Nuoriso ei osaa ajaa

Miten ihmeessä nykynuoriso on saanut ajokortin? Meilläpäin kun ajaa jonkun nuoren perässä, risteyksessä käännytään jarruttamatta ja vilkuttamatta. Takana-ajava saa todella ajaa kaukana, ettei peräänajoa tule.
Muitaki havaintoja tulee tehtyä, kun koiran kanssa kävelee: ajetaan pyörätiellä, parkataan auto bussipysäkin katoksen alle, kun vaihdetaan kuulumisia alaikäisten kavereiden kanssa.
Ohitetaan auto, vaikka nopeus olisi suurin sallittu, ja käännytään heti seuraavasta risteyksestä ja tietysti ilman vilkkua.

Tyypillinen tällainen auto on 70-luvun japsi, karvanopat, tummennetut ikkunat, ei puskureita, pakoputken äänenvaimennin poikki, kallein osa autossa on stereot ja takakontin kokoiset subbarit.
131356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niille pitäisi lailla määrätä vilkkuvalot
katolle, että tunnistais jo kaukaa ja osais
varoa, tosin taisi sitä itselläkin joskus tulla
vastaavia mokia tehtyä, silloin nuorena.

Äänestä

mutta totta. Tosin ei nuorissa ole yksin vika,
vaan myös vanhemmissa kuskeissa on näitä törttöjä.

Olen itse nuori, ajokortti on ollut 6 vuotta.
Olen tarkka siitä, että muut liikenteessä olijat
huomaavat ajoissa aikeeni. Ajan ennakoivasti,
vaihdan oikealle kaistalle mahdollisimman
aikaisessa vaiheessa. Olen myös tarkka siitä,
että minut nähdään eli valot päällä ehdottomasti
ja tarkistan säännöllisin väliajoin, että myös
valot toimivat. Pimeä lamppu joutaa oitis
vaihtoon.

En ohita koskaan, jos olen kääntymässä piakkoin.
Ohitustilanteessa yritän ajaa mahdollisimman
kauas ohitettavasta ja vastan sen jälkeen palaan
oikealle kaistalle, koska esim. vesisateella
toisen nenän eteen tuleminen on todella
inhottavaa.

Annan tietä muille kiireisimmille ajamalla
mahdollisimman reunassa. Ajonopeuteni on
useimmiten satasen alueella 110 km/h, joten
matelemalla en mene.

Näillä eväillä olen pärjännyt pitkään, sakotta ja
kolaritta.

Ai niin, auto on kyllä 16 vuotta vanha, mutta
tarkoin vaalittu ja hoidettu. Laseissa ei ole
tummennuskalvoja. Subbari on takakontissa, muttei
sitä ohikulkijat kuule, koska subbarin taso on
säädetty sopivaksi. Muu musiikki ei peity
suppppparin alle, eikä minun siten tarvitse
käyttää korvatulppia musiikkia kuunnellessani.

Karvanopat ja wunderbaumit ovat kaupassa muita
varten.

Äänestä
  • ...löytyyhän suomesta vielä alykkäitä nuoria!!!
    Ruusuja ja papukaijamerkki!

    Äänestä

Kuka on tämä kuuluisa Suomen nuoriso, en tunne ?
Saattapi olla niin, että tuollaisen
"karvanoppatojotan" törttöily pistää herkemmin
silmään kuin "möhömahavolvon".

Äänestä

Mut ei ne kaikki niin tee. Ehkä just ne joilla on
niitä DXiä ja käpy-Corollia. Muistan ku piti ekan
kerran ajaa Tampereella. Ei mikään mahoton
tehtävä mut jännittään se ku maalla asuu. Meni
ihan hyvin mut pari karkeeta virhettä tuli
tehtyä. Nykyään sitä jo osaa ajaa vähän
varmemmin. Että eiköhän ne siitä joskus opi
ajamaan niin ku pitää.

Äänestä

Onks tukka hyvin ja Sunnuntai lähestymässä??
Muistathan perheesi kanssa liikennöidessä
säilyttää sen malttisi vaikka siellä liikenteessä
liikkuukin mainitsemiasi "nuorison" edustajia.

Mutta eihän sitä ole vanhana mitään muisteltavaa,
jos ei nuorena tee mitään "tyhmää" (ei tarkoita
rikollista).

Etkö voisi ajatella, muistan kun minäkin olin
noin nuori kun olin kaverin serkun autossa missä
musiikki soi ja nopat heilui..... Olithan silloin
sinäkin samassa tilanteessa.

P.S eihän kukaan ole seppä syntyessään

Äänestä
  • Kyllähän se varmasti jotenkin noin menee =)

    Äänestä

  • ...tämä karvanoppanuoriso on ajattelematonta ja
    toisista piittaamatonta porukkaa,joka lauantai-
    illan huumassa kaahailee piittaamatta muista
    tiellä liikkujista ja heidän turvallisuudestaan!
    Toivottavasti seuraavassa(hiljaisessa) mutkassa
    ajaisivat ojaan ja romuttaisivat koslansa!
    Poliisi voisi herkemmin puuttua nuorison
    kaahailuun esim. 1/2 vuoden kortin hyllytyksellä,
    niin eiköhän rupeaisi järkikin heräämään bussilla
    körötellessä!

    Äänestä

  • MP-Mies ;-) kirjoitti:

    ...tämä karvanoppanuoriso on ajattelematonta ja
    toisista piittaamatonta porukkaa,joka lauantai-
    illan huumassa kaahailee piittaamatta muista
    tiellä liikkujista ja heidän turvallisuudestaan!
    Toivottavasti seuraavassa(hiljaisessa) mutkassa
    ajaisivat ojaan ja romuttaisivat koslansa!
    Poliisi voisi herkemmin puuttua nuorison
    kaahailuun esim. 1/2 vuoden kortin hyllytyksellä,
    niin eiköhän rupeaisi järkikin heräämään bussilla
    körötellessä!

    Jepjep, hämmästyttävää, että olen piittaamattoman
    nuorison edustajana pysynyt viisi vuotta
    aurauskeppien välissä. Johtuneeko karvanoppien
    puutteesta?

    Äänestä

Miten niin tulee peräänajoja jos kerran
käännytään jarruttamatta....
- ehkäpä nykynuoret osaavat käyttää
moottorijarrutusta, tällöin(niinkuin aina
käännyttäessä) olisi vilkun käyttäminen toki
suotavaa, jotta takana tuleva ymmärtää hiljentää.

Äänestä
  • tahi nykyjulleilla on sen verta paremmat autot
    ettei tartte jarruttaa ollenkaan..

    Äänestä

hupaisaa...

jos väität, että risteyksiin tullaan
jarruttamatta, mutta samaan hengenvetoon väität,
että saa ajaa todella kaukana, ettei tule
peräänajoa??!
ajatko sinäkin siis jarruttamatta, vai onko
muuten vain turvaväli tuntematon käsite sinulle?!

väärin ajavat myös koko ikänsä kortin omanneet
ihmiset. se ei ole nuorten "yksinoikeus"!

Äänestä
  • Sori, mulla tuli pano- ja kirostusvirhe. Tarkoitin jarruttamalla ja vielä jäi sana yhtäkkiä edestä pois. Viesti sai täysin uuden merkityksen näistä kirotusvirheistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


70-luvun "soittorasiat" kirjoitti:

Miten ihmeessä nykynuoriso on saanut ajokortin? Meilläpäin kun ajaa jonkun nuoren perässä, risteyksessä käännytään jarruttamatta ja vilkuttamatta. Takana-ajava saa todella ajaa kaukana, ettei peräänajoa tule.
Muitaki havaintoja tulee tehtyä, kun koiran kanssa kävelee: ajetaan pyörätiellä, parkataan auto bussipysäkin katoksen alle, kun vaihdetaan kuulumisia alaikäisten kavereiden kanssa.
Ohitetaan auto, vaikka nopeus olisi suurin sallittu, ja käännytään heti seuraavasta risteyksestä ja tietysti ilman vilkkua.

Tyypillinen tällainen auto on 70-luvun japsi, karvanopat, tummennetut ikkunat, ei puskureita, pakoputken äänenvaimennin poikki, kallein osa autossa on stereot ja takakontin kokoiset subbarit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu