En tiedä tajuavatko sitä kaikki, tai vaikka tajuaisivatkin niin vaikuttaa siltä että tiet jäävät kuitenkin rakentamatta ja autokanta afrikkalaistasolle. Suomessa ollaan taas etsimässä ns. köyhän miehen ratkaisua, jossa hyviä teitä ja autoja ei edelleenkään tule ja turvallisuutta yritetään sitten epätoivoisesti lisätä halvan elektronisen valvonnan avulla.
Luodaan kuvaa siitä, miten paljon kansalaisten turvallisuuden eteen tehdään. Ymmärrettävää sinänsä, kun lehdet kirjoittelevat vain kaahareista ja niiden aiheuttamista kohuonnettomuuksista ja sitten kerrotaan että juuri tällaisen kauhean onnettomuuden aiheuttajiin ollaan nyt puuttumassa. Tulee kansalle turvallinen olo. Voidaan taas selittää miten turvallista täällä Suomessa on asua, vaikka Helsinki on väkivallan osalta Euroopan rikollisimpia kaupunkeja, liikenteessä kuolee edelleen 400 ja murhiakin on enemmän kuin monessa isossa EU-maassa yhteensä. Harva tajuaa, että asumme yhdessä vaarallisimmista läntisistä teollisuusmaista. Suomi on euroopan väkivaltaisin maa.
Tämä valvontakeskusteluhan käy koko ajan siten, että joko sitä valvontaa on tai sitä ei ole. Ilman valvontaa ei meillä ole oikeastaan koskaan ajettu eikä tulla ajamaankaan, mutta kannattaa katsella tarkasti niitä tuloksia. Edelleen kun se lähes 400 kuolee, vaikka on kytätty ja myöhemmin jopa valvottukin vuosikymmenet. Olisiko nyt vaan niin, että pelkän valvonnan avulla ei tästä kovin paljon eteenpäin päästä? Ehkä 300 olisi saavutettavissa, tästäkin kehityksestä melko suuri osa tulee siitä että kansalaiset veroista huolimatta hankkivat parempia autoja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200608104981950_uu.shtml

Vastaukset 1
Vanhimmat
Noin kolmeensataan kuolleeseen päästäneen jo tänä vuonna ja onnettomuksien määrä jatkaa laskuaan kuten on jo vuosia tehnyt. Nopeusrajoitukset eivät tänä aikana ole oleellisesti muuttuneet ja valvonta on vain vähentynyt. Käytännössä poliisilla on valvontamäärärahat pudonneet viidessä vuodessa alle puoleen; 1500 miestyöpäivää -> alle 900 toissa vuonna (näkyvä valvonta). Kaikki määrärahat menevät suuriin tehoiskuihin ja muuna aikana valvontaa ei juuri ole.
Kameravalvontaa ei käytännössä ole lainkaan vaikka ns. kameravalvottuja tiekilometrejä onkin aina vaan lisää. Kameroita on kuitenkin Suomessa vain noin 60 kpl koko maassa, joten ne tolpat on pelkkiä heikkoälyisiä kiusaavia variksenpelättimiä. Luotetaan siihen, että kansa pelkää että joka tolpassa on kamera, vaikka valvotulla tieosuudella on kameroita vain tiettyinä lyhyinä valvontajaksoina ja suurimman osan ajasta tolpat ovat koko valvotulla osuudella tyhjillään.
Kameravalvonnan hyödyistä asiaa löytyy viimeaikaisista brittitutkimuksista. Viranomaistietojen mukaan nopeusrajoitusten tiukentaminen ja lisääntynyt kamaravalvonta olivat parantaneet voimakkaasti liikenneturvallisuutta vuodesta -95 lähtien kun valvonta alkoi. Ensin liikennevakuutusyhtiöt tekivät oman tutkimuksensa liikenneturvallisuudesta kaupunkialueilla, jossa nopeuden havaittiin olevan merkittävänä syynä onnettomuuden tapahtumiselle voin noin 4% onnettomuuksista. Tutkimus koski kaikkia ilmoitettuja onnettomuuksia kaupunkialueilla. Sitten tehtiin riippumaton yliopistotutkimus liikenneonnettomuuksien määrästä. Tutkimus perustui sairaaloiden sisäänkirjautumistietoihin, eli vertailtiin hoitoon kirjattujen onnettomuusuhrien määrää. Tutkimuksen mukaan mitään muutosta onnettomuuksien määrässä ei pystytty havaitsemaan -95 lähtien, eli tiukentuneen valvonnan ja nopeusrajoitusten aikana. Nyt kysellään melko tiukasti mistä johtuu varsin dramaattinen ero viranomaistietojen ja yliopistotutkimuksen välillä. Ettei vaan viranomaiset olisi antaneet julkisuuteen "muunnettua totuutta" tai "tulkineet tilastoja päämäärähakuisesti".
Lisätietoja noista löytyy MCN ja Autoexpress lehtien verkkosivuilta.