Pannahisen JesseJeesiö

Tuolla aikaisemmin marmattelinkin jo tuota kehotustasi. Nyt päivän sitä maisteltuani herätit vanhan pedon. Ja tuo kehotuksesi on kuin puukonkääntö pedon sisuksissa!
Ruska jäi siis väliin aikatauluongelmien vuoksi! Pirskatin pirskatti, miksi se on kaksi viikkoa myöhässä!
Alkoipa tuntumaan siltä että oikeasti on melkoisen yhdentekevää missä asennoissa semafoorit ovat, ja kuka ajaa millä ja minne. Taidanpa ottaa ja marssia pääkonttoriin, ja panna anomuksen lisävapaasta vetämään ja yrittää kuitenkin vielä taipaleelle. Naiseni on jo valmiina! Kun muistelee lappia sen räväkimmässä värityksessään, ei tosiaan työnteko maistu!

Tuommoinen jutustelu noista lapinlisistä ja ruskakorotuksista saa jäädä omaan arvoonsa. Kaikki asian tolan tietävät, että ankarissa oloissa sesongit ovat lyhyet, ja leipä on revittävä pienissä paloissa ympäri vuoden. Siitä me turistit olemme kyllä valmiit ammatti-ihmiselle maksamaan! Saamme sitä vastaan runsaasti positiivista palautettta ja mielen virettä, niinkuin aikaisemmissa tarinoissani olen jo muistutellut.
Jos joku tuntee tulevansa kohdelluksi kaltoin hinnoittelun tason suhteen, on edullisiakin vaihtoehtoja tarjolla. Ensiksi tulee mieleen vaikkapa Karhunpesäkiven matka-asema Inarissa. Mistäpä saat joko käristyksen tai siika-annoksen muussin ja leivän kanssa vielä kahvin -ja vitosella? Lisäksi siellä on usein jonkinmoinen viihdyttäjä pulisemassa, mutta se on todennäköisesti ulkomaalaisturisteja varten. Tuntuu puhuvan sen verran huonoa Suomea. Toisaalta kun käy Tunturihotellissa iltasella päivällisen merkeissä, saa lystistä pistää toista sataa pinoon pöydän kulmalle, varsinkin jos viinin ja sudenkyynelet vielä tiristää painikkeeksi.

Vaihtoehtoja on monia. Ja menkää Te, joilla menohalua on ja varsinkin kykyä! Yritän tulla perässä..

Lopuksi, koska moni mielellään itse kokkailee luonnon helmassa yksinkertaisia retkikeitoksia, laitankin Antin oivallisen reseptin tähän kaikille vapaaseen käyttöön. Anttihan on kuuluisa poromies, ollut TV:ssäkin monasti!

Kalakeitto, 4 annosta:
Puoli kiloa perunoita(puikulaa), puoli litraa vettä,1/2-1 sipuli,teelusikallinen suolaa, muutama mustapippuri ja n.1/2-1 kiloa kalaa(laji on vapaa) sekä 200g voimakasta Koskenlaskija-sulatejuustoa.
Alkupäästä kaikki pannaan pataan kalaa ja juustoa lukuunottamatta ja kypsennetään.
Lisätään kalat ja kypsennetään. Ja sitten simsalabim! taikasana on JUUSTO!
Lisätään juusto ja odotellaan, että see sekoituu, samalla kevyesti lämmittäen.
Tässä se on, eikä muuta tarvita kuin lapin happamatonta ruisleipää kaveriksi.
Lopuksi huuhdellaan aromeja pienen tilkan kanssa. Olen tässä asiassa ollut tuollaisen pehmeän Brandyn kannattaja, mutta makuja on monia!
Rattoista matkaa kaikille, te kynnelle kykenevät!

6

970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karavaanari90

      Kuulosti hyvältä tuo Antin kalakeitto.Tässä omani
      Pestyt lapinpuikula kattilaan vettä sopivasti suolaa
      Kun perunat on hieman raakoja lisätään kala
      Harria,pikkusiikaa,miksei tammukkaakin jos on,
      joko kutakin sorttia erikseen tai kaikkia yhdessä.
      kun perunat on kypsiä on kalakin kypsää.
      Ei kun perunia kuorimaan ja syvällelautaselle,
      runsas nokare voita, keltasipulia tai ruohosipulia
      kalat perunien päälle, sitten perunien ja kalan
      keitinlientä jotta voi sulaa.Jos viellä voi nuotiolla keittää saa lievän savun maun.

      • Fundeeraaja

        Tällaiset viestit pitäisi seriffin siivota ehdottomasti pois :-) Eihän näistä tule kuin nälkä ja kaipuu pohjoiseen. Tee tässä nyt sitten töitä vatsa kalasoppaa huutaen ja ruskan kuvajaiset silmissä.

        Ihan oikeasti: kaikille, joilla on mahdollisuus lähteä ruskaa katsomaan toivotan hyvää matkaa ja maukkaita käristyksiä ja kalakeittoja.

        Toivottelee: Lappiin kaipaava "työn orja"


      • Oivallinen ohje!
        Varsinkin jos lähtee vaunulta päivän patikalle!
        Ei tarvitse eksoottisia ruokatarvikkeita turhana painolastina kuljetella. Teleskooppivirveli ja lipat reppuun, kouralllinen perunoita ja voihan monella kuuluukin vakiovarusteissiin. Laukkaa kasvaa usein pitkin kalliorantoja, ja sillä voi korvata kauppasipulit. Lisäisin retkivarustukseen kylläkin vielä muutaman matosen(vaikka se mato-onginta Lapin puroissa onkin hieman luvattomampaa puuhastelua), sillä tammukka, tuo tummien vesien ovela veijari, on usein hieman kitsas lipan perään. Mutta jos madolla vähän auttaa, niin kyllä sekin lopulta menee vipuun. Täytyy varoa vkuitenkin sitä alamittaa, ettei taimensuku liikaa verotu kalakeittoinnostuksessa. Usein vaan tuo kalapahainen vetäisee ahneuksissaan onkivälineet konehuoneeseen asti, ja joskus joutuu tekemään alamittaisellekin sellaisen pienimuotoisen leikauksen, että siitä ei enää ole tolkun uimariksi, vaan se on invalidisoituneena päästettävä pälkähästä.
        Illalla leiriin palattuaan voi sitten muistella noita nuotioherkkuhetkiä ennen nukahtamista kuksallisen ja kaasuvalon ääressä!


      • karavaanari90
        OivaHämäys kirjoitti:

        Oivallinen ohje!
        Varsinkin jos lähtee vaunulta päivän patikalle!
        Ei tarvitse eksoottisia ruokatarvikkeita turhana painolastina kuljetella. Teleskooppivirveli ja lipat reppuun, kouralllinen perunoita ja voihan monella kuuluukin vakiovarusteissiin. Laukkaa kasvaa usein pitkin kalliorantoja, ja sillä voi korvata kauppasipulit. Lisäisin retkivarustukseen kylläkin vielä muutaman matosen(vaikka se mato-onginta Lapin puroissa onkin hieman luvattomampaa puuhastelua), sillä tammukka, tuo tummien vesien ovela veijari, on usein hieman kitsas lipan perään. Mutta jos madolla vähän auttaa, niin kyllä sekin lopulta menee vipuun. Täytyy varoa vkuitenkin sitä alamittaa, ettei taimensuku liikaa verotu kalakeittoinnostuksessa. Usein vaan tuo kalapahainen vetäisee ahneuksissaan onkivälineet konehuoneeseen asti, ja joskus joutuu tekemään alamittaisellekin sellaisen pienimuotoisen leikauksen, että siitä ei enää ole tolkun uimariksi, vaan se on invalidisoituneena päästettävä pälkähästä.
        Illalla leiriin palattuaan voi sitten muistella noita nuotioherkkuhetkiä ennen nukahtamista kuksallisen ja kaasuvalon ääressä!

        Kyllähän näitä retkireseptejä on varmaan muillakin.Mutta kala helppona retkiruokana kiehtoo.Tämä käy myös vaunullakin vain käynti lähimmällä kala kauppiaalla riittää. Elikkä se resepti.Huoltikselta koivuklapi säkki osa, krilliin hiillokseksi, suurimmasta klapista retki kirveellä noin 3mm paksu päre,voi vaikka vähän kastella.Päälle lohimedaljongi maustetaan, chilipippurilla ja aromaatilla,joko kääritään alufolioon tai jos on kansi krillissä niin kannen alle,tietenkin krilli on kuuma. Koko homma on aloitettu kuorimalla kattilallinen perunia pari porkkanaa ja puolikas sipuli,josta tulee porkkana,sipuli,perunamuusia runsaalla voi annoksella höystettynä.Ei kun syömään.Voi syödä päreeltä.


    • ImpiKanerva

      Tätä ketjua lukiessa vesi herahti kielelle. Se kun on tosiasia että ruoka maistuu ulkoilmassa aina paremmalta kuin täällä kotosalla. Lisäksi reissussa ollessa pikalounaan voi lämmittää autossa tai grillata auton vieressä ja jatkaa sen haukattuaan taas matkaa. Mutta nautiskelija (ketjun kirjoittajat) valmistaa herkut luonnonhelmassa, joko kodassa tai nuotiolla ja todella nauttii niin niiden valmistamisesta kuin herkuttelusta.

      En voi olla lisäämättä ketjun jatkoksi seuraavia reseptejä:

      Kalapakettiin tarvitset n. 1kg lohta, siikaa yms. kalaa. Mausta kala suolalla, pippurilla ja tillisilpulla. Aseta perattu kala folionpäälle ja täytä kalan vatsa vihanneksilla, kääri folio paketiksi ja paahda hiilloksella. Tuhkaperunat valmistuvat seuraavasti, hautaa pestyt perunat hiillokseen joko sellaisenaan tai folioon käärittynä. Keskikokoisten perunoiden kypsyminen kestää n. puoli tuntia. Tee kypsiin perunoihin viilto lisää ripaus suolaa ja voinokare. Tarjoa paahdetun kalan ja vihannesten kanssa. Jälkiruuaksi voit tarjota nokipannukahvit ja tikkupullaa tai vaihtoehtoisesti suklaabanaania.

      • Nam !

        !!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      88
      3515
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1759
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1512
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      29
      1331
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      53
      926
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      872
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      862
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      820
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      777
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      774
    Aihe