Kaapelineuvoja

Antakaas nyt oikein kädestä pitäen neuvot käynnistyskaapelien kytkemiseen. Oikein kohta kohdalta.
121028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensin punaisen kaapelin päät akkujen plusnapoihin (isompiin), sitten mustan kaapelin toinen pää toisen auton akun miinusnapaan ja viimeiseksi toinen pää toisen auton runkoon eli moottorin kylkeen tms. paikkaan, josta saa maata. Ei maalattuun peltiin. Ei myöskään ihan akun viereen, sillä huonolla tuurilla akkua ladatessa ja purettaessa syntyvät vetykaasut voivat räjähtää kytkentäkipinästä.

Starttia avustavaan autoon vähän kierroksia starttausyritysten ajaksi, jännite nousee ja starttaus helpottuu. Käynnistettäessä kytkin pohjaan vaikka vaihde olisikin vapaalla, kytkintä painettaessa kytkinakseli ei pyöri eikä siis vastusta moottorin pyöritystä.

Äänestä

  • Sähkömies kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä toisaalta sen, että aina varoitetaan, että miinusnapa tulee autettavassa autossa laittaa runkoon, ei akun napaan, kipinöinnin takia. Mutta kokemus on osoittanut myös sen, että KOSKAAN mitään vaikeuksia ei ole ollut, vaikka sekä - että - - navat on kytketty suoraan akkuun. Ja aion tehdä niin jatkossakin.

    Äänestä

  • Punaisen kaapelin toinen pää ensin autettavan auton plusnapaan. Sitten saman piuhan toinen pää auttavan plussaan.

    Mustan kaapelin toinen auttavan plussaan ja toinen pää autettavan runkoon mahdollisimman kauas akusta (kipinävaara).

    Auttaja käynnistää moottorin "lisähöyryn" saamiseksi ja sitten autettava tekee saman tempun ja pitää koneen käynnissä, kun piuhat irrotetaan. Irrotus päinvastaisessa järjestyksessä.

  • nissan45 kirjoitti:

    Punaisen kaapelin toinen pää ensin autettavan auton plusnapaan. Sitten saman piuhan toinen pää auttavan plussaan.

    Oiskohan tuossa sinun ohjeessa jokin virhe ? (auttavan auton plussaan tulis sekä plus- että miinuskaapeli..I think not)

    Äänestä

  • Automies kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä toisaalta sen, että aina varoitetaan, että miinusnapa tulee autettavassa autossa laittaa runkoon, ei akun napaan, kipinöinnin takia. Mutta kokemus on osoittanut myös sen, että KOSKAAN mitään vaikeuksia ei ole ollut, vaikka sekä - että - - navat on kytketty suoraan akkuun. Ja aion tehdä niin jatkossakin.

    Heikkilän kasarmilla oli autopuolen päivystäjän pöydän vieressä neliskanttinen sulanut muovikasa ja kyltti jossa luki jotakin tähän suuntaan:

    "Starttikaapelin miinuksen suoraan akkuun kytkeminen maksoi varusmiehelle 1,500mk akun ja näkökyvyn."

    Siellä pojat kyllä ymmärsivät kytkeä johdot oikein. Räjäytä sinä vaan akkuhapot kasvoillesi jos siltä tuntuu mutta EHKÄ kannattaisi silti tehdä tämä homma niinkuin ohjeessa on sanottu...

    Henkka

    Äänestä

  • nissan45 kirjoitti:

    Punaisen kaapelin toinen pää ensin autettavan auton plusnapaan. Sitten saman piuhan toinen pää auttavan plussaan.

    Mustan kaapelin toinen auttavan plussaan ja toinen pää autettavan runkoon mahdollisimman kauas akusta (kipinävaara).

    Auttaja käynnistää moottorin "lisähöyryn" saamiseksi ja sitten autettava tekee saman tempun ja pitää koneen käynnissä, kun piuhat irrotetaan. Irrotus päinvastaisessa järjestyksessä.

    Kuten jo kirjoitettiin, ohjeessa on kirjoitusvirhe. Musta kaapeli tulee auttavan miinukseen, ei plussaan.

    Varman päälle pelattaessa auttava luonnollisesti käynnistetään ennen kuin piuhat kytketään, ellei se ole ollut juuri käynnissä. Toisin sanoen varmistetaan se, että auttava lähtee käyntiin ja pysyy käynnissä. Lisäksi autettavan akkua kannattaa ladata jonkin aikaa ennen käynnistysyritystä. Monet yrittävät startata heti, kun piuhat on kytketty. Starttausvirta ei välttämättä jaksa kunnolla tulla apupiuhoja pitkin, joten täytyy odottaa, että autettavan akku on ehtinyt saada vähän potkua.

    Äänestä

  • AM kirjoitti:

    Ja vielä sen verran että kaapelit kannattaa hankkia mahdollisimman paksut ja sellaiset joissa on kunnolliset leuat.

    maallikon termein. paksu kaapeli paljo virta
    ohut kaapeli vähän virta - uskomatonta - mutta totta

    Ja kunnollista kumia pällyste. Yleensähän niitä kaapeleita tarvitaan kovilla pakkasilla, ja silloin muovinen päällyste sanoo että raks.

    Äänestä

  • AM kirjoitti:

    Kuten jo kirjoitettiin, ohjeessa on kirjoitusvirhe. Musta kaapeli tulee auttavan miinukseen, ei plussaan.

    Varman päälle pelattaessa auttava luonnollisesti käynnistetään ennen kuin piuhat kytketään, ellei se ole ollut juuri käynnissä. Toisin sanoen varmistetaan se, että auttava lähtee käyntiin ja pysyy käynnissä. Lisäksi autettavan akkua kannattaa ladata jonkin aikaa ennen käynnistysyritystä. Monet yrittävät startata heti, kun piuhat on kytketty. Starttausvirta ei välttämättä jaksa kunnolla tulla apupiuhoja pitkin, joten täytyy odottaa, että autettavan akku on ehtinyt saada vähän potkua.

    Minä ainakin kytken johdot auttavan moottori sammutettuna ja virta pois päältä, muinoin ainakin yksi turbo-Cherry menetti tietokoneensa apuvirran annon jännitepiikistä.

    Äänestä

Nyt taidan sekoittaa pakkaa,anteeksi vain.Mutta muistelen että joskus ennenmuinoin (vähänjälkeen dinosauruksien):) englantilaisissa autoissa oli napa kytketty runkoon!!!se taisi olla kyllä n,60/70 luvun auto.
En kyllä usko että nykyajan autoissa olisi vastaavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peukalo keskellä kirjoitti:

Antakaas nyt oikein kädestä pitäen neuvot käynnistyskaapelien kytkemiseen. Oikein kohta kohdalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu