Usein juuri voimakkaat henkilökohtaiset kokemukset ja etenkin rakastuminen johtaa kristityn kohtaamaan itseään syvemmälti ja elämänsä arvojärjestyksiä, pohtimaan millainen on suhteeni Jumalaan todellisuudessa, kuinka aitoa ja ehyttä se on ja kuinka löydän Hänet avuksi, viisaudeksi ja voimaksi inhimillisten rakkauskysymysteni keskelle? Useampi kuin yksi tai kaksi kristittyä on niissä kyselyissä havahtunut huomaamaan Jumalasuhteensa pinnallisuuden ja havainnut, että huomaamattaan etsi toisesta ihmisestä elämänsä täyttymystä, äärimmillään: palvoi omia rakkaudennälkäisiä kokemuksiaan kuin epäjumalaa - ja yritti sitten tehdä Jumalastakin henkilökohtaisten epäjumaliensa palvelijan tyyliin "Jumala on hyvä, ja koska minä haluan ja tarvitsen nyt tätä asiaa toki Jumalakin sitä tahtoo ja haluaa sen minulle hyvyydessään antaa." Näin uskovakin saattaa siis määritellä Jumalan hyvyyden omista rajallisista lähtökohdistaan!
Ei Raamattu suotta sano "haureuden henki on eksyttäväinen henki" ja "heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä heidän Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässään eivätkä he tunne Herraa."
Sellaisia asioita ei toisaalta ole miellyttävää havaita itsessään, mutta jos ja kun suostuu näkemään mitä Kristus haluaa näyttää se merkitsee kivussakin henkilökohtaista kasvua, josta on hedelmällisiä seurauksia.
"Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
Hebr.12:11.
Kerron näkemykseni:
1. Seksuaalinen kanssakäyminen on valloittavan ihana ja kaunis asia. Pohjimmiltaan kyseessä on Jumalan luoma asia jota ei ole tarkoitettu vain suvunjatkamista vaan myöskin nautintoa varten. Silloin kyseessä ei ole itsekäs nautintohakuisuus vaan syvällinen liittyminen toiseen. Seksuaalisen kanssakäymisen syvin emotionaalinen tyydytys ja ilo on nimenomaan siinä, että se on nautintoa toisen kanssa: hänen, johon olen valmis sitoutumaan koko elämälläni.
2. Näin ollen seksi kuuluu kiinteään parisuhteeseen, jonka perusta on sitoutumisessa, keskinäisessä luottamuksessa, toinen toiselleen kuulumisessa. Kulttuurissamme tällaista sitoutumista edustaa avioliitto, joten näkemykseni on että seksin oikea paikka on miehen ja naisen avioliitossa. Se on enemmän kuin muodollinen papin aamen. Kyse on sydämen asenteesta ja vakaasta päätöksestä sitoutua rakastamaan. Silloin myös seksuaalisen kanssakäymisen on mahdollista läheisessä, turvallisessa ilmapiirissä kasvaa emotionaalisesti yhä tyydyttävämpään suuntaan - se ei latistu eikä menetä viehätystään.
3. Koska seksi ei ole nautintohakuista huippukokemusten metsästämistä vaan on nimenomaan iloa yhdessä toisen kanssa se ei tarvitse keinotekoisia kiihokkeita, mielikuvaleikkejä ja pornografiaa, jotka ovat himon tuottamia ja vieraannuttavia vääristymiä. Seksi on kahden, elävän ja todellisen persoonan tutustumista siihen, mitä toinen todella on ja mitä minä olen hänen kanssaan. Se on rakastelua puolison - ei vieraannuttavien mielikuvien - kanssa.
4. Koska olemme ihmiskuntana vieraantuneet siitä mikä on hyvää ja oikein ja Jumalan luomaa, seurauksena on seksuaalista rikkinäisyyttä ja harhoja joissa useinkin rakastetaan rakastumisen tunnehuumaa ja kokemusta enemmän kuin henkilöä, tai sitten nähdään henkilö vain oman tunnehuuman läpi ja sidotaan hänet omiin epärealistisiin haavekuviin. Kun kaikki mikä tuntuu hyvältä on hyvää iskulauseeksi tulee egoistinen "seuraa sydämesi ääntä". Niinpä rakkauden nimissä särjetään avioliittoja ja jätetään lapsia heitteille. Rakkaus suistuu raiteiltaan.
Kristilliset elämänarvot nähdään elämänkielteisinä ja ahdasmielisinä, koska ne eivät alistu ihmisen egoismin palvelijoiksi vaan julistavat, että on olemassa tahto yläpuolella ihmisen tahdon ja että vain tämän tahdon alamaisuudessa, Kristuksen voittamana, ihminen voi todellisesti löytää elämän ja opetella tuntemaan itseään ja toista todellisuuden mittapuiden mukaisesti.
Elämä ei tietenkään aina suju niin kuin sen haluaisi sujuvan ja rakkaudessa jos missä epäonnistumiset ja erehdykset ovat kipeitä on ihminen sitten kristitty tai ei.
Niinpä kristillisyys jos mikä onkin asia jonka täytyy tapahtua arkielämän ristiriitojen ja realiteettien keskellä. Se merkitsee avoimuutta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, myöskin halua kohdata itsensä - rehellisesti Hänen kasvojensa edessä, todellisuudessa.
Ei Raamattu suotta sano "haureuden henki on eksyttäväinen henki" ja "heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä heidän Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässään eivätkä he tunne Herraa."
Sellaisia asioita ei toisaalta ole miellyttävää havaita itsessään, mutta jos ja kun suostuu näkemään mitä Kristus haluaa näyttää se merkitsee kivussakin henkilökohtaista kasvua, josta on hedelmällisiä seurauksia.
"Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
Hebr.12:11.
Kerron näkemykseni:
1. Seksuaalinen kanssakäyminen on valloittavan ihana ja kaunis asia. Pohjimmiltaan kyseessä on Jumalan luoma asia jota ei ole tarkoitettu vain suvunjatkamista vaan myöskin nautintoa varten. Silloin kyseessä ei ole itsekäs nautintohakuisuus vaan syvällinen liittyminen toiseen. Seksuaalisen kanssakäymisen syvin emotionaalinen tyydytys ja ilo on nimenomaan siinä, että se on nautintoa toisen kanssa: hänen, johon olen valmis sitoutumaan koko elämälläni.
2. Näin ollen seksi kuuluu kiinteään parisuhteeseen, jonka perusta on sitoutumisessa, keskinäisessä luottamuksessa, toinen toiselleen kuulumisessa. Kulttuurissamme tällaista sitoutumista edustaa avioliitto, joten näkemykseni on että seksin oikea paikka on miehen ja naisen avioliitossa. Se on enemmän kuin muodollinen papin aamen. Kyse on sydämen asenteesta ja vakaasta päätöksestä sitoutua rakastamaan. Silloin myös seksuaalisen kanssakäymisen on mahdollista läheisessä, turvallisessa ilmapiirissä kasvaa emotionaalisesti yhä tyydyttävämpään suuntaan - se ei latistu eikä menetä viehätystään.
3. Koska seksi ei ole nautintohakuista huippukokemusten metsästämistä vaan on nimenomaan iloa yhdessä toisen kanssa se ei tarvitse keinotekoisia kiihokkeita, mielikuvaleikkejä ja pornografiaa, jotka ovat himon tuottamia ja vieraannuttavia vääristymiä. Seksi on kahden, elävän ja todellisen persoonan tutustumista siihen, mitä toinen todella on ja mitä minä olen hänen kanssaan. Se on rakastelua puolison - ei vieraannuttavien mielikuvien - kanssa.
4. Koska olemme ihmiskuntana vieraantuneet siitä mikä on hyvää ja oikein ja Jumalan luomaa, seurauksena on seksuaalista rikkinäisyyttä ja harhoja joissa useinkin rakastetaan rakastumisen tunnehuumaa ja kokemusta enemmän kuin henkilöä, tai sitten nähdään henkilö vain oman tunnehuuman läpi ja sidotaan hänet omiin epärealistisiin haavekuviin. Kun kaikki mikä tuntuu hyvältä on hyvää iskulauseeksi tulee egoistinen "seuraa sydämesi ääntä". Niinpä rakkauden nimissä särjetään avioliittoja ja jätetään lapsia heitteille. Rakkaus suistuu raiteiltaan.
Kristilliset elämänarvot nähdään elämänkielteisinä ja ahdasmielisinä, koska ne eivät alistu ihmisen egoismin palvelijoiksi vaan julistavat, että on olemassa tahto yläpuolella ihmisen tahdon ja että vain tämän tahdon alamaisuudessa, Kristuksen voittamana, ihminen voi todellisesti löytää elämän ja opetella tuntemaan itseään ja toista todellisuuden mittapuiden mukaisesti.
Elämä ei tietenkään aina suju niin kuin sen haluaisi sujuvan ja rakkaudessa jos missä epäonnistumiset ja erehdykset ovat kipeitä on ihminen sitten kristitty tai ei.
Niinpä kristillisyys jos mikä onkin asia jonka täytyy tapahtua arkielämän ristiriitojen ja realiteettien keskellä. Se merkitsee avoimuutta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, myöskin halua kohdata itsensä - rehellisesti Hänen kasvojensa edessä, todellisuudessa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Jumalaa ei ole olemassa muualla kuin hihhulin mielikuvituksessa ja satukirjoissa.
Korjaapa tekstisi siitä lähtökohdasta käsin, että et anna taikauskolle mitään sijaa.
Nyt avautumisesi kertoo enemmänkin vain siitä mitä sinun luomasi mielikuvitusjumala muka on "määrännyt"
rukoilijasirkkojen Jumalan luomasta seksuaalisesta kanssakäymisestä, jossa naaras tavallisesti puraisee koiraalta pään poikki? Valloittavan ihanaa ja kaunista, syvällistä liittymistä toiseen?
Tai jos ne ennen syntiinlankeemusta parittelivat söpömmin...
mutta - olen taipuvainen kannattamaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Roomalaiskirje puhuu sekä pelastuksesta, joka on, että myöskin pelastuksesta, joka on tuleva.
Voitto turmeluksen valloista on saatu ja ihminen voi elää yhteyttä Jumalaan ja sen yhteyden vaikutuksia todeksi jo nyt raadollisuudestaan huolimatta, se on kilvoitusta armon kautta. Kerran tuo suurenmoinen pelastuksen voima, jonka nyt jo saamme tuntea sisällisesti, on ilmestyvä koko kirkkaudessaan kaiken luomakunnan yli - sitä odottaen katselemme tulevaisuutta elävän toivon kautta.
Room.8:19-25.
19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25. Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
Kirjoitat asiaa! Tänään juttelin yhden veljen kanssa
joka oli heinäkuussa eronnut häntä vanhemmasta
puolisostaan ja tämä mies sanoi olevansa helpottunut, eikä yhtään masentunut.
Surullista kuulla, että luvataan sitoutua
ja sitten ei jaksetakaan, kun tulee vaikeuksia.
Liian hepposesti menevät mielestäni uskovat parit naimisiin, vaikka tietävät että Jumala vihaa
eroja. Jos eletään uskoa vain sielullisesti
ja etsitään siihen tyydytystä niin ei tule kestämään -
mutta jos etsimme ensisijaisesti Jumalan suunnitelmaa elämäämme ja löydämme myös tasapainon
hengen ja sielun välille, joita ruumiimme tulisi palvella, eikä toisinpäin, niin silloin se on parasta ihmiselle ja siinä on mielestäni
myös Jumalan realismi ja tahto meihin nähden.
mielikuvitusjumalasi kuvitteellisen tahdon pitäisi vaikuttaa muiden, terveiden ihmisten, käytökseen?
Sinähän olet mies, eikö niin?
Oletko muuten koskaan ajatellut
että elätkin epänormaalissa tilassa
sillä ihmisen normaali tila on olla
oman Luojansa yhteydessä.
" vaikka tietävät että Jumala vihaa
eroja. "
Uuuu... jumala vihaa eroja. Niinkuin vihaa noitia ja homoja ja abortin tehneitä ja muitakin syntisiä... eikun rakastaa syntisiä... mites se nyt meni?
Hyvä heitto ihmiseltä, joka oletettavasti alistuu jumalolentonsa käskyvaltaan, puhua jumalansa puolesta auktoriteetin äänellä. Ei siinä voi kuin hiljentyä :D
***
"Koska seksi ei ole nautintohakuista huippukokemusten metsästämistä vaan on nimenomaan iloa yhdessä toisen kanssa se ei tarvitse keinotekoisia kiihokkeita, mielikuvaleikkejä ja pornografiaa, jotka ovat himon tuottamia ja vieraannuttavia vääristymiä. Seksi on kahden, elävän ja todellisen persoonan tutustumista siihen, mitä toinen todella on ja mitä minä olen hänen kanssaan. Se on rakastelua puolison - ei vieraannuttavien mielikuvien - kanssa."
Seksiä voi harrastaa ilman pysyvää suhdettakin jos ja kun molemmat sitä haluavat. Meitä ihmisiä on moneen niin monenlaisia. Tämä oli sinun mielipiteesi ja minä kunnioitan sitä ja toivottavasti sinä kunnioitat myös minun mielipidettäni.
Ps. miksi ihmeessä jumalakin tarvii tähän seksiasiaan ja änkeä. Kaikki eivät usko sinun jumalaasi.
usko Jumalaan, mutta kirjoitin nyt sellaisen ihmisen näkökulmasta joka uskoo ja nimenomaan omasta näkökulmastani.
Sellaisena teksti on ensinnäkin suunnattu kristityille veljille ja siskoille jotka pohdiskelemme näiden asioiden suhdetta nykymaailmaan ja mikä mielestämme voisi olla oikein ja hyvä elämisen tapa tällaisissa kysymyksissä, joihin liittyy niin monia ristiriitaisiakin tunteita, toiveita ja haluja, sekä tietysti pohdittavaksi jokaiselle ja että kantaa saa ottaa. Kiitos kommentistasi.
> Seksiä voi harrastaa ilman pysyvää suhdettakin jos ja kun molemmat sitä haluavat. <
Tietysti voi. Näkemykseni vain on ettei Jumala ole tarkoittanut asiaa niin. Silloin ollaan asiassa niin sanotusti pois raiteilta Jumalan hyviin tarkoituksiin nähden. En odota että jokainen ajattelisi tästä asiasta samoin mutta kerron kuinka minä ajattelen, ja mielestäni Jumalan tahto tässä asiassa on tai ainakin pitäisi olla kristitylle jokseenkin selvä, jos rehellisesti asiaa pohtii Raamatun ilmoituksen valossa ja rukouksessa Herran kanssa. Se kuinka kristilliseen seksuaalimoraaliin ei-uskovana ihmisenä suhtaudut on tietysti oma asiasi, mutta kristittynä kerron sinulle että on Jumala jonka edessä olemme näkemyksinemme, uskomme Häneen tai emme. Tämä on minun näkökantani kristittynä, ja ymmärrän hyvin että joku saattaa vastata näinkin: kerron sinulle ettei ole Jumalaa jonka edessä olisit näkemyksinesi, uskot tai et.
Pyrin kunnioittamaan jokaista ihmistä lähimmäisenäni koska hänellä on Jumalan hänelle antama elämä ja ihmisenä ainutkertainen arvo, uskoo kuinka tahansa tai on uskomatta. Ihmisen kunnioittamiseen mielestäni kuuluu että kunnioitan hänen oikeutta omiin mielipiteisiin ja uskomuksiin. Jokainen ajattelee sillä sydämellä joka hänellä on. Se ei kuitenkaan tarkoita että kunnioittaisin mielipiteiden sisältöä sinänsä - riippuen tietysti kuinka kunnioittaminen määritellään?
En usko suhteellisuuteen, että totuudet ovat totuuksia vain ihmisen mielessä ja yhtä hyvin voit valita tämän tai tuon näkemyksen totuudeksesi, mikään ei ole oikeampi kuin toinen ja siksi jokainen ajatus on hyväksyttävä tasavertaisena.
Hyväksyn että jokaisella ihmisellä on tasavertainen ajattelun oikeus, mutta samalla uskon oman kokemukseni mukaisesti että on olemassa Jumala, joka voi ihmisen ajattelua ohjata oikeaan ja terveeseen suuntaan jos ihminen vain on kiinnostunut henkilökohtaisesta suhteesta Kristukseen.
Miksi ihmeessä jumalakin tarvii tähän seksiasiaan änkeä
on näkökulmastani tarkasteltuna hassu kysymys.
Kaikki elämiseni ja olemiseni tapahtuu Hänen yhteydessään ja mitä avoimemmin olen Hänen rakastavan läsnäolonsa läpäisemä motiiveiltani ja käyttäytymiseltäni, Kristukselle alistettu, sen vapaammin voin elää aitoa elämää jossa parhaiten koen itseyteni ja elämän mielekkyyden toteutuvan. Toki siinä on kipuilunsa, koska ihmisen luontainen inhimillinen mieli pistää usein vastaan. Ihmisellä kun on aina taipumusta väärän autonomian illuusioon, kuvitelmaan että riippumattomuus Jumalasta, jolloin oma minä saisi olla sisimmän valtaistuimella hallitsijana ja määrääjänä, edustaa vapautta.
Minulle vapauden lähtökohta on kauniisti määritelty Jeesuksen sanoissa:
"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Ilman minua te ette voi mitään tehdä."
Ilman Häntä olen itseltäni hukassa ja irrallaan. Oksan oikea paikka on puun yhteydessä jossa se saa lahjaksi koko elämän täyteyden. Enkä ole enää hajanaisten mielitekojeni heiteltävänä.
Tulipa pitkä vastaus...
Sanon vielä sen verran, että seksuaalinen kokemus menee syvälle ihmisen tunne-elämään, tiedostaa ihminen sen tai ei, jokainen seksikokemus jättää tunnemuistiin syvän jäljen.
Elämme nautintohakuista ja monella tapaa irrallista, juuretonta aikaa.
Määrittelin aloituksessani neljällä kohdalla kristillisen seksuaalikäsityksen ja olen vakaasti sitä mieltä että asia parhaiten toteutuu ja toimii kun ihminen ensinnä on elämässään löytänyt Jumalan ja Häneen sitoutunut, sen kautta sitoutuminen lähimmäiseenkin sitten saa uutta syvyyttä ja merkitystä.
ja olet oikeutettu tuohon näkemykseesi, vaikka se onkin väärä.
Minun mielestäni nuorten aikuisten ongelmat johtuvat paljon tästä tunteettomasta kukasta kukkaan lentelystä. Ei ihmisen kuulu paneskella joka viikonloppu eri ihmisen kanssa. Uskoi Jumalaan tai ei, se on moraalitonta. Ihan oikein että välillä iskee herpes hepin päähän kun aina irstaillaan. Yök! Itsekästä touhua hakea tyydytystä ja aamulla tervemorohei! Ja ihan samaa tekee miehet ja naiset yhtälailla.... Ei ihme että lapsetkin saa väärän käsityksen seksuaalisuudesta kun paljaita pers.... näkyy joka mainoksessa ja musiikkivideossa. Ja ihmisiä arvostellaan julkisuudessa aina jollain "seksikkyys"-asteikolla!
kertoa heille jeesussatuja ja kieltää esiaviolliset suhteet, kortsujen käyttä ja sukupuolivalistus.
Näyttää siltä että uskovat parittelevat aina uskovaisten kanssa ja näin degeneroituminen jatkuu supupolvesta toiseen uskovaisperheissä. Ikävää kun muut viattomat ihmiset joutuvat kärsimään näiden fanaatikkojen sodista sukupolvesta toiseen.
ei periydy luonnollisen parittelun kautta. Se saadaan vain henkilökohtaisessa yhteydessä Jumalaan. Kyse on ratkaisusta jonka jokainen tekee henkilökohtaisesti tai on tekemättä.
Uskonto ja uskonnollisuus sen sijaan saattaa periytyä.
Jälkimmäisessä tapauksessa seuraukset voivat olla hyvinkin ikäviä. Kuten toteat veikkauksesi lopussa.
Siis. Degeneroituminen ei koske ihmisen hengellisyyttä. Henkinen "degeneroituminen" voi kyllä jatkua uskonnollisissa perheissä ja kyllä, uskovissakin perheissä tietynlaisina muotoina ja rituaaleina. Mutta jos ja kun suunta on oikea ja lähtökohta Kristuksessa, silloin hengellinen elämä voi olla ja on tuoretta. Niin kuin Sana kehoittaakin UUDISTUMAAN mielen hengeltä: jotta voisimme tutkia mikä on Jumalan mielen mukaista, emmekä eläisi maailmallisten periaatteiden vaan Hänen hyvän suunnitelmansa mukaan.
Sitä paitsi tämä "degeneroituminen" jatkuu yhtä hyvin kaikenlaista ajattelua edustavien ihmisten parissa. Tuskinpa kukaan puolisokseen ottaa ihmistä jonka kanssa vakaumus ja elämänarvot on niin erilaiset että yhteiselämä jo alun alkaen on vaikeaa? Ihminen valitsee myös harrastuksensa ja ystäväpiirinsä mieltymystensä mukaan, siinä ilmapiirissä ja niiden vaikutteiden keskellä lapsi sitten kasvaa, on ilmapiiri kyllästetty millä aatteilla ja sananparsilla tahansa.
Fanaatikkoja on niin uskovissa kuin ei-uskovissa. Ja jokainen kait johonkin uskoo. On niitäkin joiden mielestä kaikki muu voidaan suvaita ja hyväksyä, mutta ei kristittyjä, koska kristityn mielestä vain Jeesus on Jumalan valmistama pelastuksen tie. Suvaitsevaisuus-fanaatikot ovat mielessään päättäneet että Jumalalla ei voi eikä saa olla yksinoikeutta totuuteen. Jos joku väittää että vain se Jumala, johon hän uskoo, on oikea ja että Hän on totuuden lähtökohta, hänen täytyy olla väärässä: ei voi olla Jumalaa (ei ainakaan yhtä ainoaa Jumalaa) totuuden lähtökohtana. Tätä he sitten julistavat uskoville tuputtaen yltiöhumanistista "suvaitsevaisuuttaan" kuin mitkäkin käännytysintoilijat.
Olen tavannut tapauksia. Nyrkki heiluu ja silmät seisovat päässä, sylki roiskuu kasvoille kun "suvaitseva" ja "rauhaa rakastava" saarnaa suureen ääneen: uskokaa nyt jo, että se teidän v-tun jeesuksenne on pelkkää puppua! Käyttäytyminen täyttää ahdasmielisen uskonnollisuuden tunnusmerkit.
Kun minä en usko Jeesukseen kukaan muukaan ei saa uskoa - jos joku uskoo hän on aivopesty idiootti ja hölmö ja ansaitsee tulla piestyksi vähintäänkin sanallisesti.
Hyvää päivää kirvesvartta.
Jeesus ei ole aiheuttanut yhtään sotaa.
Fanaattinen uskonto ja uskonnollisuus sen sijaan on. Siinä sitten voidaan käyttää "Jeesusta" tai "Allahia" tai "sosialistista yhteistaloutta" tai mitä tahansa muuta jumalaa ja ismiä omien valtapyrkimysten ja/tai idealismin ajamiseen.
Jos ja kun Jeesusta ja kristillisyyttä syytetään uskonsodista, olisi hyvä katsoa isosta kirjasta mitä Jeesus ja apostolit hänen jälkeensä opetti. On turha vedota että Raamattu on niin kuin se tulkitaan. Kristilliset periaatteet on niin selvästi esillä Uudessa Testamentissa että sieltä on nähtävissä kuka elää kristillisten periaatteiden mukaan ja kuka ei.
Jos joku Jeesuksen nimessä vetelee toisilta päitä poikki on aivan yksiselitteistä että hän sotii nimenomaan kristillisiä periaatteita vastaan ja rikkoo Jumalan tahtoa, vaikka kuinka vetoaisi omiin ilmestyksiinsä Jeesuksesta ym. Uusi testamentti opettaa että valheellisia ilmestyksiä ja kaikenlaisia harhaopettajia tulee enenevissä määrin.
Sellaisten aikaansaannoksia on turha laittaa kristillisyyden syyksi.
Ja tietynlainen "degeneroituminen" menee eteenpäin maailmassa, kyllä. Ihmisten pahuus lisääntyy lisääntymistään ja omia tunteita ja haluja pidetään yhä enemmän totuuden mittapuuna. Kun jokin asia tuntuu tarpeeksi hyvältä ja ajaa omia yksilöllisiä etuja ja itsekkäitä tarpeita, silloin se on toki oikein eikä kenelläkään ole asiaan nokan koputtamista. Näin ihminen tekee itsestään ja haluistaan totuuden mittapuun ja on oma jumalansa. Seuraukset ovat nähtävillä.
Tänään luonani kävi jo toistamiseen kaksi Jehovan todistajaa. Edellisellä kerralle, he olivat kaksi
nuorempaa miestä ja nyt tämä toinen oli ottanut mukaansa vanhemman todistajan, joka on kulkenut heidän riveissään jo 30v.
Todistin omasta uskostani, miten Jeesus on tullut sydämeeni ja antanut syntini anteeksi ja olen saanut Pyhän Hengen ohjaamaan kulkuani täällä, että voin todistaa Jumalan ihanasta pelastussuunnitelmasta jokaisen ihmisen kohdalla.
Mutta, he eivät ymmärtäneet tätä.
Kovasti esittivät omasta raamatustaan argumentteja todistaakseen että heidän oppi on se ainut oikea.
Sanoin suoraan etten ala väittelemään mistään ja toivon että hekin jonain päivänä löytäisivät oikean totuuden eli pelastuksen Jeesuksessa.
Mutta tulin surulliseksi kun lähtivät
ja huomasin että he todella uskovat tosissaan
omaan valheeseen, jossa koko yhteisö elää
ja tämä nuorempi oli jo toisen polven Jehovan todistaja.
Mutta rukoilla voimme ja toki rukoilemmekin
että tämmöinen vääränlainen uskonnollisuuden perimä voisi katketa ja Jeesus ilmestyisi
heillekin henk.kohtaisesti.
Älkää nyt hyvät ihmiset kääntäkö tätä asiaa sille linjalle että "voi kun he nyt joutuvat helvettiin". Maailmassa on paljon ihmisiä ja jokainen heistä on oikeutettu omaan uskoonsa, tai uskomattomuuteensa. Minä puolestani rukoilen että te tajuaisitte tämän.
Minunkin luonani on käynyt sekä jehovan todistajia ja Ev.lut kristittyjä. Molemmat olen ystävällisesti käännyttänyt oveltani pois sanomalla "ei kiitos nyt". Minun ei käynyt sääli kumpiakaan heistä, koska ihminen saa uskoa mihin haluaa ja en minäkään yritä vakuutella heitä pois omasta uskostaan. Miksi ihmeessä, sillä ei se olen minun asiani.
kun on löytänyt pelastuksen Jeesuksessa, toki siitä haluaa kertoa?
Asiaa ei muuta miksikään että on ties kuinka paljon ihmisiä jotka uskovat pelastuksen löytyvän jostain muualta tai muulla tavalla.
Evankeliumia voi kertoa monin tavoin. Ei sitä tarvitse painostamalla ja prässäämällä yrittää päntätä. Minua ainakin on sykähdyttänyt vanhan lähetyssaarnaajan sanat:
"Menkää ja julistakaa evankeliumi kaikkeen maailmaan. Tarpeen tullen käyttäkää myös sanoja."
Siis, rakasta ja vielä kerran rakasta. Muuten sanasi ovat yhtä tyhjän kanssa, kuin peltirummin kuminaa, ulkokohtaisia sanalitanioita.
Vilpitön näkemykseni on aivan ehdottomasti että ihminen on syntinen ja siinä tilassa Jumalasta erossa ja Jeesus on tosi Jumalan valmistama tie Hänen yhteyteensä. Muita teitä Hän ei ole valmistanut koska siinä sovitus ja armo kaikki.
Tämä on kristillinen evankeliumi ja uskon että juuri tämä vastaa todellisuutta, on sitä kuinka asiat oikeasti ovat ja miten yhteys elävään Jumalaan löytyy.
On sitten niinkin että julistat kuinka tahansa aina joku kokee sen ahdasmielisenä ja tuputtavana, eikä uskovia ole kutsuttu siloittelemaan sanomaansa. Asiat saa ja voi sanoa suoraan - olematta töykeä ja ajattelematon.
Sitten jokainen itse henkilökohtaisesti miettii kohdallaan kuinka kuulemaansa suhtautuu.
Vaikka uskon sydämestäni evankeliumin totuuden ja tahdon sitä elää todeksi myöskin kertoen Jumalan hyvästä suunnitelmasta, lähimmäiseni ei ole minulle käännytysobjekti vaan on Jumalan luoma arvokas ja tärkeä ihminen ihan katsomatta siihen kuinka hän sanani ottaa vastaan, kuinka niitä pohtii tai on pohtimatta, miten evankeliumin sisältöön suhtautuu.
Miksi ihminen ei ole silloin toiselle hyväksytty
kun on toiminut väärin? eikö se ole elämän realismia
että me tehdään virheitä?
Jos tekee toiselle väärin ja pyytää anteeksi
niin eikö silloin kuitenkin pitäisi hyväksyä tämä ihminen, eikä torjua ja kävellä pois?
se joka on tehnyt väärin, kärsii jo muutenkin tekemästään typeryydestä ja kokee syyllisyyttä
ja jos toinen vielä torjuu, niin hylkääminen ei koskaan katkea.
meissä ja tehköön uutta jalansijaa Jumalalle ja hänen työlleen.Lähdin seurakunnasta juuri sen takia etten jaksanut omien sisäisten taistelujeni keskellä sitä kovuutta ja rakkaudettomuutta mitä kohtasin siellä uskovissa.Oli siinä tietämättömyyttäkin.Maailman keskellä sain kohdata aitoja ja sydämellisiä ihmisiä.Sain epäonnistua ja kokea silti hyväksymistä ja lohdutusta ja kannustusta työkavereitten taholta.Rakkaus ei ollutkaan kadonnut -minä olin vain väärien ihmisten parissa.Nyt osaan valita viisaammin.
Satuttavaa tekstiä. Seurakunnallisissa tehtävissä vastuussa olevana en voi ihan helpolla ohittaa. Pakko on ottaa vakavasti ja pala kurkussa miettiä onkohan tosiaan seurakunnissa tälläkin tavalla. Ikävä kyllä lienee osa seurakuntaelämän arkirealismia kuvauksesi.
Silti... Vaikka olen srk:ssa joutunut monenlaista näkemään ja selvittelemäänkin, että raadollisuus on tullut vastaan monenkirjavana realismina, niin kyllä se rakkauskin siellä on, kaiken keskellä.
Itse kun tulin seurakuntaan 1980-luvun lopussa pitkätukkaisena ja -partaisena, reikäiset farkut hakaneuloilla saumoista kiinni että pysyivät kasassa, ja vuosia uskoontuloni jälkeenkin olin varmaan joidenkin mielestä ulkonäöltäni outo kun pidin tukkani ja partani ja muutenkin oon aina elänyt persoonallisesti, silti koin hyväksyntää. Seurakunnan mummut oli aina halaamassa ja kysymässä kuulumisia. Välittämisestä aisti että se on todellista. Vasta myöhemmin oon tullut ajatelleeksi ettei niille varmaan ollut omien perinteidensä ja ajatustottumustensa keskeltä helppoa käsittää että minäkin oon uskossa. Vanhempi polvi varsinkin kun on tottunut siihen että kaikenlainen kunnioitus ja arvokkuus näytetään ulkonaisella pukeutumisella ja normien mukaisella käytöksellä.
Vaikka siis rikoinkin uskonnollisen tapakulttuurin normistoa silti sain kokea rakkautta ja armoa. Sellaista saa aikaan Jumalan rakkaus.
Sitten olen toistakin puolta kokenut, että aina ei rakkautta löydy. Ja kun on vahvoista asioista kyse ihminen saattaa joskus sen inhimillisen normaalin välittämisenkin kadottaa, vääränlaiseen hengelliseen haahuiluun jossa pidetään omista näkemyksistä viimisen päälle tiukasti kiinni. Ikävää. Ikävää. VAAN NÄISSÄKIN TILANTEISSA JUMALA KYKENEE MURTAMAAN JA MUUTTAMAAN IHMISIÄ KOVUUKSISTA. Tosin siinä joutuu Herran edessä kyselemään viisautta ja miettimään omaa kohtaa: suostunko rakastamaan niitäkin jotka eivät rakasta???
Toki sielunvihollinen käyttää ihmisten heikkouksia hyväkseen ja sen mielipaikka johon se haluaa iskeä on seurakunta.
Raamattu sanookin:
"...vihollisen juonet eivät ole meille tuntemattomat..."
Varsinkin kun srk yleensä on se paikka mistä erityisesti etsitään hyväksyntää, ja mistä sitä pitäisi löytyä, siellä kaikki kovuuskin tuntuu korostuneesti ja sattuu kipeämmin kuin muualla, niin että ylireagointia helposti tapahtuu puoleen ja toiseen. Onneksi on Jeesus.
Jaksamista ja kaikkea hyvää sulle *Annabelle*.
Kiitos ihanasta viestistäsi.Ihan tuli lämmin olo.HAluan rajata tämän negatiivisen kokemukseni vain pariin henkilöön.Ja se on aika vähän kun ajattelee 15 vuoden uraa seurakunnassa.He tulivat kotiini ja tyhjensivät kirjahyllystäni tarpeettomiksi katsomansa kirjat.Mieheni oli niin hienotunteinen ettei tohtinut sanoa vastaankaan, mutta itki myöhemmin heidän röyhkeyttään.Koimme sen henkisenä raiskauksena.Kotimme oli aina avoin kadun kulkijoille ja monenlaisten kolhujen ja sairauksien runtelemille ihmisille.Ruokimme pesimme ja vaatetimme ihmisiä kykyjemme mukaan.Kuskasimme autolla niitä jotka eivät muuten kyenneet kulkemaan.Halusimme auttaa koska olimme itse löytäneet suurimman avun mitä ihminen voi saada.Ehtymättömän rakkauden lähteen.Paljon saimme kokea siunausta Jumalan taholta ja ystävyyttä vuosien varrella.Joskus kodissamme yöpyi jopa 18 henkeä seurakunnan juhlien aikaan ja se aika oli todella rikasta ja hauskaa.Saimme itse yöpyä vastavuoroisesti heidän kodeissaan vieraillessamme eri kaupungeissa kokouksissa.Puitteet ei olleet ihmeelliset mutta rakkaus korvasi sen mikä jäi uupumaan ylellisyydestä.Olemme myöhemmin keskustelleet toisen uskonveljen kanssa tästä kirjahyllyn tyhjentämisestä ja hän on sen pyytänyt anteeksi ja oli mielestään silloin oikeassa asiassa.Niinhän se tietysti oli että turhat kirjat poltetaan, mutta kyllä se puhdistustyö pitää tulla omasta sydämestä ja Jumalan voiman vaikutuksesta.Olihan elämästämme jo poistunut alkoholi ja tupakka.Jumala ei koskaan "riisu" meiltä asioita antamatta jotain parempaa tilalle.Mutta se vaatii oman kypsyttelyn ihmisen sydämessä.AINOA asia mitä sivullinen voi tehdä on RUKOUS asian puolesta.Tämä toiminta aiheutti epäluottamuksen ja sielun haavoja meille vastauskoontulleille.Mutta me olemme vain ihmisiä ja kyllä Herra koulutti nämäkin veljet myöhemmin.Eikä se meidänkään usko siihen kaatunut.Tämän kovan elämän nähneen veljen sydämessä asui kuitenkin rakkaus Herraa kohtaan ja hätä sieluista ja halusimme siunata häntä kasvussaan.Koskaan emme ole vihoitelleet vaan olemme puhuneet ja antaneet anteeksi ja olemme edelleen tekemisissä perheinemme.Asiaan tuli myöhemin uusia kuvioita kun mieheni alkoikin menneä alamäkeä ja viinan himo sai ylivallan.Vuosia yritin rukoilla hänen puolestaan ,mutta koko perhe-elämä luisui niin lujaa alamäkeä että mulle tuli kiire pelastaa lapseni huonoilta teiltä.Siihen tuskaan en halunnut kenenkään neuvoja enkä lisää painetta.Avioero oli kova sana siihen aikaan ja uskovainen tunsi olevansa toisen luokan kansalainen jos ei osannut antaa anteeksi.Liian kauan annoin tilanteen jatkua.Jouduin tekemään kovia siirtoja lasteni suhteen.Seurakunnassa sain kuulla erään profeetan äänen, että lapseni joutuu toisen hoidettavaksi,mikä toteutuikin myöhemmin.Hänen elämänsä saatiin raiteilleen.Paljon on nähty ja paljon on vielä kokematta.Jumala on valitettavasti hieman taka-alalla nykyään, mutta mukana silti.Mitä vanhemmaksi tulen sitä paremmin ymmärrän armon salaisuuden.Tämä on armoa kaikki.
Kotisi kirjahyllystä tyhjennettiin tarpeettomiksi katsotut kirjat?
Olitko Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikaan vai mistä oikein oli kyse?
Jeesus todellakin on todellinen. Tietävät ne jotka on saaneet Häneen tutustua. Ja kyllä se Jumalan läsnäolo ja apu usein on konkreettisinta siellä arkikuvioissa seurustelujen ja avioliiton keskellä. MUTTA SITÄ HERRA KYSYY ETTÄ KOKOSYDÄMISESTI TAHDOTAAN RIIPPUA HÄNESSÄ KIINNI, ANTAUTUA JEESUKSELLE ENNEN KAIKKEA MUUTA. Kasvaa sitten ajan oloon erottamaan senkin mikä on Jeesukselle antautumista ja mikä seurakunnallista tapakulttuuria, nämä kaksi kun pakkaa joskus kummallisesti samaistumaan. Armon kautta oikeaan pyhitykseen ja uhrautuvaan rakkauteen. Indeed. Kirjoituksessasi oli paljon samanlaista mitä tunnistan, jopa kirjahyllyn tyhjentämistä myöten, myös meillä asialla kaksi veljeä.
Kirjoituksesi ei kyllä kaipaa kommentteja. Otin sen lämmöllä vastaan ihan tuollaisenaan. Vaikka ajattelin etten lähde mitään siihen sanomaan tulin nyt kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja ajattelen tässä avomielisesti myös kertoilla, kun ei nämä mitään salaisuuksia ole.
Uskoon tulin vähän yli 20-vuotiaana, takana päihdesekoilua, olin viinasta ja aineista päässyt eroon vuosi ennen uskoon tuloa, uskoon tultuani osasin sitten kiittää Jumalaa siitäkin armosta ja ymmärsin, että olin jo noissa vaiheissa Jumalan kutsun ja työn alla, tuskinpa omin voimin olisin sieltä rämpinytkään.
Sitten tuli kohta avioero, kun vaimo halusi toteuttaa itseään ilman avioliiton kahleita. Hänellä edellisestä avioliitosta kaksi ihanaa tyttöä ja meillä yhteinen poika. Sanoin että yhtäkään lapsista et vie mukanasi jos lähdet. Se oli tietysti epärealistista, ja runsaan puolen vuoden kuluttua hän haki tytöt. Omat sisäiset ja parantumattomat tunne-elämän haavat kun siinä prosessissa ryöpsähti pintaan ja tuntui että sielu hajoaa, olihan se kovaa koulua, mutta myöhemmin sai havaita että niissä rytinöissä sisin juurtui Jeesukseen, ei Jumalan antamiin kokemuksiin ja siunauksiin ensisijassa. Vaikka en ymmärtänyt kuinka tuollainen prässi voi tuottaa mitään hyvää sekin kääntyi voitoksi kun en kääntänyt selkää Jumalalle. Omat kivut joutuu jokainen käymään läpi, ja jos suostuu omia haavojaan käsittelemään armon varassa, ehkä sitten voi paremmin taas auttaa ja ymmärtää muita. Minullakin oli asunnon lattialla yhteen aikaan alkoholisteja nukkumassa talvisin useita ja se oli rikasta elämää kaikki. Siinä oma hengellinen kasvu lähti menemään eteenpäin ja elämä muotoutui.
Pojalla murrosiän lähestyessä tuli isot ongelmat ja jengi mukaan. Jouduin laittamaan nuorisokotiin. Koin täydellisen epäonnistumisen isänä ja ihmisenä. Vuoden kuluttua hain hänet pois sieltä vaikka kaikki asiantuntijat (mukaan luettuna sosiaalitoimiston työntekijä sekä pojan luokanvalvoja) sanoivat vastalauseensa. Koska huostaanottopäätöstä ei ollut pystyin viemään pojan kotiin asiantuntijoiden mielipiteistä huolimatta. Siitä alkoi uusi vaihe ja poika piti itsensä pois vaikeuksista. Tällä kertaa asiantuntijat siis olivat väärässä, mutta tiukka paikka oli löytää oikea ratkaisu ja pitää oma päänsä kun jokainen asiantuntija vakuutti kokemuksen rintaäänellä että ei tule onnistumaan.
Nyt on poika täysi-ikäinen ja hiljattain muutti kotoa.
Jokainen päivä on uusi armon päivä. Yritetään katsoa Jeesukseen, erottaa omat alitajuiset imppulssit sekä tunne-elämän haavoista ja toiveista nousevat vaikutteet todellisesta Pyhän Hengen äänestä ja ohjauksesta, niin ammentaen Jeesuksen rakkautta, ettei eksyttäisi tässä sekavassa ajassa. Kiitos kirjoituksestasi.
Olet Herralle äärettömän rakas.
Sinua siunaten
Parta.
Miksi aina kirjoittelet
että vaimo halusi eroa ja elää ilman sinua?
olisitko itsekään halunnut tai pystynyt
hänen kanssaan jatkamaan?
ja sinua jonkun verran tuntien ja tietäen, ei varmasti
vaimollasi ollut helppoa kanssasi
jopa olet kertonut heittäneesi telkkarin alas
ikkunasta ym.
Teet itsestäsi marttyyrin ja entisestä vaimostasi jonkun hirviön ja minut joka seurustelin kanssasi kaksi vuotta, olet laittanut samaan syssyyn entisten eukkojesi kanssa, sinne pehmolelujen joukkoon.
Laitoitkin kysymysmerkin siihen perään
ei mamaparta koskaan valehtele
vaan puhuu rehellisesti kaikesta
sillä jokainen sana joka sanotaan
on velvollinen tilittämään Jumalan edessä
ja valehteleminen on synti, ihan siinäkuin
murhakin ja myös käskyissä sanotaan:
älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Täällä foorumeilla voi ihmiset puhua mitä lystää
ja laittaa nikkejäkin jotka luo mielikuvia
joku nainen esiintyy miehenä ja toisinpäin
näin sekaisin tämän ajan maailman meno on.
Käytät samassa keskustelussa viittä eri nikkiä. Helmet**. Pigeonfly. Luttunaama. Isabella. Annabella*. ??? . Kommentoit itsellesi kuin toiselle henkilölle: > Laitoitkin kysymysmerkin siihen perään <
Yritän olla lukematta viestejäsi etten provosoituisi. Jos en lue, sinua loukkaa kun en lue. Jos luen ja vastaan, loukkaannut vastauksestani. Taas erehdyin lukemaan viestin vaikka arvasin sinun kirjoittamaksi, uteliaisuuttani kait tämä.
En viitsi taas sanoa samoja asioita joista olemme puhuneet (muutamia kertoja ikävä kyllä jo netinkin kautta julkisesti) satoja kertoja.
Ikävää vain että sinulta puuttuu halu muuttua. Tiedän että on Jumala joka kykenee ja pystyy auttamaan niitä jotka suostuvat muutokseen. Minuun on ihan turha yrittää vaikuttaa latelemalla kauniita sanoja "olen nyt siinä ja siinä prosessissa ja kiitos Jumalalle opettelen antamaan kaiken Hänen käsiinsä enkä enää pidä kiinni, bla bla" kun kerta osoitat ettei niin ole.
Sen sijaan että todella työstäisit asioita joita olet ymmärtänyt tartut siinäkin kiinni omaan ymmärtämiseesi ja ryhdyt julistamaan teoriaa, vaikka ulkonaisesta ymmärtämisestä vielä on pitkä matka asian sisäistämiseen ja käytännölliseen todesta ottamiseen.
Edelleen näyttää olevan, etten saa puhua enkä kirjoittaa mitään kenellekään muulle kuin sinulle, sinullekin ainoastaan sitä mitä itse haluaisit kuulla. En istua kahvilassa kenenkään kanssa koska en istu siellä juuri sinun kanssasi. Hymyileminen on rikos ja henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan - kuinka voin hymyillä, kun sinä et ole vierelläni?
Toivottavasti palstahäirintäsi ja kiusaamisesi ei taas mene siihen pisteeseen mustamaalaamiseksi ja perättömien asioiden syytämiseksi että joudun harkitsemaan käytännön toimia koska mikään muu ei tunnu auttavan.
On eri asia olla sisäisesti kipeä ja haavoilla, kaikilla meillä on omat vammamme, kuin että ottaa siitä syyn johon voi paeta vastuuta vaatiessaan, sitoessaan, painostaessaan ja kontrolloidessaan toisia.
Joko haet apua ja haluat muuttua tai et. Ei tästä enempää...
SORRY että luin viestisi uteliaisuuttani ja kaksinkertainen SORRY että typeryyksissäni vastasin.
Lienee parempi että pysyn poissa palstoilta, ja mietin paikkakunnan vaihtoa. Ikävää että sinun täytyy kerta toisensa jälkeen kääntää palstalla käymäni keskustelut meidän keskinäiseksi vänkäämiseksi. Varmaan saat siitä jonkinlaista mielihyvää kun voit liittää joka ainoan asian itseesi ikäänkuin olisin edelleen se ruumiisi osa jota voit liikuttaa kuin itseäsi huvittaa ja vetää leikkikoiraa narun perässä, sitten ihmettelet miksi ihmisen oma tahto murenee.
Ikävää että asiat meni tähän pisteeseen.
Uhkailet ja syytät jatkuvasti mua kun en osannut olla semmoinen nainen kuin olisit itsellesi halunnut. Eli neitsyt ja kaikessa sulle kyllä vastuksia jakeleva. Kun uhkaat mua, se on äärettömän epäkristillistä ja ei rakkautta tippaakaan
ja onko mun vika jos sua kiinnostaa muut naiset paljon enemmän kuin minä, kyllä sen täälläkin huomaa
miten ihanan lämpimiä halauksia ja ajatuksia kaikille naisille jakelet. Mutta siitä vaan
ei haittaa! En juokse kenenkään maitoparran perässä enää ja muuta vaikka indokiinaan asti. Yks lysti.
ps. törkeää väittää että vedin sua kuin leikkikoiraa, ei ketään väkisin vedetä
itse tahdoit olla kanssani ja et kestänyt seisoa rinnallani näitten kipujeni taistelussa
vaan edelleen käännät selän ja kävelet pois
eli ei miehen vastuuta ollenkaan
Mitä se sua haittaa vaikka kirjoittaisin kymmenillä nikeillä? itsenipä siinä hukkaan tänne virtuaaliviidakkoon, jossa ei kohdata toisia
kuin kirjainten ja sanojen tuomien mielikuvien perusteella, tietämättä todellisuudessa
minkälainen ihminen niiden takana nauraa tai itkee
tai murjottaa tai iloitsee tai tai...
Sulla on täysi ihmisen oikeus nauraa ja halata
ketä ikinä lystää, mutta niinkuin tunnet ja tiedät kiepyteni, miten miehet ovat aina pettäneet mua
niin miksi tahallasi halailet kaikkia naisia
vaikkakin vain virtuaalisesti, niin mulle se on
kuitenkin todellista.
Olin myös päättänyt etten lue tekstejäsi
koska haavoitun niistä tai joku mustasukkaisuus laukeisee helvetin irti, ja siinä tilassa
satutan myös itseäni niin paljon
etten kohta kestä enää, vaan mun on pakko
hakea lääkitystä tai hajota sitten
en ymmärrä tässä elämässä yhtä tärkeää asiaa
että miksi pahaan vastataan aina pahalla
eikä jo Jumalan sanakin sano
että vastatkaa pahaan hyvällä
niin se voittaa kaiken pahan
eli kun vähiten on rakastettava
niin silloin sitä eniten tarvitsee
ja rakkaus pääsee hoitamaan haavat
mutta torjuminen ja uhkailu
repii kaiken uudelleen auki
ja on hirveää!
jokaisella on oikeus heitellä omia tavaroitaan miten haluaa,tietysti lähimmäisiä pitää varoa-mutta toisen omaisuuteen ei todellakaan ole lupa koskea!
Ihan vapaasti saan käyttää mitä nikkiä haluan
ja tämä on ihan erillainen kuin sinun ja et omista omaasi, koska et ole sitä rekannut.
Tuosta sanan paikasta ( helisevä vaski ja kilisevä kulkunen )1.Kor.13 jota uskovat paljon sanallisesti käyttää, mutta teoissa eipä paljoa näy
jos tekee jotain väärin niin heti tuomitaan
ja kävellään pois sanoen: - rukoile nyt ja katso Jeesukseen, mutta ei mulla ymmärrystä riitä.
Eli se siitä rakkauden käskyn todellisuudesta
joka harvoin näkyy.
> jos tekee jotain väärin niin heti tuomitaan ja kävellään pois sanoen: - rukoile nyt ja katso Jeesukseen, mutta ei mulla ymmärrystä riitä. <
Onko sinulla myös esimerkkejä, että on oikeasti toimittu näin?
HETI kun olet tehnyt väärin, on kävelty pois? VÄLITTÖMÄSTI?
[ Onko väärin tekeminen ollut hetkellisiä erehdyksiä vai jatkuvaa, tahallista toisten yksilöllisten oikeuksien polkemista ja heidän elämänsä rajoittamista? ]
Kun on kehotettu katsomaan Jeesukseen on samalla kuitattu asia, että ei mulla ymmärrystä riitä? Onko todella tapahtunut niin?
Ei ole selän kääntämistä ja hylkäämistä eikä välttämättä edes ymmärryksen puutetta jos suojaa itseään määrätyiltä tilanteilta. Siihen jokaisella on oikeus, jossain kohtaa ehkä velvollisuuskin.
Mietipä omaa asennettasi.
Jos et hyväksy että jokaisella ihmisellä on oma persoonallisuutensa ja yksityinen reviirinsä vaan kerta toisensa jälkeen ylität yksityisyyden rajat, harjoittaen manipulointia ja kontrollointia, eikö voisi ajatella niin, että olet itse hylännyt toisen kun et hyväksy häntä ja hänen vapauttaan?
Toisen ihmisen sitominen itseen ja omaan määräysvaltaan on jo tuon henkilön hylkäämistä. Asiaa ei auta jos sitominen tapahtuu rakkaudessa. Sitten voidaan kysyä millaista rakkautta se on, kontroilloiva ja vahingoittava mustasukkaisuus ja epäluuloisuus? Läheisriippuvuutta?
Jos toinen henkilö antautuu sinun hylkäävän, kontrolloivan rakkautesi kohteeksi, kuten olet yleensä tottunut että miehet tekevät, se ei takuulla auta sinua eteenpäin.
Voi olla kovaa tekstiä tämä. Ja ota huomioon ettei nämä ole objektiivisia totuuksia, varmaan omat tunteet ja väsymyskin tässä kärjistää, mutta vilpittömästi, mieti, ehkä on rakkautta sekin että kävelee ulos kontrolloivan "rakkautesi" vaikutuspiiristä ja laittaa tiukasti oven kiinni. Että joutuisit kohtaamaan itsesi ja omat rajasi.
- - -
IHAN VAPAASTI saat käyttää mitä tahansa nimimerkkejä ja käyttäytyä miten vain huvittaa. Eri asia sitten on, että onko se todellista vapautta? Tunnetko itsesi vapaaksi ja onnelliseksi tehdessäsi niin. Kuljetko silloin rakkaan Vapahtajasi viitoittamaa tietä siunaukseksi ja parantumiseksi elämääsi varten?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000020337327
Kun potkaset ovesi kiinni
varpaat jää väliin
juoksen karkuun
kipeät sylissäni
piiloudun nurkan taa
nuolemaan haavojani
kunnes taas
varpaani rakoille saan
9.10.2006 runon, laitetaan vaikka tähän.
TÄNÄÄN TUNTUI JO SYKSYLTÄ
tänään tuntui jo syksyltä
raudan maku huulillasi
kun selkäsi takaa tuuli painoi
mädäntyneiden lehtien tuoksun ihosi läpi
suutelimme
yksinäisessä illassa käteni värisevät
kuin lehdettömät oksat
raskasta on ja kestää hetken
ennen kuin uskaltaa myöntää
että puhun tässä vain yksikseni
ja iltaan avautuu ovi
en tarraudu ihosi muistoon
kuin olisit yhä tässä
tuuleen katoaa katseesi herkkyys
ja hellimmät kesäiset illat
joista jos pitäisin kiinni ahnain ja vaativin käsin
menetykseeni astumatta
juurettoman puun lailla kuolisin
annan nyt lehtien mennä
vaikka ne jäävätkin vielä minuun
kun olen hiljaa itseni kanssa
kaiken alta tunnen
tuoreina versoina elämä sykkii
ihmisellä on lupa olla minä
yksin tuulta vasten
astua huomiseen vahvoin tuntevin käsin
- - -
Olihan minulla asiaakin. Piti kysymäni, ettei vain yksi nimimerkeistäsi olisi kari jerkku? Kuinka on?
On yksi nikkini se. Jos laittaa miehen nimen
moni kuvittelee, että siinä todella mies kirjoittelee =) voi, tätä fiktiomaailmaa *virn
Kun nukuit, pyysin Jumalalta siunausta uniisi
ettei mitkään sielulliset tai iisebelit tulisi uniisi. Koin valtavan puhdasta huolenpitoa ja kunnioitusta sinua kohtaan. Pyydän anteeksi
1002: n kerran, jos pystyt pyyntöni ottamaan
vastaan? Teen ihanille pojilleni nakkimakaronipurjopataa ja haen heidät kohta koulun urheilutunnilta, kuunnellen miten värikäs päivä heillä on ollut. Me olemme Hertta-misun kanssa
pesseet pyykkiä ( leikki pesukoneessa )
ylistelleet Herraa, rukoillen ja hiljentyen tutkinut Sanaa.
Myöhemmin menen kriisiryhmään kuuntelemaan elämän syviä kriisejä ja kun toisia kuuntelee
huomaa miten omatkin asiat näyttävät pieniltä
joita itse monesti on suurrennellut.
Ps. ihmeellistä miten hyvin tunnet minut =)
T: Kari Jerkku = 43 v. nainen ( viiksiäkin jo )
**
Isän armollisessa sylissä on ihanaa olla hänen rakastettu lapsensa!
Nyt lähden hoitamaan myös omaa kriisiäni
ja pyydän että Herra opettaisi täyteen kuuliaisuuteen ja kärsivällisyyteen.
Täällä nimimerkkien viidakossa
missä apinat hyppivät kirjainten orella
nauraen ilkikurisesti rakkauden toivotuksille
pilkaten: - ettet osaa kuitenkaan, ethän ole vielä
tarpeeksi hyvä!
ja mädäntyneet lehdet ihollasi
tuoksuvat salaista huumaa
kuin herkullinen homejuusto
turkkilaisen pizzerian
kuumalla arinalla
ennenkuin se vedetään ulos
BUENOS DIAS!
Tarkoittaako realismi sovellettuna näkemykseesi 4, mamabeard, että nykymaailmassa johon tätä retoriikkaasi sovellat
- naimisiin mennään liian helposti
vai, että :
- erotaan liian helposti
t. damien
oman näkemykseni paikoitellen aika ehdottomin äänenpainoin ja, todellakin, uskon että asiat ovat jokseenkin kuten ne esitin, siis että Jumalan hyvä tahto kyseisiin asioihin nähden on melko lailla niin kuin olen neljässä kohdassa muotoillut, kirjoitus ei kuitenkaan ollut tarkoitettu miksikään oikeaoppisiksi teeseiksi kyseiseen asiaan vaan herättelemään kristityn ja siinä sivussa tietysti muidenkin henkilökohtaista pohdintaa, että mikä juuri MINUN mielestä on realistista ja miksi. Jokainen itse päättelee kuinka kyseisiin kohtiin suhtautuu ja niitä soveltaa - vakavista asioista on kysymys.
Minun käsitykseni esittämääsi kysymystä koskien on että mennään ja ei, naimisiin liian helposti, ja että erotaan ja ei, liian helposti.
Yksiselitteistä vastausta ei ole antaa koska sitten joutuisin yleistämään liian paljon. Tuskin naimisiinmeno kenenkään kristityn kohdalla mikään helppo läpihuutojuttu on että mennäänpä tästä nyt naimisiin jotta päästäisiin sänkyyn tai että kun on niin hirveän huumaavasti ihastuttu. En ihan helpolla lähtisi kenellekään heristämään sormea että menitte liian "helposti" naimisiin. Olen kyllä sitä mieltä että olisi hyväksi seurustella kyllin pitkään jotta ensimmäinen ihastumisen huuma ehtii tasaantua, oppii tuntemaan toista ja arjessa sitoutumaan, näkemään niitä toisen ikäviäkin puolia ym. Tunnen uskovia jotka on heti tutustuttuaan kokeneet hyvin vahvana Jumalan johdatuksena tämän puolisoasian ja ovat nopeasti menneen avioliittoon, ovat vielä vuosienkin jälkeen onnellisesti yhdessä. Toisaalta, tiedän tapauksia että on hetken huumassa kuviteltu kaikenlaista ja nopeasti menty naimisiin ja sitten melkein yhtä nopeasti erottu kun on tullut arki ja sisimmän käsittelemättömät ristiriidat vastaan. Yhden hyvän ystäväni avioliitto kesti alle puoli vuotta. Rakastuminen sinänsä ei ole mikään jumalallinen merkki että ihmiset on ihmeellisellä tavalla tarkoitettu toisilleen. Rakastumista tapahtuu inhimillisessä elämässä, joten asioissa pitää käyttää myös tervettä harkintaa eikä ihan kaikkia asioita voi hengellistää ja laittaa Jumalan kontolle.
Sitä mieltä kyllä olen yleisesti ottaen että nykyään erotaan aivan liian helposti. Ajatellaan jotenkin että kun tämä ei oikein tunnu hyvältä niin mitäpä siitä sitten, otetaan ero ja sitten uusi muija tai jätkä kehiin. Ehdottomasti aivan liian helposti ja kevytmielisesti suhtaudutaan avioliittoihin tänä päivänä ja aivan liian helposti erotaan. Liian nopeasti myöskin aletaan sitä uutta suhdetta ennen kuin ihminen on käynyt vanhan suhteen kokemuksia ja kipuja läpi ja niitä käsitellyt.
Minun mielestäni ihminen voi rakastaa ilman uskoakin. Entä sinun mielestäsi? Olen nimelliskristitty varmaan hautaani asti. Rakastan avopuolisioni paljon. Häät järjestämme kirkossa, koska nais osapuoli haluaa prinsessahäät. En vastusta ajatusta. Selvennykseksi vielä että hänkin on nimelliskristitty. Naimisiin meno on meille ja niin monelle muullekin kaikkea muuta kuin uskoon liittyvä asia. Se on lupaus olla toisen kanssa loppu elämä. Toki eihän sitä koskaan elämässä tiedä varmaksi, kun elämä on melkoista arpapelia joka suhteessa.
Rakastuminen on yleisinhimillistä ja sitä tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikenlaisten ihmisten sisikunnassa. Se ei varmaan ole tila jota tulee tavoitella mutta jos sitä ei ihmisessä milloinkaan synny luulen että hänessä on jotain mennyt rikki ja vialla.
Ajattelen myös rakastamisesta että sitäkin ihminen voi tehdä ilman uskoa kuten myös rakastua, vaikka rakastaminen vaatiikin jo paljon enemmän, se kun ei ole tila vaan asennoituminen ja toimintaa.
Raamatussa on rakkaudelle useita sanoja jotka on kaikki käännetty yhdellä suomenkielisellä sanalla: rakkaus. Alkukieli sisältää rakkaudelle useita sanoja ja kaikki ovat liian vivahteikkaita käännettäväksi yksiselitteisesti. Esimerkiksi eros - joka kuvaa naisen ja miehen tunteellista toiseen puoliskoon liittyvää rakkautta - josta tulee sana erotiikka, ei tarkoita ainoastaan seksuaalisuutta vaan laajempaakin emotionaalista kiintymystä. Myöskin on erikseen sana ystävien väliselle rakkaudelle, joka on ystävyyden syvin taso. Sitten on vielä mm. agape, joka kuvaa erityisesti Jumalan rakkautta. Tästä rakkaudesta puhuu valtavalla tavalla 1.Kor.13 - joka ehkä teidänkin häissä luetaan?
Se on se rakkaus jolla Jumala kutsuu ihmisiä rakastamaan toisiaan, samankaltaisella rakkaudella, uhrautuvalla ja toisen etua ajattelevalla.
Niin. Uskon että ei-uskova kykenee ja voi rakastaa todella uhrautuvasti ja kauniilla tavalla. Voipa olla niinkin että on monia uskovia jotka osoittavat puolisoilleen rakkautta vähemmän tai huonommin kuin eräät ei-uskovat - jos tällaisia määritelmiä "vähemmän" ja "huonommin" voidaan tässä yhteydessä käyttää, jokainen kun kuitenkin yrittää - ainakin pitäisi yrittää - parastaan?
Näin ajattelen.
- -
Kirjoituksesi on kaunis, ainakin koen sen niin. Siinä ei ole näkyvissä uhmakasta eikä myöskään kovin syyttävää sävyä: mikä sinäkin luulet olevasi uskovainen kukkoilija joka kuvittelet että rakkaus on teidän hihhulien etuoikeus - peräti yksinoikeus!
;-)
> Se on lupaus olla toisen kanssa loppu elämä. <
Tämä on kristillinen ihanne. Asiahan on niin, että monetkin toteuttavat kristillisiä ihanteita ja periaatteita - tai: samanlaisia ihanteita ja periaatteita kuin kristillisyydessä - olematta silti kristittyjä. Ja tekevät sen joissain kohdin paremmin kuin suuri osa kristityistä!
- -
Mutta sitten, uskonasioihin mennäkseni.
Ihminen ei pelastu eikä löydä yhteyttä Jumalaan toteuttamalla hyveitä, elämällä ihanteellista ja moraalisesti oikeanlaatuista elämää.
Pelastus on vain Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on evankeliumin sanoma ja kaiken kristillisyyden ydin. Ja jotta asian ydin pysyisi selvänä menen niinkin pitkälle että sanon: kristillinen avioliitto on mahdollista vain siellä missä puolisot sydämestään ovat kristittyjä. Nimikristillisyyttä ei siis oikeastaan ole olemassa, tai ainakaan nimikristillisyys ei ole kristillisyyttä millään muotoa. Kaikki kristillisyys perustuu Kristukseen ja elämään Hänen yhteydessään.
Olen myöskin aivan vakuuttunut - sekä Raamatun todistuksen että oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella - siitä minkä Uusi testamentti sanoo:
"Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta."
Uskova ihminen on osallinen Jumalan rakkaudesta joka on laadullisesti enemmän kuin oma rakkautemme ja kykymme rakastaa.
Harmi vain ettemme me uskovat aina ole niin antautuneet Kristukselle että Hänen voittava rakkautensa pääsisi meissä vuotamaan omien lukkojemme ja pinttymiemme läpi voittaen meidät puolelleen niissä tilanteissa ja hetkissä joissa Hänen rakkauttaan erityisesti tarvitsemme.
Tässä monta kertaa tapahtuu perustavaa laatua olevia virheitä kun uskova vaatii sitä rakkautta ikäänkuin itseltään ja yrittää itsestään sitä pusertaa. Siinä ei riitä meidän parhaamme vaan tarvitaan Jumalan parasta joka on Jeesus. Tosiasia on, että Jumala on valmis antamaan omaa agapetaan juuri heikkouteemme ja kyvyttömyyteemme: kun tulee vastaan ihminen jota en ainakaan siinä tilanteessa kykene rakastamaan voin kääntyä Jeesuksen puoleen, katsoa Hänen rakkauteensa ja niin löydän verrattoman tien.
Etenkin uskovana ajattelen että Jumalan tahto - meihin kristittyihin nähden - on, että kaikki rakkautemme - olkoon se eros-rakkautta tai mitä tahansa rakkauden muotoa - olisi alistettua Hänen agapensa hallintavaltaan Kristuksessa. Silloin se on todellista rakkautta niin kuin Herra tahtoo että me toinen toistamme opettelemme rakastamaan.
- -
Sinulle, joka et ole uskovainen, kuten avoimesti ja vilpittömän tuntuisesti kerrot, sanoisin koko sydämestäni: Hienoa että rakastat ja tahdot sitoutua, olet ymmärtänyt jotakin hyvin tärkeää, rakasta edelleen ja pitäkää toisistanne huolta, olette aarteita.
Samalla muistutan, kerron kristillisen näkemyksen, evankeliumin:
Jumalalla - vaikka sanoihin "Jumala" ja "Jeesus" nyt vielä liittyisi mielikuvia, jotka estävät sinua lähestymästä itse asiaa, mitä Jumala todella rakkaudessaan on - on teille paljon annettavaa. Hänen yhteydessään kaikki tulee vain paljon rikkaammaksi. Kun ihminen rehellisesti omalla kohdallaan ryhtyy kysymään Jumalan edessä mikä on totuus Jeesuksesta, ja haluaa Hänet löytää.
Jumalalla on antaa lapsilleen rakkautta joka on paljon, paljon enemmän kuin mitä ihminen koskaan pystyy toiselle antamaan. Hän haluaa olla ensimmäisellä sijalla sinunkin sydämessäsi. Ei siksi että hän haluaisi riistää puolisoltasi jotakin, jättäen hänet toiseksi, vaan koska Hän haluaa siunata ihmisen ja antaa teille jotakin enemmän. Myös rakkauteenne ja yhteiselämäänne.
Sydämestäni toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Kun nykyään halutaan ajaa autoa siihen käydään koulu että saadaan ajolupa ja taidot.Kun halutaan lapsia on synnytysvalmennus ja neuvolatoiminta auttamassa ja tukemassa.Kun haluat ammatin sun pitää käydä ammattikoulu että osaat tehdä työsi kunnolla.Miksi ihmeessä rippikoulu ei sisällä avioliittokasvatusta jos se kerran on ns.naimalupa.Siihen voisi myös opiskella ja käydä tietty testi läpi että selviäisi oikeat motiivit ja henkilön kypsyys koko elämän mittaiselle matkalle toisen ihmisen rinnalla.Miksi sitä on niin vähätelty?Miksi noin suuri asia on jätetty tavallaan sivuun kun se on koko seurakunnan ja yhteiskunnan peruspilareita?Avioliittoon ei pitäisi päästä ketään heppoisin perustein.Kirkon pitäisi vaatia puolisoilta tiettyjä edellytyksiä ennenkuin päästää vihille.Ja koska häät ovat kristillinen perinne on kirkolla myös velvollisuus ohjata tätä sakramenttia.Kaikki poljetaan lokaan nykyään eikä millään ole mitään väliä.Nostetaan avioliitto siihen kuuluvalle kunniapaikalle.!!!
Kun seurustelin uskovan miehen kanssa
menimme avioparikouluun, mutta emme käyneet loppuun
koska se nosti entisiä haavoja ym. vetäjä kyllä
kurssin alussa sanoi, että sopii myös avioon aikoville. Nyt emme enää seurustele ja silti
olen roikkunut hänessä, kuitenkin toivoen
jos vielä voisimme aloittaa uudelleen
mutta nyt tiedän että molemmat haavoitimme toisiamme
liikaa ja oma Jumala suhteeni ei ole ollut kunnossa sillä
tein hänestä epäjumalan.
Olen rajussa prosessissa nyt, mistä myös vihollinen haluaisi että luopuisin
ja etten luovuttaisi KAIKKEA Jumalalle
myös tätä miestä ja rakkauttani häneen
mutta en halua kuunnella enää valheita, vaan
rukoillen menen kohti tätä itseni löytämisen kipua
joka myös pelottaa, koska luottamukseni Jumalaan on ollut heikko.
Nyt luen ihanaa kirjaa nimeltä: Luotu rakastamaan /
Steve ja Valerie Bell ( jos vaikka tiedät sen? )
siinä puhutaan avioliiton eri vaiheista
ja vaikka en nyt olekaan menossa naimisiin
niin koen että tämä kirja puhuttelee syvästi
Jumalan näkökulmaa kahden toisiaan rakastavan ihmisen välillä.
Siinä kysytään mitä on todella uhrautuva rakkaus
ja onko sitä liitoissa tänä päivänä enää?
Miten paljon me mielellämme uhraamme rakkaitten lastemme auttamiseksi koko elämämme ajan
mutta miksi emme näe sitä parisuhteessa?
Mielenkiintoisia asioita pohdittavaksi -
Oma puolisokin tulisi olla peilikuva
erillisenä ihmisenä, eikä oman itsen jatkeena
tai täyttymyksen toiveena, sillä vain Jumala voi täyttää sen syvimmän rakkauden
ja taas uhrautuva rakkaus toiseen nähden
kasvaa myös huolenpidon kautta.
Rakkaus on kaiken alku ja kantava voima koko elämässä.Ilman sitä olemme vain heliseviä vaskia ja kiliseviä kulkusia..Rakastakaa ja jakakaa sitä kaikille janoaville.
Kauniita sanoja osaat tuoda ja saat monet lääpälleen
mutta arkielämässä vedät oven nenän edestä kiinni
ja juokset karkuun, kun menee liian tiukaksi.
Tunnekuohuni ovat hirveitä
ja typeriä.
Kirjoitin itselleni - taas!
* voi pöhkö *
Jos naiset luulevat, että mambeard on nainen ja lukevat hänen viestejään, mutteivät vastaa, sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää.
kram