Olin toissailtana Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla kuulemassa kenraali Gustav Hägglundin haastattelua hänen tuoreiden muistelmiensa johdosta. Haastattelijana oli Katja Kannonlahti. Samalla sain Hägglundin omistuskirjoituksen jo jokin aika sitten ostamaani ja kohta loppuun lukemaani kirjaan.
Ohimennen kerroin tuosta tapahtumasta keskustan saitilla, ja siellä pyydettiin kertomaan lisää. Tämä saitti on kuitenkin oikeampi paikka, joten kerron täällä ja mahdollisesti laitan tähän linkin jonkin juttuni yhteyteen kepusaitille.
Tunnen Gustav Hägglundin eli ”Köpin” siitä alkaen kun hän nuorena yliluutnanttina vuonna 1964 tuli Dragsvikista Kadettikouluun joukkueenjohtajaksi ja asettui silloin kahden lapsen perheineen asumaan Santahaminassa samaan taloon kanssani. Vuosina 1978-79 olimme vuoden yhtä aikaa Siinailla YK:n rauhanturvajoukoissa, Hägglund Suomen pataljoonan komentajana, minä komentotoimiston toimistoupseerina.
Hägglundin ura on ollut komeampi kuin yhdenkään toisen aikamme sotilaan, mahdollisuuksiin suhteutettuna melkeinpä komeampi kuin yhdenkään toisen aikamme suomalaisen. Monien vaativien tehtävien kautta hän yleni neljän leijonan kenraaliksi ja puolustusvoimain komentajaksi ja eläkkeelle jäätyään toimi vielä kolme vuotta EU:n korkeimpana sotilasviranomaisena Brysselissä. YK-tehtävissä hän palveli neljä vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta kaikkien kansainvälisten YK-joukkojen komentajana YK:n apulaispääsihteerin statuksella Lähi-idässä.
Sotilasuransa aikana hän toimi moneen kertaan Parlamentaarisen puolustuskomitean sihteerinä ja Puolustusneuvoston pääsihteerinä, opiskeli Yhdysvalloissa US Army Command and General Staff Collegessa ja toimi myöhemmin vuoden tutkijaprofessorina maailman maineikkaimmassa yliopistossa Harvardissa Yhdysvalloissa.
Vauhdikkaalla uralla on ollut myös varjopuolensa: haastattelussa hän kertoi muuttaneensa kotia 23 kertaa elämässään. Ensimmäisen muuton hänelle järjestivät jo lapsena toverit neuvostoliittolaiset, lapsuuskodistaan Viipurista. Ihme, että vaimo on pysynyt koko ajan vauhdissa mukana ja kolme lasta siinä sivussa kasvaneet menestyneiksi aikuisiksi, poika upseeriksi ja tyttäret korkeasti koulutetuiksi nykyisin myös kansainvälisissä tehtävissä toimiviksi naisiksi.
- - -
Alussa mainitussa tilaisuudessa Hägglund muisteli avoimeen tapaansa värikkään uransa moninaisia vaiheita puolen tunnin ajan, joten minä nyt poimin muisteluista vain muutaman.
Sotaväen perusluonteen täydellinen muuttuminen tuli hyvin esille Hägglundin lukuisista esimerkeistä. Esim. vielä hänen kadettiaikanaan Kadettikoulussa yleisen ja naureskellen hyväksytyn simputuksen jäätyä jo aikoja sitten historiaan. Vaikka varusmiehet saavat nykyisin vapaa-aikaa paljon enemmän kuin ennen, heidän koulutustuntimääränsä eivät ole vähentyneet, kun koulutuksen luonne on tiivistynyt ja palkattu siviilityövoima on korvannut valtaosan koulutukseen kuulumattomista työtehtävistä, jotka ennen hoidettiin varusmiesvoimin.
Varusmiehiksi tulevien fyysisen kunnon heikkous aikaisempaan verrattuna on tosiasia, mutta heidän koulutuksensa on aikaisempaa parempi niin, että he ovat aikaisempaa valmiimpia vastaanottamaan ja omaksumaan niitä monia vaikeita asioita, joita nykyaikainen, teknistynyt armeija sotilailtaan vaatii. Peruskoulu on opettanut kaikille myös englantia niin, että esim. YK-tehtävissä kaikki suomalaiset sotilaat sillä nykyisin pärjäävät, kun vielä esim. Siinailla saattoi vartioasemalla olla tilanne sellainen, että kymmenen hengen miehistöstä vain yksi puhui riittävän hyvin englantia, joten häntä ei voinut sieltä juuri lomillekaan päästää.
Samoin myös henkilökunnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Merkittävää on ollut kanta-aliupseeriston korvautuminen toimiupseeristolla ja sittemmin opistoupseeristolla ja nykyisinhän valmistuu vain yhden lajin upseereita. Tämä kehitys on ollut johdonmukainen seuraus yleisen koulutustason noususta. Ei ollut enää mielekästä pitää päällystöä kahdessa ryhmässä, kun lähtötasoltaan jokseenkin kaikki olivat ylioppilaita. Varuskuntien kerhokeskeisen vapaa-aika on myös historiaa, kun suurin osa ammattisotilaista asuu omissa kodeissaan siviilien joukossa ja heidän harrastuksensa ovat samat kuin muillakin saman tason kansalaisilla. Huonoina puolina siitä on ollut ampumaurheilutasomme lasku ja sotilaiden vähentynyt osuus muussakin huippu-urheilussa, samoin se, että monille sotilaille sotilaspuku on nykyisin vain ”työhaalari”.
