Suunnittelemme hakevamme koko perhe (ukko, akka ja kaksi ihan pientä poikaa) Saksasta auton, koska oletamme voittavamme reissussa rahaa ja lisäksi pääsemme samalla koko poppoo ikään kuin lomareissulle. Olemme ajatelleet mennä halpalennolla johonkin isoon kaupunkiin, viedä lasten turvaistuimet myös lentokoneessa, valikoida auton paikan päällä ja ajaa sitten sen Suomeen. Mietimme sitäkin, että jos ajaisimme molemmat yhden auton Suomeen - toisen omaan käyttöön ja toisen myisimme eteenpäin voittaaksemme puhtaasti rahaa. Olemme asiassa ihan aloittelijoita, joten olisin kiitollinen kaikista vinkeistä auton maahantuontiin ja juuri meidänlaisemme keikkaan liittyen. Mies sentään tietää autoista paljon, varsinkin volkkareista, jollaisen aikoo luultavasti tuoda (tai audin).
Olisin kiitollinen seuraavista tiedoista:
Millä tavoin reissua kannattaa/tulee suunnitella etukäteen paperiasioiden puolesta? Täytyykö ottaa yhteyttä johonkin viranomaisiin, vaikkei edes tiedä autokaupasta mitään sen kummempaa etukäteen?
Voiko paikan päällä Saksassa tehdä normaalin autokaupan vai pitääkö sielläkin hoitaa jonkinlaista paperisotaa?
Minkälaisia paperiasioita täytyy Suomen päässä hoitaa auton kanssa palatessa ja millä aikataululla?
Missä vaiheessa auton eteenpäin myyminen katsotaan liiketoiminnaksi eli voimmeko käytännössä tuoda kaksi autoa ja yksityishenkilöinä myydä toisen heti pois voittoa tavoitellaksemme?
Jos päätämme tuoda sieltä toisen auton ja tehdä sillä rahaa, mikä olisi kannattavin valinta?? Tiedän, että tämä on hyvin subjektiivinen kysymys ja tapauskohtainen, mutta onko yleensä automallia/varustelutasoa tms. minkä tuomista pidetään hyvin kannattavana rahallisesti? (Puhutaan maksimissaan jonkun 20 000 euroa tai vähän yli maksavan auton tuomisesta.)
Itselle olemme miettineet VW Tourania yhtenä vaihtoehtona. Niitä on miehen mukaan tuotu tosi vähän Saksasta. Tietääkö joku miksi tai onko jopa tuonut itse?
No, nämä lienevät aloittelijan hölmöjä kysymyksiä, mutta voisiko joku ystävällisesti vastata ainakin johonkin kysymyksistäni...?
Olisin kiitollinen seuraavista tiedoista:
Millä tavoin reissua kannattaa/tulee suunnitella etukäteen paperiasioiden puolesta? Täytyykö ottaa yhteyttä johonkin viranomaisiin, vaikkei edes tiedä autokaupasta mitään sen kummempaa etukäteen?
Voiko paikan päällä Saksassa tehdä normaalin autokaupan vai pitääkö sielläkin hoitaa jonkinlaista paperisotaa?
Minkälaisia paperiasioita täytyy Suomen päässä hoitaa auton kanssa palatessa ja millä aikataululla?
Missä vaiheessa auton eteenpäin myyminen katsotaan liiketoiminnaksi eli voimmeko käytännössä tuoda kaksi autoa ja yksityishenkilöinä myydä toisen heti pois voittoa tavoitellaksemme?
Jos päätämme tuoda sieltä toisen auton ja tehdä sillä rahaa, mikä olisi kannattavin valinta?? Tiedän, että tämä on hyvin subjektiivinen kysymys ja tapauskohtainen, mutta onko yleensä automallia/varustelutasoa tms. minkä tuomista pidetään hyvin kannattavana rahallisesti? (Puhutaan maksimissaan jonkun 20 000 euroa tai vähän yli maksavan auton tuomisesta.)
Itselle olemme miettineet VW Tourania yhtenä vaihtoehtona. Niitä on miehen mukaan tuotu tosi vähän Saksasta. Tietääkö joku miksi tai onko jopa tuonut itse?
No, nämä lienevät aloittelijan hölmöjä kysymyksiä, mutta voisiko joku ystävällisesti vastata ainakin johonkin kysymyksistäni...?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kannattaa miettiä, säästätkö mitään, jos tuot Touranin. Olen itsekin ajatellut tuoda diesel-Touranin, mutta hinta matkoineen yms. meni päälle Suomen hinnan. Yritän juuri itse myydä uudehkoa Saksasta tuomaani autoa, koska haluamme vaihtaa kaksi autoa yhteen uuteen/uudempaan.
Tuntuu siltä, että ylitarjontaa on niin paljon, ettei 2002-mallinen Volvo yli kymppitonnin varusteilla mene kaupaksi, vaikka olen pudottanut hintaa jo "jobbareiden" tasolle (onko se korkea vai matala -en tiedä).
Lue oma tarina tuosta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000000338&posting=22000000019130996
Lupia ei tarvita ja toisen voit myydä heti pois. Vakuutus kannattaa hoitaa jo Saksassa esim faksaamalla auton speksit omaan vakuutusyhtiöön. Aika pitkälle riippuu siitä, mistä sen auton ostaan. Omassa tapauksessa myyjä hoiti homman ja omaksi "työksi" jäi auton tuonti, tullaus ja katsastus. Joku muu voi olla eri mieltä, mutta ostakaa merkkiliikkeestä, ei turkkilaiselta Mehmet-verkkoaitajobbarilta.
Mutta olen pitkälti tullut toisiin ajatuksiin juuri tuon autojen ylitarjonnan takia.
Kysymyksiin en tällä kertaa vastaa, mutta vinkkinä teille, jotta tosiaankin myynnillisesti autoa ei suoraan sanoen kannata tuoda, mikäli ostaja ei ole valmiiksi katsottuna, ja että omaan käyttöönkin myynnissä oleva kaara kannattaa katsoa tarkkaan. Varsinkin se mittarilukema on tärkeä. Etkä koskaan voi tietää tarkkaan, mikä ko. auton historia on ollut, et ole ollut näkemässä, kun sitä on käytetty, ja kuka sillä on ajanut.
Olen aikoinaan ostanut verottomana uuden auton tehtaalta, ja se tuntui olevan helpompaa, ja ongelmatonta verrattuna käytetyn auton tuontiin ulkomailta, mistä tahansa.
Koitahan ensin google.fi ja laita "auton haku Saksasta". Sieltä löytyy ihan hyviä linkkejä ja vinkkejä.
Turha kuvitella, että autokauppoja kiertämällä sopiva löytyy. Hae www.ottoauto.de sivujen methakurilla sopivia ja laske kannattavuuslaskennalla mikä kannattaa! Hyvin tehty kotityö säästää hermoja!
Halpalennot lentää harvemmin isoihin kaupunkeihin ja jos lentää niin todella myöhään (eli yksi ylimääräinen yöpyminen tiedossa). Jos ette heti ensimmäisestä kaupasta autoa osta (todennäköistä) niin kannattaa lentokentältä ottaa vuokra-auto jossa navigaattori. Jos autoista ymmärtää jotain niin parhaan autokaupan saattaa tehdä joltain turkkilaiselta. Isoissa autokaupoissa ei ole mitään palvelua, eikä isojen autokauppojen hinnoissa ole tinkimisvaraa. Jos auton tuo laivalla suoraan saksasta niin keltaiset kilvet kannattaa hommata heti niin silloin auton voi ottaa heti ajoon mistä sen sitten ostaakin. Muussa tapauksessa voi kilpien saamisessa mennä seuraavaan päivään.
No jos aikoo yhtään ottaa matkaa loman kannalta niin ehdotan että otatte paikalliseen suomalaiseen välittäjään yhteyttä joka katsoo teille valmiiksi useita vaihtoehtoja joista valitsitte kiinnostavimmat ja sovitatte ne matkalle sillä jo yhden kaupungin sisälläkin liikkeiden läpikäynti summanmutikassa syö aikaa ja hermoja sillä siirymään voi mennä lähes koko päivä pahimmillaan.
Rahan säästöön en usko minäkään tämän automallin kohdalla, mites olisi 400 CDI ML siinä ehkä tulee säästöä ?
Äh. Selventääkseni alkuperäistä tekstiäni piti vielä lisätä, että olemme siis miettineet sitä Tourania autoksi, joka jäisi itselle ja oletusarvona oli, että se irtoaisi edes jonkin verran Suomen hintoja halvemmalla. Kysyin siitä kannattavuudesta enemmänkin jonkun toisen auton kohdalla eli millä autolla sitten pääsisimme oikein rahantekoon =) Kiitos kaikille, jotka viitsivät vastata.
Olen tehnyt monia autonhakureissuja myös perheen ja pienten lasten kanssa.
Jotain vinkkejä:
1.Navigointilaitteisto on ehdoton,muuten aikasi kuluu harhailuun.
2.pyydä autoliike tekemään ostoksesi rekisteröintityö,aseta se kaupan ehdoksi.Rekisteröinti kuuluu ihan olennaissesti saksalaisen autoliikkeen toimintaan.
3.Myyntiin tuominen ei taida kannattaa valtavan ylitarjonnan tähden.Vain ammattilainen osaa valita automallin jolle oikeaa kysyntää.Suomen hintataso tavallaav epäaito,kysyntää ei usein ole lainkaan.
kaikki epäonnistumisen elementit löytyy tuosta
autoliikkeiden kiertäminen edes saksassa ei ole lomaa
autoliikkeiden kiertäminen edes saksassa tietäen että tällä reisulla on ostettava ja kun huutavat ja kiukuttelevat kakarat ovat lisäksi mukana ... ei voi mennä kuin pieleen
ja voittoa sillä myymisellä ei saa .. siis ihan oikeasti, kun kukaan ei oikein halua niitä saksan tuontilinttoja muutes kuin ihan äärimmäisen halavalla !!!!
eli sen verran vaan että saat tuoda niin monta autoa kun lystäät ja jaksat, jokaisesta myydystä autosta maksat myyntivoitosta veroa jos sitä kertyy... Ja 2 autoa ei ole vielä ALVin alaista liiketoimintaa.
Tämän aloituksen on pakko olla PROVO, ei kukaan ole oikeasti noin naivi?
Provoltapa haiskahtaa kuin myös muutama vastauskin.
Tosin totta on että alkaa olla ne alle 25 000 euron hintaiset (yleinen pyyntitaso suomessa) kannattavat autot hakusessa saksan maalla.
Jossain uuden karheassa 50-70 tonnin autossa voi 5000 säästääkin mutta onkohan sillä enää merkitystä jos yleensä on tuon verran rahaa autoon laittaa???
Joku haluaa erikoisemman tai sitten parempikuntoisen yksilön, se on ok mutta varsinaisen tienaamisen ja säästämisen ajat alkavat olla ohitse.
Autoveron poistumista odotellessa.....
Ota mikä tahansa 2000-luvun maasturi ja laske erotus.
Kymppitonnin säästö on ennemmin sääntö kuin poikkeus!
Näin ainakin Mitsu Pajeron, Land Rover Discoveryn ja Volvo XC90:n kohdalla.
Eikö muka kannata?
Uusi korisen ~100 tkm ajetun Pajeron hinta on Saksassa 14-15 tonnia. Eikä nuo todellakaan ole niitä Mobilen halvimpia, vaan tuohon hintaan löytyy kymmenittäin autoja.
Veroja tasan 10 tonnia eli 25 tonnilla auto kilpiin.
Täällä Hämeessä vastaavia kaupitellaan 34-39 tonnilla.
Kannattaako hakeminen?
Sanotaan nyt että jonsei niissä Saksan hinnoissa ole tinkivaraa niin Suomessa sitten sitäkin enemmän.
30 kun tarjoais niin varmana joku Pajero jäis käteen.
Ja kun se tuonti-Pajero on se 15t vero 11 (vm2003) kulut Saksassa ja Suomessa.
Laitetaan se hakureissu sinne loman piikkiin niin ollaan sitten summassa about 27-28 tonnia.
Mutta,mutta, itsekin säästin/tienasin Volvo v 70:llä sen 2000 euroa pari vuotta sitten.
Onnekseni (ja naapureiden kiusaksi) auto on ollut paitsi päällepäin niin myös tekniikaltaan huippuyksilö.
Ja kenties haen seuraavankin auton Saksasta vaikka maksaisi sitten saman kuin Suomessa.
Palatakseni alkuperäiseen kirjoitukseen niin mikäli tiedot ovat näinkin hatarat tuontikuvioiden suhteen niin oletan se olevan samassa linjassa teknisen tietämyksen kanssa.
