Kuvitellaan, että sinä näet, kuinka neljä surrealistia istuu nurkkapöydässä, syö hyvää ruokaa ja keskustelee lomamatkasta Kreikkaan (pastissi).
Epäilet näkemääsi, koska tiedät heidän olevan surrealisteja. Sanot: "En ole varma. Näin mä sen käsitin" (pastissi).
Surrealistit tulevat kovaa mutta lujaa.
Eikö kuitenkin siis totaalinen surrealismi ole kuin magia, tai Suomessa krisselismi: krisselismi on surrealismin paradoksaalisesti riisuttu ja kompulsiivinen muoto, jossa reaalisiksi ajatellut uskon kohteet fantisoituvat, mutta mystiikkaan verrattuna ylhäällä sijaitsevien pappisihmisten määrittelemällä kovin formaalisella tavalla. Mitäs nyt natsimielinen paavikin juuri hiljan meni reflektoimaan omia sekojansa ja lausui sananmukaisa pastisseja menneiltä vuosisadoilta, mutta se oli hänen oma suunsa joka lausui!
Krisselismi näin ollen olisi totaalisen surrealismin eräs superankea, raakalaismaisen aggressiviisuuden ja patteettisen lempeyden varsin autuaasti sekoittava muoto.
Verbaalinen surrealismi on kuin postmodernismi. Uskonto muotoineen ja lauseineen tulee ja menee, elää ja kuolee, as you wish. Kirjoita mitä tapahtuu, ja se tapahtuu, so what.
Visuaalinen surrealismi taas on rautaa, sen kaikki myöntävät. Ei hetken epäilystä? Tullimies Rousseau?
Poliittinen surrealismi on realismia. Kuka liittoutui silloisten anarkistien kanssa Montmartren kaupunginosavaltuutettujen vaaliin heti 1. maailamansodan jälkeen? Salvador Dali. Mitä lienevät nämä koaliittoutuneet tuumineet uskonnon asemasta kaupunginosassa, jota sentään arkivisuaalisesti hallitsi Sacré-Coeurin omituinen blob, mutta jonka portaat ovat postmoderni amfiteatteri? Ja miltä näyttäisi Montmartre tänään, jos kyseinen koalitio olisi saanut postmodernin äänivyöryn?
Instrumentaalimuusikkona en aseta instrumentaalikamaa surrealismiasteikolle lainkaan, vaikka kuvittelen kaikenlaisia naispuolisia ihanuuksia improvisoidessani. Radikaali feminismi siten jyrää, jopa tässä realiteetissa.
Lauluihin taas , joita en tee, pätee verbaalisen surrealismin analyysi. Kukin kuulee melodiassa, harmoniassa ja rytmiikassa mitä haluaa: jeesusta, rakkautta, vapautta, sankaruutta, tragdiaa, toivoa ... kaikki sanat ovat käytettävissäsi, ja sieltähän ne tulevat valmiina tuutista!
C.G. Jung oli sitä mieltä, että mentaalista epänormaaliutta ei ole. Sitävastoin länsimaisten representaatioden ja hegemonioden mukaan "muut kuin me ovat hulluja". Mihin ja missä "hulluuden" kulttuurihegemoniassa mahtavat sijoittua pitkälle kodifioidut konservatiiviset uskonnot, panteismi ja alkuperäiset kosmovisiot?
You still with me, baby?
Epäilet näkemääsi, koska tiedät heidän olevan surrealisteja. Sanot: "En ole varma. Näin mä sen käsitin" (pastissi).
Surrealistit tulevat kovaa mutta lujaa.
Eikö kuitenkin siis totaalinen surrealismi ole kuin magia, tai Suomessa krisselismi: krisselismi on surrealismin paradoksaalisesti riisuttu ja kompulsiivinen muoto, jossa reaalisiksi ajatellut uskon kohteet fantisoituvat, mutta mystiikkaan verrattuna ylhäällä sijaitsevien pappisihmisten määrittelemällä kovin formaalisella tavalla. Mitäs nyt natsimielinen paavikin juuri hiljan meni reflektoimaan omia sekojansa ja lausui sananmukaisa pastisseja menneiltä vuosisadoilta, mutta se oli hänen oma suunsa joka lausui!
Krisselismi näin ollen olisi totaalisen surrealismin eräs superankea, raakalaismaisen aggressiviisuuden ja patteettisen lempeyden varsin autuaasti sekoittava muoto.
Verbaalinen surrealismi on kuin postmodernismi. Uskonto muotoineen ja lauseineen tulee ja menee, elää ja kuolee, as you wish. Kirjoita mitä tapahtuu, ja se tapahtuu, so what.
Visuaalinen surrealismi taas on rautaa, sen kaikki myöntävät. Ei hetken epäilystä? Tullimies Rousseau?
Poliittinen surrealismi on realismia. Kuka liittoutui silloisten anarkistien kanssa Montmartren kaupunginosavaltuutettujen vaaliin heti 1. maailamansodan jälkeen? Salvador Dali. Mitä lienevät nämä koaliittoutuneet tuumineet uskonnon asemasta kaupunginosassa, jota sentään arkivisuaalisesti hallitsi Sacré-Coeurin omituinen blob, mutta jonka portaat ovat postmoderni amfiteatteri? Ja miltä näyttäisi Montmartre tänään, jos kyseinen koalitio olisi saanut postmodernin äänivyöryn?
Instrumentaalimuusikkona en aseta instrumentaalikamaa surrealismiasteikolle lainkaan, vaikka kuvittelen kaikenlaisia naispuolisia ihanuuksia improvisoidessani. Radikaali feminismi siten jyrää, jopa tässä realiteetissa.
Lauluihin taas , joita en tee, pätee verbaalisen surrealismin analyysi. Kukin kuulee melodiassa, harmoniassa ja rytmiikassa mitä haluaa: jeesusta, rakkautta, vapautta, sankaruutta, tragdiaa, toivoa ... kaikki sanat ovat käytettävissäsi, ja sieltähän ne tulevat valmiina tuutista!
C.G. Jung oli sitä mieltä, että mentaalista epänormaaliutta ei ole. Sitävastoin länsimaisten representaatioden ja hegemonioden mukaan "muut kuin me ovat hulluja". Mihin ja missä "hulluuden" kulttuurihegemoniassa mahtavat sijoittua pitkälle kodifioidut konservatiiviset uskonnot, panteismi ja alkuperäiset kosmovisiot?
You still with me, baby?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rajat hämärtävät, M.G-tilanne tulee jos ei 'toinen jalka ole maassa ja kun pää on "puussa"', siksi on taide,suur-/pien-/mitätönkin taide, koska on mielen voima ja kehon pakot ja VALTAVA ristiriita näiden välillä.
Soita ihminen ja laulakkin siihen päälle tai taiteile ja muista että kaikesta on maksettu että maksettava kova hinta, hulluus on kuitenkin vain pakokeino kokonaisuudesta.
>>Surrealistit TULEVAT kovaa...Kuvitellaan, että sinä näet, kuinka neljä surrealistia istuu nurkkapöydässä, syö hyvää ruokaa ja keskustelee lomamatkasta Kreikkaan (pastissi).
Maailmaa voi katsoa näinkin:
"Kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon sattumanvarainen kohtaaminen ruumiinavauspöydällä."
Surrealistien motto about 50 vuotta sitten.
Surrealsitit puhuvat todellisesta todellisuudesta eli todellisuuden metatasosta. Mitähän se vosi olla kun uskonnosta on kyse?