- - -
Kovimpana paikkana sotilasurallaan Hägglund piti aikaansa Libanonissa. ”Hetkeksikään ei lakannut ajattelemasta, miten tulisi siinä ja siinä menetellä, jotta alaiset eivät joutuisi tarpeettomaan vaaraan”. Siltihän siellä YK-sotilaita kuoli useammankin kerran. Kun YK-ajoneuvo ajoi miinaan ja sen miehistö silpoutui kappaleiksi, Hägglund toteaa kirjassaan hirtehisesti, että ”vainajien kansallisuuksien erottelussa auttoi ihonväri; mustat ruumiinosat olivat fidzien, ja ne pantiin eri jätesäkkiin kuin valkoiset, jotka sitten myöhemmin tunnistettiin tarkemmin”.
Hägglund palasi Libanonista Kouvolaan Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajaksi. Sitä paluutaan hän sanoo elämänsä helpottavimmaksi muutoksi. ”Tosin vielä alkuaikoina Kouvolassakin kadulla liikkuessa katse hakeutui aina katoille, että näkyykö siellä sala-ampujia, kunnes taas muisti olevansa turvallisessa kotimaassa”.
Ikävimmiksi kotiinpaluikseen Hägglund mainitsee paluut Yhdysvalloista Suomeen ja tehtäviinsä puolustusvoimissa. Ei siksi, että tehtävät olisivat olleet epämieluisia, mutta Neuvostoliitosta johtunut ilmapiiri oli painostava, ja se oli jo unohtunut Yhdysvalloissa olon aikana. Kaikessa, kaikissa päätöksissä, kaikissa sanomisissa piti ensiksi muistaa Neuvostoliiton olemassaolo ja oma asemamme, ja ei voinut julkisesti sanoa ystävällistä sanaa pohjoisista naapureistakaan ellei sitä ensin olisi muistanut suurta itäistä ystäväämme. Neuvostoliiton romahtaminen ja Koiviston toteamus YYA-sopimuksen raukeamisesta ja Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mitätöitymisestä muutti kaiken.
Liisa Jaakonsaaren ehdotusta palkka-armeijaan siirtymisestä Hägglund piti utopistisena. Hänen laskujensa mukaan nykyisillä puolustusmäärärahoilla voitaisiin muodostaa noin 25 000 miehen armeija, ja ainakin 100 000 miehen armeija tarvittaisiin välttämättä näin suurikokoisen maan puolustamiseen. Sekin olisi kooltaan vain vajaat puolet nykyisin helposti koolle saatavasta armeijasta. Mutta ”olisiko poliitikoillamme ja kansallamme valmiutta nostaa puolustusmäärärahamme edes nelinkertaisiksi nykyisestä tasostaan”, kysyi Hägglund.
Nykymuotoiseen Natoon maamme ja Euroopan puolustajana Hägglund suhtautuu varauksin. ”Onko meillä oikeus vaatia 290 miljoonan asukkaan Yhdysvaltoja puolustamaan 450 miljoonan asukkaan Eurooppaa”, kysyi Hägglund. Hän oli sitä mieltä, että EU:n pitäisi ehdottomasti kehittää omat voimakkaat puolustusvoimat, vaikkapa sitten osana Natoa eli sen eurooppalaisena pilarina. Nykyisin Nato on liian paljon Yhdysvaltojen varassa.
Nykyisestä Lähi-idän tilanteesta Hägglund totesi saman, jonka esim. minä olen eräillä saiteilla täällä jo useinkin todennut: Jos Syyrian ja Libanonin johto osoittaa samanlaista viisautta ja todellista rauhantahtoa kuin Egyptin ja Jordanian johto osoitti, niin rauha Lähi-itään saadaan varmasti. Jos nuo maat tunnustavat Israelin olemassaolon oikeutuksen, eivätkä palestiinalaisten ääriainekset saa niiltä enää tukea, niin Israel varmasti pääsee sopimukseen palestiinalaisten kanssa.
Hägglund sanoi uskovansa, että jos Jizhak Rabin olisi saanut elää, niin Palestiinan valtio olisi jo muodostettu ja viimeistä Libanonin sotaa ei olisi voinut syntyä. Kahdenkeskisessä keskustelussa Rabin jo 1980-luvun lopulla sanoi Hägglundille, että "Israel luopuu heti Golanista, jos Syyria ilmoittaa aloittavansa vakavat rauhanneuvottelut kanssamme".
Tapaamistaan lukuisista valtiomiehistä Hägglund sanoi ihailevansa ehkä eniten juuri Jizhak Rabinia. Ei hänen maineikkaan sotilastaustansa vuoksi – ns. kuuden päivän sodan voitokas ylipäällikkö – vaan hänen kaikessa näkyneen suuren viisautensa ja rauhallisuutensa, aidon lämpimän ihmisyytensä vuoksi.
- - -
Jonkun kysyessä Hägglundilta kokiko tämä itsensä enemmän karjalaiseksi vai suomenruotsalaiseksi, Hägglund pienen miettimisen jälkeen vastasi: ”Koen itseni kai eniten savolaiseksi. Olen vaihtanut asuinpaikkaa tiuhaan, asunut eri puolilla Suomea ja vuosia ulkomailla, monissa eri maissa, mutta koko elämäni ajan minulla on ollut yksi kiintopiste, jonne aina olen hyvin mielelläni palannut. Se on jo vanhemmiltani periytynyt kesäpaikkani Hirvensalmella, jossa itsekin olen ainakin osan kaikista kesistäni vuodesta 1957 alkaen viettänyt”.
Ohimennen kerroin tuosta tapahtumasta keskustan saitilla, ja siellä pyydettiin kertomaan lisää. Tämä saitti on kuitenkin oikeampi paikka, joten kerron täällä ja mahdollisesti laitan tähän linkin jonkin juttuni yhteyteen kepusaitille.
Tunnen Gustav Hägglundin eli ”Köpin” siitä alkaen kun hän nuorena yliluutnanttina vuonna 1964 tuli Dragsvikista Kadettikouluun joukkueenjohtajaksi ja asettui silloin kahden lapsen perheineen asumaan Santahaminassa samaan taloon kanssani. Vuosina 1978-79 olimme vuoden yhtä aikaa Siinailla YK:n rauhanturvajoukoissa, Hägglund Suomen pataljoonan komentajana, minä komentotoimiston toimistoupseerina.
Hägglundin ura on ollut komeampi kuin yhdenkään toisen aikamme sotilaan, mahdollisuuksiin suhteutettuna melkeinpä komeampi kuin yhdenkään toisen aikamme suomalaisen. Monien vaativien tehtävien kautta hän yleni neljän leijonan kenraaliksi ja puolustusvoimain komentajaksi ja eläkkeelle jäätyään toimi vielä kolme vuotta EU:n korkeimpana sotilasviranomaisena Brysselissä. YK-tehtävissä hän palveli neljä vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta kaikkien kansainvälisten YK-joukkojen komentajana YK:n apulaispääsihteerin statuksella Lähi-idässä.
Sotilasuransa aikana hän toimi moneen kertaan Parlamentaarisen puolustuskomitean sihteerinä ja Puolustusneuvoston pääsihteerinä, opiskeli Yhdysvalloissa US Army Command and General Staff Collegessa ja toimi myöhemmin vuoden tutkijaprofessorina maailman maineikkaimmassa yliopistossa Harvardissa Yhdysvalloissa.
Vauhdikkaalla uralla on ollut myös varjopuolensa: haastattelussa hän kertoi muuttaneensa kotia 23 kertaa elämässään. Ensimmäisen muuton hänelle järjestivät jo lapsena toverit neuvostoliittolaiset, lapsuuskodistaan Viipurista. Ihme, että vaimo on pysynyt koko ajan vauhdissa mukana ja kolme lasta siinä sivussa kasvaneet menestyneiksi aikuisiksi, poika upseeriksi ja tyttäret korkeasti koulutetuiksi nykyisin myös kansainvälisissä tehtävissä toimiviksi naisiksi.
- - -
Alussa mainitussa tilaisuudessa Hägglund muisteli avoimeen tapaansa värikkään uransa moninaisia vaiheita puolen tunnin ajan, joten minä nyt poimin muisteluista vain muutaman.
Sotaväen perusluonteen täydellinen muuttuminen tuli hyvin esille Hägglundin lukuisista esimerkeistä. Esim. vielä hänen kadettiaikanaan Kadettikoulussa yleisen ja naureskellen hyväksytyn simputuksen jäätyä jo aikoja sitten historiaan. Vaikka varusmiehet saavat nykyisin vapaa-aikaa paljon enemmän kuin ennen, heidän koulutustuntimääränsä eivät ole vähentyneet, kun koulutuksen luonne on tiivistynyt ja palkattu siviilityövoima on korvannut valtaosan koulutukseen kuulumattomista työtehtävistä, jotka ennen hoidettiin varusmiesvoimin.
Varusmiehiksi tulevien fyysisen kunnon heikkous aikaisempaan verrattuna on tosiasia, mutta heidän koulutuksensa on aikaisempaa parempi niin, että he ovat aikaisempaa valmiimpia vastaanottamaan ja omaksumaan niitä monia vaikeita asioita, joita nykyaikainen, teknistynyt armeija sotilailtaan vaatii. Peruskoulu on opettanut kaikille myös englantia niin, että esim. YK-tehtävissä kaikki suomalaiset sotilaat sillä nykyisin pärjäävät, kun vielä esim. Siinailla saattoi vartioasemalla olla tilanne sellainen, että kymmenen hengen miehistöstä vain yksi puhui riittävän hyvin englantia, joten häntä ei voinut sieltä juuri lomillekaan päästää.
Samoin myös henkilökunnassa on tapahtunut suuria muutoksia. Merkittävää on ollut kanta-aliupseeriston korvautuminen toimiupseeristolla ja sittemmin opistoupseeristolla ja nykyisinhän valmistuu vain yhden lajin upseereita. Tämä kehitys on ollut johdonmukainen seuraus yleisen koulutustason noususta. Ei ollut enää mielekästä pitää päällystöä kahdessa ryhmässä, kun lähtötasoltaan jokseenkin kaikki olivat ylioppilaita. Varuskuntien kerhokeskeisen vapaa-aika on myös historiaa, kun suurin osa ammattisotilaista asuu omissa kodeissaan siviilien joukossa ja heidän harrastuksensa ovat samat kuin muillakin saman tason kansalaisilla. Huonoina puolina siitä on ollut ampumaurheilutasomme lasku ja sotilaiden vähentynyt osuus muussakin huippu-urheilussa, samoin se, että monille sotilaille sotilaspuku on nykyisin vain ”työhaalari”.
- - -
Kovimpana paikkana sotilasurallaan Hägglund piti aikaansa Libanonissa. ”Hetkeksikään ei lakannut ajattelemasta, miten tulisi siinä ja siinä menetellä, jotta alaiset eivät joutuisi tarpeettomaan vaaraan”. Siltihän siellä YK-sotilaita kuoli useammankin kerran. Kun YK-ajoneuvo ajoi miinaan ja sen miehistö silpoutui kappaleiksi, Hägglund toteaa kirjassaan hirtehisesti, että ”vainajien kansallisuuksien erottelussa auttoi ihonväri; mustat ruumiinosat olivat fidzien, ja ne pantiin eri jätesäkkiin kuin valkoiset, jotka sitten myöhemmin tunnistettiin tarkemmin”.
Hägglund palasi Libanonista Kouvolaan Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajaksi. Sitä paluutaan hän sanoo elämänsä helpottavimmaksi muutoksi. ”Tosin vielä alkuaikoina Kouvolassakin kadulla liikkuessa katse hakeutui aina katoille, että näkyykö siellä sala-ampujia, kunnes taas muisti olevansa turvallisessa kotimaassa”.
Ikävimmiksi kotiinpaluikseen Hägglund mainitsee paluut Yhdysvalloista Suomeen ja tehtäviinsä puolustusvoimissa. Ei siksi, että tehtävät olisivat olleet epämieluisia, mutta Neuvostoliitosta johtunut ilmapiiri oli painostava, ja se oli jo unohtunut Yhdysvalloissa olon aikana. Kaikessa, kaikissa päätöksissä, kaikissa sanomisissa piti ensiksi muistaa Neuvostoliiton olemassaolo ja oma asemamme, ja ei voinut julkisesti sanoa ystävällistä sanaa pohjoisista naapureistakaan ellei sitä ensin olisi muistanut suurta itäistä ystäväämme. Neuvostoliiton romahtaminen ja Koiviston toteamus YYA-sopimuksen raukeamisesta ja Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mitätöitymisestä muutti kaiken.
Liisa Jaakonsaaren ehdotusta palkka-armeijaan siirtymisestä Hägglund piti utopistisena. Hänen laskujensa mukaan nykyisillä puolustusmäärärahoilla voitaisiin muodostaa noin 25 000 miehen armeija, ja ainakin 100 000 miehen armeija tarvittaisiin välttämättä näin suurikokoisen maan puolustamiseen. Sekin olisi kooltaan vain vajaat puolet nykyisin helposti koolle saatavasta armeijasta. Mutta ”olisiko poliitikoillamme ja kansallamme valmiutta nostaa puolustusmäärärahamme edes nelinkertaisiksi nykyisestä tasostaan”, kysyi Hägglund.
Nykymuotoiseen Natoon maamme ja Euroopan puolustajana Hägglund suhtautuu varauksin. ”Onko meillä oikeus vaatia 290 miljoonan asukkaan Yhdysvaltoja puolustamaan 450 miljoonan asukkaan Eurooppaa”, kysyi Hägglund. Hän oli sitä mieltä, että EU:n pitäisi ehdottomasti kehittää omat voimakkaat puolustusvoimat, vaikkapa sitten osana Natoa eli sen eurooppalaisena pilarina. Nykyisin Nato on liian paljon Yhdysvaltojen varassa.
Nykyisestä Lähi-idän tilanteesta Hägglund totesi saman, jonka esim. minä olen eräillä saiteilla täällä jo useinkin todennut: Jos Syyrian ja Libanonin johto osoittaa samanlaista viisautta ja todellista rauhantahtoa kuin Egyptin ja Jordanian johto osoitti, niin rauha Lähi-itään saadaan varmasti. Jos nuo maat tunnustavat Israelin olemassaolon oikeutuksen, eivätkä palestiinalaisten ääriainekset saa niiltä enää tukea, niin Israel varmasti pääsee sopimukseen palestiinalaisten kanssa.
Hägglund sanoi uskovansa, että jos Jizhak Rabin olisi saanut elää, niin Palestiinan valtio olisi jo muodostettu ja viimeistä Libanonin sotaa ei olisi voinut syntyä. Kahdenkeskisessä keskustelussa Rabin jo 1980-luvun lopulla sanoi Hägglundille, että "Israel luopuu heti Golanista, jos Syyria ilmoittaa aloittavansa vakavat rauhanneuvottelut kanssamme".
Tapaamistaan lukuisista valtiomiehistä Hägglund sanoi ihailevansa ehkä eniten juuri Jizhak Rabinia. Ei hänen maineikkaan sotilastaustansa vuoksi – ns. kuuden päivän sodan voitokas ylipäällikkö – vaan hänen kaikessa näkyneen suuren viisautensa ja rauhallisuutensa, aidon lämpimän ihmisyytensä vuoksi.
