Koko sen ajan kun olen tätä palstaa seurannut on mielessäni kummitellut yksi asia jonka haluaisin jotenkin ymmärrettävästi ilmaista:
On olemassa ihmistä syvältä muokkaavia henkisiä kokemuksia, jotka saavat alkunsa ihmispsyyken vielä täysin kartoittamilla alueilla. Nämä kokemukset eivät mielestäni kuitenkaan välttämättä ole materialistisessa mielessä selitettävissä vain mielen (kemiallisiksi) kommervinkeiksi, vaan ne voivat olla merkki siitä että ihminen kykenee olemaan yhteydessä Siihen Johonkin Kokonaisuuteen johon ihminenkin itse sisältyy.
Mutta tällä kokemuksella ei ole mitään tiettyä muotoa ennenkuin ihmismieli muokkaa sen yhteensopivaksi kulloinkin vallitsevana olevan uskonnollisen kuvaston kanssa. Sen vuoksi on periaatteessa täysin yhdentekevää mitä "pyhää kirjaa" tai uskoa ihminen käyttää omien ajatustensa perustana tai kanavana. He, joita ympäristön tavat eivät pysty painostamaan, valitsevat itse itselleen sopivimman aatekehyksen.
Ongelmat syntyvät siitä että ihmiset eivät ymmärrä tätä että uskonmuodot ovat täysin vapaaehtoisesti valittavissa, eivätkä varsinkaan sitä että heidän niin kovasti rakastamansa totuus on aina heidän ikioma versionsa siitä. Jos ajattelee että jonkinlainen "jumala" on luonut kaikki nykyiset miljardit ihmiset, miten voidaan olettaa että vain pari hassua ihmistä heissä olisi ns. oikeassa eli valinnut oikean uskonmuodon? Kuitenkin 2 uskovaistakin jo eroaa keskenään toisistaan, jos heiltä kysellään heidän ajatuksiaan erilaisissa kysymyksissä.
Helpottavaa on mielestäni ajatella että kaikki ihmiset ovat oikeassa oman totuutensa kanssa, sillä jonkinlainen kaiken kattava kaikki-tietoisuus nimenomaan haluaa kokea kaiken mahdollisen, eli toteuttaa itsensä myriadien erilaisten olentojen kautta. Tämä on tietysti vain minun näkemykseni.
Mielestäni olisi tärkeää oppia näkemään ihmismieli aivan erityisen luovana. Juuri mieli voitaisiin myös käsittää siksi "jumalan kuvaksi" josta Raamattu puhuu. Elämä on runsas, monimuotoinen ilmiö jokatapauksessa, uskoi mihin hyvänsä. Miksi mielen kuuluisi jämähtää pysyviin, jäykkiin muotoihin ja oppeihin?
Entäpä jos elämme kaikki eräänlaista unta? Kuvittelemme koko tämän todellisuuden jossa elämme? Kiihkossamme päättää jopa siitä mitä "jumala" on tai miten tulee uskoa etäännymme kauas todellisesta elämän ytimestä josta kaikki on lähtöisin.
Järkeily, väittelykin on mielenkiintoista, mutta välillä pitäisi myös hiljentyä omalle itselleen ja vain ottaa vastaan. Päättämättä ennalta että hiljaisuudessa pitää kuulua sen ja sen jumaluuden tai profeetan ääni. Päätökset ovat näet voima, joka muokkaa todellisuuttamme. Alitajuisetkin päätökset.
On olemassa ihmistä syvältä muokkaavia henkisiä kokemuksia, jotka saavat alkunsa ihmispsyyken vielä täysin kartoittamilla alueilla. Nämä kokemukset eivät mielestäni kuitenkaan välttämättä ole materialistisessa mielessä selitettävissä vain mielen (kemiallisiksi) kommervinkeiksi, vaan ne voivat olla merkki siitä että ihminen kykenee olemaan yhteydessä Siihen Johonkin Kokonaisuuteen johon ihminenkin itse sisältyy.
Mutta tällä kokemuksella ei ole mitään tiettyä muotoa ennenkuin ihmismieli muokkaa sen yhteensopivaksi kulloinkin vallitsevana olevan uskonnollisen kuvaston kanssa. Sen vuoksi on periaatteessa täysin yhdentekevää mitä "pyhää kirjaa" tai uskoa ihminen käyttää omien ajatustensa perustana tai kanavana. He, joita ympäristön tavat eivät pysty painostamaan, valitsevat itse itselleen sopivimman aatekehyksen.
Ongelmat syntyvät siitä että ihmiset eivät ymmärrä tätä että uskonmuodot ovat täysin vapaaehtoisesti valittavissa, eivätkä varsinkaan sitä että heidän niin kovasti rakastamansa totuus on aina heidän ikioma versionsa siitä. Jos ajattelee että jonkinlainen "jumala" on luonut kaikki nykyiset miljardit ihmiset, miten voidaan olettaa että vain pari hassua ihmistä heissä olisi ns. oikeassa eli valinnut oikean uskonmuodon? Kuitenkin 2 uskovaistakin jo eroaa keskenään toisistaan, jos heiltä kysellään heidän ajatuksiaan erilaisissa kysymyksissä.
Helpottavaa on mielestäni ajatella että kaikki ihmiset ovat oikeassa oman totuutensa kanssa, sillä jonkinlainen kaiken kattava kaikki-tietoisuus nimenomaan haluaa kokea kaiken mahdollisen, eli toteuttaa itsensä myriadien erilaisten olentojen kautta. Tämä on tietysti vain minun näkemykseni.
Mielestäni olisi tärkeää oppia näkemään ihmismieli aivan erityisen luovana. Juuri mieli voitaisiin myös käsittää siksi "jumalan kuvaksi" josta Raamattu puhuu. Elämä on runsas, monimuotoinen ilmiö jokatapauksessa, uskoi mihin hyvänsä. Miksi mielen kuuluisi jämähtää pysyviin, jäykkiin muotoihin ja oppeihin?
Entäpä jos elämme kaikki eräänlaista unta? Kuvittelemme koko tämän todellisuuden jossa elämme? Kiihkossamme päättää jopa siitä mitä "jumala" on tai miten tulee uskoa etäännymme kauas todellisesta elämän ytimestä josta kaikki on lähtöisin.
Järkeily, väittelykin on mielenkiintoista, mutta välillä pitäisi myös hiljentyä omalle itselleen ja vain ottaa vastaan. Päättämättä ennalta että hiljaisuudessa pitää kuulua sen ja sen jumaluuden tai profeetan ääni. Päätökset ovat näet voima, joka muokkaa todellisuuttamme. Alitajuisetkin päätökset.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Järki on oikeastaan paradoksi järjelle, se operoi kaiken, mutta ei löydä ajattelijaa omista ajatuksistaan. Mysteeri on ihmisen minä, ainakin toistaiseksi.
Aivot ne ajattelevi, lainattua taas tämäkin:
Aivot ovat ihmisen pään sisällä.
Myös useimmilla eläimillä on aivot.
Aivoillamme ajattelemme ja tiedostamme maailmaa.
Muistikuvamme sijaitsevat aivoissamme.
Näemme ajattelemalla aivoillamme.
Kuulemme musiikkia ajattelemalla aivoillamme.
Näemme unia ajattelemalla alitajuisesti aivoillamme.
Tunnemme aivoillamme.
Vihaamme aivoillamme.
Rakastamme aivoillamme.
Seksuaalisuus on aivoissa.
Sydän on aivoissa.
Kaikki tiet vievät aivoihin.
Emme koe mitään ilman aivoja.
Olemme aivojemme vankeja.
Tietomme rakentuu aivoihimme.
Sanamme rakentuu aivoihimme.
Kielemme rakentuu aivoihimme.
Käytämme aivojamme, aivomme eivät käytä meitä.
Aina emme hallitse aivojamme.
Kaikki tapahtuu kielemme ja muistikuviemme verkon avulla.
Kun ajattelemme käytämme kieltä ja muistikuviamme.
Kun muistamme käytämme kieltä.
Kielen käyttö perustuu logiikkaan.
Logiikan mukaan käytämme samoja merkkejä ja merkityksiä samoista asioista.
Logiikka mahdollistaa ajattelun.
Aivomme ovat työkalumme.
Aivomme ovat tietokoneemme, jonne tallennamme kaikki, mitä käytämme ajattelussa.
Emme voi selittää käyttäytymistämme tutkimalla aivoja, koska siellä näkyy vain tiedon ja muistikuvien jälkiä ei itse asiaa.
Aivojen ajattelun jäljet ovat samanaikaisia, mutta eivät samoja kuin ajattelumme.
Voimme rakentaa ajattelustamme mallin aivojen toiminnan avulla, mutta se ei ole ajattelua, vaan malli ajattelusta.
Ilman tulkintaa, malli ei ole mitään.
Malli vaatii tulkinnan, eli ajattelun.
Ajattelumme tapahtuu aivoissa, emme löydä kuitenkaan aivoja tutkimalla ajatuksiamme.
Aivoissamme on ajatuksiemme kuvat, jäljet, siellä ei ole itse ajatuksia.
Kun tutkimme tekoihin liittyviä aivoissa tapahtuvia reaktioita, näemme, että kun teemme jotakin, jossakin kohtaa aivoissa tapahtuu jotakin, näin on aina.
Tutkimalla aivoja, emme löydä ajatustemme sisältöä, vaan löydämme, miten aivot toimivat, kun ajattelemme.
Tutkimalla aivoja, emme löydä miten ajattelemme, vaan miten aivomme toimivat.
Tutkimalla aivojamme, löydämme mitä tapahtuu aivoissamme, kun ajattelemme, mutta emme löydä ajatuksiamme tai sitä mitä ajattelemme.
Aivotutkimus on fysiologiaa, se tutkii mitä fyysisesti tapahtuu aivoissamme, kun jotakin tapahtuu.
Aivotutkimus ei tutki aivoja sinänsä, vaan mitä niissä tapahtuu, kun ajattelemme, muistamme, tunnemme,…
Aivotutkimus tutkii ajattelumme, muistimme ja tunteidemme kuvaa.
Aivotutkimus saa tutkimuskohteensa psykologiasta.
Aivotutkimus ei tutki aivoja, vaan psykologiaa.
Kun poistamme aivotutkimuksesta psykologian termistön jää vain peli.
Aivotutkimus on lautapeli, johon keksitään sääntöjä.
Aivoissa on paljon osastoja ja lokeroita, näin me olemme määritelleet ja ne pelaavat yhteispeliä.
Mielemme on kokonaisuus, verkosto, se käyttää aivoja kiitoratanaan ja satamanaan.
Aivot ovat kuin maa ja multa, jossa kasvit, ajatukset kukoistavat.
Jos puutarhaa ei viljele, se lakastuu, jos aivoja ei käytä ne näivettyvät.
Heppu ja hepun ajatuksia: http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/orvon_index.htm
Järki on oikeastaan paradoksi järjelle, se operoi kaiken, mutta ei löydä ajattelijaa omista ajatuksistaan. Mysteeri on ihmisen minä, ainakin toistaiseksi.
Aivot ne ajattelevi, lainattua taas tämäkin:
Aivot ovat ihmisen pään sisällä.
Myös useimmilla eläimillä on aivot.
Aivoillamme ajattelemme ja tiedostamme maailmaa.
Muistikuvamme sijaitsevat aivoissamme.
Näemme ajattelemalla aivoillamme.
Kuulemme musiikkia ajattelemalla aivoillamme.
Näemme unia ajattelemalla alitajuisesti aivoillamme.
Tunnemme aivoillamme.
Vihaamme aivoillamme.
Rakastamme aivoillamme.
Seksuaalisuus on aivoissa.
Sydän on aivoissa.
Kaikki tiet vievät aivoihin.
Emme koe mitään ilman aivoja.
Olemme aivojemme vankeja.
Tietomme rakentuu aivoihimme.
Sanamme rakentuu aivoihimme.
Kielemme rakentuu aivoihimme.
Käytämme aivojamme, aivomme eivät käytä meitä.
Aina emme hallitse aivojamme.
Kaikki tapahtuu kielemme ja muistikuviemme verkon avulla.
Kun ajattelemme käytämme kieltä ja muistikuviamme.
Kun muistamme käytämme kieltä.
Kielen käyttö perustuu logiikkaan.
Logiikan mukaan käytämme samoja merkkejä ja merkityksiä samoista asioista.
Logiikka mahdollistaa ajattelun.
Aivomme ovat työkalumme.
Aivomme ovat tietokoneemme, jonne tallennamme kaikki, mitä käytämme ajattelussa.
Emme voi selittää käyttäytymistämme tutkimalla aivoja, koska siellä näkyy vain tiedon ja muistikuvien jälkiä ei itse asiaa.
Aivojen ajattelun jäljet ovat samanaikaisia, mutta eivät samoja kuin ajattelumme.
Voimme rakentaa ajattelustamme mallin aivojen toiminnan avulla, mutta se ei ole ajattelua, vaan malli ajattelusta.
Ilman tulkintaa, malli ei ole mitään.
Malli vaatii tulkinnan, eli ajattelun.
Ajattelumme tapahtuu aivoissa, emme löydä kuitenkaan aivoja tutkimalla ajatuksiamme.
Aivoissamme on ajatuksiemme kuvat, jäljet, siellä ei ole itse ajatuksia.
Kun tutkimme tekoihin liittyviä aivoissa tapahtuvia reaktioita, näemme, että kun teemme jotakin, jossakin kohtaa aivoissa tapahtuu jotakin, näin on aina.
Tutkimalla aivoja, emme löydä ajatustemme sisältöä, vaan löydämme, miten aivot toimivat, kun ajattelemme.
Tutkimalla aivoja, emme löydä miten ajattelemme, vaan miten aivomme toimivat.
Tutkimalla aivojamme, löydämme mitä tapahtuu aivoissamme, kun ajattelemme, mutta emme löydä ajatuksiamme tai sitä mitä ajattelemme.
Aivotutkimus on fysiologiaa, se tutkii mitä fyysisesti tapahtuu aivoissamme, kun jotakin tapahtuu.
Aivotutkimus ei tutki aivoja sinänsä, vaan mitä niissä tapahtuu, kun ajattelemme, muistamme, tunnemme,…
Aivotutkimus tutkii ajattelumme, muistimme ja tunteidemme kuvaa.
Aivotutkimus saa tutkimuskohteensa psykologiasta.
Aivotutkimus ei tutki aivoja, vaan psykologiaa.
Kun poistamme aivotutkimuksesta psykologian termistön jää vain peli.
Aivotutkimus on lautapeli, johon keksitään sääntöjä.
Aivoissa on paljon osastoja ja lokeroita, näin me olemme määritelleet ja ne pelaavat yhteispeliä.
Mielemme on kokonaisuus, verkosto, se käyttää aivoja kiitoratanaan ja satamanaan.
Aivot ovat kuin maa ja multa, jossa kasvit, ajatukset kukoistavat.
Jos puutarhaa ei viljele, se lakastuu, jos aivoja ei käytä ne näivettyvät.
Heppu ja hepun ajatuksia: http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/orvon_index.htm
Selitettävissä yhdellä sanalla: Itse-suggestio.
Sitähän se usko on.
..ihminen, joka ei ole kohdannut Jumalaa.
...ihminen joka kuvittelee että vain hän on kohdannut "jumalan", eikä kukaan toinen.
Vaan "jumalanpa" kohtaa kaikkialla, meni minne meni. JOS siis uskoo niin, ja minä uskon.
asiaa kirjoitat (sait toopeja vastauksia).
Kyllä ihminen elämänsä aikana kokee monia voimakkaita ei järjellä (ainakaan sillä hetkellä) selitettävissä olevia kokemuksia.
Itselleni joskus oli voimakas (joka muutti kaiken)kokemus ykseyden oivaltaminen ja kokeminen (jumala/elämä/kauneus on kaikkialla ja kaikessa).Ja niin voi edelleen kokea kaikkialla ja kaikessa,jaamme samaa elämää, paitsi etten liitä siihen enää sanaa jumala tai totuus tms.
Olen kuitenkin sittemmin harrastanut järjenkäyttöä ja mielestäni kyseessä saattoi olla psykologisesti tai sinne päin ilmaisten, vain kysymys egon murtautumisesta laajempaan tajuntaan nk joku sanoisi tai pelkästään symbioottisesta lapsuuden sidonnaisesta perhekeskeisyydestä ja minä minä maailmasta irtaantuminen itsenäistymisen kautta.
Joskus voi käydä tietysti niinkin että hienot kokemukset pohditaan ja kalutaan verettömiksi kuin vanha luu.Aivojen täytyy kuitenkin saada prosessoida tapahtumia ja se tapahtuu puheen kautta,jotta jotain uutta voisi taas syntyä tekemisen tai oivallusten kautta.
Eli erilaisia kokemuksia tarvitaan se onko niillä oikeastaan mitään tekemistä jumalan kanssa ei kai edes ole oleellista. Tärkeämpää on kasvaa ja kehittyä eli vierivä kivi jne... eikä takertua yhteen ulkoapäin annettuun totuteen.
Äh, taisin vastata asian vierestä..
aikaisempi viesti näkyviin jos lähetän tän.. kokeilen
Mystiset/hengelliset/spirituaaliset kokemukset ovat mielestäni aina samasta lähteestä (mikä se sitten taas onkaan), ja samaa "substanssia" täysin riippumatta kokijasta rotuineen, uskoineen jne. Niissä kokemuksissa ei todellakaan ole mitään sellaista minkä pystyisi tyhjentävästi selittämään omalla kielellään, mutta silti sitä aina yrittää. Ja kun kaksi ihmistä selittää samaa asiaa eri sanoin, he lopulta päätyvät huutamaan toisilleen kurkut suorana... Koska luulevat että toinen yrittää varastaa toisen kokemuksen, tai väittää että hänen kokemuksensa oli jotenkin parempi!
Mutta emmehän me omista sitä "hengen tuulta" joka puhaltaa missä lystää...
jaamme samaa kokemusta hieman eri tavoin. Jokainen kai ne kokee vähän eri tavoin ja painoittaa itselle tärkeitä puolia näissä mystisiksi kutsutuissa kokemuksissa.
Mielestäni ihminen on silloin yhteydesä ainakin alitajuntaansa(voisi sitä kutsua toisinkin)ja samalla kokee olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, ainakin noissa "kaikki virtaa" kokemuksissa, ja on kokonaisvaltaisesti luova. Sen voi jalostaa elämänasenteeksi asti. Ainakin se tekee elämästä elävän tuo hetkessä elämisen taito (joka ei tietysti aina onnistu mutta hiljaa hyvää tulee) jos niin voi sanoa.
Mielestäni ne rikastuttavat elämää ja ovat tavallaan yhteisiä kokemuksia. Jamme yhteistä kokemusta. Jaamme yhteistä elämää. Oikeastaan niiden arvo ei vähene edes liialla puhumisella.
Kuitenkin täytyy olla tarkka milloin tälläinen ns mystinen kokemus tms ei olekaan mystinen kokemus vaan itsepetosta ja tunnehysteriaa kuten esim usein uskonnollisissa hurmostiloissa on laita.
Ja näiden asioiden erottamisesta toisistaan syntyy aina riitaa ja kädenvääntöä sillä niiden eroittaminen toisistaan ei ole ollenkaan helppoa. Ihminen kun mielellään huijaa itseään mitä kummallisimmilla tavoilla. Kuinka todellista esim ihastuminen on? Useimmiten pelkkää tunnetta joka haihtuu samantien ilmaan mutta miten todellista juuri sillä hetkellä. Mielestäni uskonnollisessa hurmoksessa on kyse samasta ilmiöstä, tunnehysteriasta , hah tästä saa hyvän kädenväännön uskovien kanssa. No kuitenkin mielestäni mystinen kokemus on eri asia kuin uskonnollinen hurmos jotka usein sotketaan keskenään.
Olen pari kertaa kokenut "huippukokemuksen", kerran meditaationomaisessa tilassa ja kerran heräsin sellaiseen keskellä yötä. Näille kokemuksille ominaista oli rajattoman rauhan ja riemun tunne, tietoisuus siitä että kaikki on "oikein ja hyvää, mitään ongelmaa ei elämässä ole". Kumpikin tila tuli odottamatta, toivomatta ja edesauttamatta.
Luontokokemukseni varmaankin liippaisi lähempää varsinaista uskonnollista hurmostilaa, paitsi että koska en usko mihinkään olentoihin luonnosta hurmioitumisen tilassa, en kehitä tarvetta hihkua siitä tahi tästä olennosta.
Ihmissuhteissa kokemani ihastuminen sensijaan aikoinaan oli varsin (ihastumis-)tarvehakuista; jälkeenpäin oli helppo tajuta että olin alitajuisesti hakemalla hakenut sopivaa ihmistä ja tilaisuutta ihastumisen kohteeksi silloisessa elämänvaiheessani. Herääkin kysymys voiko uskonnollisellakin puolella hakemalla hakea itselleen moista ihastumisen onnenhuumaa. Olenkin usein pohtinut miten kovasti kristillinen uskoontulo muistuttaa rakastumista, kenties vieläpä sellaista rakastumista mitä fanit harrastavat idoliensa kanssa... Ja miten Jeesus-rakkaus sitten muka eroaa niistä kaikista guru-ihastumisista joita Intiassakin harrastetaan? Ei mitenkään.
Tietysti voimallinen mistä-tahansa-asiasta innostuminen voi toisinaan olla ihmiselle hyväksi, varsinkin jos hän sen innolla pääsee esim. viinasta tai väkivallasta eroon. Kunhan hän ei ala kiusata ympäristöään uudella riippuvuudellaan.
Lapsi kasvaa sisällä huoneessa ,eikä tiedä muusta maailmasta mitään.
Kerran siten tuuli puhaltaa oven sattumalta auki. Lapsi voi pitää tätä mystisenä kokemuksena ja jää odottamaan, koska ovi ehkä aukeaa uudestaan ,huoneeseenhan tulee lisää valoa ja hieno näköalakin aukeaa silmien eteen. Ehkä hän alkaa nimittämään tätä ilmiötä jumalaksi ja on onnellinen kun tapahtuma toistuu.Ja hän voi jopa tulla riippuvaiseksi toistuvista tuulen puhalluksista ja käyttää lopulta kaiken aikansa rukoillaakseen näin tapahtuvaksi. Ja mitä useammin tuuli sitten satummoisin puhaltaa oven auki sitä suurempi hänen uskonsa tuuleen/jumalaan on.
(tätä mallia kirkko ja yhteiskunta tuputtaa)
Tai tuulen kerran puhallettua oven auki, lapsi keksii itse miten ovi avataan ja huomaa että on toisenlaistakin todellisuutta kuin se mihin hän oli kasvanut ja tottunut astumalla ulos huonesta. Tätä kutsutaan oppimiseksi.Jos on kasvanut tietyissä olosuhteissa ja saanut tietyt ajatukset/mallit joiden mukaan ajatella jää helposti ajattelemaan että maailma on juuri tälläinen vaikka tylsähkö huone. Tätä keksimällä oppimista esimm kirkko ja monet uskonnot ovat vastustaneet haluamalla itse olla vastaus sellaiseen mistä ihminen ei tiedä jne. Sitä että ihminen keksimällä itse oppii millainen maailma on ja on itse vastuussa omista kokemuksistaan . Että hän oppii itse ratkaisemaan ongelmansa ja jopa avaamaan uusia ovia toisenlaisiin todellisuuksiin. Uskaltaa oppia ja kokea uutta ja luopua tarvittaessa vanhoista ajatusmalleistaan.
Mystiskiski kokemuksiksi nimitetään sellaista joka ei ole tuttua ja turvallista mutta joka voi olla ihan luonnollista nk tuuli ja ihmeellistä jos ei sitä ole ennen kokenut.
"Vaan "jumalanpa" kohtaa kaikkialla, meni minne meni. JOS siis uskoo niin, ja minä uskon."
Miksi siis etsiä jumalaa jos me kaikki olemme jo hänet löytäneet?
JA onko tämä epätäydellinen maailma sinun käsityksesi Jumalasta?
..se epätäydellinen on eikä Jumala.
Siltikin Jumalan voi kohdata täällä kaikkialla - hyvässä. Sitäkin täällä on!
luodun ja Luojan välillä silti unohtuu.
En ole missään vaiheessa täällä väittänyt etsiväni jumalaa. Ei todellakaan tarvitse etsiä sellaista mikä on kaikkialla.
Mutta uskon että on olemassa eriasteisia tietoisuudentiloja ja että ihmisolennolla on mahdollisuus kokea hyvinkin kokonaisvaltaista tietoisuutta omasta sisäisestä todellisuudestaan eli jumalasta. Tällaisessa tilassa ei oman persoonansa ja egonsa harhauttamana jatkuvasti pysty olemaan. Mutta sitä tilaa voisin etsiä, jos jotakin.
Epätäydellisyys on katsojan silmässä. Millä perusteella ihminen voi mennä väittämään että maailma EI olisi täydellinen? Koska elämä ei lopu kuolemaan, kärsimyskin on vain välivaihe.
Tänään minua erityisesti ihmetyttää miksi teillä kristityillä on niin paha olla. Te uskotte kuolemaan, saatanaan, pelkoon, vihaan jne. Ei ihme että roikutte Jeesuksessakin kuin pelastusrenkaassa, koska ilman häntä teillä ei ole yhtään mitään, ei toivoakaan rakkaudesta ja taivaasta (joka on itseasiassa tietoisuudentila jossa voi olla eläessään fyysisessä kehossaan).
Onneksi uskovaisistakin löytyy niitä jotka osaavat ARVOSTAA fyysistä maailmankaikkeutta eivätkä kaikkialla vain sylkeä sitä päin. Jos uskotte että "jumala" on luonut kaiken, miksi vihaatte sitä kaikkea???
Täytyy olla melkoisen vähään tyytyväinen jos sanot että maailma on täydellinen.
Maailma missä kaikki on turhuutta, tai kärsimyksen eri muotoja, ei todellakaan ole täydellinen.
Jumala, eli Luoja ei ole sama kuin LUOTU!
Luotu voi kääntyä luojaa vastaan.
"Tänään minua erityisesti ihmetyttää miksi teillä kristityillä on niin paha olla. Te uskotte kuolemaan, saatanaan, pelkoon, vihaan jne. Ei ihme että roikutte Jeesuksessakin kuin pelastusrenkaassa, koska ilman häntä teillä ei ole yhtään mitään, ei toivoakaan rakkaudesta ja taivaasta (joka on itseasiassa tietoisuudentila jossa voi olla eläessään fyysisessä kehossaan)."
kuolema ja kärsimys eivät ole uskon asioita.
vai onko?!
näyttää siltä että omaat melko nihilistisen asenteen.
en minäkään pidä maailmaa pandemoniumina, mutta en silti sekoita luotua ja luojaa.
Kuvasi jumalasta on erittäin epätäydellinen.
Käsitäthän kai, että 1 ihminen on niin mitätön rippunen tässä suunnattomassa maailmankaikkeudessa ettei hän mitenkään voi koskaan saavuttaa täydellistä tietoa "jumalasta"???
Mutta he jotka kuvittelevat löytävänsä "hänet" yhdestä ainoasta kirjasta... pelkästään... ah ja voi!
Aivan, Jumala itse sen tuo.
On paradoksi: Jumala täydellinen, ihminen epätäydellinen; millä ihminen voi päästä Jumalaan?
Vastaus: Jumalan avulla.
Tämä välittäjä jonka avulla ihminen pääsee elämän kristallivuorenhuipulle on kristus ja armo minkä hän soi.
Omin voimin voi kyllä kavuta korkeallekkin, jolloin huippu pysyy saavuttamattomissa.
Tai jotkut lankeavat yrittämättä pohjalle.
Minun Jumalani ei löytyy muualtakin kuin pelkästä kirjasta.
Raamattu on tosin pyhin, sillä se on valitulle kansalle, pakanat puhuivat "tuntemattomasta jumalasta."Mutta osa taas palvoivat käärmettä.
Esim. Keltit jotka tunsivat ristin ja 3men pyhyyden jne..
Entäs Zoroaster,Hän käytti nimiä Jumala ja Herra.
Ahura= yksi Jumala.
Mazda= Viisaus.
AhuraMazda oli hänen mukaansa tuon yhden ja ainoa jumalan nimi.
Sinä tiedät että Jumalan esikoisluomus on viisaus, eli kristus.
"The Supreme Being was called Ahuramazda. Zarathrustra's conception of him
was identical with the Jewish notion of Jehovah. He is referred to as "the
Creator of the Earthly and spiritual life, the Lord of the whole universe,
at whose hands are all the creatures." He is wisdom and intellect; the light
itself, and the source of light; the rewarder of the virtuous and the punisher
of the wicked."
Kun taas pahan ruumiillistumaa edusti paholainen nimeltä ahriman.
Myöskin juutalaisen mystiikan jekut olivat Zoroasterille tuttuja.
Ei voisi sanoa etteikö tietyt ei-valittuun kansaan kuuluvat, mutta valitut
ja kuuliaiset olisi olleet Jumalan pr-miehiä ennen evankeliumin julistusta,
vai mitä?
Vieläpä kun muistaa että Zarahustralaiset olivat ensimmäisten joukossa Kristusta
vastaanottamassa. (itämaan tietäjät.)
Tarkasta tämä:
"The doctrine of sacred names, so familiar to the Hebrews, was also taught
by Zarathrustra. In one of the Yashts, a portion of the Zendavesta, Ahuramazda
tells Zarathrustra that the utterance of one of his sacred names, of which
he enumerates twenty, is the best protection from evil. Of these names,
one is Ahmi, meaning I am, and another, ahmi yat amhi - I am who I am. The
Holy Name in Exodus is Ehyeh asher Ehyeh, or I am that I am."
OHOH!
Ei ihme että saatana päätti eksyttää Ismaelin lapsukaiset (Islam), sillä on aika
luonnollista että jos kerran juutalaiset olivat valittukansa, ja saivat
palavimman tiedon, että heidän serkkunsakkin saivat melko väkevän pläjäyksen.
Testing