Oletko läheisriippuvainen fakki-idiootti?

Äänestitkö sosialisteja?

Sitten ehkä olet läheisriippuvainen ja tavallaan tarvit holhoajan eli punaisen verkoston.

Sosialismi johtaa helposti myös fakki-idiotismiin: ei tarvitse ajatella "omaa hommaa" pidemmälle. Joka päivä samat toistuvat kuviot.

Esimerkiksi yksityisyrittäjä taas joutuu harjoittaa aivotoimintaa aivan eri luokassa ja hän on myös päässyt aivan eri tasolle itsenäistymisessä.

Voisikin sanoa että esimerkiksi julkisen talouden puitteissa olevat työpaikat ovatkin eräänlaisia "suojatyöpaikkoja" läheisriippuvaisille vasemmistolaisille.

:)
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletkos tehnyt joskus suorittavan tason työtä? Mitä luulet, että omasta, mahdollisesti kiireisestä työstä tulee, jos pohtii jatkuvasti omaan osuuteen ja päätäntävaltaan kuulumattomia asioita?

Noh, jonkun on tehtävä suorittava työ ja joku tulee toimeen yrittäjänä. Valinta-, persoona-, elämäntilanne-, osaamis- ja rahakysymyksiä. Yrittäjilläkin on omat verkostonsa, eli ovat muista riippuvaisia. Yksin täällä ei elä kukaan... :)

Mitenkäs oikeiston äänestäjät, hekin äänestävät jonkun joka toimii itseään ylemmällä tasolla. Valtiollisella tai kunnallisella. Ovatko he läheisriippuvaisia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käänteisuutinen kirjoitti:

Äänestitkö sosialisteja?

Sitten ehkä olet läheisriippuvainen ja tavallaan tarvit holhoajan eli punaisen verkoston.

Sosialismi johtaa helposti myös fakki-idiotismiin: ei tarvitse ajatella "omaa hommaa" pidemmälle. Joka päivä samat toistuvat kuviot.

Esimerkiksi yksityisyrittäjä taas joutuu harjoittaa aivotoimintaa aivan eri luokassa ja hän on myös päässyt aivan eri tasolle itsenäistymisessä.

Voisikin sanoa että esimerkiksi julkisen talouden puitteissa olevat työpaikat ovatkin eräänlaisia "suojatyöpaikkoja" läheisriippuvaisille vasemmistolaisille.

:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu