Miten usein olisi syytä vaihtaa suutinkärjet 300 -dieseliin. Onko jonkinlainen huolto/vaihtoväli vai mistä sen voisi huomata. Mahdolliset oireet?
Suutinkärjet
mb300
8298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kärjen huonon kunnon kuulee yleensä kuumalla koneella kun kone käy tyhjäkäyntiä, lähtee sellainen terävä epätasainen voisiko sanoa kilisevä ääni kun vuotavan kärjen päähän muodostva polttoainepisara tai pisarat syttyvät.
Olen itse vaihdattanut kerran omaan 200D -88.
Oli tuolloin mittarissa 340 tuhatta mutta silloin oli aivan liian varhain, kaikki oli vielä kunnossa eikä suihkussa huomannut testattaessa kuin pientä sivuhuntua josta ei haittaa. Myöskin avautumispaineet olivat sallituissa rajoissa.
Mutta eihän noita viittinyt jättää vaihtamatta kun kerran olivat jo irti.
Näillä uusilla kärjillä olen ajatellut ajella 500 tuhatta jonka jälkeen vaihto, oli kunto sitten mikä hyvänsä.
Ei puutu enää kuin 40 tuhatta niin on vaihto edessä. Savutustesti oli kuitenkin viime katsastuksessa vain 0.98 ja rajahan on tuo 2.5
Se ei kylläkään vaikuta omaan aikatauluun vaan vaihto on edessä.
Olet siis ajanut jo 800000km.
Onko muuten ollut siihen lukemaan muuta laittamista,kuin nuo tavalliset alipainepumppu ja
vilkunkatkaisin?
Ei siinä aina kilometrit ratkaise. Jos joskus ollut huono suodatin, ja vesitippa kärkeen, huomaat, että vaihdettava on. Tosin vain kiinni hirttänyt. Itse ajoin 300D:llä 450t km ja sitten vaihdatin. Korjaamolla sanottiin, että oishan noilla vielä ajanut. Nykyisillä päillä olen ajellut nyt 350tkm ja vaihdosta ei tietoakaan. Meinaan ajaa niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Savutus oli muuten 0.9.
Hyvää matkaa!!!

Autot on niin yksilöitä, ettei minulla ole ollut noista mitä mainitsit koskaan mitään harmia. Ei siis vaihdettu.
Koneeseen on vaihdettu nokkaketju pari kertaa ja kiristin ketjulle kerran.
Pumpusta meni kerran myös sammuttajan alipainekalvo puhki mutta se oli edullinen korjata eikä haitannut paljon kun pysyi käynnissä kuitenkin.
sitten on ollut nuo jäähdyttäjä sekä lämmityslaitteen kenno ja sen puhallin.
Ja tietysti kuluvaa tavaraa kuten jarrulevyjä ,paloja,iskareita, kumipuslia,moottorin kiinnitystyynyt,kytkinlevy,pari vesipumppua jne.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen moottoriin sekä voimansiirtoon joihin ei ole tarvinnut vaihtaa vielä mitään, esim. koneessa vielä kansi avaamatta eikä ole syytä avatakaan lähiaikoina.