Kertoisiko joku jääkö rintojen kohotusleikkauksesta näkyviä arpia ja pieneneekö rintojen koko?
Rintojen kohotus
Riippurinta
4931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tietääkseni siinä joudutaan siirtämään nännitkin eri paikkaan, joten mikään pikkujuttu se ei taida olla.
Olen menossa kohotusleikkaukseen lokakuun loppupuolella. Minulle kirurgi ainakin sanoi, ettei hän laittaisi minulle samalla silikonia lisäksi, koska rinnassa on omaa massaa niin paljon (D-kuppi nyt). Sanoi, että rinta näyttää kohotettuna suuremmalta kun ennen kohotusta, vaikka massa hivenen pienenisikin.
Minkä hinta-arvion sait toimenpiteelle? Joutuuko jäämään sairaalan yöksi? Monenko päivän jälkeen on taas työkykyinen toimistohommiin?
Minulle tehdään samalla vatsanahan kiristys. Hinta molemille toimenpiteille yht. 6000.
Yksi yö ollaan sairaalassa. Itsekkin teen toimistotyötä, lääkäri arveli, että n. kahden viikon kuluttua voi mennä töihin, mutta lopullinen toipuminen vie paljon pidempään...