Hei,
en osannut oikein ilmaista tuota otsikkoa oikein, koska en tiedä mikä se oikea sana on, mutta muistaakseni luin virallisilta sivuilta, että naisten/äitien tmv luona käy kerran kuukaudessa kaksi muuta naista, olivatkohan ne mormonisisaria tai mormoniystävä tai joku sellainen sana siellä oli, ja jäin pohtimaan, että mikä näiden vierailujen tarkoitus on ja saako kukin mormoninainen itse valita nämä "viralliset" vierailijat ja ystävät, vai määrääkö kirkko jotenkin ne.
Sanon suoraan (ilman provokaatiota), että näin ei-mormonina minulle tuli mieleen ensimmäisenä, että pitävätkö nämä sisaret huolen siitä, että uskovainen ja kirkon jäsen ei lipsu ns. ruodusta vaan pysyy oikeaoppisena jne, vai onko tässä kyse siis ihan oikeasta ystävyydestä, tuen annosta jne?
Tuli mieleen oikeastaan siitäkin, kun olen ymmärtänyt, että naiset saattavat olla (erityisesti ne, joilla on lapsia) todella väsyneitä ja "ylityöllistettyjä" kotihommilla, jos miehet ovat töissä ja paljon kirkon jutuissa mukana, että ovatko nämä sisar-vierailut tosiaan ihan sellaista aitoa tukemista vai "vakoilua" ja "kurinpitoa".
Pahoittelut ehkä hieman epäonnistuneista sananvalinnoista (kuulostavat julmilta), mutta en nyt keksinyt parempiakaan.
Ja ennen kuin joku sanoo, että tämä on provo, niin ei todellakaan ole. Olen aktiivinen omassa kirkossani ja kiinnostuksesta tutkin muitakin uskontoja, koska uskon, että tieto vähentää epäluuloja ja auttaa suvaitsemaan sellaistakin, josta ei itse ehkä ihan perusta.
Kiitos asiallisista vastauksista!
en osannut oikein ilmaista tuota otsikkoa oikein, koska en tiedä mikä se oikea sana on, mutta muistaakseni luin virallisilta sivuilta, että naisten/äitien tmv luona käy kerran kuukaudessa kaksi muuta naista, olivatkohan ne mormonisisaria tai mormoniystävä tai joku sellainen sana siellä oli, ja jäin pohtimaan, että mikä näiden vierailujen tarkoitus on ja saako kukin mormoninainen itse valita nämä "viralliset" vierailijat ja ystävät, vai määrääkö kirkko jotenkin ne.
Sanon suoraan (ilman provokaatiota), että näin ei-mormonina minulle tuli mieleen ensimmäisenä, että pitävätkö nämä sisaret huolen siitä, että uskovainen ja kirkon jäsen ei lipsu ns. ruodusta vaan pysyy oikeaoppisena jne, vai onko tässä kyse siis ihan oikeasta ystävyydestä, tuen annosta jne?
Tuli mieleen oikeastaan siitäkin, kun olen ymmärtänyt, että naiset saattavat olla (erityisesti ne, joilla on lapsia) todella väsyneitä ja "ylityöllistettyjä" kotihommilla, jos miehet ovat töissä ja paljon kirkon jutuissa mukana, että ovatko nämä sisar-vierailut tosiaan ihan sellaista aitoa tukemista vai "vakoilua" ja "kurinpitoa".
Pahoittelut ehkä hieman epäonnistuneista sananvalinnoista (kuulostavat julmilta), mutta en nyt keksinyt parempiakaan.
Ja ennen kuin joku sanoo, että tämä on provo, niin ei todellakaan ole. Olen aktiivinen omassa kirkossani ja kiinnostuksesta tutkin muitakin uskontoja, koska uskon, että tieto vähentää epäluuloja ja auttaa suvaitsemaan sellaistakin, josta ei itse ehkä ihan perusta.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Vastaukset 60
Vanhimmat
Tämän "pitävätkö nämä sisaret huolen siitä, että uskovainen ja kirkon jäsen ei lipsu ns. ruodusta vaan pysyy oikeaoppisena jne, vai onko tässä kyse siis ihan oikeasta ystävyydestä, tuen annosta jne?" voisi aivan hyvin esittää kirkon luokassa ja keskustella siitä, mitkä ovat oikeasti kotikäyntisisaren tehtävät tai (kotiopettajan kun veljistä puhutaan).
Jos halutaan asiasta järkevästi keskustella, niin sanoisin että molemmista on kyse. Pitäisi olla aitoa ystävyyttä sekä aitoa välittämistä niin hengellisessä kuin ajallisessa mielessä. Mutta tarvitsiko tätä sanoa? - eiköhän tälläiset ideaalit ole itsestään selviä?
1800-luvun lännessä noita ystäviä kai näki harvemmin, jos asui maatiloilla jne.
Silloin oli varmaan ihan aiheellistakin järjestää kuukausikäyntejä.
Mutta nykyäänhän ihmiset elävät aivan eri oloissa ja ystäviä näkee silloin kun itse järjestää kyläilyä. Eikä ne sisaret paljon muuta tee kuin lukee kyläilykohteelle kirkon lehdestä "sanoman" jonka hän itsekin muuten voi sieltä lukea ja lukeekin, kun itse käy jonkun toisen seurakunnan jäsenen luona (johto "kutsuu" kaikki tähän tehtävään).
Eli nainen ei itse määrää kuka hänen luonaan käy tai kenen luona hän käy, vaan srk:n johto pitää listoja näistä.
Ei kai noiden määrättyjen käyntien pohjalta mitään spontaania syvällistä ystävyyttä useinkaan synny, elleivät yhteenmäärätyt naiset sattumoisin muuten ole ystäviä.
Ja kyllä sitä kyttäämistäkin saattaa tapahtua, riippuu kävijän innokkuudesta. Seurakunnassa on erityisiä kokouksia joissa keskustellaan jäsenten "tilasta" eli jos kodin sisustuksessa tai perheenjäsenten tavoissa/käytöksessä huomataan jotakin "lipsumista" niin se menee eteenpäin siihen kokoukseen ja piispa saattaa sitten toimia sen mukaan... Käytä omaa mielikuvitustasi.
kuinka monen kodissa on piispa käynyt sisustamassa?
Vai haluatko vaihtaa puheenaiheen kokonaan johonkin muuhun vääntelemällä kirjoittajien sanoja?
Kotikäyntisisar, se tosiaan taisi tuo sana olla!
Kiitos vastauksistanne! Olisin vielä sitä kysynyt, että onko käytäntö sellainen, että nämä kotikäyntisisaret ovat vanhempia uskovia, ts. joilla olisi "kokemusta", vai valikoidaanko ne kävijät esim. "kohteen" oman ikäryhmän ja elämäntilanteen mukaan, että se olisi ikäänkuin vertaistukea?
Saako näistä vierailuista kieltäytyä vai kuuluvatko ne asiaan?
Voiko jokainen joutua tai päästä tällaiseksi kotikäyntisisareksi, vai pitääkö esim. ilmoittautua seurakunnan johdolle tai jollekin vastuuhenkilölle?
Mietin vaan sitä, että jos on esim. suuri perhe ja lapsia hoidettavana, niin miten sitä sitten järjestää elämänsä, jos tuleekin tällainen kotikäyntivuoro omalle kohdalle, että äiti itse menisi jonkun muun luo. Siitä jäin pohtimaan, että ehkä nämä kotikäyntisisaret ovat jo vanhempia ihmisiä, joilla ei kenties ole perhevelvollisuuksia niin hoidettavana.
Tuossahan minulle jo vastattiinkin, että johto kutsuu kaikkia tehtävään, eli ilmeisesti myös näitä pienten lasten äitejä ym.
Ja se oli uusi tieto, että myös miehet käyvät miesten luona, eli ilmeisesti sisaret tapaavat erikseen naisia ja nämä veljet sitten miehiä?
Eikö tuossa ole tavallaan se riski, että yhteisö tietää kaikkien asiat? Jotenkin itselleni se olisi vierasta, kun olen tottunut jotain asioita pitämään itselläni, enkä tykkää, että yksityisasioitani puhuttaisiin missään julkisesti, mutta ehkä sellaiseenkin "yhteisöllisyyteen" tottuu ajan myötä?
olla juoruilua kirkossa. Olen ollut kotiopettaja, ja hyvin harvoin olen mitään sellaista saanut perheestä tietooni, jonka olisin kertonut "eteenpäin". Jos minä tuntisin, että jokin asia olisi hyvä, että piispa esimerkiksi tietäisi, kysyisin ensiksi perheen päältä, että saanko kertoa eteenpäin. Jos on jotain, missä voi auttaa, ja sen saa tietää, yleensä voi itse sen verran olla avuksi, ettei asiaa tarvitse "käsitellä" enemmän.
Jokainen saa kieltäytyä käynneistä, eikä ole pakko käydä, jos ei tunne että voi, tai että ei ole aikaa. Käynnin pituutta ei muuten ole määrätty missään.
Kiitos sinulle afrikantähti vastauksestasi!
Koska ihmiset ovat vain ihmisiä mormonikirkossakin, juoruilua esiintyy joka seurakunnassa - sekä viatonta että ilkeämielistä.
Jotkut ottavat itselleen paremmin tietävän roolin, joten herkuttelevat sitten ilkeällä juoruilulla eteenpäin.
"Eikö tuossa ole tavallaan se riski, että yhteisö tietää kaikkien asiat?"
Minun luonani käy kotikäyntisisaret. Olen ratkaissut tuon ongelman siten, etten puhu niistä asioista, joita en halua muiden tietävän. Ei kukaan ole koskaan painostanut minua kertomaan enempää kuin olen itse halunnut. Tuo sama asia pätee myös työyhteisössä, sukulaisten keskuudessa ja kaikissa muissakin vastaavissa yhteisöissä. Tässäkin olemme yksilöitä. Toinen on avoimempi ja ei välitä, vaikka ihmiset tietäisivätkin hänen asioistaan. Toinen on "sulkeutuneempi" eikä välitä niin kertoilla asioistaan.
Minusta on kiva, että luonani käydään ja näin voin saada uusia ystäviä ja tutustua erilaisiin sisariin. Minusta se on rikkaus.
Miksi tuollainen väkinäinen käyntisysteemi? Joka kuukausi pitää yrittää täyttää kiintiönsä, jotta sitten seurakunnalla olisi kauniit tilastot.
Pöh. Vanhentunut käytäntö, jonka voisi ihan hyvin jo hylätä.
Kai nyt ihmiset voivat tutustua omillaankin ja käydä toisiaan katsomassa ihan normaalisti eikä tilastojen vuoksi.
Oliko sinusta siis väärin sanoa, että juoruilua ei pitäisi olla? Minun mielestäni juoruilua ei pitäisi olla MAP-kirkossa, kuten ei missään muussakaan yhteisössä.
Joillekin uusille jäsenille voi oikeasti olla vaikea lähteä tutustumaan kehenkään oma-aloitteisesti. Kirkon kokouksissa ei hirveesti jää aikaa toisiin tutustumiseen, joten tuollainen kotikäyntisysteemi on aika hyvä siinä. Ja jotkut ovat ujompia oma-aloitteisesti kutsumaan ketään kotiinsa, mutta ilahtuvat kuitenkin, että siellä käydään.
Ja mikään pakkohan ei kenenkään ole käydä tai ottaa vastaan.
voi kyläillä toisten luona joa haluaa. Systeemi ei suinkaan ole vanhentunut nykyään sitä tarvitaan entistä enemmän koska ihmiset ovatniin kiireisä ja väsyneitä, ei sitä kylään jaksa mennä kivempi ku joku tulee hieman jutustelemaan omaan kotiin!
Väkinäistäkö?? EI niille, jotka todella välittävät toisista. Mutta ymmärrän hyvin että henkilölle joka ei mielellään seurustele ITSE valikoimiensa ihmisten kanssa tai ITSE keksityistä aiheista se voi vaikuttaa väkinäiseltä.
Et sinäkään varmaan tunne itseäsi onnelliseksi jollet ole täyttänyt päivittäistä morkkauskiintiötäsi täällä. Meillä on vain hieman toisenlasiet kiintiöt, ystävyyden kiintiö VAIN kerran kuussa.
.. se luulee että väität että juoruilua ei ole.... pitäisi olla selvää mitä tarkoitat, mutta kun on niin ajatusmaailma negatiivinen että kääntää tuonkin negatiiviseksi....
Kateus vie kalatkin vedestä.
Yritättekö tosissanne antaa sellaista kuvaa, että morkkukirkossa olisi VÄHEMMÄN juoruilua kuin muissa yhteisöissä?
En ymmärrä tuollaista ajatustapaa. Miksi kenenkään uuden jäsenen juuri morkkuseurakunnan muihin jäseniin pitäisi väen väkisin tutustua vain koska on liittynyt mormonikirkkoon?
Eikö tavallisesti ihmisillä ole ystäviä uskontonsa ulkopuolella?
Ihan kummallista.
Sinua tulee kyllä sääli kun maailmankuvasi on noin mustavalkoinen. Ehkä onnellistuisit Prozacin avulla, kun morkkukirkko ei sinua ole kasvattanut ystävällisemmäksi?
Mitähän mahdoit tarkoittaa tällä lausahduksella:
"Mutta ymmärrän hyvin että henkilölle joka ei mielellään seurustele ITSE valikoimiensa ihmisten kanssa tai ITSE keksityistä aiheista se voi vaikuttaa väkinäiseltä."
Nimenomaan tavalliset ihmiset seurustelevat itse valikoimiensa ihmisten kanssa ja keskustelevat itse keksimistään aiheista. Mormoneille taas määrätään näitä kiintiöystäviä, jotka keskustelevat pääasiassa kirkosta.
Jos muuta väität, niin olet valheellisempi kuin luulinkaan.
. . .
En yritä antaa mitään kuvaa. Kirjoitin vain, että juoruilua ei pitäisi olla kirkossa, ja että jäseniä on kehoitettu, että he eivät juoruile. Mistä minä voisin tietää, onko kirkossa enemmän tai vähemmän juoruilua kuin muissa yhteisöissä?
On tarkoitus että kirkossamme jokaisen sisaren luona vierailisi pari muuta sisarta kerran kuussa. Sisaret valitaan sen mukaan, mikä on parasta, eli ei lähetetä autottomia kymmenien kilometrien päähän... tms... katsotaan myös itätarpeita sisarella saattaa olla jonka luona käydään.
Tarkoituksena on että voidaan auttaa sisarta tarvittaessa joko visiitin aikana tai tulla toisen kerran auttamaan esim ikkunoiden pesussa. Apua pitäisi itse kylläkin uskaltaa pyytää, jollei käyvät sisaret ole erittäin tuttuja ja kekseliäitä. Jos joku yhtäkkiä rupee pesemään lattioita voi siitä loukkaantua ja ottaa se vihjeenä lattian likaisuudestajoten pyytäminen on hyvä asia.
Usein ovat kotikäyntisisaret auttaneetesin leikkauksesta toipuvia sisaria hoitamalla huushollin.
Kotikäyntisisaria myös vaihdetaan aina välillä ja täten oppivat sisaret tuntemaan toisensa paremmin.
Käynnillä on tarkoituksena antaapieni hengellinen sanoma jonka voi löytää Liahona lehdestä: http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-3,00.html
Joka kuukausi tulee uusi sanoma. Sisaret voivat myös auttaa hengellisissä kysymyksissä ja muutenkin jutellaan niitä näitä.
Kaikki sisaret ovat erilaisia, joten jokaisella on oma tapansa toteuttaa tätä kotikäyntiohjelmaa. Joku tarttuu heti riepuun ovesta sisään tullessa auttaakseen ja toinen istahtaa sohvalle.
Mitään sivous tai tarjoilupakkoa ei ole ja toivotaan että siitä ei tule mitään jokakertaista pakkoa vaan on todella tarkoitus keskittyäko sisaren huoliin ja ongelmiin ja auttaa häntä.
Mikäli aivan selvästi nähdään avuntarvetta esim yksinäsiellämummolla on kaapin ovi hajonnut niin siitä voi ilmnoittaa eteenpäin niin pappeuden haltijat tulevatsen korjaamaan. Tai kuten tein viime kerralla ilmoitin että rakkaalla sisarellani on rahavaikeuksia ja että hän varmaan tarvitsisi hieman ruoka apua. Kaikki eivätoikein ymmärrä että voi valittaa jos on puutetta niin saa kirkolta ruokavaroja.
Oho, olenpa saanut asiallisia vastauksia, kiitos teille!!!:)
Sitä juuri oikeastaan mietin, että jos sisarten yhtenä tehtävänä on antaa "sielunhoitoa" tai auttaa hengellisissä ongelmissa, niin jos vaikka henkilöllä on vaikeuksia noudattaa jotain kirkon opetusta (oletan, että näin on jokaisen kirkon jäsenillä, vaikka kuinka yrittäisi olla "täydellinen";)), niin siinä joutuu varmaan aika paljon miettimään, etä minkätyyppinen sisar on käymässä ja "uskaltaako" hänelle puhua ja pyytää apua. Eli että ko. sisar ei ole tuollaista juoruilevaa tyyppiä, vaan todella vilpittömästi paitsi haluaa olla apuna ja tukena, niin myös pitää tiedon itsellään, jos henkilö niin haluaa.
Tuokin oli uusi tieto, että nämä sisaret vaihtuvat; ymmärsin aluksi systeemin niin, että ne ovat jotkut tietyt sisaret, jotka käyvät juuri jonkun tietyn luona ja ehkä jos elämäntilanne muuttuu, niin sitten ehkä sisaretkin vaihtuisivat.
Tuo on kyllä ihan hyvä, että jos vaikka uupunut tai vanha ihminen saa siivousapua, ja kannattaisin itse kyllä myös sitä, että ei aleta esim siivoilemaan toisen kotona, jos toinen ei pyydä erikseen apua.
Tiedän, että joillakin anopeilla on myös se tapa, että kysymättä aletaan siivoomaan kaappeja tai järjestelemään lasten juttuja, ja se voi olla tosi tunkeilevaa ja loukkaavaa, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. :/
Ai niin, kysyisin vielä niistä veljistä, joista joku mainitsi aiemmin, että mikä heidän roolinsa on ja he ilmeisesti lukevat myös tuon tekstin, mutta onko systeemi muuten sama, että kaksi veljeä käy miehen luona kerran kuussa? Auttavatko he sitten jossain asioissa ja jos, niin missä? Ilmeisesti lähtökohta on se, että kotityöt ym ovat "naisten töitä", eli auttavatko miehet ehkä sitten pihatöissä, autonkorjauksissa tmv?
TÄmä kuulostaa kauhean seksistiseltä ja erottavalta, anteeksi, mutta olen ymmärtänyt, että uskonne mukaan nainen hoitaa kodin ja kotityöt, niin sen takia ajattelin, että jos tässäkin on tällainen jako.
sanoisin että
"niin siinä joutuu varmaan aika paljon miettimään, etä minkätyyppinen sisar on käymässä ja "uskaltaako" hänelle puhua ja pyytää apua. Eli että ko. sisar ei ole tuollaista juoruilevaa tyyppiä, vaan todella vilpittömästi paitsi haluaa olla apuna ja tukena, niin myös pitää tiedon itsellään, jos henkilö niin haluaa." On erittäin totta eikä ainoastaan se vaan se että joutuu miettimään miten ao sisar ottaa sinun ongelmasi... emmem me kaikki osaa olla tuomitsematta vaikka tiedämme että emme saisi tuomita.
Mutta usein moni hyvä sisar käy kotikäynneillä, mutta hänelle ei koskaan kerrota mitään ao.n ongelmista, koska ko. sisar ei syystä tai toisesta halua avautua tälle henkilölle, usein henkilö ei kerro sisarille joiden katsoo olevan huonompia, vaan kertoo mieluiten niille johtajasisarille joilla on yhteys ylöspäin.
Voi myös pyytää tiettyjä sisaria tai sisarten vaihdosta.
Kotikäynti veljien sanoma on myös Liahonassa. He myös käyvät kerran kuussa, tai siis tarkoitus on että käyvät... ei oo näkyny puoleen vuoteen..
He tulevat tapaamaan perhettä. Perhe voi aivan yhtä hyvin olla yksinäinen ihminen kuin perhe jossa on lapsia tai vain aviopari. Myös heidän tehtävänä on katsoa että perheeltä ei puutu mitään ja auttaa tarvittaessa niissä töissä joita he osaavat.
Mitään seksististä työnjakoa ei ole, mutta työt lankeavat sille joka ne osaa. Mieheni/poikani on mm. pessyt lattioita sekä hakannut halkoja, pessyt ikkunoita korjannut autoa, kulettanut ihmisiä autolla, auttanut muutossa, antanut sielun hoitoa.... Minä olen pessyt astioita, lattioita, kantanut tavaroita roskiin, auttanut muutossa, ommellut ja tuken ut sisariani. Jostain kumman syystä EN ole korjannut autoja enkä hakannut lautoja seinään, enkä pahemmin käyttänyt ruuvimeiseliä... luultavasti autettavan onneksi. Kuten mieheni ei myöskään ole ommellut tai tehnyt koriteita ja desighnia.
muistiinpanoja? Mikäli tehdään miten ne käytetään?
Turust
...joku pakkomielle MAP-kirkon tiedustelupalvelusta ja rekistereistä. Kotikäynnillä ei tehdä mitään muistiinpanoja. Jos jollain ihmisellä on ongelmia, niin kukin voi sitten omalla tavallaan koittaa auttaa. Jos ongelmat on pahoja ja ko ihmisellä ei ole mitään sitä vastaan, että asiasta puhutaan esim piispan kanssa, niin kotikäyntiveli/sisar voi asian ottaa puheeksi piispan tms kanssa.
Kirkon jäsenenä tuo kotikäynti tuntuu pikkusen pakkopullalta, mutta toisille siitä on iloa ja saa sosiaalista kontaktia. Sen tarkoitus ei ole mikään kyttäys.
suorittama kotiopetus, että sisarten suorittamat kotikäynnit raportoidaan ainakin numerollisesti. Ja tietääkseni apujärjestön johtajalle (esim. apuyhdistyksen johtajalle) myös raportoidaan mikäli jollain sisarella tai perheellä on ongelmia.
Kieltämättä ainakin epäluuloni ovat voimistuneet.Tuosta aiemmista kirjoituksista vaan ymmärsin, että po. tehtäviin kutsutaan jäseniä. Minusta tämä viittaa siihen, että asiaa myös jollakin lailla valvotaan.
Minulle on muutama vuosikymmen sitten joutunut käsiini lähetystyötä tekevän salkku, jonka sisällön tarkistin palauttaakseni salkun sen omistajalle. Tuossa salkussa oli kyllä melkoisen yksityiskohtaisia tietoja lähetystyön kohteena olevista henkilöistä. Siis tietoja joita asianosaiset tuskin itse olivat itsestään antaneet.
Palstalla on joskus ollut puhetta kuinka lähetystyöstä raportoidaan aina Salt Lake Cityyn asti.
Tällaisesta kuukausittain tapahtuvista vierailuita en ole aikaisemmin kuullut, pakostakin niistä tulee mieleen jonkinlainen kontrolli. Luonnollisesti kyseessä voi olla myös erityinen huolenpito. Ovatko kuitenkaan kaikki jäsenet tuollaisen ”huolenpidon” tarpeessa? Tai millätavoin kotikäynnit kohdennetaan.
Turust
on kysymys? Onko opetus yleisivistävää vai sisältääko se pelkästään MAP-oppia? Mitä seuraa jos kieltäytyy opetuksesta?
Turust
Jokainen jäsen joutuu käymään kahdessa paikassa kerran kuussa. Tämä homma alkaa ainakin miehien kohdalla jossain 12v paikkeilla. Kotikäynti suoritetaan aina pareittain, yleensä joku vanha äijä nuori poika. Kunnon jäsenten kuuluu hoitaa kotikäynnit ajallaan, mutta yleensä homma hoidetaan aina kuun viimeinen päivä :)
Kotikäynneistä raportoidaan pappeuskokouksessa tyyliin onko homma hoidettu vai ei. Raportoinnin tarkoitus on ilmeisesti pitäävaan siitä huolta, että käynnit hoidetaan (ettei joku vanha mummo ihmettele miksei hänen luonaan käydä). Minun mielestäni kotikäynneillä käynti aktiivisuudesta on esitetty jotain prosenttejakin. Olihan tuo homma aikamoista pakkopullaa, kun periaatteessa kaikki olivat sekä kotiopettajia ja kotiopetettavia, ja kaikki opettivat sen saman sanoman joka kuukausi. Mutta näin, ei siitä sen ihmeempää tilastoa tehty. Tiesitkö muuten, että joka sunnuntai lasketaan kuinka monta ihmistä kokouksissa kävi ja näitä prosentteja sitten varmaan raportoidaan eteenpäinkin.
Lähetystyöntekijät pitävät varmasti tarkkaa kirjaa opetettavista, että voivat sitten esiintyä henkilökohtaisella tavalla. Muuten ei varmaan muista ko ihmisestä paljoakaan kun tulee seuraavalla kerralla tapaamaan häntä. Lähetystyöstä raportoidaan ylöspäin ainakin lähetysjohtajalle saakka, joka toimittaa tiedot eteenpäin. Raporteissa ei ole mitään tutkijoiden nimiä tms, ainoastaan kuinka paljon tutkijoita on, kuinka paljon kasteita on tapahtunut, yms.
Onko lopulta suurikaan ihme, että tavalliselle maalaiselle joka tässä penkoo "syntyjä syviä" tulee mieleen kummallisia ajatuksia? Kaiken kaavamaisuus on hämmästyttävää.
Turust
Opetettava asia on siis se valkeus (vaimikäsenytolinykyään) lehdessä esitetty ensimmäisen presidenttikunnan sanoma. Se on se virallinen osuus ja muuten tapaaminen on sitten jutustelua milloin mistäkin, vaikka kalajutuista tai työstressistä. Kaikki ovat tuttuja ja kavereita keskenään, joten kyseessä on ihan mukava sosiaalinen juttu.
