Kreationistit väittävät, että maailmankaikkeuden syntyminen alkuräjähdyksen myötä on liian hurja sattuma ollakseen totta. Mutta eikö Jumalan syntyminen tyhjyydestä olisi yhtä epätodennäköinen sattuma ?
Sattumista
nuorateisti
7441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pitävät liian monimutkaisena tätä maailmaa, ettei sen takia voi kaikki olla sattumanvaraista. Väitetty Jumala olisi kuitenkin vielä monimutkaisempi, mutta tämän hyväksyminen ei tuottaisi vaikeuksia?
Aivan. Juuri tuota ajatusta en voi käsittää. Eikä kreationisteilta tähän saa kunnon vastausta. He vain uskovat.
Kun edes ymmärtäisi miksi uskovat. Lähteekö se halusta ja toiveesta että olisi jokin yli-entiteetti, suuri isähahmo? Vai suuresta toiveesta että jokin ohjaisi oman elämän paremmille uomille..? Ei kuulemma johdu kuolemanpelostakaan.
Tai onhan minulla omat arveluni: Uskominen on eräänlaista kerhotoimintaa. Halu kuulua johonkin porukkaan.
'Sattumia poimitaan keitoksesta', kun otetaan jotkut sattumat sellaiseksi osaksi kokonaisuutta mitä ne ei yksistään ole.
Tähän 'sattumien keräämiseen' kuuluu jotkin todistetut muuntumiset evo-teoriassa ja evo-teoreettikoiden pienet oivallukset, mutta kokonaisuudessa ne eivät poista oletusta luoja-jumalan olemassaolosta mitenkään.
Luoja-jumalan olemassaolo perustuukin siihen että hänkin on luotu, syntynyt ajatuksesta, Kaikkivaltias taas, no se on toinen juttu, sitä ei tajua ihmisen käsityskyvyllä, mutta sanotaan vihjeeksi että Kaikkivaltias on KAIKKI.
>>Luoja-jumalan olemassaolo perustuukin siihen että hänkin on luotu, syntynyt ajatuksesta
Ajattelija oli joku muu, no Whoo, ken, sen, tie, tää, se,jok,a, se ,n, ,tie, tää, ei,va'aan, ker, to, ,a, vo,i.
LMAO