saakelin kallista on uutta autoo pitää !!!
arvonalennus jopa
20 euroa JOKA PÄIVÄ
162976
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ajalet vissiin halvemmalla autolla. Itse laskin edellisen ajokin kulut ja keskimäärin pelkkä arvonalennus oli 44 euroa päivä (päivässä tuli mittariin ka. 18km) joten kallista... en tiedä. Saman verran menee asumisen kuluihin, joten siihen nähden kyllä paljon.
On totta, että joillakin autoilla arvo laskee ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin 20 euroa päivässä ja joillakin premium-merkeillä jopa paljon enemmän(esim. Volvo.MB,BMW ja varsinkin Alfa-Romeo).
Tavallisen hintaisista autoista eniten arvoa pudottaa todennäköisesti Ford Mondeo. Sillä arvon pudotus saattaa olla jopa yli 20 euroa päivää kohti. Jos sen virheen tekee, että ostaa uuden Mondeon, niin se kannattaa kyllä ajaa loppuun asti.
On kuitenkin olemassa automalleja, jotka säilyttävät hintansa yllättävän hyvin myös ensimmäisenä vuonnaan. Tällaisia autoja ovat esim. VW Golf, Toyota Corolla ja ehkä monelle hieman yllättäen nykyään myös Skoda Octavia. Itse myin jokin aika sitten ensimmäisen Octaviani tasan kahdeksan kuukauden ikäisenä ja sain siitä 2150 euroa vähemmän kuin olin maksanut. Eli arvo oli pudonnut päivää kohti noin 8,85 euroa. Mielestäni varsin kohtuullinen arvon pudotus.
44e päivässä arvonalennus kaikki muut kulut päälle
huh huh, ei ole keskitukoisen hommaa!
Ostohinta 32.500
Ikä 485 päivää
Hyvitys: 20.000
Pudotus per päivä: 26.8eur
En tee kauppaa, vaan ajan auton enemmin loppuun.
Esimerkki numero 2:
Ostohinta 700,00
Ikä 357 päivää
Hyvitys: 0,00 EUR
Romutushyvitys: 200,00/500,00 EUR
Pudotus per päivä: 1,96 EUR (ilman romutusta)
Pudotus per päivä: 1,40 EUR (romutus ja vaihto käytettyyn)
Pudotus per päivä: 0,56 EUR (romutus ja vaihto uuteen)
En tee kauppaa, vaan ajan auton ennemmin loppuun. Käyttöarvon on suurempi kuin vaihtoarvo.
Mutta otetaanpa uusi perusmalli vaikka Corollasta tai Golfista. Auto uutena 20k€ ja käteisellä yksityiselle myyden saa nyt 4 v. vanhasta hyvästä 12-14k€. Lasketaan pahimman mukaan eli neljässä vuodessa takkiin 8k€. Siis n.5€/päivä. Minusta ihan kohtuullista.
mutta kuka halua ajaa karvalakki toyotalla tai golffilla. Ei kukaan, ovat niin surkuhupaisia kinnereitä.
Mielummin osatan auton jonka arvo alenee 8 € päivässä, mutta on hyvä ajaa ja kehtaa näyttää.
Näin se vain on. Kun laatu ja hinta kohtaavat niin kauppa käy. Juuri tämä on tilanne parhaiten myyvien autojen kohdalla.
vw on mennyt laadussa vuosisadan taakse päin, huomaa vaikka polon ja golffin ongelmat.
Mielikuvat, ystävä hyvä, mielikuvat niitä autoja myy.
Minulla on uudesta asti Tdi Octavia v.00 (288000 km mittarissa). Kävin kysymässä tarjousta uudesta farkku tdi octaviasta. Väliraha vaivaiset 25500 ja hyvitys vanhasta huimat octaviasta 6300. Uudessa octaviassa oli luokkaa 3000 € edestä lisävarusteita eli puolet vanhan vaihturin arvosta. Jos ostat uuden octavian, niin arvo putoaa vuodessa vaihturin hinnan.
En lähtenyt autokauppiaan sekä pankin juoniin mukaan joten pidänkin itselläni octavian seuraavat 6 vuotta, jolloin voin ajaa skodan suoraan romuttamolle.
ei kannata automyyjiä elättää.
Se, että paljon ajetut dieselit pudottavat arvonsa nopeasti johtuu siitä, että niille ei ole kysyntää nykypäivänä. Se joka tarvitsee dieselin, niin yleensä ostaa uuden, jottei sitä tarvitse heti seuraavana vuonna taas vaihtaa. Ei pari vuotta vanhalle ja 150tkm ajetulle dieselille löydy ostajaa yleensä kuin sellaisista, jotka haluavat uuden karheen auton, mutta joilleka ei tule kilometrejä kuin ehkä 20-30tkm vuodessa. Heillähän tuommoinen 150tkm ajettu 2 vuotta vanha diisseli menee kyllä vuosia.
Kaverillani on vajaa kaksi vuotta vanha uuskoppanen Octavia dieseli 2.0 kaikilla herkuilla. Ajettu on n. 150tkm ja arvon pudotus olisi nyt uuteen vaihdettaessa ollut 15 000 euroa eli päivää kohti hinnanpudotus on ollut yli 20 euroa, mutta tässä tapauksessahan kannattaa laskea hinnanpudotus kilometriä kohden eli sehän onkin vain 10 senttiä/km. Sitä ei mielestäni voi pitää pahana, kun laskee vielä että suurimmasta osasta kilometrejä hän on saanut kilometrikorvaukset ajostaan eli 0,42 senttiä/kilometri, polttoaineeseen menee n. 5 centtiä kilometri, vakuutukset ja käyttömaksut n. 1 sentti/kilometri, huollot n. 1 sentti/kilometri. Eli puhdasta tienaustakin jää vielä 20 centtiä/kilometri eli 150000 km:llä 30 000 euroa. Mutta tämä siis oletuksena, että kaikki kilometrit olisivat korvauksellisia. Todellisuudessahan hänellä on noista kilometreistä 10 prosenttia omaa ajoa elihän tienaa todellisuudessa vain 26700 euroa parissa vuodessa eli suomeksi sanottuna hän voisi vaihtaa samanlaisen uuden Octavian nytten ja rahaa jäisi vielä 26700 euroa ihan mihin huvittaa se laittaa. Mielestäni hänen kannataisi auto nyt vaihtaa, sillä autoon alkaa tulemaan kalliita remontteja pikkuhiljaa ja arvo noilla ajomäärillä ei 4 vuoden päästä ole kuin muutaman tonnin.
kipeesti vain persaukisia
Ellei perse kestä niin sitten ajellaan käytetyillä. Näin on!
eikös se ole sitten jo käytetty kun 1 reissu on ajettu.
Parin tonnin roskapönttö on ollut autona vajaat kolme vuotta. Arvon alennus semmoset 2 €/km. Auton arvo alkaa olla aika tarkasti 0 €. Mutta mitäs siitä, sillä nyt alkaa halvat kilsat. Kun ajoaika seuraavaksi loppuu, niin arvonalennus on luokkaa 1,6 €/km. Ja jos saan lopuksi autosta rahaa afrikasta tai romikselta niin arvonalennus pienenee yhä!!