Joten eiköhän tämän muutaman tonnin tienaaminen/säästäminen olisi jo aikamoinen suoritus???
http://www.yleisavain.com/import/
Minkä helvetin takia edes mahdollisimman asiallisesti ja huolella kirjoitettu viesti ei mene täällä läpi, vaan sitä aletaan nimitellä "provoksi"? Johan se nyt nimimerkistäkin olisi pitänyt ymmärtää, että tiedän, etten tiedä autoista tai niiden hakemisesta yhtään mitään. Tyhmien kyseleminen ja epäasiallisten vastausten provosoiminen on minusta kaksi eri asiaa. Enkä aio jatkaa tämän viestiketjun kommentoimista yhtään pidemmälle. Ei ole ihme, ettei moni asiallinen ja tietoa janoava ihminen viitsi näillä keskustelupalstoilla käydä mitään kysymässä tai kommentoimassa, kun aina vastaus kuuluu "googleta" tai "provo".
Kiitos edelleen niille, jotka viitsivät asiallisesti viestiini vastata. Jätämme luultavasti sen toisen tuomatta, kun markkinoilla taitaa tosiaan olla Suomessa liikaa autoja tällä hetkellä. Saa nähdä päätyykö mies Touraniin vai tuoko farmari-Passatin tai Audi A6:n. Voi olla luultavammin niin, että päädymme hankkimaan auton jonkun välittäjän kautta ja jätämme Saksan reissun väliin, kun se tuntuu niin työläältä ja lasten kanssa ei tosiaan välttämättä ole helppoa liikkua. Ehdin tosin tilata oppaan asiaan liittyen, kiitos sille, joka linkkiin viittasi (ei tosin juuri minulle, mutta löysin toisesta viestiketjusta).
Pari autoa on haettu loman ohessa penskojen kanssa ja mukavaa on ollut (tosin lapsillä välillä enemmän virtaa kierrellä autokauppoja kuin vanhemmilla:)
Halpislento esim Frankfurt-Hahniin ja vaikka etelään Saarinmaalle autokaupoille, tarjontaa on sielläkin ihan mukavasti. Muutama asia joka kannatta tehdä homman helpottamiseksi:
1. Runsaasti aikaa, ainakin viikko mieluummin kaksi.
2. Huolellinen valmistelu kotimaassa, runsaasti katsottavia autoja valmiiksi, reittien suunnittelu
3. Navigaattori. Sanoisin että pakollinen, jos haluaa että homma on hauskaa. Teollisuusalueilla sekoilu ilman kunnon opastinta vie matkahuumoria.
Hertz vuokraa tyyristi auton mukana, jos omaa ei ole.
4. Välipäiviä, penskat huvipuistoihin rentoutumaan (?). Yleinen kiirettömyys tekee hommasta hauskaa.
5. Jos omaa vielä luontaisen viehtymyksen autokaupoissa kiertelemiseen (kuten meillä), sehän menee ihan harrastuksesta.
6. Varautuminen ajatukseen, että tullaankin Ryanairilla takaisinkin, pakolla ei kannata ostaa.
Saksa on mukava ja edullinen matkailumaa, josta voi ostella autoja samalla kun poikkeaa. Miinuksena rasittava ajomatka kotiin Tanskan ja Ruotsin kautta jos laivalle ei ole varaa.
Tuollaista VW Touranian on pilvinpimein Saksassa merkkiliikkeissä tarjolla,joten ei sitä nyt tarvitse sen takia koko Saksaa lävitse kahlata.
Eri asia on sitten kun yritetään löytää sitä helmeä vm.93:n BMW 325:sta....
Autonhaku saksasta on kuin " a Nice day at the central park" Yeah. .. ja akka lukee illat oppaita ja ukko kutoo sukkaa, just niin
Kenen perheessä akat tällaisia suunnittelee, käsi pystöön. Voi jee "Saa nähdä päätyykö mies Touraniin vai tuoko farmari-Passatin tai Audi A6:n."
Teidän perheessä (jos olet tuolla asenteella onnistunut itsellesi vaimon hankkimaan) mies tulee töistä valmiiseen ruokapöytään, pieraisee ja kertoo pari ns. hauskaa sovinistista vitsiä töistä ja lähtee sohvan kanssa kaljalle, kun vaimo jää siivoamaan pöytää, täyttämään tiskikonetta ja väittelemään Janne ja Joonaksen kanssa siitä, pitääkö läksyt tehdä nyt vai vasta, kun tullaan illalla kavereilta.
On muunkinlaisia perheitä ja muunkinlaisia roolijakoja, ja ne eivät välttämättä liity sukan kutomiseen.
Otan osaa.
Tämä palsta taitaa näet olla se suomalaisen miehen vimeinen pullistelupalsta, paikka jossa nimettömänä saa olla juuri niin idiootti kuin todella onkin.
Tunnen pari naista, jotka ammatikseen roudaavat autoja Saksasta. Ja kolmas Virosta. oikein hyvin pärjäävät, menestyviä bisnesnaisia.
Se, että joku äijänraato on muutaman kerran käynyt Saksassa ja onnistunut auton sieltä ostamaan ei kovin suurta älykkyyttä osoita. Homma on maailman yksinkertaisimpia, eikä se tee kenestäkään "asiantuntijaa".
Märkiä unia mustista bemareista, sitähän se useimmilla on. Ja saa ollakin. Mutta ei ihan joka jannun kannattaisi asiantuntijaksi heittäytyä vaikka unesta olisi tullut kalliinpuoleinen totuuskin.
Lienee tässä keskustelussa muutama asiallinenkin osallistuja ollut, mutta kyllä sielua hirvittää useimman kirjoituksen kohdalla.
Jostain kumman syystä itse en ole yhdelläkään matkallani Saksaan löytänyt autoa, jonka olisin viitsinyt raahata Suomeen. Virosta kylläkin, aivan siksi että se on niin lähellä. Todettakoon, että ulkomaanmatkoillani en liiku autoja etsimässä, vaikka kuljetuspuolen ammattilainen olenkin, vaan suhteita solmimassa.
Nämä tuontiautohommelit kyllä lisäävät avio/avoerojen määrää tuntuvasti. Näkyy näet kovin monelta äijältä nuppi sekoavan kokonaan kun autoista on kyse, ja auton tuonnista erittäin.
Vaimot eivät ole tyhmiä, kovin monet miehet kyllä ovat. Siispä en toivota Tyhmälle vaimolle onnea matkaan, vaan toivotan menestystä Fiksulle rouvalle.
Kannattaa muistaa, että kokemuksia ei saa jollei niitä hanki. Reissuun vaan, siitä se lähtee.
Kun itse ostin muutama päivä sitten auton täältä Saksasta, niin kyllä siitä on "lomatunnelma" kaukana! Kiertelin kymmeniä "TOP ZUSTAND A1" autoja ja voi hyvänen aika minkälaisia paskoja suurin osa niistä oli... Lisäksi paikasta toiseen siirtyminen on USKOMATTOMAN hidasta, 20 km:n matkaankiin meni parhaillaan tunteja. Hermot meinas mennä mutta kyllä se "helmi" sitten loppujen lopuksi löytyi, turkkilaisesta "tarhauksesta" sopuhintaan...
Itse olen hakenut 20kertaa saksasta,voin kyllä neuvoa.Hankalinta voi olla liikkua lasten kassa,tai se riippuu mihin menette.Ota yhteyttä sähköpostiin
Voistko kertoa mitkä oli ns tyhmiä neuvoja?
Ja ylipäätään, miten näillä tuontiautoilla yksityinen voi tehdä "bisnestä"?
Minäpä kerron miten:
1. ostamalla auton ns häkkikaupasta = mahdollisimman halvan
2. ruuvaamalla mittaria ylöspäin = verot pienenee
3. tullaamalla ym spekseillä (dokumentit "kateissa")= verot pienet
4. ruuvamalla kilsat alas, lähelle sitä missä oli tuon häkkiauton ns huoltokirja viimeinen leima (tod näk useamman vuoden takaa)
5. laittamalla ilmoitus lehteen, kohtuuhinnalla = menee varmasti kaupaksi, koska sehän on ilmoituksen mukaan hyväkuntoinen, virheetön aukottomalla huoltokirjalla jne
Jos joku ostaja on sen verran viisas, että kyselle esim kauppakirjan jne perään, nehän "on jossakin" en nyt heti löydä...
Kokemusta on: kolme olen tuonut, itselle ja perheelle. Ja rehellisesti myymällä aina on tullut takkiin. Ehkä pitäisi liittyä joukkoon ja tehdä kuten nuo stepit yllä...
Halvalla saat turkilaisilta josta ei kukaan Suomalainen ostaisi,remotit tehdään pihalla sinne päin vanhoista osista.AUTON VOIT MYYDÄ TAXFREENÄ EIKÄ SINUN PIDÄ KERTOA OSTOHINTAA(MYYT SEN TOIMEKSI ANTONA NÄIN VÄLTÄT VEROILTA TÖRPPÖ)JOS YMMÄRRÄT