Seksi on väkevä voima ja vain Jumala kykenee luomaanjotain niin mahtavaa kuin seksuaalisuus.
En nyt tarkoita pelkästää petipuuhuia vaan miehisyyttä ja naiseutta. Seksuaalisuus heijastelee persoonallisuuttamme ja miehisyys ja naiseus on meissä erottamattomana osana sieluamme ja henkeämme myös.
Seksuaalisuus on ihmisen tapa olla ja elää ja parhaiten ymmärrät seksuaalisuuden merkityksen miettimällä, millainen olisi maailma, jossa ei olisi sinulle vastakkaista sukupuolta.
Jumala loi miehen ja naisen täydentämään toisiaan ihmeellisellä tavalla. Seksuaalisuus liittää yhteen fantastisella tavalla kaksi erillistä ihmistä. Seksuaalisuus on yhtä kuin ihmisyys. Maailma olisi aikoja sitten romahtanut vihan voimasta, ellei olisi jotain, mikä sitoo ihmisiä yhteen ja muodostaa siteen perheen, yhteiskunnan perusyksikön, perustamisen mahdollistamiseksi.
Jumalan lisäksi ainoa asia, jonka edessä minä en voi olla välinpitämätön, on kypsä ja järkevä naisellisuus. Se on jotain, minkä edessä tällainen nuori nulikka ei voi olla ylimielinen tai millään lailla huolettoman itsevarma. Et ehkä usko, mutta niin se vaan on. Tietyntyyppiset naiset saavat minut aina pikkuisen pelkäämään ja vapisemaan sielussani ja olen onnellinen, että tämän maan päällä on jotain sellaista, mikä ei jätä minua kylmäksi.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Paavali kehottaa meitä välttämään lihan himoja. Jos odottaa Kristusta hengessä ja totuudessa ei voi sydämessään kokea muuta iloa kuin sen minkä Pyhä henki antaa. Seksi ei ole Pyhästä Hengestä, siksi Jeesuksen täytyi syntiä ilman seksiä, että hän olisi synnitön.
Raamattu kehoittaa meitä valvomaa ja rukoilemaan joka hetki. Liha ja henki eivät voi elää samassa sydämessä, mutta hengellä me kuoletamme lihan teot, niin ettemme enää himoitse.
Jeesuksen toinen tulemus on lähellä, olkaamme raittiit, sillä Jumalan vihan maljat kaadetaan himoitsevien päälle. Vain viisaat neitsyet pääsevät Karitsan häihin kun meidä temmataan tuuliin ja pilviin. Vain ja harvat ja valitut pääsevät Karitsan häihin ? Pääsetkö sinä, tee parannus lihallisuudestasi!
Lopeta tuollainen typeryys. Etkö käsitä, että et sinä saa itsestäsi pois Jumalan luomaa sukupuolisuutta? Me olemme vanhurskautettuja Kristuksessa, eikä seksuaalisuudessa ole mitään väärää.
ja siksi olenkin miettinyt miksi Raamatussa sanotaan, että taivaassa "ollaan kuten enkelit, eikä siellä mennä vaimoksi eikä oteta vaimoa."
Mitä kummaa tarkoittaneekaan?
Itse, tämmöisenä vanhana piikana, eronneena ja elämänsä jo Jumalalle luovuttaneena naisena kerron sinulle, että tuntuu pahalta tietää, että usein miehet suhtautuvat naisiin juuri noin-varmasti se on luonnollista, eikä se väärin ole.
Mutta sattuu tietää, että ellet ole alle 40-vuotias ja kykenevä saamaan lapsia on ihan sama enää onko sinua olemassa vai ei.
Siksi rohkaisekin teitä kaikkia tästä"muotista"erottuvia tulemaan vielä enemmän esiin. Teitä tarvitaan. Ystävänä.
Omilla vanhemmillani on 7 lasta. He kokevat myös turhautumista, eivätkä koe olevansa yhtään arvokkaampia kuin muutkaan siksi, että heillä on paljon lapsia.
Älä vaivu epätoivoon. Jumalalla on varattuna sinulle jotain, mihin lapset eivät ehkä olisi sopineet.
Tekstisi ei viitannut yhteenkään raamatunpaikkaan. Miksi ei?
Lue luomiskertomus.
-voisivat puhua avoimesti seksuaalisuudesta ilman Raamattua ensiksi, että edes tajuaisivat, mitä ihmisen seksuaalisuus on ja voi olla?
-ja sitten vasta alkaisivat huhtoa sen Raamattunsa kanssa, kun omakin, seksuaalisuus olis ensiks, selvillä ?
...ensin pitää miettiä mitä Taivaan Isä haluaa, se on tärkeintä.
-ja sitten sinusta tulee,seksuaalirajoitteinen sekä seksuaaliseti,pataoutunut, yksilö, joka voi sairastua,-mieleltään !
me, sä ja mä tiedetään, mitä ihmisen seksuaalisuus on. nää tyhmät ei tiedä.
kuitenkin loi sukupuolisuuden ja seksin!?
---jos sitä ei saa käyttää..ja jos siitä ei saa puhua ym..
maailmassa on lukemattomia tiukan uskonnollisuuden rikkomia ihmisisä jotka nimenomaan ovat sairastuneet seksikielteisyyden vuoksi todella pahasti niin psyykkisesti kuin mys ruumiillisesti
/////maailmassa on lukemattomia tiukan uskonnollisuuden rikkomia ihmisisiä jotka nimenomaan ovat sairastuneet seksikielteisyyden vuoksi todella pahasti niin psyykkisesti kuin myös ruumiillisesti//////
Kumpikohan on se asia, joka lopulta on se rikkova tekijä? Eiköhän rikkoontumisen syy ole juuri tuo seksuaalisuus!
Useinhan juuri rikkoontuminen tapahtuu juuri noille, joilla on häiriintynyt seksuaalisuus jo omassa persoonassaan.
Tuon häiriön kiistäminen itsessä johtaa syyn siirtämiseen itsen ulkopuolelle lähimpään otolliseen kohteeseen.
Yleensä seksikielteisyyden kohde on seksuaalisesti poikkeava seksuaalinen käyttäytyminen joka jo tekijälle itselleenkin tuottaa ongelmia.
kieroutuneen seksuaalisen identiteetin omaava ihminen on usein miten kasvanut hyvin ahdasmielisessä(usein uskonnollisessa) ympäristössä..ei sellaista on ongelmaa peritä missään geeneissä..
ihmisen seksuaalinen identiteetti muotoutuu pitkien lapsuus ja nuoruus vuosien aikana ja siihen todellakin vaikuttaa eniten oman perheen suhtautuminen seksualisuuteen sekä muu ympäristö
jos seksistä näinä vuosina jää pelottava tai/ja kielletty kuva, ihmisen on hyvin vaikea löytää tervettä suhdetta omaan kehoonsa myöhemmässäkään vaiheessa --- ja mikäli seksuaalisuuteen suhtaudutaan luonnollisena asiana ja ihminen jo lapsuudesta oppii kunnioittamaan omaa ruumistaan, kuten myös toisten,hänen on paljon helpompaa elää halujensa ja himojensa kanssa
Häpeä on niin suurta seksuaalisuuteen liittyen, että kypsät ja raittiit uskovat eivät uskalla riskeerata mainettaa hyvinä uskovaisina. Siksi seksistä puhuvat lähinnä kirkolliset ja ne, jotka ovat lähellä maailmaa. Olen lukenut monia raittiiden kirjoittajien kirjoja aiheesta ja ovat kaikki olleet amerikkalaisia.
Tosin, avioliitiossa olevilla ei aina ole mielenkiintoa valistaa nuorempia kun asia ei enöö itseä jaksa niin kiinnostaa.
suoda lapsilleen nautintoa. Seksi on luotu nautintoa, ei lasten tekoa varten, vaikka niitä lapsia toki siinä sivussa syntyy ja se on niin tarkoitettu.
Aika alkellinen ajattelutapa, että ENSIN pitäisi ottaa selville oma seksuaalisuutensa ja vasta sitten katsoa, mitä Jumalan Sana asiasta meille kertoo.
Uskon, että Jumalan tarkoitus on, että voisimme elää tasapainoista elämää hengen, sielun ja ruumiin puolesta. Siksi meidän tuleekin aina ensin lähestyä Jumalaa kysymyksinemme.
Uskon myös, että voimme sanoa täysin Raamattuun nojaten, että:" Tulkaa Minun tyköni, kaikki alaspainetut ja rikkirevityt, niin Minä annan teille levon." Kristus antaa meille levon kaikissa asioissa, myöskin siinä kaikessa, mikä liittyy seksuaalisuuteen. Hänen ohjauksessaan me emme kieroudu, vaan seksuaalisuutemme tulee juuri sellaiseksi, jossa meidän on turvallista olla.