Kotikäynnit sovitaan aina kohdehenkilön kanssa, joko sunnuntain kokouksessa aika ja päivä, tai sitten soitellaan ja kysytään milloin sopii. Jos ei sovi, niin sitten ei käydä. Tosin kotiopettaja kertoo sitten pappeuskokouksessa tms, että ko henkilö ei halunnut että siellä käydään. Kuukauden päästä koitetaan uudestaan ja jos ei sittenkään sovi, niin sitten saatetaan vaihtaa kotiopettajia ko henkilön kohdalla. Jos ei homma sittenkään sovi, niin sitten pidetään taukoa ja lähetyssaarnaajat voivat soitella ko henkilölle ja kysyä saako tulla käymään. Jossain vaiheessa homma sitten loppuu vaikkapa vuodeksi ja sitten taas soitellaan.
kotiopettajille tarkoitettu kappale joka kuukausi niin tiedät.
Jos asianomainen ei halua veljien tai sisarien kotikäyntejä niin senkun sanoo vaan niin ei tulla.
Mikäli joku ei halua käydä kotikäynneillä ei se ole pakko.
Ja ongelma oli ratkaistu???
Saattaahan se olla että joku kissa seuraa....
sais potkittuu käymättömiä veljiä???
Ameeriikasta Liahona lehden kautta?
Turust
Et kai kuvitellut, että opetus olisi vaikkapa suomalaiseen kulttuuriin lokalisoitua?
Ei, suoraan käännetty juttu USA:sta.
Aika tylsää se on kun jokaiselle tulee kirkon lehti ja sieltä voi itse kukin lukea sen kuukauden jutun, joten aika rasittavaa kun joku tulee erikseen lukemaan sen jutun sulle. Ja sitten vielä joudut käymään jonkun muun jäsenen luona ja taas luet sen saman jutun SILLE.
Plääh.
Ei ihme jos prosentit laskee. Ja juu, niistä pidetään kirjaa.
on keskustella ... on voieata keskustella aiheesta josta toinen osapuoli ei tiedä mitään kuten olemme täälläkin havainneet... kritikkojen ja antien tiedot ovat vajavaiset,joten keskustelua ei synny ja jos jostain syystä kerrankin syntyy, niin heti kun kriitikko tai anti tulee mukaan ja laukoo asian viereisiä juttuja, niin keskustelu tyrehtyy.
Pitääkö meidän odottaa Ameeriikasta ohjeita mistä ja miten käydään oikeata keskustelua.
Tässä aivan hiljattain virittelin keskusteluja oman uskoni ja käsitykseni mukaan. Keskustelut lähtivät käyntiin aivan hyvin, kunnes ne poistettiin, arvioitiinpa samalla henkilökohtaista mielenterveyttänikin, joihin arvioihin en kyllä silloin nähnyt tarpeelliseksi vastata. Ovathan myös nuo varsin arveluttavat henkilöön kohdennetut arviot poistettu. Ehkä olisi ollut hyvä jos nuo arviot olisivat jääneet palstalle jolloin niihin olisi voitu laajasti tutustua.
Sinänsä ylilyöntejä saattaa tapahtua kenelle tahansa. Kysymyksessä on hyvin inhimillinen piirre.
Totinen tosi, mutta en osaa pitää ollenkaan keskusteluna sellaista kanssakäymistä joka tapahtuu kokonaan Ameeriikasta tulleiden ohjeiden mukaan.
Turust
Ilman anteja te rivijäsenet ette tietäisi kirkkonne historiasta kuin tarkkaan valitut osat; )
ei ole tarkoitus lukea juttua, vaan keskustella ja soveltaa. Ja mikään ei, ainakaan minun mielestäni, velvoita käyttää Liahonaa ja kuukauden sanomaa jos ei siltä tunnu. Perhe voi olla kiinnostunut muusta aiheesta sillä hetkellä. Itse, kun olen kotiopettaja, kysyn etukäteen, jos he haluavat keskustella jostain tietystä aiheesta.
Joka sunnuntai jokaisella kirkossa käyvällä on tilaisuus keskustella noista aiheista. Vai estääkö jokin?
Kummallista jauhamista ikään kuin aikuiset ihmiset olisivat vähäjärkisiä tai ala-asteikäisiä.
itseäsi vapaaehtoisesti jäseneksi, map-kirkon jäseneksi, mormoniksi jne. ja siksi on muidenkin korrektia kutsua sinua jäseneksi ja mormoniksi, mutta mikä ihmeen oikeus sinulla on kutsua kaikkia ei samaan kirkkoon kuuluvia anteiksi ja kriitikoiksi, ovatko "antit" nimenneet itsensä "anteiksi"? Minä ainakaan en vapaaehtoisesti julista olevani anti enkä kriitikko, vaikka käynkin keskustelua ei-mormonina. Sinä haukut! Puhu mieluummin vaikka toisin uskovista tai ei-mormoneista.
lue itseäsi kumpaankaan ryhmään: anti tai kriitikko, niin miksi hyppäät.... kun kirjoitan antit ja kriitikot tarkoitan heitä.
Anti = ihminen joka tekee kaikkensa MAP kirkon mustamaalamiseksi jopa valehtelee ja etsimällä etsii vikoja suurennuslasilla.
Kriitikko = se joka kritisoi vaikka kärkevästikin, mutta pysyy yleensä asiallisena.
Molempia näitä on tällä sivustolla. Lisäski on jokunen tavallinen ihminen, joka kyselee kuultuaan jotakin joltakin. Heidän kanssaan saan usein aikaan erinomaisen keskustelun, niin kauan kunnes antti tulee ja ko. henkilö kyllästyy kirjoittelemaan, ei sisksi että uskoisi anttia, vaan siksi kun sitä häiritsee niin kuin minuakin moinen käytös.
Minun on vaikea nähdä mihin ryhmään kukin kuuluu, jos kirjoittaja ei kirjoita omalla nimimerkillään.
Jos ei-mormonin kirjoittelu menee pilkan, jatkuvan saman aiheen uudelleen ja uudelleen kysymisen ja mustamaalaamisen puolelle on kysymyksessä anti... halusi sitä tämä toinen tai ei.
Jos kysymykset ovat ns. kriittisiä kysymyksia ja jos henkilö kritisoi hän on kriitikko, halusi sitä tai ei.
Mikäli joku ohimennen kysyy jotakin jota on kuullut tai vaikka kysyy jotakin kriittistäkin on kysymyksessä tavallinen ihminen.
Kyselijä on kyselijä vastauksen kritisoinnista nousee kriitikko, halventavuudesta muodostuu anti!
En tiedä henkilökohtaisesti kutsuneeni sinua miksikään. Jos olen ollut väärässä niin anteeksi vain. Muista käyttää niminerkkiäsi kun kirjoittelet, mieluiten rekisteröityä nimimerkkiä.
On myös otettava huomioon että esim minä en ehdi edes lukea kaikkea täällä ja vastauksetkin on usein nopeasti kyhättyjä ja suoraan asiaan.
Fairin sivuilla koska vaan sille jota kiinnostaa.
Joo jan kolmena kappaleena kirjallisesti kiitos! Mieluiten kolme vuotta ennen sen esiintymistä netillä...
Saiskin sieltä ohjeita...
Mistäs ne sinun ohjesi ovat?? Israelista ja Saksasta??!!
Jos katsot vain nimimerkkiä ja heti leimaat kirjoittajan, niin olet erittäin mustavalkoinen ja ennakkoluuloinen.
Sellaista mormonia minä kutsuisin yksisilmäiseksi himomormoniksi.
.."israelista ja saksasta??!!.."
tuo oli taas varsin outoa ja ristiriitaista puhetta jatkuvaan olen kristitty -vakutteluun nähden..
niin keskeiset ohjeet liittyvät katekismukseen.
Tämä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus on syntynyt kirkolliskokousaloitteesta, jonka seurauksena kirkolliskokous pyysi 7.5.1993 piispainkokousta ryhtymään toimenpiteisiin uuden kristinopin laatimiseksi.
Piispainkokous valitsi kevätistunnossaan vuonna 1995 kristinoppiehdotuksen kirjoittajaksi piispa Eero Huovisen.
Kirjoitusprosessi kesti kolme vuotta. Piispa Huoviselle nimettiin palauteryhmä, joka luki tekstiehdotukset, arvioi ne yksityiskohtaisesti kirjallisesti ja kokoontui säännöllisin välein palautekeskusteluun. Palauteryhmän sihteerit teol. lis. Matti Poutiainen ja toimittaja Leena Huima toimivat kirjoitustyön avustajina.
Ehdotus jätettiin piispainkokoukselle 21.1.1998. Piispainkokous teki sen pohjalta oman ehdotuksensa kirkolliskokoukselle syksyllä 1998.
Kirkolliskokous hyväksyi piispainkokouksen ehdotuksen muutamin muutoksin lopullisesti 12.11.1999. Kristinopin nimeksi tuli Katekismus.
Katekismus on jaettu numeroituihin kohtiin, jotka seuraavat Martti Lutherin Vähän katekismuksen jaottelua. Vähä katekismus on yksi kirkkomme tunnustuskirjoista. Se ilmestyi ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1529.
Kussakin Katekismuksen kohdassa on ensin selitysteksti. Sen jälkeen on aiheeseen liittyviä raamatunjakeita. Kolmantena on Vähän katekismuksen vastaavan kohdan suomenkielinen käännös. Uskontunnustuksen selityksessä Lutherin teksti on sijoitettu kunkin pääuskonkohdan loppuun.
Katekismuksen siis ev.lut. kristinopin keskeinen sisältö on Jumalan 10 käskyä selityksineen. Katekismus jaettiin sen valmistuttua jokaiseen suomalaiseen kotiin.
Erikseen pyydettäessä seurakunnat antavat ns. diakonissa apua sekä henkiseen, että aineelliseen välittömään tarpeeseen.
Henkilökohtainen lähestyminen seurakunnan toimesta tapahtuu ensimmäisen kerran silloin kun jäsen täyttää 70 vuotta, silloinkin varmistetaan, että papin vierailu on toivottu.
Siis ev.lut. kirkko ei koskaan tuo oma-aloitteisesti, pyytämättä kenenkään kotiin opetusta, eikä liioin millään tavoin valvo jäsenistöään.
Diakonissat ovat nykyisin yleensä teologisen loppututkinnon suorittaneita ja heitä koskee ehdoton vaitiolovelvollisuus. Avun tarvitsijoilta kirkko ei liioin kysy, mihin kirkkountaan he kuuluvat. Ainoa asia joka selvitetään, on kohteena olevan ihmisen avun tarve.
Kirkollisena ohjeena voitaneen pitää ns. päivän sanaa jolla päivittäin muistutetaan kristittyjä jostakin Raamatun kohdalla. Monet päivälehdet julkaisevat päivän sanan.
Aihe mielipiteeseeni syntyi mm. lukiessani keskusteluista, kuukausittain koteihin kohdentuvasta opetuksesta johon aihe annetaan Liahona lehdessä. Minusta se vaikuttaa kontrolloinnilta varsinkin kuin siihen yhdistetään muutamia muita esiin tulleita asioita.
Mielelläni tarkennan vastaustani jos siihen on tarvetta.
Terveiset
Turust
luontevampaa jos naiset kävisivät miesten luona ja päinvastoin.
Totinen tosi, en halua mitään hikistä jätkää huusholliini alvariinsa nuuskimaan.
Tai, miksei vaikkapa Tapani voisi vaimoineen käydä luonani? Kortteeri kyllä löytyy muutamaksi päiväksi.
Turust
oli kysymys anteista ... nehän ne juuri niin tekevät.
katekismus on muissakin maissa ei vain Suomessa!
No joka tapauksessa siis Suomi on sanonut itsensä irti muusta kristikunnasta noin niiku dogmaattisesti aj suomalaisilla on omat ympyrät, he siis eivät ole koskaan olleet missään tekemisissä saksalaisen Lutheriukse kanssa tai Juutalaisista lähtöisin olevan Raamatun kanssa ... OK ei se mitään...
Kotikäynnit ovat usein esim sairaan tai vanhuksen tai yksin elävän tai vaikeita aikoja elävän kuukauden kohokohta. Tietenkään eivät ne jotka eivät halua että evankeliumilla on sijaa heidän jokapäiväisessä elämässään halua kotikäyntejä. Ei haluta ei tulla.
tietysti Lutheruksessa. Samoin ev.lut. kirkon juuret lähtevät Saksata ja Lutheruksesta.
Lopulta myöhemmin Suomen piispana toiminut Mikael Agricola oli suoraan Lutheruksen oppilas.
Vuonna 1536 Agricola pääsi nousemaan matkatoverinsa, niin ikään pernajalaissyntyisen Martti Teitin kanssa Lyypekkiin menevään laivaan.
Lyypekistä matka jatkui Wittenbergin yliopistoon Elben rannalle. Wittenberg sijaitsee kaakkois-Saksassa.
Wittenbergissä tulokkaat liittyivät maanmiesten tyhmään. johon kuului yhdeksän ruotsalaista ja yksi suomalainen ylioppilas. Nämä opiskelijat olivat Kustaa Vaasaa kohtaan varsin kriittisiä, mihin vaikutti tiedekunnan opettajana toimineen ruotsalaisen Nils Månssomin asenne.
Wittenbergin yliopiston johtavat nimet olivat 1530-luvun lopulla Martti Luther ja Philipp Melanchthon. Agricola keskittyi kuuntelemaan erityisesti viimeksi mainitun henkilön luentoja.
Melanchthon oli kreikan kielen professori ja esitteli Agricolan Wittenbergin aikana mm. Isokrateen ja Demostheneen puheita, Euripideen tragedioita ja Aristoteleen etiikkaa. Melanchthonin metodi oli kääntää kreikkalaisia tekstejä latinaksi.
Agricola tarvitsi kreikan taitoa voidakseen suomentaa Uuden testamentin suoraan alkukielestä. Näin Suomen kirkolla on pitkät perinteet Raamatun kääntämisessä alkuperäiskielistä.
Käännös oli varmasti tekeillä vuosina 1537-38, jolloin Agricola viittaa siihen kahdessa kirjeessään Ruotsin kuninkaalle. Kirjeiden tarkoituksena oli saada vahvistus tuomiokapitulin myöntämälle stipendille, Lauritsan prebendalle.
Kun vahvistus lopulta tuli, Agricola osti rahoilla joukon kirjoja, muiden muassa kaksi mahtavaa nidettä: Aristoteleen kootut teokset ja erään maantieteen kokoomateoksen. Kirjahankinnoissa ilmenevät nuoren silloisen maisterin humanistiset harrastukset.
Palattuaan kotimaahan Agricola nimitettiin epäkiitolliseen työhön, joka yleensä kuului nuorimmalle yliopistosta tulleelle: opettamaan teinejä Turun koulun rehtorina. Agricola oli tässä virassa vuodet 1539-1548. Hän hoiti samalla tuomiokapitulin jäsenen tehtävää.
Agricola jäi tuomiokapitulin jäseneksi myös sen jälkeen, kun häntä nuorempi Paavali Juusten oli ottanut koulun hoitoonsa vuonna 1548. Piispa Skytten vanhuudenheikkouden vuoksi Agricola oli tuohon aikaan kapitulin ehdoton johtohahmo.
Aika oli monella tavoin raskas. Kirkkoa rasitti sen omaisuuden takavarikointi ja virkojen täyttämättä jättäminen, kun Kustaa Vaasa pyrki alistamaan kirkon johtoonsa. Vuonna 1545 Agricolakin sai kuninkaalta uhkavaatimuksen niskoiteltuaan teinien lähettämisessä kirjureiksi Tukholmaan.
Piispan vaikutusvalta liukui yhä useammissa asioissa kuninkaan käteen. Agricola kantoi Suomen kirkollisista asioista huolta laajemminkin.
Luterilaiseen perinteeseen kuuluu itsenäiset seurakunnat, joita ylimpänä toimielimenä johtaa kansallinen kirkolliskokous.
Kansainvälistä yhteistyötä tehdään mm. Luterilaisen maailman liiton kautta. Henkilövalinnat tehdään demokraattisten periaatteiden mukaan eivätkä niihin mitkään ulkomaat voi vaikuttaa.
on näköispainos tuosta ensimmäisestä Suomalaisesta raamatusta.Todella upe laitos muuten. Kuvat ovat aivan fantastisia... ja jotkut fantastisen kamalia...
Minäkin olen ollut nuorten kirkkovaltuuston jäsenenä....
Henkilövalinnoista...
Erässuuri ero Suomen Luterilaisen kirkon ja MAP kirkon välillä on se että kun tekatsotte vain tietyn rajatun pienen alueen kuuluvan teihin me taas katsomme koko maailman kuuluvan meihin.
Kun te valitsette johtajianne te lalitsette demokraatiissesti ja omalat alueeltanne, aivan oikein... kun me valitsemme esim alkeisyhditykesn johtajaa ei ole syytä mennä merta edemmäksi kalaan ja valitsemme omasta seurakunnastamme, muuten voisi tulla liian pitkiä matkoja valituille tehtäviinsä eivätkä he tuntisi alaisiaan...
Kun valitsemme Piispaa (seurakunnan johtaja) on jälleen eräs tärkeä kriteeri se, että Piispa asuu seurakunnan alueella ja hänellä on täten mahdollisuus tuntea kaikki "lampaansa". Ehdoituksen valittavasta suorittaa ylempi taho joka on vaarna. Vaarnan johto koostuu kolmesta veljestä ja he tuntevat kaikki veljet.. tai ainakin heidän tulisi tuntea.... näistä veljistä he rukouksen avulla setvivät sen joka heidän yhteisen mielipiteensä mukaan on sopivin. Sitten he esittävät ehdoituksensa seurakunnalle joka käsien noston avulla joko hylätään tai hyväksytään.
Hyvää esimerkkinä voisin kertoa kun aivan alkuaikoina vaihtuin piispa seurakunnassani... ystäväni oli tohkeissaan, minä en ymmärtänyt paljoakaan jutusta... Mutta rupesin kuitenkinh miettimään, kuka veli saattais olla juuri tuo valittu. En sillon tuntenut montaakaan veljeä, mutta yhden veljen kasvot tulivat itsepintaisesti mieleeni... sunnuntaina hänestä tuli uusi piispa. Uskon PHn kertoneen sen minulle sitä arvollisena kysyessäni.
Vaarnan työntekijöitä valittaessa menemme taas ylemmäs Euroopan Suomen osan johtajistoon (kolme Johtajaa). He eivät ole Suomalaisia koska heillä on isop osaeurooppaa jota he hoitavat joten tuhon virkaan voi joutua kuka tahansa. Luulen että kuitenkin aletaan vähitellen pyrkiä siihen että ko. henkilö on siltä alueelta jota hän hiotaa. Alueemme johtajistossa on ollut Ruotsalaisia ainakin.
He tekevät kovasti töitä haastattelevat veljiä, ei ainoastaan niitä, jotka jo ovat vaarnassa, vaan joskus kun henki käskee he haastattelevat muitakin yrittäen etsiä sen, josta he saavat hengeltä vahvistuksen. Rukoiltuaan asiasta ja tuluaan yksimieliseksi he antavat jälleen ehdoituksensa jäsenistön päätettäväksi yleisellä äänestyksellä.
Nämä aluejohtajat saavat johtajuutensa samoja periaatteita noudattaen kirkkomme johtoportaalta. Samoin kun profeetta tai neuvonantaja vaihtuu asetetaan ehdoitus jokaisen jäsenen valittavaksi. Mikäli vastalauseita esiintyy ne käsitellään. Usein äänestys on yksimielinen.
Kaikkien johtajien kohdalla on jokaisen äänestäjän ITSE etsittävä ja otettava selvää ko. ihmisen sopivuudesta tehtäväänsä. Sen voi saada selville esim tutkimalla entisiä liahonia ja lukemalla ao. veljen tekstejä. Aivan samoin kun sillon kun me äänestämme ihmisiä eduskuntaan tms. Ainoa ero on että meidän on uskallettava äänestää kättä kohottamalla.
Jopa yhdenkin käden nosto saattaa vaarantaa ao. veljen uuden kutsumuksen, mikäli on kyse rikkeestä jota ao. ei oletunnustanut.
Meidän vaaleihimme eivät vaikuta muut, kuin kirkkomme jäsenet. Valtio ei saa sormiaan peliin. Olemme yleismaalimallinen järjestö joka toimii kaikkiallasamojen periaatteiden mukaan. Keskuspaikkamme on Salt Lakessa, minne se aikanaan tehtiin, mutta suurin osa jäsenistöämme EI ole USAssa, vaan sen ulkopuolella. Espania lienee puhutuin kieli kirkossamme.
Niin pian kun uuden maan/alueen pappeuskanta antaa myöten saavat paikalliset kirkon johtotehtävät hiotoonsa.
tuntuu kyllä demokraattisesta näkökulmasta erikoiselta. Yleensä henkilövaaleissa käytetään salattua lippu äänestystä. Rohkenen arvella, ettei noita esityksestä poikkeavia kädennosto ääniä juurikaan tule.
Muutoin on mukava todeta sinun tuntevan hyvin kirkkosi hierarkian.
Ev.lut. seurakunnan kirkkoherra valitaan yleisellä papinvaalilla. Papinvaali on välitön ja salainen. Virkaan valitaan se tuomiokapitulin ehdolle asettamista papeista, joka saa vaalissa eniten ääniä. Seurakunta voi kuitenkin valita kirkkoherran virkaan myös muun hakijan, jonka tuomiokapituli on todennut päteväksi ylimääräiseksi hakijaksi. Tästä menettelystä on säännökset kirkon vaalijärjestyksessä.
Tullakseen valituksi ylimääräisen hakijan on saatava kirkkolaissa määrätty ääniosuus. Varsin usein tällainen "ylimääräinen" hakija tulee myös valituksi.
Kappalaisen vaali toimitetaan kirkkovaltuustossa joka taas valitaan vaalilla seurakuntalaisten keskuudesta, tai seurakuntaneuvostossa tuomiokapitulin lausunnon pohjalta.
Piispan vaali on hieman monimutkaisempi, mutta siihenkin osallistuu myös seurakuntien valitsemia maallikoita.
Kaikki vaalitoimitukset ovat salaisia.
Poikkeamme nyt avauksesta, ehkä tällainen ystävällismielinen keskustelu kuitenkin sallitaan?
Turust
kaiken vaaleissanne pitää olla niin salaista?? Miksi ei uskalleta avoimesti esittää kenen puolella ollaan??
henkilövaalissa katsotaan tuon suljetun äänestystavan olevan "vapaa" Menettelyllä jokaisella on vapaa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. Näin menetellen suljetaan pois mahdollisuus, ettei äänestäjä myöhemminkään voi joutua minkäänlaisen painostuksen kohteeksi.
Vaalilla tarkoitetaan henkilövalintaa eli henkilöitä koskevaa valintamenettelyä. Kun valittavia henkilöitä yhtä tehtävää tai tointa varten (esimerkiksi puheenjohtajan, sihteerin tai yhdistyksen muun edustajan tehtäviin) on enemmän kuin yksi, joudutaan ehdokkaiden kesken toimittamaan vaali eli testaamaan kunkin ehdokkaan henkilökohtainen kannatus.
Ehdokkaiden asettamiseen on yhdistyksen jokaisella äänioikeutetulla tasavertainen oikeus.
Vaali voidaan toimittaa joko avoimena vaalina tai salaisena vaalina. Vakiintuneen kokouskäytännön mukaisesti vaali on toimitettava salaisena, jos yksikin osanottaja niin vaatii.
Yleensä asiasta ei edes keskustella vaan henkilövaalit suoritetaan aina ns. salaisena. Näin turvataan myös vähemmistöön jääneiden oikeudet, eikä ole mahdollisuutta minkäänlaisen kontrolipolitiikan toteuttamiseen.
Turust
Annat mormonikirkosta todella tiukkapipoisen ja farisealaisen kuvan. Siihenkö pyritkin? Oletko oikeasti "anti", joka pyrkii tuhoamaan mormonikirkon?
Olen ollut mukana kotikäyntiopetuksessa sekä antavana että saavana osapuolena n. 45 vuotta. Varsinaiseksi opetukseksi laskisin lähinnä ns. sanoman esittämisen. Se ilmestyy lehdessämme kuukausittain ja käsittelee jotakin hengelliseen elämään tai perheeseen liittyvää asiaa. Jätän sen tietysti väliin, jos toinen osapuoli ei ole siitä kiinnostunut.
Enemmänkin olen osallistunut käytännön hommiin: olen pessyt aika monta ikkunaa, poiminut marjoja, laittanut ruokaa, käynyt sairaalassa katsomassa, mitä milloinkin. Apuni on otettu kiitollisena vastaan. Kaikki eivät tietenkään aina käytännön apua tarvitse, vaan mieluummin keskustelevat tai lähtevät vaikka lenkille kanssani. Varmaan tuhansia kilometrejä olen kävellyt ja pyöräillyt sekä kotikäyntien aikana että matkalla kotikäynneille. Joskus kotikäynnit hoituvat puhelimitse.
Minulla on monta kaunista muistoa kotikäyntien tiimoilta, myös edesmenneen äitini kotikäynneiltä.
Tällä haavaa olen niin kiireinen ja aikatauluni on niin epäsäännöllinen, että olen ilmoittanut, etten voi ottaa vastaan kotikäyntiopettajia. Siitä on seurannut se, etteivät he ole tulleet.
Pitää paikkansa ! Kirkon jäsenet yrittävät tukea ja pitää toisistaan huolta kotikäyntityön kautta. Pidetään yhteyttä esim. puhelimitse, kirjeitse tai pyritään käymään toistemme luona vähintään kerran kolmessa kuukaudessa. Jonkinlainen kontakti kuukausittain olisi suotavaa. Annamme toisillemme käytännöllistä apua jos tarvitaan, mutta enemmän tänä päivänä tarvitaan ystävää ja kuuntelijaa. Kohteet vaihtuvat aika ajoin. Ne määrittelee apuyhdistyksen johtaja eivätkä sisaret itse, jotta tutustuisimme mahdollisimman moniin ja oppisimme tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Mistään urkkimisesta ei todellakaan ole kyse, mutta onhan joku joskus voinut asian niinkin kokea.