saavun paikalle viinanhankkimismatkalta. Olkaa hyvät. Suosittelen kätkemään pullot. Olen tehnyt osani laiffareitten viikonlopun eteen. Menen nyt sinne paljuun hoitelemaan ruhjeitani. Tuokaa joku jotain syötävää. Lisäksi haavayrttejä olisi mukava olla kylpyvedessä. Niitä imumatoja kanssa ehkä kaipailen. Ei tullu kovaa syysmyrskyä kuitenkaan.
Ryytyneenä
Puhurix
21667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Viunanhakureissu. Et sitten saanut mukavaa muulia mukaasi. Laitoin aamusella uunimunakkaan uuniin, sitä olisi vielä jos maistuu.
syön mitä tahansa. Kyllä oli pimeä yö.
Vaikka ei mun munakas ole mitä tahansa.
että jotain ihan pesiaalia se on. Ennen kuin maistan voisit omin sanoin kuvailla.
Ihan tavallinen. Jokainen vain tekee omanlaisensa. Maustaminen on enemmän kuin puoli ruokaa.
maustaa sen chilillä. Mä tykkään semmosesta meksikolaistyyppisestä munakkaasta.
sun kirjoittama viesti vai heittiks joku puskasta jonkun härskin?
Ja aioin kertoa, että käytän yleensä sen loivempaa olomuotoa, eli paprikaa. Pähkäilin hetken chilipippurin ja vihanneksen yhteyttä.
siis sulla iski filosofinen puoli päälle päin.
Tryffelisika kipuaa kans sinne tynnyriin, on meinaan niin läikykäs iho noitten kaikkien matojen jäljiltä. Täällähän on nyt mukavasti tilaa.
Misähän kaikki muut piileksii?
Taitavat olla liian uupuneita eilisestä kylpemisestä ja vetelevät lonkkaa jossain monttubaarin pihalla. Nyt kun tilaa on niin vois laskee tissinsä että onko kaikki kymmenen tallella. Meinaan kun jossain ketjussa oltiin niin huolissaan niitten uppoamattomuudesta, vai mites se nyt meni.
on toi virka. Mut ei kai sun tarvi pukeutua tohon tryffelisian pukuun viikonloppuna?
Lepää, onko kaikki kymmenen nännyräistä vielä iilareiden käsittelyjen jälkeen kondiksessa.
näyttää voivan, mutta jotenkin tuntuu kuin kelluisin liikaa.
ku en saa poiskaan sitä. Vetoketju on jumissa. :)
vähän ni mä tempasen. Kyllä pitäis lähtee. Sulla muuten roikkuu iilimato tuolla vetoketjun välissä.
se yksi joutui, voi parkaa, tapoinkos mää nyt yhden nyyhhh...
Nyt saadaan tämä sikamainen puku auki. Noin ole hyvä!
Jotenkin on mukavampikin kylpee ilman sitä pukuu. Löyty mun omat luomunikin,,upssss....
Tännehän joutuu kohta perustamaan AA-kerhon...Niin on porukka kuivakurkkusta...;))