Kirkko on vain rakennus tai byrokraattinen elin, mutta liike on liikkuva, voimakas ja innokas. Evankeliumi julistetaan koko maailmaan varoitukseksi ennen pedon merkin aikaa. Kolmen enkelin sanoma jatkaa voitokasta kulkuaan. Kun sunnuntaita aletaan lakisääteisesti pakottaa maailmanlaajuiseksi lepopäiväksi ja sapatin viettäjiä syrjiä, tulee tapahtumaan valtava joukkoliike babylonin seurakunnista, joiden synnin mitta tulee täyteen, koti adventtisanoman julistajien yhteisöä. Kun ihmiset saavat oikeaa ja raamatullista tietoa sapatista, he tekevät valintansa. Vitsaukset ovat pedonmerkin ottaneiden osa, pyhien säästyessä tuolta Jumalan vihan vuodatukselta, mutta hekin ovat peloissaan tuosta kauheasta rangaistuksesta. Jeesuksen saapuessa noutamaan omiaan, on maan päällä vain kaksi joukkoa: pedon merkityt ja Herran merkityt!
Seurakunnan talouden ongelmana on Suomessa jäsenistön ikärakenne. Eläkkeistä tulee vähemmän kymmennyksiä kuin korkeasti koulutetun palkasta. Tosin monet vanhukset onneksi testamenttaavat omaisuuttansa Jumalalle. Siitä he saavat palkan taivaassa!
Seurakunnan talouden ongelmana on Suomessa jäsenistön ikärakenne. Eläkkeistä tulee vähemmän kymmennyksiä kuin korkeasti koulutetun palkasta. Tosin monet vanhukset onneksi testamenttaavat omaisuuttansa Jumalalle. Siitä he saavat palkan taivaassa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omaisuus adventtikirkolle ja sielu Taivaaseen!
Kuinka pelastuu vanhuksen sielu adventtiopin mukaan?
Babyloniastako on ohjeet tulleet adventistien anekaupalle: "Tosin monet vanhukset onneksi testamenttaavat omaisuuttansa Jumalalle. Siitä he saavat palkan taivaassa!"
Parempi antaa rahansa Jumalalle kuin ahneille sukulaislle. Eri asia jos tekee elämäntyönsä seurakunnan hyväksi eikä ole erityisen rikas, silloin voi osan antaa sukulaisllekin.
/////Seurakunnan talouden ongelmana on Suomessa jäsenistön ikärakenne./////
Seurakunnan talouden huonon tilanteen voi sanoa miksi tahansa.
Seurakunnan todellinen rahanpuutteen syy ovat nykyiset seurakuntalaiset.