- - -
Jonkun kysyessä Hägglundilta kokiko tämä itsensä enemmän karjalaiseksi vai suomenruotsalaiseksi, Hägglund pienen miettimisen jälkeen vastasi: ”Koen itseni kai eniten savolaiseksi. Olen vaihtanut asuinpaikkaa tiuhaan, asunut eri puolilla Suomea ja vuosia ulkomailla, monissa eri maissa, mutta koko elämäni ajan minulla on ollut yksi kiintopiste, jonne aina olen hyvin mielelläni palannut. Se on jo vanhemmiltani periytynyt kesäpaikkani Hirvensalmella, jossa itsekin olen ainakin osan kaikista kesistäni vuodesta 1957 alkaen viettänyt”.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En pitänyt muistiota tuosta Hägglundin haastattelusta tai muutenkaan taltioinut sitä, joten edellä sanomani on muistini varaista, eikä siis missään tapauksessa sanatarkkaa. Hänen ajatuksiinsa puolustusvoimissamme tapahtuneesta kehityksestä on tainnut tulla jotakin hänen kirjassaan eikä tuossa haastattelutilanteessa sanomaansa. Sitaatteihin laittamani osuudet kyllä ovat jokseenkin kirjaimellisesti Hägglundin suusta kuultuja.
yhteistä Hägglundin kanssa, arvostatte kovasti itseänne. Hägglund tekee se kuitenkin, anteeksi vain, ratkaisevasti tyylikkäämmin.
...arvostaa itseään tyylikkäämmin kuin kapteenin? Silti HS:n Unto Hämäläinen määritteli hänet peittelemättömän omahyväiseksi.
Jospa siinä pätee sama, jonka Hägglund toteaa erästä yliluutnattiaikaistaan tapausta muistellessa: "Kenraali voi vapaasti sinutella vaikka sotamiestä, mutta yliluutnantilla ei ollut varaa antaa ylikersantinkaan sinutella itseään".
Eivätkö Hägglundin mielipiteet tuossa tarjonneet mitään mielenkiintoista?
kirjan ja useita lehtiartikkeleja. Se riittää minulle. Minulla ei ole tapana raportoida lukemisiani eikä referoida niitä täällä. Jos kirjoitan, yritän kertoa omia näkemyksiä, joihin tottakai lukemani vaikuttavat.
Hägglundista tai muistakaan suomalaiskenraaleista ei olisi tullut 4 tähd... sori leijonan kenraaleja. Tuo "arvon nousu" oli siis ansaitsematon, koska ei perustettu mitään ylikenraalin virkaa vaan väliin yhden tähd... sori leijonan prikaatinkenraali, joka valitettavasti otettiin käyttöön virheellisenä prikaatikenraali-nimityksenä.
Natokiima aiheutti lisäksi mm. sisäpalveluohjesääntöön natomaisia muutoksia ja karttamerkitkin taitavat muuttua natoiluksi. Selvää rahan hukkaa. Samoin kuin siirtyminen jalkamittoihin hävittäjissä ja yleensä sotilasilmailussa.
Elä kuule ota enää.
Omaelämänkerta on juuri niin paljon täynnä valhetta ja itsekehua, kun kustannustoimittaja ja kustannusjohtaja sallivat. Olin kolme vuotta kustannustoimittajana. Välillä sain vaivoin pidäteltyä sivistyskäyttäytymiseni portteja. Eläkeläiset pääjohtajat, juopot upseerit ja kirkon ukkelit toivat itsekehun korkeaaveisua sisältäviä kässäreitään. Niissä kaikissa oli häggluntilainen perusvire. "Minä nostan aamulla auringon taivaalle. Minä pyöritän kuuta taivaalla. Minä pelastin Suomen. Minä suunnittelin höyrykoneen,prosessorin,hyvinvointivaltion ja minä olen suurin ihminen!"
Gustaan kirja on sitä samaa ensimmäisestä lauseesta loppupisteeseen. On siinä kustantamon väki vaieten taittanut tavaraa painopellille. Sitä lukiessa ihmettelee, miksi meillä on tuhansia muita upseereita? Kuinka maksamme palkaa ja etuisuuksia aliupseerilaumoille? Eikö varusmiehet voida laittaa kotiin, kun meillä on Gustaa Hägglund!?
Täytyy vain lukea siitä, mitä sanoit Hägglundista. Vähiksi varmaan olisivat jääneet Hägglundinkin puheet itsestään, jos hän olisi sinä.
Kerranikin joku uskaltaa sanoa mitä ajattelee näistä upseerien "minä tazraksani" jutuista. Sotakenraaleistamme on kirjoitettu satoja sankariteoksia ja alankin uskoa, että voitimme sodan, mutta leikimme hävinneemme.
Kokoomuksen johtajuuskriisissä ei ulkopuolisista pressaehdokkaista ole apua. JKKorhosen ja muiden pitää mennä itseensä ja miettiä missä meni pieleen. Apu ei tule sieltä Amerikasta tai Israelista vaan terveestä itsenäisestä ajattelusta.
Vihje: Suomenlinnan kallioon on hakattu "Jälkimaailma seiso omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun". Sen tiesivät suurmiehet kuten Paasikivi ja Kekkonen.
..."Vaikka Suomenlinnan portin pieleen on hakattu ne usein toistetut sanat, ja vaikka Snellmankin sanoi, että me emme voi koskaan luottaa muihin kuin itseemme, niin ei asia niin ole. Pieni kansa yksin on aina liian heikko. Se tarvitsee liittolaisia. Pitää vain osata liittoutua oikein".
En nyt äkkiä löydä juuri tuota kohtaa hyllyssäni olevista monista Paasikiven kirjoista, mutta muistelen tuon jokseenkin sanatarkasti tuollaisena löytyvän joko Paasikiven päiväkirjoista, ykkösosasta tai hänen kirjastaan "Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41". Vai olisiko se vasta Kauko Rumpusen toimittamassa "Jatkosodan päiväkirjat" -teoksessa. Sitä en nyt hyllystäni löydä, lienee lainassa eräällä kaverillani.
Mikähän olisi meille se "oikea" liittlainen nyt? Eipä tule mieleeni muuta kuin Nato. Jos Paasikvi olisi nyt peräsimessä, olisimme jo jäseniä, ja samoin uskoisin olevan tilanteen, jos Kekkonen olisi presidenttimme nykytilanteessa. Olivat he sen verran viisaita ja vastuullisia miehiä, Kekkonenkin, sittenkin.
Ei kai Hägglund enää tuossa iässä - 68-vuotias -presidentiksi pyrkisi ja haluaisikaan, mutta kieltämättä hyvä ja edustuskelpoinen henkilö olisi nykyiseen presidentin rooliin!
oli hakata tuo tuo lause Suomenlinnan tai oikeamminin Sveborgin porttiin. Sehän oli rakennettu ranskalaisella rahalla Ruotsin suojaksi Venäjää vastaan eikö sitä ole koskaan tosissaan puolustettu.
Hirveä juttu. Siis ihan hirvittävän typerä juttu. Miksi joku kirjoittaa tällaisia juttuja? Tässä ei ole päätä eikä häntää.
Ensin kirjoittaja antaa toistakymmentä seikkaperäistä kuvausta omista tekemisistään. Sitten hän luettelee triviaa eli parikymmentä kohtaa Hägglundin elämänkerrasta. Niillä ei ole kenellekään sellaisenaan mitään merkitystä, eikä kirjoittajakaan niille mitään merkityksiä anna. Tai ehkä kuvittelee antavansa, mutta faktisesti ei sitä tee. Hän on sellaisessa kunnioituksen hurmiossa kirjoittaessaan ihailemastaan henkilöstä, että jokainen sanakin varmaan tuntuu suorastaan huutavan merkitystä, ylitystä ja kohteen kunniaa.
Juttunsa hän otsikoi: Hägglundin mielipiteitä. Nämä mielipiteetkin ovat samaa triviaa kuin elämänkertatiedot. Mitä järkeä on toistella yleisiä raameja Nato- ja EU-joukkoja koskevista keskusteluista? Mitään lisä-arvoa sen enempää Hägglund kuin kirjoittaja ei asioihin tuo. Missä ne mielipiteet siis ovat? Huhuu? Joku ehkä saattaisi sanoa että nehän ovat tuossa:
>> Jos Syyrian ja Libanonin johto osoittaa samanlaista viisautta ja todellista rauhantahtoa kuin Egyptin ja Jordanian johto osoitti, niin rauha Lähi-itään saadaan varmasti. Jos nuo maat tunnustavat Israelin olemassaolon oikeutuksen, eivätkä palestiinalaisten ääriainekset saa niiltä enää tukea, niin Israel varmasti pääsee sopimukseen palestiinalaisten kanssa.
Mutta onko tämä nyt sitten yleensä mikään mielipide? Hassua, jos Hägglundin lausuma hajoitetaan propositioiden tasolle, jäljelle jää sunnilleen väite jonka mukaan tietyt asiat merkitsevät viisautta ja jos viisaus voittaa niin rauha saadaan. Näin siksi että sama viisaus toisessa yhteydessä on tuonut saman tuloksen. Mitään sisällöllistä täsmennystä sille miksi uskotaan samuuteen ei anneta, vaan perustelu on pelkkää tautologiaa. Eli jos ollaan viisaita saadaan aikaan viisaita asioita ja rauhan täytyy seurata koska ollaan niin viisaita. Kauhean hieno mielipide, ainakin minun mielestäni. Kuin ikään suoraan soltun suusta. Soltuillehan konfliktit ovat taisteluita ja taistelut lakkaavat kun tehdään rauhansopimus ja rintamat vaikenevat.
Lähi-idässä tuskin on kysymys tästä. Siellä tuskin saadaan aikaan rauhaa ellei katukulttuurin tasolla päästä irti periytyvästä vihasta. Siinä ei hallituksilla ole paljoa telemistä. Ja jos halölituksilla mitään roolia on, ensimmäiset askelet pitäisi ottaa USA:n hallituksen. Sen pitäisi muuttaa Lähi-idän politiikkaansa, jonka päämääräksi se on avoimesti julistanut hegemoniansa öljyalueilla.
…huvittavaa tuollainen paatos ja pönötys! Ymmärrän, että sinä et voi ihailla ketään muuta kuin itseäsi, ja siksi et uskalla edes ajatella, miten paljon enemmän kuin sinä Gustav Hägglund on. Jos rohkenisit laittaa oman elämäsi, omat tekemisesi, niistä saadut tunnustukset ja itsesi miten tahansa hänen rinnalleen, kuultaisiin – pjiufff… ja pönötyksesi lakkaisi kun tyhjä kuori valahtaisi alas!
Sinunlaisellesi varmaan kävisi aidossa tilanteessa samoin hyvin monen rinnalla, luulenpa, että jopa minunkin rinnallani.
Ihminen, joka ei osaa arvostaa muita, arvostuksen todella ansaitsevia, ei arvosta itseäänkään, vaan peittää sitä tuollaisilla puheilla.
Ymmärrätkö, miten huvittavalta tunnut minustakin, yli kolme vuotta tuolla Lähi-idässä niissä vaikeissa tilanteissa toimineelta? Miten huvittaviata mahtaisitkaan tuntua ”Köpi” Hägglundista, joka on ollut siellä vielä kauemmin ja tehtävissä, joissa on voinut katsella korkeammalta ja nähdä paremmin.
Vanha viisaus sanoo, että ”idän ilmiöiden arviointi länsimaisella logiikalla vie vääjäämättä vääriin johtopäätöksiin”. Se ei tietenkään koske niitä, jotka ilman edes tuota länsimaista logiikkaa puhuvat sillä varmuudella, jonka ainoastaan täydellinen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys asiasta voi aikaan saada. Sinulla on se etu puolellasi esim. Hägglundiin ja jopa itseeni verrattuna.
Ps.
Itsetärkeä pönöttämisesi näkyy estävän myös lukemasi ymmärtämistä. Tuo itseni esittely on kyllä varsin niukka, tarvittava intro asiaan sisälle johtamiseksi.
... osaa muuta kuin puhua itsestäsi, vertailla itseäsi muihin, muita itseesi, ja ikiomilla akseleillasi parempia ja huonompia keskenään.
Et taida ymmärtää maailmasta muita kuin valtasuhteet? Myös asioita olisi olemassa, jos haluaisi niistä puhua. Mutta ensin pitäisi opetella ajattelemaan. Alusta alkaen, sinun tapauksessasi.
Osuit asian ytimeen. Yleensäkään G.H ei ole, eikä tule olemaan merkittävä henkilö maamme historiassa.
Ainakin 1990 -luvun alkupuolella se metsästi Hailuodossa isokenkäisten Paukku ja naukku porukassa ja yritti iskeä vierasta naista Jahtitansseissa. Jatkoja luvattiin asuntovaunuun, mistä viina ei kuulemma loppuisi.
Oli sen verran kiihkeä herra, että kyseisen naisen täytyi karata naistenhuoneen kautta pois paikanpäältä päästäkseen tästä kiimaisesta sotaurhosta eroon. Nainen sattuu olemaan vaimoni, joten lähde on riittävän luotettava!
Olisikohan vaimosi vain halunnut näyttää sinulle, että hän kelpaisi kenraalillekin, ja olisi kehitellyt tuollaisen jutun?
No, ei varmaankaan, vaan totta kai niin oli tapahtunut. Mutta mitä kummaa tuossa. Onhan Köpi edelleenkin mies hyvässä vedossa, ja silloin vielä varmaan viriilimpikin, ja kun on otollinen tilanne ja tunnelma, jota vielä sopivilla juomilla on vahvennettu, niin toki tuollaista tapahtuu. Melkeinpä kenelle tahansa, uskoisin.
En minä kuitenkaan Köpiä minään erityisenä häntä-Heikkinä pidä, sillä ainakaan niissä ympyröissä, joissa minulla on ollut tilaisuus häntä seurata, sellaisesta ei ole erityisempiä merkkejä näkynyt. Mutta kovin hyvin hän viihtyy naisseurassa, ja naiset hänen kanssansa, sen olen huomannut.
Sinulla varmaan on puoleensa vetävän näköinen vaimo, joten ole hänestä ylpeä!
>>Olisikohan vaimosi vain halunnut näyttää sinulle, että hän kelpaisi kenraalillekin, ja olisi kehitellyt tuollaisen jutun?
...kaikessa kiireessä tuonne kepusaitilla käytävään erääseen toiseen keskusteluun heittämäni. Mielestäni tarpeen tässä selventämään Hägglundin näkemyksiä Lähi-idän tilanteesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000019419765
Tervetuloa palstalle, Jorma Koo! Onkin aika, että palstan taso nousee niistä pohjamudista, jonne se on joutunut näiden natsisympaatikkojen holokaustihörähtelyjen myötä. Saatanpahan jopa itsekin taasen kirjoitella jotakin.
Hiljattain ilmestyi mielenkiintoinen tutkimus natsien rehabilitoinnista Naton suojiin. Yleisestihän on tunnettua että heti sodan jälkeen natsitiedemiehet tuotiin USA:an ja palkattiin Yhdysvaltojen avaruus- ja aseohjelmien palvelukseen. Mutta missä laajuudessa tämä tapahtui vanhalla mantereella yllätti monet.
suunnan natseista DDR:ään ja Neuvostoliittoon.
Olenhan näillä palstoilla lyhyitä ja vähän pitempiäkin katkoja lukuunottamatt jo kolme vuotta kirjoitellut ja kai yli 5000 pätkää tänne tuottanut. Mutta eniten kylläkin tuolla poliittisilla saiteilla, ja siellä varsinkin kepun saitilla siksi, että se on vilkkain. Ja ehkäpä minun mielestäni saitin kepulaiset kaipaavat eniten valistustakin!!!
No, eivät he minun valistukselleni tunnu osaavan sille kuuluvaa arvoa antaa, mutta minä en vähällä luovuta!
Viime aikoina olen kirjoitellut vähän myös tuolla ikäkausipalstojen 70 saitilla, siellä tosin nimimerkillä HarmaaPantteri. Tuota nimimerkkiä olen käyttänyt joskus muuallakin varsinkin eläkeläisten ja ikäihmisten asioista puhuessani.
Täytynee tosiaankin ruveta enemmän kirjoittelemaan täälläkin, kun olen viime aikoinakin lukenut melkoisesti kirjoja, jotka ovat tuoneet esiin asioita, joista voisi yhtä ja toista debattia herätellä.
Tuossa avauksessani Lähi-idän kysymys on vain yksi alue, mutta se näkyy herättäneen eniten keskustelua. Jatkanpa sitten siitä aiheesta:
Keijo Korhonen esitti taannoin Suomen Kuvalehden kolumnissaan hyvin yksisilmäisiä näkemyksiä Lähi-idän kriisistä ja sen syistä. Kirjoitus oli niin vastenmielinen, suorastaan kieroutunut, että en katsonut asialliseksi sitä edes referoida täällä.
SK:n viimeisessä numerossa hän saa pari hyvää vastinetta, ja niitä vähän referoin:
Yli 20 vuotta Israelissa reportterina toiminut Rony Smolar ihmettelee, että onko hän ollut liian lähellä, kun ei ole nähnyt mitään sellaista, mitä Keijo näkee Arizonasta asti. Otan Smolarin puheenvuorosta lyhyen pätkän, joka sopisi monen mietittäväksi täälläkin:
”Yksiselitteisen asiantuntevasti Korhonen väittää Israelin vastatoimien olevan ”tyypillistä terrorismia”. Mitä mahtavat olla pommimiesten raukkamaiset itsemurhaiskut, jotka koulumatkoilla ja leikki- ja huvipaikoilla niittävät kuolemaa ja tuhoa Israelissa? Vapaustaisteluako?
Jatkossa kansainväliseen politiikkaan perehtynyt professori löytänee osuvan selityksen sille, että maapallolla useimmissa kriiseissä osapuolena on ”Allahin soturit”. Niissä ”valittu kansa” ei ole vastustajana”.
Myös porilainen Aleksander Bruk kommentoi Keijo Korhosen kirjoitusta:
”Lähes hurmioituneessa kirjoituksessaan Korhonen unohtaa mainita, että ”johtovaltio” on pinta-alaltaan alle puolet Virosta, joten se on mm. 8 kertaa pienempi kuin naapurinsa Syyria ja 75 kertaa pienempi kuin sen tuhoamiselle omistautunut Iran.
Korhonen sivuuttaa sen, että kyseinen kääpiövaltio on kolme kertaa (1948, 1967 ja 1973) joutunut täysimittaisen tuhoamisyrityksen kohteeksi, minkä lisäksi se on jo yli puoli vuosisataa ollut herkeämättömän terrorismin, totaalisen taloudellisen ja poliittisen saarron sekä mielipuolisen vihanlietsonnan kohteena kaikkien naapureittensa taholta.
Sanaakaan Korhonen ei omista yli 80 000:lle arabimaista karkotetulle juutalaiselle. Missä ovatkaan niiden ihmisten pakolaisleirit ja oikeudet?
Korhosen todellinen taustamotiivi paljastuu hänen ”Jumalan valittu kansa” –irvailustaan. Yhäkö se antisemitismin vanha suola noin janottaa?"
Viimeisin juutalaisten mobilisoima kriisi USA:n kautta on päällämme Afganistan-Irak-Libanon. Se todistaa vanhan antisemiittisyyden pitävän paikkansa. Ei sellaista ole keksitty vahingossa satoja vuosia sitten Ei se eläisi, jos ei olisi ruokaa ja juomaa
Toivottavasti tämän päivän rauhanturvaajat eivät tule täysin hihhuleiden ja Mossadin aivopesemiksi.
...yhden Lähi-idän tilannetta koskevan vastineeni tuolta kepusaitilta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000019454665
Oletkos sinne väsännyt uusia kommentteja maailmanmenosta?
Näin minä suhtaudun asiaan.
Tuostako se Jormankin "sivistys" alkoi?
"Lainasin romaaneja ja ruotsinkielen oppikirjoja"
Pakkoruotsitus iski siis sinuunkin pilkkakirveensä? Eikö upseerin ura muuten auennut?
http://www.paallystoliitto.fi/Arkisto/Paallystolehti/viisi_03/kers.htm
>>Elämään sisältöä etsimään
Elämäni oli sen verran vilkasta, että rahan puute oli jatkuva riesa. Se hyväkin puoli tuolla jatkuvalla rahapulalla oli, että se piti monia iltoja kämpillä. Lainasin romaaneja ja ruotsinkielen oppikirjoja sotilaskodin kirjastosta ja aloin taas pitkästä aikaa lueskella.