Ei missään tapauksessa Natoon!

Nato jäsenyys altistaisi Suomen vaaroille, joihin sillä itsellään ei ole osaa eikä arpaa. EU:n puolustamiseksi tarkoitetut taistulujärjestelmät ovat jo maksaneet liikaa veronmaksajille. Venäjän poliittinen voima ja merkitys on aina sitä suuruusluokkaa, ettei Suomen ole syytä koskaan sivuuttaa tätä tosiasiaa turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossaan. Pienten kansojen elämä on ollut aina poikkeuksetta parempaa ja siedettävämpää kuin tavalla tai toisella alistettuun asemaan joutuneiden kansojen. Suomen on turha odottaa vastapalveluksia Natolta, Suomen puolustamisen hinta saavutettuun hyötyyn nähden olisi pääomapiirien kannalta liian kallis. Missä ovat käsitteet isänmaallisuus, itsenäisyys, kansallisvaltio, rehellisyys jne.
991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Usa:lla ei ole mitään suomessa. Paitsi vakoilukeskuksia. Omaan maahansa pakenevat ku kalabaliikki alkaa.

1Äänestä

"Missä ovat käsitteet isänmaallisuus, itsenäisyys, kansallisvaltio, rehellisyys jne."

Olet oikeassa! JUURI NE SINULTA PUUTTUU!

Haluat altistaa Suomen pikku-Puten mielivallalle!

1Äänestä
  • Sinun "käsitteesi" on LUCIFERin palvontarituaaleineen.
    NATO on hyväveliverkoston vapaamuurarien luomus jota Suomi ei halua.
    Miksi sinä haluat liittää Suomen hyväveliverkostoon???

    Vapaamuurarius ei ole isänmaallinen teko vaan pettämistä omaa isänmaataan kohtaan,tämän huomasi myös rakas säveltäjämme Sibelius luodessaan Finlandia sävelen.

    1Äänestä

Jokainen puhukoon puolestaan!
Nato vastustajalla on yksi ääni ja minulla on yksi ääni.
Mielestäni Nato on Suomen kannalta ainoa oikea ratkaisu.
Loppuisi tuo kepun röyhkeä ulkopolitiikan Venäjämielistelyn käyttäminen sisäpoliittisena herrahissinä.
Kepulaiset ovat valmiita vallanhimossaan vaikka myymään maansa!

1Äänestä

ROSKAA!

Suomen paikka on NATO:ssa.

Aggressiivisen rikollisvaltio Venäjän naapurissa on aivan liian vaarallista NATOtta.

Venäjä ei NATO-maahan hyökkää!

1Äänestä
  • Miksi ne sitten virossa pelkäävät venäjää jos asia on kerran varma että ei hyökkää?

    1Äänestä

  • Venäjä on arvaamaton ja sitä on aina syytä pelätä. Nykymenolla Venäjän talous romahtaa parissa vuodessa ja epätoivo voi ajaa sen hulluihin tekoihin!

    1Äänestä

Suomea ajetaan salakavalasti kohi Natoa, on turha odottaa että kansalta kysytään mielipidettä.
Kaikki tähänastiset toimet ovat olleet salakähmäistä juonittelua, isäntämaasopimus, puolustussopimukset britannian ja jenkkien kanssa....nämä loukkaavat Venäjän kanssa voimassa olevaa sopimusta....jota ei nämä maanpetturit suin surminkaan tuo esille.

Äänestä
  • Ja mitä Venäjän kanssa solmittua sopimusta ne 'loukkaa'? Jospa kerrot?

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


SPOL kirjoitti:

Nato jäsenyys altistaisi Suomen vaaroille, joihin sillä itsellään ei ole osaa eikä arpaa. EU:n puolustamiseksi tarkoitetut taistulujärjestelmät ovat jo maksaneet liikaa veronmaksajille. Venäjän poliittinen voima ja merkitys on aina sitä suuruusluokkaa, ettei Suomen ole syytä koskaan sivuuttaa tätä tosiasiaa turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossaan. Pienten kansojen elämä on ollut aina poikkeuksetta parempaa ja siedettävämpää kuin tavalla tai toisella alistettuun asemaan joutuneiden kansojen. Suomen on turha odottaa vastapalveluksia Natolta, Suomen puolustamisen hinta saavutettuun hyötyyn nähden olisi pääomapiirien kannalta liian kallis. Missä ovat käsitteet isänmaallisuus, itsenäisyys, kansallisvaltio, rehellisyys jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu