10 käskyä muutettin (ev.lut) MIKSI?

"ÄLÄ TEE HUORIN" muutettiin "ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA"

Miksi tämä muutettiin kun kyseessä on kai kaksi eri asiaa.Nykyään ev.lut kirkkon käsky on siis muutettu raamatusta omaksi versioksi vai onko näin?
Kerro jos tiedät asiasta jotain!
21598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

että alkuteksti kieltää nimenomaan aviorikoksen. Voi olla, että "huorinteko" suomen kielessäkin tarkoitti ennen juuri "aviorikosta", mutta hihhulit vähitellen laajensivat merkityksen omassa sairaassa mielessään koskemaan kaikkea ei-avioseksiä.

Muuten, juutalaisilla tuo "aviorikos" ei tarkoittanut, etteikö mies olisi voinut käyttää prostituoidun palveluksia tai pitää ns. jalkavaimoa. Se tarkoitti vain, että aviovaimo ei saanut maata muun kuin oman miehensä kanssa, sekä sitä että mies ei saanut maata sellaisen naisen kanssa, joka kuului jonkin toisen miehen omaisuuteen.

Muuten, "aviorikos" on sanana vanhanaikainen. Nykylainsäädäntö ei tunne sellaista käsitettä. Vieraissakäyminen ei ole mikään rikos.

Äänestä
  • No, nämä sukupuolitaudit sitten on myös hyvä asia, kun jos käy huoran luona tai jonkun muun naikkosen, niin silloin kasvaa näiden tautien lisääntyminen räjähdysmäisen äkkiä, että ihmiset saattaa jopa kuolla niihin, ja levittää niitä omille lapsilleenkin, ja jos sattuu äiti saamaan miehensä vieraissa käymisen vuoksi vakavan taudin ja kuolee siihen, niin jää lapsetkin puoliorvoiksi, ja toisen äidin kasvatettaviksi, että nämähän ovat vain hyviä asioita, että tätä mieltähän olet, jos monien kanssa sukupuoliyhteydessä olevan aviomiehen elämäntapaa kannatat !

    Äänestä

Raamattu Jumalineen on Ihmisen luomus. Tekijänoikeudet ovat vanhentuneet joten sitä saa kuka tahansa muokata miten tahansa.

Äänestä
  • ja sitä raamattuahan on muokattu uudelleen useasti ajan saatossa.

    Äänestä

  • naikkonen kirjoitti:

    ja sitä raamattuahan on muokattu uudelleen useasti ajan saatossa.

    Pöh , pöh ja pöh :))

    Te kummatkin ootte suksimassa kuuseen mutta teiltähän puuttuu sukset!?

    Äänestä

  • Ji kirjoitti:

    Sanoitpa pahasti Herran Soturi Ji!
    Kyllä nyt pelottaa!

    Äänestä

  • NeverUniLever kirjoitti:

    Sanoitpa pahasti Herran Soturi Ji!
    Kyllä nyt pelottaa!

    Ei ollut ollenkaan pahasti.Se oli mielipide ja hyvin terveelinen.
    Kuusi on luonnontuote ja suksiminen on hiihtämistä eli terveelistä toimintaa .
    Pitää lukea asiat myönteisessä mielessä!
    Suksia löytyy muuten monesta paikkaa aina kirpputoreista lähtien.
    Pitäis itsekkin mennä hiihtelee kun lunta on.
    Pakkanen on vaan liian kova.

    Tekosyyt loppuivat? Pakkanen on lauhtunut!

    Äänestä

löysin toistaiseksi muutaman version asiasta.Vanhin on vuodelta 1776 ja siinä lukee :
"Ei sinun pidä huorin tekemän."

Sitten Raamattu vuodelta 1933/38 : "Älä tee huorin." Jonka minäkin tunnen vaikka en olekkaan aivan näin vanha :)

Ja lopuksi viisauden vuodelta 1992 : " Älä tee aviorikosta" .

1992 taisi olla sitä suomalaista viisauden aikaa jonka seurauksena lama sitten kurittikin ihmisiä .

Jatkan etsintöjä yhä.
Sen huomasin että tämä katekismus(joka jaettiin joka kotiin) on koottu niin että kaikki "käskyt " onkin kerätty pitkin raamattua hiukan miten sattuu (omia tarkoitus periä palvelevaksi? )
Olen oikeasti huolissani asioista.
Mulla on paljon pelimerkkejä ja kohta jaan ne mielummin köyhille kadulla kuin antaisin niitä johonkin mihin en enään luota.

Äänestä
  • Katekismuksen kymmenestä käskystä täytyy muistaa, että ne eivät ole sellaisenaan, eikä niiden ole tarkoituskaan olla ne 10 käskyä, jotka Mooses antoi Israelin kansalle.

    Teen pitkähkön johdannon Uudesta liitosta ja Vanhasta liitosta, jotta saisin selvennettyä miten ja miksi perustelut Raamatusta.

    Kymmenen käskyä sellaisena, kuin ne Vanhassa Testamentissa ovat, kuuluvat ns. Vanhaan liittoon. Se liitto oli kaksipuolinen: Jumala antoi Israelin kansalle tietyt käskyt, jotka kansan piti pitää, jotta pitäisi oman osansa liitosta. Kun kansa pitäisi oman osansa, Jumala antaisi siunauksensa ja varjeluksensa. Sen liiton sisältö oli siis: "Tee, kuten laki sanoo, niin saat elää". Vanhaan liittoon kuuluu kymmenen käskyn lisäksi puhtaussäädökset, Israelin kansan sen aikainen yhteiskunnallinen laki (sisälsi tuomiot rikkomuksista), uhraamissäädökset, temppeliin liittyvät säädökset, kymmenykset ym.

    Kristityt elävät ns. Uudessa liitossa. Tästä muutama siitä kertova kohta Raamatusta:

    "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra." Jer. 31:31-33

    "Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian." Hepr. 8:13

    Jeesus sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Luuk. 22:20

    "Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo." Room. 10:4

    Jeesus ei tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään lain vaatimukset meidän puolestamme. Kristitty, jonka synnit ovat sovitetut Jeesuksen ristinkuolemassa, ei ole lain alla, vaan armon alla. Mutta hänelle on Uudessa testamentissa runsaasi kehotuksia siitä, miten Jumala tahtoo Jeesuksen ristintyön ansiosta armahdetun syntisen elävän. Se, miten kristitty siinä onnistuu, ei ratkaise hänen pelastustaan, koska hän on jo yhden uhrin perusteella pysyvästi täysin puhdas Jumalan silmissä: "...sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hepr.10:14

    Katekismukseen on koottu kymmenen käskyä soveltaen ne Jeesuksen ja apostolien opetusten mukaan. Ne löytyvät kyllä Uudesta testamentistakin tietyissä muodoissa.

    Tästä pari esimerkkiä: Jeesus syvensi ja tarkensi opetuksillaan mitä tarkoittaa eri käskyjen todellinen toteuttaminen, esim. "Älä tapa" (Matt. 5:22). Nämä opetukset Hän usein aloitti: "Teille on sanottu"...."mutta minä sanon teille"...

    Sapatti/lepopäivä ei ole kristityillä sidottu johonkin tiettyyn päivään ("Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä." mutta lepopäivän pyhittämiseen Jumala kuitenkin viisaudessaan kehottaa.

    Koska kymmenen käskyä löytyvät eri muodoissaan myös Uuden liiton kehotusten joukosta, Luther halusi koota ne kristinopin suppeaan esittelyyn, eli katekismukseen.
    ------

    Toinen asia on sitten tuo mistä kysymyksesi lähti liikkeelle, eli "Älä tee huorin"-käsky. Olet oikeassa siinä, että tuo "Älä tee aviorikosta" on vesitetty muoto siitä, mitä Raamatun alkukielessa tarkoitetaan. Jeesus kun opetti tästä käskystä esim. näin: "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." Matt. 5:27

    Kyllähän Suomen ev.lut. kirkko potee Raamattukriisiä, eli kirkon sisällä on paljon epäilystä ja epäuskoa sen suhteen onko Raamattu Jumalan sanaa vai ei, ja jos, niin missä määrin. Sen seurauksia sitten voi esim. tiedotusvälineissä seurata, kun aletaan mennä yleisen mielipiteen mukaan. Mutta silti on paljon seurakuntia ja niiden työntekijöitä ev.lut. kirkossa, jotka pitävät kiinni Raamatun sanasta ja toimivat sen mukaan. Lutherinkaan aikomus ei ollut erota katolisesta kirkosta, vaan taistella sen puhdistamiseksi. Siinä meille esimerkkiä.

    Äänestä

  • Mervi kirjoitti:

    Katekismuksen kymmenestä käskystä täytyy muistaa, että ne eivät ole sellaisenaan, eikä niiden ole tarkoituskaan olla ne 10 käskyä, jotka Mooses antoi Israelin kansalle.

    ...en voi olla huomauttamatta, että ev. lut. kirkon sisällä vaikuttaa herätysliikkeitä, joissa pidetään uskollisesti Raamatusta kiinni. Ne koettavat vaikuttaa äiti-kirkkoomme, jotta se pysyisi Jumalan Sanassa. Esim. evankelisuus (SLEY), rukoilevaisuus, kansanlähetys...jne.

    Mistään ei maan päällä löydy opissa ja elämässä täysin puhdasta seurakuntaa, joten olen ajatellut, että koetan toimia Sanaa puolustaen siellä missä paikkani on. Toistaiseksi se on ollut ev.lut. kirkon herätysliikkeessä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos luopumus etenee pitkälle.

    Raamatun loi joku juutalainen valtansa tueksi ja loi siinä samassa Jumalankin.

    Raamattua ja uskoa tulkitaan ihan miten halutaan, koska tekijän oikeudet ovat vanhentuneet.

    Hieno ajatuskulku sinulla.Kiitos vastauksestasi.
    Aloin miettimään asiaa sinun tavalla .
    Se että kirkko "horjuu" niin siellä kyllä pitäisi tehdä kuten Jeesus kun se näki myyjiä siellä jossain kirkossa niin se meni kaatamaan myyntipöydät ja ajoi ne tiehensä sieltä.
    Samoin kirkossa pitäisi tehdä koska näkyvillä istuimilla taitaa istua nyt vääränlaista lajia.

    Äänestä

  • NeverUniLever kirjoitti:

    Raamatun loi joku juutalainen valtansa tueksi ja loi siinä samassa Jumalankin.

    Raamattua ja uskoa tulkitaan ihan miten halutaan, koska tekijän oikeudet ovat vanhentuneet.

    Tän on oltava piilomainontaa!
    Kysy nokialta niin voit saada paremmat sponsorirahat :)

    Äänestä

  • Laahustaja kirjoitti:

    Kysy olvilta.

    Nimimerkki johtuu siitä että olen boikotoinut UniLeveriä siitä saakka kun Turun Sinappi siirrettiin Ruotsiin.
    Nykyään en käytä mitään UniLeverin tuotteita eli ei Knorria, Beceliä, Flooraa, Omoa, Coralia jne.
    Eli tavallaan piilomainontaa!

    Äänestä

  • Ji kirjoitti:

    Kysy olvilta.

    Olvia kuluu ilman sponssaustakin!

    Äänestä

  • Mervi kirjoitti:

    ...en voi olla huomauttamatta, että ev. lut. kirkon sisällä vaikuttaa herätysliikkeitä, joissa pidetään uskollisesti Raamatusta kiinni. Ne koettavat vaikuttaa äiti-kirkkoomme, jotta se pysyisi Jumalan Sanassa. Esim. evankelisuus (SLEY), rukoilevaisuus, kansanlähetys...jne.

    Mistään ei maan päällä löydy opissa ja elämässä täysin puhdasta seurakuntaa, joten olen ajatellut, että koetan toimia Sanaa puolustaen siellä missä paikkani on. Toistaiseksi se on ollut ev.lut. kirkon herätysliikkeessä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos luopumus etenee pitkälle.

    Mistään ei maan päällä löydy opissa ja elämässä puhtaasti raamattua seurakuntaa. Suomessa lähinnä se on kai ollut ev.lut. kirkon herätysliikkeessä, mutta ehkä kristityiden olisi aika kadota katakombien pimeyteen eroon valtiosta ja tätä kautta pikkuhiljaa maailmasta. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun tieto, järjenkäyttö ja sivistys etenee pidemmälle.

    Äänestä

on saatanan talutusnuorasa ja ne palvelee vaan kommarin tarkotusta. kun käskyä muutetan monenn kertaan voi sen merkitys muutua vaika saatanalliseksi on! vai mitenkö?

Äänestä

Sillä tavalla pääsee häntäheikit helpommalla.

Äänestä
  • Miten on? Heiluttaako häntäheikki häntäänsä yksin? Eikös toimitukseen tarvita sekin toinen osapuoli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laahustaja kirjoitti:

"ÄLÄ TEE HUORIN" muutettiin "ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA"

Miksi tämä muutettiin kun kyseessä on kai kaksi eri asiaa.Nykyään ev.lut kirkkon käsky on siis muutettu raamatusta omaksi versioksi vai onko näin?
Kerro jos tiedät asiasta jotain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu