Rukoile vaikkapa näin.Taivaallinen isä, Jeesuksen nimessä. auta ja johdata minua. varjele harhaopeilta, sillä sinä näet minun vilpittömästi etsivän apua ja haluan löytää sinut.
Jeesus on luvannut ETSIKÄÄ, NIIN TE LÖYDÄTTE, ANOKAA NIIN TEILLE ANNETAAN, KOLKUTTAKAA, NIIN TEILLE AVATAAN, SILLÄ JOKAINEN ETSIVÄ LÖYTÄÄ, ANOVA SAA JA KOLKUTTAVALLE AVATAAN. Lue aluksi vaikkapa johanneksen evankeliumi ja rukoile. Älä missään nimessä ala kuunnella jehovalaisia, vaikka heidän päälisinpuolin ystävällinen käytöksensä saattaa tuntua yksinäisyyden ja vaikeuksien keskellä oikealta. He ovat itse harhautettua aivopestyä porukkaa. he ovat uskonnon uhreja. ylpeitä ja oman seuransa itseriittoisuuteen ja yksisilmäisyyteen orjuutettuja. Perkeleen harhautushan se on, yksi muiden joukossa.
Jos etsit yhtä oikeaa ja ainoaa uskontoa, etsintä ei kohdistu silloin oleelliseen. Uskonnot ja uskontokunnat ovat kaikki vajavaisia, koska jokainen ihminen, parhainkin on vajavainen ja erehtyväinen. Mikään uskonsuunta ei sinänsä voi auttaa meistä ketään. Siihen pustyy vain JEESUS KRISTUS. HÄN ON ELOSSA. FYYSISESTI JA PSYYKKSESTI. HÄN ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ. IMMANUEL-JUMALA MEIDÄN KANSSAMME.
Jeesus itse sanoo: -sillä joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos. Jumala johdattaa kyllä vilpitöntä etsijää. Minäkin olen etsinyt ja saanut löytää. Jeesuksen ja raamatussa painetun Jumalan sanan. Kuulun ev-lut seurakuntaan, mutta ystäviä on mulla hellareissa ja vapaaseurakuntalaisissa. Pelastsarmeijakin on okei. Kaikki kristilliset seurakunnat, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Pitävät Raamattua opetuksensa lähtökohtana (jehovalaiset kieltävät Jeesuksen Jumaluuden ja ovat tehneet raamatusta omanopinkäsityksensämukaisen väännöksen)
Mikään seurakunta tai yhteisö ei ole virheetön täällä maan päällä, koska nekin koostuvat vajavaisista ja langenneista ihmisistä. Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa on juuri siinä, että Jeesus tuli lunastamaan meidät syntiset.
totuutta etsivä
5
276
Vastaukset
- Nimetön
Jeesus kertoi kuvauksen kahdesta tiestä.toinen olisi leveä ja avara ja monet menisivät siitä sisään mutta se tie veisi tuhoon kun taasen kehoitti menemään sisään kapeasta tiestä joka veisi ikuiseen elämään ja totesi lopuksi että HARVAT OVAT NE JOTKA LÖYTÄVÄT SEN.SUURI BABYLON eli väärän uskonnon maailmanmahti tuskin on tuo harva joukko.
Mormoneja on esim Suomessa vähemmän kuin jehovantodistajia. Onko se mielestäsi todiste siitä, että he harvalukuisuudessaan ovat löytäneet tuon kapeamman portin?
- on Jeesus
Jeesus sanooMINÄ OLEN TIE TOTUUS JA ELÄMÄ.
Jeesus sanoo myös olevansa lammastarhan ovi.
Jehovalisten vartiotorniseura ei sitä ole, vaan on eksyttäjä. - salaisuus?
Harvat - lukumäärältään??
Yritän tunkea joukkoon!
144 donaa täys, mutta jos on varapaatti, niin mä on messissä!! - ukoj
salaisuus? kirjoitti:
Harvat - lukumäärältään??
Yritän tunkea joukkoon!
144 donaa täys, mutta jos on varapaatti, niin mä on messissä!!olet seilaamassa?? Sen mukaanhan se paatti valitaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6392807Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H252247Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4302179- 892016
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201829Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671590- 1281372
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231300Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau271241- 661174