeopetus" sitten järjestettäisiin, siitä pitäisi yhteiskunnassa syntyä keskustelua.

        Individualismi ei tarkoita epäsosiaalista yhteiskunnasta irtautumista. Jokainenhan on yksilöllinen yksilönsä. Se, mikä on ihmiselle hyväksi ja tekee hänet onnelliseksi ei välttämättä ole selvää ihmiselle itselleen. Pelkkä nautintojen ja omaisuuden haaliminen ei loppupeleissä tee ihmistä onnelliseksi.

      • pullopersekapitalistisika
        ihmisiä, joille kirjoitti:

        Arviosi vähemmistöstä lienee yhtä hyvä kuin minun tai kenen tahansa, joka osaa kolikkoa heittää. Mutu-meiningillähän tässä liikutaan.

        En jaa uskomustasi perhetaustasta yksinäinen susi-yhteydessä, sillä tunnen monia muitakin itseni lisäksi, jotka ovat todella itsenäisiä oman tien kulkijoita ja peräisin ehjästä perheestä. Sitä vastoin he, joiden perhetaustan tiedän olleen rikkonainen, ovat ensimmäisinä heittäytymässä parisuhteeseen, vaikka tulos on ulkopuolisen silmin jo ennalta tuhoon tuomittu. He eivät vain osaa tai uskalla elää yksin.

        Tuollainen parisuhdeopetus niille, jotka sitä haluavat, olisi varmasti hieno asia. Omien arvojen tunkeminen toisten kurkusta alas pakkosyötöllä taas voisi olla mielestäni rangaistavaa, vaikka repimällä ruumiinjäsen kerrallaan irti. Ymmärtääkseeni kirkko on näissä asioissa ainakin tuolla katolisella puolella kunnostautunut. Itse olen ateisti, eivätkä kirkon toiminnot kiinnosta henkilökohtaisesti. Oikea instanssi vapaa-ehtoiseen opetukseen olisi riippumaton poliittisista, kaupallisista tai uskonnollisista tavoitteista. En oikeastaan keksi muuta kuin vapaaehtoistoiminnan.

        Minä en sekoita yhteiskuntaa ja sosiaalisuutta toisiinsa. Näen yhteiskunnan pakon sanelemana palvelujen yhteenliittymänä, eräänlaisena kauppaliittona. Olisi esim. aika tylsää jokaisen pitää erikseen omaa maatilaa ruuan saannin takia. Sosiaalisuus taas on yksilöllinen luonteenpiirre siinä kuin intro- tai extroverttisuuskin. Väite, että vain yhteiskuntaan positiivisesti suhtautuvat voivat olla sosiaalisia on mielestäni henkistä propagandaa yhteiskunnan itseisarvon kehittämiseksi.

        Individualismin taas näen synonyymina omilla aivoilla ajattelulle, riippumatta olemassa olevista normeista ja säännöistä. Siihen ei liity minkäänasteisia tekoja, vaan se on pään sisällä oleva olotila, kuten onnellisuuskin. Itse en mene määrittelemään, mikä ihmisen tekee onnelliseksi, keskityn oman onnellisuuteni maksimointiin.

        Tehkööt he normit, joita tuomitseminen kiinnostaa. Minä en niitä kuitenkaan noudata, jolleivat satu osumaan omien arvojeni kanssa yhteen :)

      • perheestä?

        Salli minun epäillä. Annas kun arvaan: kulissiperheestä.

        Oikeiden arvojen - sellaisten, joiden mukaan ihmisen on hyvä elää - opettaminen ei ole kurkusta alas pakkosyöttöä. Jokainen joka elää rakkaudellisessa vuorovaikutuksessa oppii elämään oikein. Rakkaus tekee toisaalta kipeää sellaisesta, joka ei sitä ole saanut kokea jokapäiväisessä elämässään.

        Toki ihminen voi olla sosiaalinen, vaikka ei olisikaan poliittisesti aktiivinen. Mutta yhteiskunnan muodostavat loppujen lopuksi me kaikki ihmiset täällä. Jokainen joka haluaa, voi tosiaankin vaikuttaa yhteiskuntaan. Mutta se vaatii omaa aktiivisuutta, mitä monilla ei ole.

        Individualismi silloin, kun se on negatiivista, on lähtöisin tyydyttämättömistä tarpeista. Silloin ihminen näkee toiset vain siltä pohjalta, mitä nämä voivat hänelle antaa. Itse hän ei kuitenkaan pysty antamaan toisille mitään.

      • pullopersekapitalistisika
        perheestä? kirjoitti:

        Epäile pois, jos se sieluasi lämmittää. Ehkäpä saat oikeutettua luulolla itsellesi oman kantasi. Ad Hominem nyt taisi kuitenkin mennä metsään.

        Olet siis pakkosyötön kannattaja. Siinäpä yrität, oletan että oletkin jo jonkin vanhoillisen uskontokunnan jäsen. Eiköhän Suomen kansa ole jo näistä omat johtopäätöksensä vetänyt.

        Kantani lienee tullut jo selväksi eikä tästä keskustelusta enää irtoa mitään. Hyvää päivänjatkoa sinne vallihautaan.

      • juoksuhaudasta

        Ok, arvaukseni meni siis metsään. Mutta jotakin häikkää siellä taustassasi on, kun sinusta tuollainen pullopersekapitalisti on tullut. Teikäläisiä ei synny tyhjästä. ;)

        Pakkosyötöllä ei voiteta mitään, eli en kannata minkäänlaista pakottamista. Ainoastaan hyvää esimerkkiä, mistä ihminen sitten voi itse päätellä, haluaako sellaista vai jotain muuta.

        Nyt menit itse metsään tuon vanhoillisen uskontokunnan kanssa. Juu, hyvää jatkoa vaan sinne sikolättiin.

    • nähty on

      Alussa seksi kauniin naisen kanssa motivoi miestä, mutta kyllä siihenkin aika nopeasti kyllästyy. Kuten itsekin totesit, niin saalistusvietti on tyydytetty. Jos nainen olisi mukavaa seuraa, niin kyllä sitä yli 1-3 kk jatkuisi. Eli katsopa peiliin.

      • kaiket

        No mikä tuppisuu tommonen mies sitten itse mahtaa olla jos ei OSAA KESKUSTELLE TAI ENTERTEINAA kaunista naista itse? jos se tyyppi huomaa että nainen on hiljaista sorttia niin, eikö tommonen tyyppi voisi sitten itsekin keskustella vähän enemmän jotta keskustelu sujuu? eikä vaan piilotella itseään naisen selän takana ja odottaa etta naisen pitäisi aina enterteinaa miestä?? kun mies ITSE on niin kelvoton puhumaan ei ole sponttaani tai olla hassu edes joskus?
        Useinmiten se on vaan näin, että mies juoksee itse karkuun kun se kohtaa oman itsensä jossakin tuppisuu-naisessa' ( peili-kuva heijastaa)ja miehet ei itse osaa keksiä mitään jotta suhde sujuu,miehet odottaa naisilta kaiket! ja tämän takia monet suhteet kaatuu perselleen! mies ajattelee oooohh kuinka kivan näköinen nainen,mutta pettyy kun toteaa ettei se nainen olekkaan sitä mitä se luuli,mitä se sitten luuli???No se luuli että nainen miettii/hoitaa/keksii esim. menoja/ja keskustelee kuin presidentti kekkonen ja mies odottaa että nainen jopa pitää enterteinaa sitä! ja jos mies huomaa ettei nainen ole tommone niin ottavat etäisyyttä koska se tyyppi itse ei pärjää toisten seurassa,vaan haluaa naisen jonka selän takana se sitten voi olla MUKA oma itsensä.mutta, sitten kun mies kohtaa hiljaisen naisen niin ei se voi mennä enää piiloon vaan sen pitää itsenkin avata suunsa jotta suhde toimii!

      • Hah haa
        kaiket kirjoitti:

        Sen kun näkisin, että joku nainen "enterteinaa" miestä. Sänkypuuhatko siihen jo lasketaan? :D

      • entertaineri
        Hah haa kirjoitti:

        Sen kun näkisin, että joku nainen "enterteinaa" miestä. Sänkypuuhatko siihen jo lasketaan? :D

        mitä naisella on tarjota

    • Anonyymi

      Yksinkertainen vastaus: mie on keskenkasvuinen, ei osaa arvostaa suhteen perusjuttuja ja hyväksyä ns. Suhteen etenemistä. Ns. Matti Nykänen syndrooma että joka muutama vuosi vaihtoi naista, ei siis pahalla häntä kohtaan vaan vain faktana.

      Eli mie ei ole yksinkertaisesti kohdannut totuudessa itseään että hänkin on vain ihminen jolla myös huonot puolet kuten myös jokaisella naisella. Ja sitä kautta ei edes ole kypsä oikeaan parisuhteeseen. Ja faktana, osa miehistä ei tule koskaan olemaankaan valmiita elämänsä aikana.

      Tämä julma totuus on myös itsellä pitänyt hyväksyä.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe