kipeästi apua!!

Ehkäpä voisit yrittää saada vaimoasi viikonlopuksi rentoutumaan kanssasi. Miniloma kylpylässä, jotai joka veisi hänet pois arjen rutiineista näkemään, että on vielä muutakin elämää.
Hän kuulostaa suorittajalta. Jostain syystä hänen päässään on ajatus, että hänen täytyy siivota, tehdä ruokaa ja hoitaa lapsi koska sinä käyt nyt ainoastaan teidän perheestä töissä ja tuot rahan kotiin. Hän ei muista itseään. Että pitää välillä olla vähän itsekäskin, ja ottaa rennosti. Yritä saada hänen päähänsä taas ajatus siitä, miten ihana ja rakastettava hän on, vaikkei koko aika puurtaisikaan hullunlailla perheenne eteen. Kuulostaa siltä, että hän ainakin rakastaa sinua ja perhettänne. Näytä hänelle miten paljon sinä rakastat häntä. =)

..no ei vaiskaan, tällaista diagnoosia ole olemassakaan, tosin voisi olla:-)
Vaimosi on jatkuvasti väsynyt ja käy ylikierroksilla. Hän ei osaa pysähtyä lepäämään, ruoskii itseään ja vaatii liikaa itseltään.
Ei hyvä. Lopputulos voi olla totaalinen loppuunpalaminen niinkuin tuossa aavistelitkin.
Vaimosi tarvitsee apua, se on selvä. Se, miten saat hänet ottamaan avun vastaan onkin toinen juttu.
Sinä voisit osallistua vieläkin enemmän vauvan hoitoon, antaa aikaa vaimollesi tyyliin " kerta viikossa kuntosali/teatteri/kaveri-ilta "tms.
Kehu häntä. Huomioi.Siivoa vaikka hän ei siitä pitäisikään.
Voisit myös kysyä neuvoa esim. neuvolasta ihan vain soittamalla.

tulevaa töihinmenoa? Moneltahan menee esim. kesäloman viimeinen viikko lähes pilalle, kun pelkää töihinmenoa, eikä siinä sentään ole tällaisesta elämänmuutoksesta kyse.
Ehkä vaimosi myös yrittää neuroottisesti siivota kaikki paikat kuntoon, kun pelkää, ettei töihinmentyään ehdi. Eihän se ole normaalia, mutta ehkä siihen liittyy jonkinlaista masennusta.
Samoin hän voi pelätä rupsahtamista ja lihomista, jos työpaikalla kiinnitetään tällaisiin asioihin huomiota. Ehkä siitä johtuu syömättömyyskin.
Tilanne on vaimollesi uusi ja kun hän nyt on ollut päivät kotona lapsen kanssa, hänelle on voinut tulla pelkotiloja.
Lapsen hoitoonvieminenkin voi tuntua ahdistavalta.
Kyllä sinun minun mielestäni pitäisi puhua hänen kanssaan asiasta ja ehkä soittaa ainakin neuvolaan. Kaipa siellä osataan neuvoa, mihin pitäisi ottaa yhteyttä.
Saattaahan olla, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vaimosi pääsee työnteon alkuun ja näkee, että se (toivottavasti) sujuu hyvin.

Yritin asettautua vaimosi "saappaisiin" koska jokin tuossa tarinassa kuulosti niin tutulta. Itselläni on kaksi lasta, joista nuorempi nyt reilu 5kk. Vaikka lapsi onkin helppo, se on suuri elämänmuutos johon tuskin pystyy valmistautumaan. Ja vaikka kuinka toivottu ja rakastettu lapsi olisikin, joutuu äiti elämään monta vuotta aikalailla laopsen ehdoilla, vaikka apua saisikin. Oma esikoiseni oli vaativa lapsi, olin rättiväsynyt enkä saanut apua. Tunsin, että lapsi pilasi elämäni, vaikka oli kauan haluttu ja yritetty. En tarkoita, että vaimosi tuntisi juuri näin, vaan ensiksi ajattelin syömättömyyttä. Hän kokee itsensä lihoneeksi (kuin myös, vaikka mies mitä sanoisi!), joten yrittää ehkä olla syömättä ja kontrolloida näin vartaloaan. Siivous taas on eräänlaista yritystä saada oma koti edes hallintaan, sitä kautta elämä, kun lapsi on sen kääntänyt mullin mallin: rytmit, vartalo jne. Itse ainakin alan usein siivota "vanhaa" pois kaapeista kun tuntuu, että elämää jotenkin pitäisi muuttaa. Syömättömyys tietysti saa verensokerin alas ja itse ainakin olen silloin kuin peelle ammuttu karhu, ja ongelmat paisuvat entisestään. Ei tässä nyt varsinaista neuvoa ole, mutta jotenkin tuntuu että vaimosi reagoi noin elämänmuutokseen, ja tavallaan yrittää saada elämäänsä taas omaan hallintaansa. Meniköhän turhan psykologiseksi... :)

kyllä tuo tilanne tosiaan kuulostaa siltä että jotain pitäisi tehdä. tuli mieleen että kyseessä voisi olla myös synnytyksen jälk. masennus. minullekin siivoaminen on eräs tapa yrittää saada ympäristö hallintaan silloin kun psyykkisesti on huono olo ja tuntuu että itseni sisällä on kaikki asiat sekaisin.. yritä kysellä miten hän henkisesti jaksaa, miltä elämä vauvan kanssa tuntuu, onko hän onnellinen? tämä tilanne olisi tietysti hyvä ottaa puheeksi myös esim. neuvolassa. vaikka itse en kyllä masennuksesta mielelläni missään puhunut vaan halusin näyttää pärjääväni.. hyvä kun olet asioista huolissasi ja etsit apua. toivottavasti tilanne paranee.

Oletteko keskustelleet vaimosi kanssa haluaako hän palata töihin vai jäädä hoitovapaalle kotiin lasta hoitamaan. Tuli vain mieleen, että jos hän haluaisi jäädäkin kotiin ja siksi siivoaa ja tekee kokoajan jotain, jotta huomaisit miten paljon hän kotona puuhaa. Itselläni on neljä lasta ja olen tällä hetkellä kotona, joskus tulee sellainen olo että vaikka kotona aamusta iltaan raataa niin tietääkö mies ettei vaimo vaan istu ja löhöä. Itse pidän siitä kun mies tulee töistä ja huomaa aina joskus sanoa kuinka siistiä on ja mukavaa kun ruoka odottaa valmiina. Eli saa arvostusta työstään, "vaikka on vaan kotona" kuten monet asian ilmaisevat.

Itsellä pakkaa välillä kanssa olemaan samoja piirteitä kuin olit vaimostasi kertonut. Mutta nälkäisenä olen kuin takapuoleen ammuttu karhu, lapsetkin ovat sen huomanneet. Laitappa kullallesi joskus keittäen kahvia ja vaikka valmis voileipä keittiöön ja käyt hakemassa hänet sieltä siivoamasta pois.. Toimii ainakin meillä.

Tai sitten mun mies ottaa mua hartioista kiinni ja halaa (vaikka yritän kiukuissani rimpuilla pois)ja sanoo että rauhotu nyt kulta. Ja vie katsomaan jotain tv ohjelmaa. Sekin on toiminut ihan hyvin. Myös viikonloppuisin saan joskus luvan nukkua aamulla myöhään jotta illalla olisin pirteä ja kun lapset ovat menneet nukkumaan jaksan valvoa oman kullan kanssa jne...

Paljon läheisyyttä ja haluksia tepsii ainakin mulle ja se että saa "kiitosta" kodintöistä.. Voi olla myös töihin menemisen jännitystä tai masennusta. Mutta koita kotikonsteja, jospa niistä olisi apua. Pidän peukkuja sulle!!!!!!! ja mukavaa syksyn jatkoa...

että minustakin tulee tuollainen kun esikoisemme syntyy(sais tulla JO)...
Ensiksin...jos minulla on paha olla, puran pahan olon siivoamiseen..siis oikeasti kun masentaa..
Toiseksi...minulla on olo, että koska lihon ja tulen muodottomaksi, mieheni ei enää halua minua..hän kuitenkin sanoo rakastavansa ja haluavansa minua vaikka lihoisinkin..oli kuitenkin ihana kuulla kun itkin miehelleni sitä että "jos minusta tulee lihava synnytyksen jälkeen", että hän on valmis lähtemään kanssani lenkille ja lupasi hoitaa lasta aina kun haluan jumppaan..jos siis se on sitä mitä MINÄ haluan...lupasi siis tukea minua, jos haluan laihduttaa..minä rwagoin tosin masennukseen myös syömättömyydellä..on kiva kuulla kavereilta että "hei olet laihtunu"..vaikka kyse ei olisikaan kuin muutamasta hassusta kilosta..ja ne kilothan tippuu nopeiten kun ei syö...vaikka se on se kaikkein epäterveellisin vaihtoehto..mutta silloin kun haluaa olla miehensä silmissä haluttava, haluaa tiputtaa painonsa mahdollisimman nopeasti, haluaa näyttää että on rakkauden arvoinen..hän ehkä haluaa todistaa sinulle että hän on hyvä vaimo koska siivoaa ja antaa sinun olla...että sinun ei tarvitse katsella muita..nyt hän haluaa vielä laihtua ja näyttää nätiltä..ja vaikka sinä sanotkin että hän näyttää hyvältä, totuus hänen silmissään on ilmeisesti toinen..kuulostaa meinaan todella siltä miten minä reagoisin omaan ulkonäköni muutokseen..itsetunto on siis hänella varmasti laskenuy..koska hän on ostanut itselleen uusia vaatteita?Jos siitä on aikaa, kysäseppä haluaisiko hän lähteä ostamaan jotain uutta itselleen..se varmasti piristäisi...

Vauvaperheen elämästä ei ole vielä omakohtaisia kokemuksia, mutta tuli mieleeni, että normaalin (?) masennuksen ja tuoreen äidin tunteiden ailahtelun lisäksi kyseessä voisi olla myös kilpirauhashäiriö. Joillekin on tullut esim. vajaatoiminta synnytyksen jälkeen. Asia selviää ihan yksinkertaisilla verikokeilla, jos oireet viittaavat tautiin ja asiaa lähdetään tutkimaan pidemmälle...

Mutta varmaan kannattaa mennä yhdessä neuvolaan juttelemaan asiasta. Toivottavasti tilanne paranee ajan mittaan! :)

Luin viestisi ja olen tilanteessa puolisoni kanssa että mietimme haluammeko lapsia ja jos niin milloin? olemme jo kolmekymppisiä, minä 32 ja mieheni olisi jo valmis yrittämään. Kuitenkin tällaisten kirjoitusten ja suuren vastuun takia minä en ole varma haluanko vielä lapsia.
Meillä on hyvä olla yhdessä, riitelemme harvoin, nauramme usein, keskustelemme paljon ja keksimme uusia asioita yhdessä. Molemmilla vakituinen työ,asunto ja vanhemmat lähellä yms. ja tuntuu että voisi olla jo lasten aika. Kuitenkin tuntuu että lapsen myötä elämämme menisi aivan toisenlaiseksi..Mistä sen tiedän, etten muutu "hirviöpuolisoksi" lapsen kanssa..?pitäisikö vielä odottaa..

Kiitos vastauksista ja neuvoista..Yritin ottaa asian vaimoni kanssa puheeksi,mutta hän ei joko halua tai jaksa asiasta keskustella.Tulin eilen kotiin ja hän oli lattiamopin ovella vastassa(vasta edellispäivänä pessyt lattian!)
Ruoka oli valmiina,vaatteet siitetty ja pesty jne. Onhan toki mukavaa tulla kotiin kun on siistiä,ruoka pöydässä jne,mutta kun näen miten uupunut hän on niin jotenkin se vain tuntuu pahalta.Eikä hän itse syönyt taaskaan mitään :(
Puhun tänään esimieheni kanssa jos voisin olla vaikka pari viikkoa kotona ja auttaa häntä (jos sillonkaan malttaa rauhoittua ja antaa edes auttaa,pahoin pelkään että ei)
Katsoin viikonloppuna häntä ja huomasin että oli laihtunut varmaan kymmenen kiloa lisää.Hän riutuu silmissä,raataa päivät vaikkei tarvitsisi..minä osaan kyllä käyttää pesukonetta,tehdä vaikka voileipiä ja olla vauvan kanssa,eikä joka päivä tarvitsisi edes siivota!Illalla kun vauva on mennyt nukkumaan,meillä olisi aikaa yhdessä niin ei hän yksinkertaisesti jaksa. Alkaa tosissaan pelottaa...