Arvaan, että uusien autojen uudistuva verotuskäytäntö ei kästä pitkään. Laskentakaava on suoraan hanurista suorastaan nitisee epätoivosta, jolla pyritään pitämään vuotava korttitalo kasassa.
Veroalennus on liian pieni. Käytetyillä ajamaan tottuneet suomalaiset tulevat hakemaan (edelleen käytetyt) autonsa euroopasta alentuvalla verolla.
Valitusten määrä sen kuin kasvaa ja kun asiasta on tuomioistuimen päätös, ei valtion auta kuin esittää CIF hinnat ja ao vero pyydettäessä. Eli jatkossakin tullaan saamaan hyvin edullisia käytettyjä valtion kustannuksella kun näitä tietoja pantataan.
Sitten aikanaan kansalaisten itsetunnon kasvaessa ruvetaan ajattelemaan, että ei helvetti. Minkä takia meidän pitää täällä pitkien etäisyyksien maassa ajella Gyntherin penkkiin pieremillä 200000 ajetuilla mersuilla ken se itte vaihtoi uuteen....
Sori vaan valtio. Me Suomen kansa olemme hiljaista porukkaa, mutta kukkarollamme osaamme äänestää. Kannattaisi päätellä hiukan etukäteen asioita. Teillä on siellä lasitorneissa ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin miettiä tätä asiaa kansalaisten parhaaksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Silmämme avautuivat Euron myötä!
Käyn niin kuin Neuvostoliitossa -91 vuonna!
Suomalaisetkin ymmärtävät omat kansalaisoikeutensa.
Virkamies ja verottaja ei voi tehdä päätöksi oman harkinnna mukaan vaan ne on sen itse toteen näytettävän!
Ennen! kansalaisen piti todistaa,että verotus tai päätös on väärin!
Mutta kumpa Kuitunen ja Niinistö sen tajuais et eletään yhdentyneessä Eu:ssa Missä yksilön vapaus on erinlainen,kun kommunistisia periaatteita totettavassa Suomessa.
Maailma on niin pieni Internetin ja Eu:n yhdentymisen tultua!