En tiedä kuuluisiko minun kirjoittaa juuri tänne, mutta kuuluuhan 'Maailman meno'on periaatteessa kaikki.
Istuin odottelemassa eilen monen monta tuntia paikallisessa ostoskeskuksessa kaverini pääsyä pois töistä ja _näin_ todella syvälle yhteiskuntaan.
Törmäsin vanhaan ystävääni, hän oli anoreksian partaalla. Vuosi sitten olimme vielä läheisissä väleissä, kunnes itse jouduin sairaalaan. Hän valehteli päin naamaani kaiken olevan hyvin. Peitti todellisuuden.
Sitten edessäni oli äiti, ja mielestäni ihan mukavan näköinen poika, hiukan lapsenoloinen tosin. He tulivaat samaiseen kahvilaan missä olin, ja huomasin pojassa jotain erityistä. Hän oli kehitysvammainen, vähän päälle kahdenkymmenen.
Äiti näytti uupuneelta, poika taas tuskaiselta.
Leikkimielellä hän söi muffinsinsa, äiti ei tykännyt siitä. Tahdoin mennä sanomaan että äiti ottaisi breikin, että joku toinenhan voisi hoitaa hänen poikaansa. Äiti olisi ollut sen arvoinen. Itse olisin halunnut antaa hänelle mahdollisuuden edes hetkeksi rauhoittua.
Näky ei kauhistuttanut minua, mutta..
Vaihdoin maisemaa ja menin kirkkoon. Siellä istuin hetken ajatuksissani, kunnes jouduin kaste-juhlan takia siirtyä takariviin. Vauva oli keliaatikko. Hänellä oli ihottumaa kasvoissa, luultavasti koko kehossa. Niin surkean näköinen niin viattomaksi. Vanhemmatkin uupumusta ja tuskaa täynnä. Hän ei hetkeäkään ollut itkemättä. En minäkään.
Päädyin baarin takapöytään odottelmaan, sytytin tupakan ja hörppäilin siideriäni. Viereisessä pöydässä istui kaksi miespuolista henkilöä, toisella oli sormus vasemmassa nimettömässä.
En voinut olla kuulematta heidän keskustelujaan, toisen kihlattu oli pettänyt miestä, ja heille oli lapsikin tulossa. Mies jämähtyi itkemään. Minäkin.
Paikan täytyttyä pöytääni istui vanhempi pariskunta tuhkakupin luokse - sillä tiskillä ei saa polttaa. Loppuenlopuksi me juttelimme työttömistä, päälle viisikymppisistä miehistä jotka eivät saa millään töitä nyky-yhteiskunnassa missä nuoret ovat 'enemmän'. Keskustelumme päätyi faktaan, että teknologiaa hylkivät miehet eivät voi edes hyväksyä sitä tosiasiaa, että maailma pyörii eteenpäin eikä pysähdy. Yleistämättä mitenkään e.m. tosiasiaa tietenkään. He sanoivat minun olevan 'viksu mimmi'.
Päästyäni kaverini kanssa vihdoin lähtemään, näin bussissa nuoria tyttöjä, omanikäisiä tosin. He olivat menossa (tässä pakkasessa!!) villasukkahousut ja minihameet päällä juhlimaan. Hihittämisen ohessa he kehuivat toisiaan, ja kuinka paljon aikovat juoda ja kuinka monta jätkää he aikovat iskeä. Alon voida pahoin.
Suljin pitkän mustan Cashmir-takkini, otin käsilaukkuni ja jäin pois pysäkkiä aikaisemmin kuin mitä piti.
Katsoin itseäni kuin peilistä ulko-oven lasin heijastaessa kuvani silmiini. En ollut enää niin nuori kuin aiemmin, edes omissa silmissäni.
Itkin kun näin maailmankaukkeuden tuhoutuvan takanani. Olen kuusitoistavuotias, asun yksin, teen työtä, opiskelen, Olen yksin.
Miten ihminen, omassa sijassani voi edes auttaa?
Istuin odottelemassa eilen monen monta tuntia paikallisessa ostoskeskuksessa kaverini pääsyä pois töistä ja _näin_ todella syvälle yhteiskuntaan.
Törmäsin vanhaan ystävääni, hän oli anoreksian partaalla. Vuosi sitten olimme vielä läheisissä väleissä, kunnes itse jouduin sairaalaan. Hän valehteli päin naamaani kaiken olevan hyvin. Peitti todellisuuden.
Sitten edessäni oli äiti, ja mielestäni ihan mukavan näköinen poika, hiukan lapsenoloinen tosin. He tulivaat samaiseen kahvilaan missä olin, ja huomasin pojassa jotain erityistä. Hän oli kehitysvammainen, vähän päälle kahdenkymmenen.
Äiti näytti uupuneelta, poika taas tuskaiselta.
Leikkimielellä hän söi muffinsinsa, äiti ei tykännyt siitä. Tahdoin mennä sanomaan että äiti ottaisi breikin, että joku toinenhan voisi hoitaa hänen poikaansa. Äiti olisi ollut sen arvoinen. Itse olisin halunnut antaa hänelle mahdollisuuden edes hetkeksi rauhoittua.
Näky ei kauhistuttanut minua, mutta..
Vaihdoin maisemaa ja menin kirkkoon. Siellä istuin hetken ajatuksissani, kunnes jouduin kaste-juhlan takia siirtyä takariviin. Vauva oli keliaatikko. Hänellä oli ihottumaa kasvoissa, luultavasti koko kehossa. Niin surkean näköinen niin viattomaksi. Vanhemmatkin uupumusta ja tuskaa täynnä. Hän ei hetkeäkään ollut itkemättä. En minäkään.
Päädyin baarin takapöytään odottelmaan, sytytin tupakan ja hörppäilin siideriäni. Viereisessä pöydässä istui kaksi miespuolista henkilöä, toisella oli sormus vasemmassa nimettömässä.
En voinut olla kuulematta heidän keskustelujaan, toisen kihlattu oli pettänyt miestä, ja heille oli lapsikin tulossa. Mies jämähtyi itkemään. Minäkin.
Paikan täytyttyä pöytääni istui vanhempi pariskunta tuhkakupin luokse - sillä tiskillä ei saa polttaa. Loppuenlopuksi me juttelimme työttömistä, päälle viisikymppisistä miehistä jotka eivät saa millään töitä nyky-yhteiskunnassa missä nuoret ovat 'enemmän'. Keskustelumme päätyi faktaan, että teknologiaa hylkivät miehet eivät voi edes hyväksyä sitä tosiasiaa, että maailma pyörii eteenpäin eikä pysähdy. Yleistämättä mitenkään e.m. tosiasiaa tietenkään. He sanoivat minun olevan 'viksu mimmi'.
Päästyäni kaverini kanssa vihdoin lähtemään, näin bussissa nuoria tyttöjä, omanikäisiä tosin. He olivat menossa (tässä pakkasessa!!) villasukkahousut ja minihameet päällä juhlimaan. Hihittämisen ohessa he kehuivat toisiaan, ja kuinka paljon aikovat juoda ja kuinka monta jätkää he aikovat iskeä. Alon voida pahoin.
Suljin pitkän mustan Cashmir-takkini, otin käsilaukkuni ja jäin pois pysäkkiä aikaisemmin kuin mitä piti.
Katsoin itseäni kuin peilistä ulko-oven lasin heijastaessa kuvani silmiini. En ollut enää niin nuori kuin aiemmin, edes omissa silmissäni.
Itkin kun näin maailmankaukkeuden tuhoutuvan takanani. Olen kuusitoistavuotias, asun yksin, teen työtä, opiskelen, Olen yksin.
Miten ihminen, omassa sijassani voi edes auttaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tämä kaikki on sanoisinko sanoillasi, oksettavaa. Jos et ole kanssani samaa mieltä, olet terroristi joka terrorisoi ymärtämättömyyttään ympäristöään.
Olet senverran nuoren oloinen ja jutustasi päätellen, pääset vielä pitkälle kirjallisuuden urallasi! Mikäli 16 vuotiaalta tulee tämänlaista tekstiä, niin suosittelen siirtymistä vaikka (aputoimittajan) virkaan opiskelun ajaksi.
Että nykynuoriso voikin kirjoittaa niin "fiksusti" kun sinä teit! Olen sanaton....
..tämä kaikki on sanoisinko sanoillasi, oksettavaa. Jos et ole kanssani samaa mieltä, olet terroristi joka terrorisoi ymärtämättömyyttään ympäristöään.
Olet senverran nuoren oloinen ja jutustasi päätellen, pääset vielä pitkälle kirjallisuuden urallasi! Mikäli 16 vuotiaalta tulee tämänlaista tekstiä, niin suosittelen siirtymistä vaikka (aputoimittajan) virkaan opiskelun ajaksi.
Että nykynuoriso voikin kirjoittaa niin "fiksusti" kun sinä teit! Olen sanaton....
juttuja joitakin sivuja taaksepäin, opit paljon uutta ja varmasti erikoista, linkki sinne___
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=21500000000036070
Älä järkyty, maailma vain on vähän ihmeellinen paikka.
Enhän minä avioliitoista pahemmin mitään sanonut, mutta kiitos kuitenkin lukemisesta.
Olen useasti sanonut tämän;
Et tainnut ymmärtää mitä tarkoitin.
Olen vielä liian nuori tajuamaan avioliitoista periaatteessa yhtään mitään, sillä en omaa henk. koht. kokemusta. PAhoittelen kuitenkin sitä asiaa, että puolet niistä päätyy eroon, mutta sillä ei ole vielä merkitystä minulle.
Ihan miten vain, en yhtään viisastunut suosittelemastasi tekstistä.
Ja mitä tulee maailman ihmeellisyyteen - Tiedän!
Pitänee palata joskus, kun pääsee tästä minuuttikoneesta eroon. Feminismi - sinällään asiaa;)