Lukaisin muutaman keskustelun ja tällä palstalla puhutaan kovasti verkostomarkkinoinnista ja sana rikastuminen toistuu usein. Mielenkiintoista!
Näin mulle kävi: Aloitin verkostomarkkinoinnin 6 vuotta sitten ihan mielenkiinnosta, koska olen kiinnostunut uusista asioista. Tein alussa töitä n. 3 tuntia viikossa ja sain hyviä tuloksia aikaiseksi koska todella tein töitä sen 3h/ viikko. Löydettiin muutama hyvä tyyppi jolla oli halu tehdä töitä, autoimme heitä eteenpäin ja toiminta alkoi kasvaa!
Lyhyesti: 5 vuoden aikana kun tuloni kasvoivat, vähensin päätyötäni samassa suhteessa. Viime keväänä lopetin päätyöni ja olen tällä hetkellä päätoiminen verkostomarkkinoija.
En ole rikastunut, mutta ansaitsen ihan mukavasti ja paras kuukausi on ollut n. 4000 euroa. Töitä teen n. 10 tuntia/viikko.
Mulla on paljon aikaa harrastaa, viettää perheen kanssa ja voin päättää ajankäyttöni ja päiväni itse. Ei tarvi aamuruuhkissa jonotella. Tänä vuonna aion kasvattaa toimintaani tosi rajusti ja auttaa 6 uutta ihmistä perustamaan oman verkostomarkkinointibusineksen.
Verkostomarkkinointi ei ole helppoa rahaa, eikä se ole kaikkia varten. Itse valitsen ehdokkaat joilla on hyvä syy ja HALU tehdä töitä. Ei helpon rahan toivojille, eikä luovuttajille.
Oma business vaatii aina asennetta ja periksiantamonta asennetta ja TÖITÄ. Siksi hiukan huvittuneena luen täältä näitä "rikastumisjuttuja" ja vieläpä. Ne vetävät puoleensa ainoastaan parhaantoivojia ja onnenonkijoita, jotka eivät halua tehdä töitä ja laittaa itseään likoon. Sitten kun rahaa ei tule, vika on ideassa, tuotteessa ym. Ei koskaan itse yrittäjässä. Verkostomarkkinoinnilla oli sama ongelma takavuosina;haettiin ihmisiä rikastumaan helposti ja toiminta ei edes kiinnostanut tosi tekijöitä. He tietävät mitä vaurastuminen vaatii.
Juristille sanoisin seuraavanlaisia terveisiä: Painu vittuun viesteinesi "totuuksista". Et edes ressukka osaa kirjoittaa omia mielipiteitäsi, vaan ohjaat ihmisiä jonkun luuserin kotisivuille jossa mollataan ideaa ja tuotteita tietämättä niistä yhtään mitään.
Kerropa sinä itse totuus verkostomarkkinoinnista ja mihin se totuus perustuu. Sivut joihin ihmisiä ohjaat, eivät kerro totuutta, vaan erään tietämättömän ja ennakkoluuloisen ihmisen käsityksen asiasta. SÄÄLITTÄVÄÄ.
Asiaan. Mukava nähdä kuitenkin että ihmiset etsivät uusia ideoita ja haluavat vaurastua. Se kertoo siitä että työpaikan ulkopuolisille tuloille on tarve.
Sanoin äsken että en ole rikastunut verkostomarkkinoinnilla. Valehtelin. On suunnattoman rikasta tehdä sellaista työkseen josta todella pitää. Rikasta on myös se, että saa tehdä sitä positiivisten ihmisten kanssa jotka olet itse valinnut mukaan.
Upporikasta on se, että mulla on aikaa viedä poikaa leikkipuistoon usein, harrastaa liikuntaa ja nukkua perheen kanssa joskus myöhään kun siltä tuntuu. Olen multimiljardööri, itse asiassa!
Minulla on ystäviä, joilla on tosi suuret tulot, kauhea kiire, eikä ikinä aikaa tehdä oikeasti tärkeitä asioita elämässään. Lapset viedään tarhaan aikaisin aamulla ja haetaan myöhään. Paino nousee koska ei muka ole aikaa ja energiaa liikkua ja huolehtia terveydestään. Huimaa!
Jos joku tuntee ihmisiä jotka ovat harkinneet omaa yritystä,tai joilla on tarve ja halu tehdä ylimääräistä rahaa, niin meilatkaa ihmeessä (asiallisesti, kiitos) osoitteeseen [email protected] Katson mielelläni voinko tehdä mitään asian hyväksi.
Pahoittelen aiemmin käyttämääni kirosanaa vaikka toivotukseni Juristille onkin aina voimassa. Tehkää vuodesta 2003 merkittävä elämässänne!
Pete

Vastaukset 25
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=122&conference=550&posting=21500000000035478
...kayttaneet minun 'Pekkanet' nimimerkkiani, mutta enkos ole sanonut, etta ne WEBOSOITTEET pitaa muistaa laittaa joka kerta, se on sita ilmaista mainontaa...siit mie pian...siis talla tavalla,
Pekkanet
www.mywgi.com/pekkanet
www.wgi.pekkanet.insider.com
http://koti.mbnet.fi/mantynen/
Eli ymmärrän kyllä tunteenpurkauksen :))
Kaikki sumutuksesta!!!
koti.mbnet.fi/mantynen
...v-tuttaa kun pitaisi ehdottomasti saada pidettya huolta siita, ettei vaan jotkut 'Pekkanetit' sun muut paasisi tekemaan uusia 'Soneroita'....ai jaa mutta mitenkas ne menetetyt TAI mahdollisesti WGI'ssa 'menetettavat' summat olikaan...hmmm....WGI 17 ecua ja...Sonera......hmmm, en nyt ihan ole varma, vahemman vai miten se nyt oli....
Pekkanet
http://www.mywgi.com/pekkanet
http://www.wgi.pekkanet.insider.com
...v-tuttaa kun jotkut 'Pekkanetit' yrittaa tehda uudet 'Sonerat' ja ryostaa jokaisen suomalaisen kunnialla hankitut saastot...
...mutta jos vahan tsekkaillaan tuota juttua....hmmm....WGI 17 ecua mahdollinen (kyllakin mahdoton) tappio ja Sonerasta TULI JO ..hmmm, oisko ollu jotain samoja summia, vai...varmaankin vahemman...niin se taytyy kylla olla, joten KUSETTAJAT KURIIN...heh heh...
ALKAA NYT NAURATTAKO PELLET!
Pekkanet
http://www.mywgi.com/pekkanet
http://www.wgi.pekkanet.insider.com
.
Aloitin juuri itse ko. alalla ja kova into (ja halu yrittää) on!
Se on kyllä erittäin varteenotettava mahdollisuus ja jos tahdot liittyä mukaan,tai edes harkitset asiaa,niin otappa minuun yhteyttä SUORAAN os: [email protected]
Tämä ei todellakaan ole luovuttajille,vaan jos todella tahdot saada kivoja tuloja,niin kerron mielelläni lisää!!!
Helpottaisi asiaa jos olet Lounais Suomesta!
se pitää vielä sanoa,että tässä on nyt lähiaikoina tulossa eräs huima juttu,eli jos liityt mukaan vaikka kesällä,niin myöhästyt todennäköisesti )=
Verkostomarkkinoinnista voi puhua asiallisesti siinä vaiheessa kun matematiikan peruslainalaisuudet on muutettu.
Siihen asti varkostomarkkinointi on ja pysyy huijauksena.
Ikiliikkujaa ei ole keksitty, aineen säilyvyyden laki on voimassa ja edelleen aika liikkuu yksisuuntaisesti ja verkostomarkkinoinnin idea on mahdoton.
...tata rahaa sitten minulle jatkuvasti tunkee ja koko ajan vaan enemman ja ENEMMAN? ...jos tama on huijausta niin mina kylla siina tapauksessa PIDAN 'huijauksesta'...kannattaiskohan sinunkin tykastya...
Pekkanet
http://www.mywgi.com/pekkanet
http://www.wgi.pekkanet.insider.com
Mitähän nix mahtaa tarkoittaa matemaattisella mahdottomuudella?
Verkostomarkkinoinnissa mahdotonta on kaikkien rikastua, se on totta. Jokainen yrittäjä ei todellakaan menesty millään alalla Suomessa.
Geometrista kasvua ei ole olemassakaan luonnossa, eikä myöskään verkostomarkkinoinnissa. Mutta jokainen pystyy sillä rahaa ansaitsemaan faktasti.
Eräs ansiomuoto verkostomarkkinoinnissa on suoramyynti ja kuka tahansa pystyy ostamaan halvemmalla ja myymään kallimmalla. Siihen ei kaavoja tarvita.
Ei, minä en tykästy siihen.
Lähtökohtaisesti minä en tykästy siihen koska en ole sinisilmäinen, huijattavissa oleva hölmö.
Toiseksi, minulla ei ole tarvetta väittää muuta koska en ole riippuvainen siitä kuinka monta muuta onnistun hönöttämään.
Kolmanneksi, en lähde perustamaan verkostomarkkinointibisnestä vaikka perustajalla onkin mahdollisuudet voittaakkin jotakin (höynäytettyjen kustannuksella) koska minulla on nilviäistä korkeampi moraali ja etiikka.
(Neljänneksi, en usko kaikkia valheita jota esitetään. Osaan näet laskea ja tiedän että verkostomarkkinointi ei voi toimia. Se on mahdottomuus)
Fakta nimenomaan on se, että sillä ei voi tienata kuin muutama ensimmäinen mukaantulija.
Se on ihan perusmatematiikkaa (ellet ole Jeesus joka onnistui siinä leipä ja kala-jutussa)
Mihin tietosi perustuu? Oletko itse tehnyt liiketoimintaa? Onnistunut siinä?
Itse ansaitsen paljon enemmän verkostomarkkinoinnilla kuin monet jotka aloittivat vuosia ennnen minua? Mistä se johtuu?
Viestisi mukaan se on mahdotonta. Oletko ikinä kuullut kimalaisen lentokyvystä ja fysiikan laeista?
Terveiset Petelle, oli asiallista tekstiä kirosanaa lukuunottamatta.
Nax olet oikeassa. Nix EI tiedä mistä se puhuu. Perustaa mielipiteensä kuulopuheitten mukaan. Näitähän riittää loputtomasti, sille emme voi mitään, mutta aina sieltä joku löytyy joka ryhtyy tutkimaan asiaa hieman positiivisemmalta kannalta ja alkaa tekemään tätä todella mielenkiintoista bisnestä.
Monia suuria asioita on vastustettu ensin rajusti ja lopulta hyväksytty normaalina asiana.
Kiitos myös Petelle hyvästä tekstistä!
...voinut lyhyemminkin selittaa etta olet pontto...
Pekkanet
http://www.mywgi.com/pekkanet
http://www.wgi.pekkanet.insider.com
Eedelleenkin Nix tietää mistä puhuu, ja Nix tietää senkin että te puhutte mitä on opetettu puhumaan.
Ja edelleenkin on niin, että ilman myymisen myyminen ei ole tuottavaa toimintaa vaan kysymys on mustapekkapelistä uudenlaisilla säännöillä. Koko pakassa on vain yksi valttikortti ja mustia pekkoja riittää jokaiselle joka harhaantuu mukaan "bisnekseen".
Ketjukirjehuijaus ei ole mikään uusi suuri juttu, eikä se tule siitä suuremmaksi ja hienommaksi vaikka sitä nimittäisi liiketoiminnaksi.
Epänormaaliksi en ole verkostomarkkinointia koskaan sanonut, huijaus on ollut ihan normaalia iät ajat ja aina on ollut huijareita ja huijattuja.
Veikkaus Oy myy ilmaa, Sonera myy ilmaa jne. Hyvin niillä silti menee!
Niinhän ne kaikki myy ilmaa, mutta kyllä ne kertoo julkisesti mitä sillä rahalla saa, eikä..maksakaa niin kerron..luvatonta rahankeräystä tämä wgi on!
Sitten haukutaan tyhmäksi kun ei maksa, huijausta!
Onhan tuossa muutamalla sivulla kerrottu mitä saa vai etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi. Jos näin on, en voi auttaa asiaa.
Veikkaus oy kerää 100 ja palauttaa 80 tarkoin säännöin ja periaattein ja valvotusti.
Sonera myy teleliikennekaistaa ja telepalveluita joilla on kaikilla mitta ja määrä.
Kumpikaan ei myy ilmaa. Kumpikin toimivat markkonoilla ihan tyylikkäästi. Vertailu ketjukirjepyramidiverkostomarkkinahuijauksiin on mitätön.
Onhan tuossa muutamalla sivulla kerrottu mitä saa vai etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi. Jos näin on, en voi auttaa asiaa.
Sinun yksi ongelmasi minun suhteeni on se, että olen sekä luku- ja laskutaitoinen enkä lankea tuohon kuonaan.
Sinun toinen ongelmasi on se, että menen kertomaan huijauksen huijaukseksi niin että todennäköisyys että joku toinen lankeaisi tuohon kuonaan käy pienemmäksi. Ja niin kauan kunnes onnistut hönöttämään riittävän monta urveloa samaan ansaan mihin olet itse langennut niin sinulla on osanasi vain kuluja ja pilkkaa.
Tuo verkostopyramidiketjukirjehömpötys on huijausta ja huijauksena se pysyy.
tämä on se sama saarna minkä nämä "miljonäärit" saarnaa siellä niiden houkuttelutilaisuuksissa!
kaikki on puku päällä ja niin hienoja ja rikkaita
mutta todellisuudessa homma on sitä mitä se on.
tää on varmaan se jussila.
kyllä minunkin tutut, semmoiset ahkeratkin, yrittivät aikanaan tota golden-sontaa harrastaa.
vähän aikaa ne jakso kuitata vittuilut sillä että: ootahan muutama kuukausi.
moneen vuoteen en oo ees kehannut vittuilla näille, enkä mainita asiasta ollenkaan. pikkuhiljaa ne kaikki maailman parhaat (ja kalleimmat) shampoot on kadonnu niiden nurkista.
buahhahhaaa
Itsekin kuullut pari kertaa tuon "odotahan puoli vuotta, niin....". Sinne ne saippuat ja vitamiinipurkit sitten hiljaa haudataan komeron perukoille.