Esilääkitys

Minulla oli aika varattu paikkaukseen 45 min. Ei kovin suuri paikka, mutta aikaa oli varattu noin paljon. Soitin sitten että haluaisin keskustella hammaslääkärini kanssa tuosta paikkaamisesta ja kerroin että on ongelmia hoidon kanssa. Minulle tokaistiin,että siinä on aikaa kyllä riittävästi keskustelulle ja paikkaukselle.
Sitten tulin sovittuna aikana ja hampaani paikattiin samalla kertaa vaikka oli tarkoitus keskustella, jotta saisin esilääkityksen. Minusta käynti oli ihan kammottava suorastaan, sillä "väkisin" paikattiin samalla kertaa ilman esilääkitystä.
Nyt en ole enää mennyt ollenkaan hoitoon, jotenkin on jäänyt kammottava tila siitä toimenpiteestä. Yksityisellä kävin. Kysyisin, että miten saa esilääkityksen, ettei varmasti aleta toimenpiteisiin ilman sitä?
Voinko vaan mennä hyvissä ajoin ja sanoa, että nyt tarvitsen esilääkityksen ensin? En välttämättä haluaisi enää sitä puhelimessa kertoa, koska nyt kokemani oli se, että en saanut sitä kuitenkaan. Voisiko menetellä niin, että varaa ajan normaalisti ja menee paikan päälle hyvissä ajoin ja sanoo siellä sitten, että tarvitsen esilääkityksen?
.....kertokaa...
6518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitäs jos yksinkertaisesti sanoisit: "Haluaisin paikkausta varten esilääkityksen, onko se mahdollista?" Miksi varata aika paikkausta varten jos halusit keskustella? Ei ajanvaraus sitä tiedä, ellet suoraan sano mistä on kysymys! Olisit voinut myös jättää soittopyynnön hoitavalle hammaslääkärille, jos sillä hetkellä ei ole saatavissa puhelimeen.
Ei mitään nyt sentää väkisin tehdä! Oikeesti, puhumalla helpompaa.

Äänestä
  • ja lääkärillekin ennen sitä, mutta en vain saanut. Luuletko ihan tomppeliksi, etten olisi suuta saanut auki muutakuin toimenpiteeseen???!
    Siksipä nyt haluan sen oikean neuvon, jotta ei enää tehdä moista enää.

    Äänestä

älä hyvä ihminen käy enää samalla vastaanotolla. yksityisiä hammaslääkäreitä on niin paljon että on varaa mistä valita.
sinä olet maksava asiakas ja sinä olet se jonka sana on kuitenkin viimeinen. mielummin varmasti maksat hyvästä hoidosta, hyvälle vastaanotolle.

mutta jos todella haluat varmistaa että saat esilääkityksen niin soittaessasi ajan itsellesi, sanot että tulet 45minuuttia ennen aikaasi, ottamaan esilääkityksen. silloin varmistat sen että sinulla on mahdollisuus myös saada se.
koska esiääkitystä ei voi enää antaa kun oma aikasi on alkamassa, koska se ei ehdi vaikuttaa.

tiedät varmaankin että myös saattaja pitää olla mukana, ilman saattajaa/hakijaa sinulle ei voida antaa esilääkitystä.

mutta neuvoni on että vaihda paikkaa missä hoidat hampaasi. ja muista mennä vähintään 45minuuttia ennen aikaasi jotta lääke ehtii vaikuttaa ja muista ottaa saaattaja mukaan joka hoitaa sinut myös kotiin hammaslääkäristä. ilman saattajaa et saa esilääkitystä.

tsemppiä jatkoon!(:

Äänestä
  • Kiitti asiallisesta ja opastavasta vastauksesta.
    Todella tarvitsen esilääkityksen toimenpiteisiin, joten neuvosi on kullanarvoisia.
    En kyllä koskaan ole ennen ottanut mitään rauhoittavaa,joten ei tiedä miten lääke vaikuttaa sitten, mutta sitä vartenhan saattaja/hakija onkin mukana.
    Ei todellakaan tee enää mieli mennä kyseiselle vastaanotolle, joten täytyy varata aika muualle jatkohoitoa varten.

    Äänestä

  • vulkaani kirjoitti:

    Kiitti asiallisesta ja opastavasta vastauksesta.
    Todella tarvitsen esilääkityksen toimenpiteisiin, joten neuvosi on kullanarvoisia.
    En kyllä koskaan ole ennen ottanut mitään rauhoittavaa,joten ei tiedä miten lääke vaikuttaa sitten, mutta sitä vartenhan saattaja/hakija onkin mukana.
    Ei todellakaan tee enää mieli mennä kyseiselle vastaanotolle, joten täytyy varata aika muualle jatkohoitoa varten.

    mä oon saanu pari kk sitte sen esilääkityksen. se oli nestemäistä pahaa litkua. hoitsu sekoitti sen vadelmamehuun ettei maistu pahalta. sitten lepäsin sängyssä jonkun aikaa. se esilääkitys meni hyvin päähä! oli känninen olo. operaation jälkeen makasin vielä pedillä jonkun aikaa ja hakija tuli sitten mut hakemaan. en muista operaatiosta kun ehkä 10%, että kyllä oli mahtava kokemus, suosittelen! oli rento fiilis ja ei sattunut ollenkaan..

    Äänestä

  • kokemuksenvahvarintaääni kirjoitti:

    Luulin, että esilääkitys annetaan tablettina?!? Voiko sen tosiaan saada nesteenäkin? Ja sitten että sänkyyn ihan makaamaan? Itse jouduin odotushuoneeseen istumaan tavalliselle tuolille.
    Olikohan sulla jotain tosi vahvaa se liuos?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vulkaani kirjoitti:

Minulla oli aika varattu paikkaukseen 45 min. Ei kovin suuri paikka, mutta aikaa oli varattu noin paljon. Soitin sitten että haluaisin keskustella hammaslääkärini kanssa tuosta paikkaamisesta ja kerroin että on ongelmia hoidon kanssa. Minulle tokaistiin,että siinä on aikaa kyllä riittävästi keskustelulle ja paikkaukselle.
Sitten tulin sovittuna aikana ja hampaani paikattiin samalla kertaa vaikka oli tarkoitus keskustella, jotta saisin esilääkityksen. Minusta käynti oli ihan kammottava suorastaan, sillä "väkisin" paikattiin samalla kertaa ilman esilääkitystä.
Nyt en ole enää mennyt ollenkaan hoitoon, jotenkin on jäänyt kammottava tila siitä toimenpiteestä. Yksityisellä kävin. Kysyisin, että miten saa esilääkityksen, ettei varmasti aleta toimenpiteisiin ilman sitä?
Voinko vaan mennä hyvissä ajoin ja sanoa, että nyt tarvitsen esilääkityksen ensin? En välttämättä haluaisi enää sitä puhelimessa kertoa, koska nyt kokemani oli se, että en saanut sitä kuitenkaan. Voisiko menetellä niin, että varaa ajan normaalisti ja menee paikan päälle hyvissä ajoin ja sanoo siellä sitten, että tarvitsen esilääkityksen?
.....kertokaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu